Syvä kumarrus ja hatunnosto videolla olevalle "häirikköoppilaalle"!
Ensin ope kuulemma ajoi lapsen ulos ruokalasta koska lapsella oli huppu päässä. Tämä lapsi lähti kiltisti.
Sitten toinen lapsi puolustaa juuri ulosajettua kaveriaan ilkkumalla opettajalle: onko ny fiksu olo kun kohtelit 15v tuolla tavalla?
Opettajan kantti ei kestänyt - ja sitten hän ajaa ulos pojan, joka oli noussut puolustamaan kaveriaan!!!
Opettajan irtisanominen oli täsmälleen oikein. Itselläni on 3 poikaa, ja toivon, että he kaikki uskaltaisivat nousta puolustamaan kaveriaan - aivan niin kuin tämä nuori teki.
Videolta näkee sokeakin, että opettaja on ihan metsässä. Eihän siellä kukaan huuda ja kilju ja karju - eikä kyllä pätkän vertaa näytä siltä, että "jokin paniikki olisi leviämässä koko kouluun" -- niin kuin se ope on julkisuudessa esittänyt.
On Alppilan koululle hyvä asia, että tuosta opesta päästiin.
Kiitos vielä rohkealle teinille!
Kommentit (101)
Kiitos tästäkin avauksesta! Sä olet varmasti joku vitun Vihreiden äänestäjä?
Menen valvomaan 64 työntekijääni.
Yksikään heistä ei käyttäytyisi tuon opettajan tavoin. Ja jokainen heistä on opettaja.
Eli juu, olen rehtori.
ap.
Ei kestänyt kantti bodariopettajalla, kun nuori sanoi ääneen miten naurettava koko ulosheittotilanne oli.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:10"]
Menen valvomaan 64 työntekijääni.
Yksikään heistä ei käyttäytyisi tuon opettajan tavoin. Ja jokainen heistä on opettaja.
Eli juu, olen rehtori.
ap.
[/quote]
SARI ? Tutiseeko pöksyt ?
Rehtori, oletko aidosti sitä mieltä että työsuhteen purkaminen oli oikea seuraus tapahtumista? Eikö varoitus opettaajlle olisi ollut tapahtumien mittakaavaan nähden oikeampi toimenpide. Ja tämä oppilailta salassa, jotta eivät käyttäisi tilannetta hyväkseen jatkossa ko. opettajaa kohtaan.
Rehtori, oletko aidosti sitä mieltä että työsuhteen purkaminen oli oikea seuraus tapahtumista? Eikö varoitus opettaajlle olisi ollut tapahtumien mittakaavaan nähden oikeampi toimenpide. Ja tämä oppilailta salassa, jotta eivät käyttäisi tilannetta hyväkseen jatkossa ko. opettajaa kohtaan.
Just oli sama mielessä. Bodariopen kantti ei kestäny ku 15 vee totesi, et ope on munannu ittensä.
Rehtori vastaa:
Irtisanominen oli ainoa oikea ratkaisu. Opettaja, joka antaa itsensä provosoitua väkivaltaiseksi, ei ole turvallinen opettaja.
Sellaisissa väkivaltatilanteissa, joissa opettaja kohdistaa voimaa oppilaaseen, täytyy olla nollatoleranssi. Koulu ei voi ottaa riskiä, että samantyyppinen tilanne toistuisi, vielä vakavimmin seurauksin.
Kyseinen Alppilan koulun tapaus on selvä. Opettaja provosoitui lapsen sanoista ja kävi käsiksi oppilaaseen. Näkemykseni mukaan ainoa, joka varsinaisesti käyttäytyi uhkaavasti videolla, oli opettaja.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:27"]
Rehtori vastaa:
Irtisanominen oli ainoa oikea ratkaisu. Opettaja, joka antaa itsensä provosoitua väkivaltaiseksi, ei ole turvallinen opettaja.
Sellaisissa väkivaltatilanteissa, joissa opettaja kohdistaa voimaa oppilaaseen, täytyy olla nollatoleranssi. Koulu ei voi ottaa riskiä, että samantyyppinen tilanne toistuisi, vielä vakavimmin seurauksin.
Kyseinen Alppilan koulun tapaus on selvä. Opettaja provosoitui lapsen sanoista ja kävi käsiksi oppilaaseen. Näkemykseni mukaan ainoa, joka varsinaisesti käyttäytyi uhkaavasti videolla, oli opettaja.
[/quote]
Just ja sitten huomasit että naapuriuokan ihan jäbä oli vieressä ja päätit kirjailla tänne tällasen pikkuprovon. Kiähkiäh kun meillä on hauskaa
Onhan se toisaalta ihan hyvä, että nykyään suojellaan lapsia. Eihän siitä ole kuin parikymmentä vuotta kun meidänkin ala-asteen opettaja sai pelotella lapsia ihan urakalla (myös fyysisesti) eikä siinä ollut puhettakaan työpaikan menettämisen mahdollisuudesta.
voimankäyttö ja väkivalta on kyllä ihan eri asioita, jos ne olis sama asia niin eihän silloin kotonakaan saisi lapsia nostella, pidellä kiinni tms. ollenkaan
Ja just sinunlaistesi takia häirikkönuoria on aina vaan enemmän. Kiitti!
Voi hyvää päivää!!! Ei täällä mitään rehtoreita kirjoittele vaan teinit kirjoittaa ja puolustelee typeriä kavereitaan.
Ihan sama vaikka pipopää rääväsuu olisi puolustanut ketä, mutta nyt tämä ongelma on juuri siinä, että räävitään suuta AIKUISILLE. Minusta ollaan ihan metsässä kun ei kunnitoiteta enää ketään. Tietty kunnioitus opettajiin vain pitäisi olla. Opettaja sanoi oppilaalle, että "poistu" useaan kertaan. Oppilaan pitäisi opettajaa totella. Eikä huudella vittua ja saatanaa opettajan naaman edessä. Tuollainen käytös on ihan naurettavaa ja erittäin huonoa.
Näille räkänokille tulee sitten aikuisena yllätyksenä kun aina ei voikaan siitä poskeaan soittaa ilman seuraamuksia. Esim poliisit heittää kyllä putkaan tommosesta suun soittamisesta ihan armotta. Ja jos on tottunut siihen, että "kukaan ei mulle mitään mahda" kun äiti ja isi on antanut kullanmurujensa rääpiä päätään koko elämänsä ja koulussakaan opettajat ei saa siihen enää puttua, niin kyllä se jää sitten aikuisiälle sen totuuden tajuaminen.
Jos tämä pipopää juntti olisi todella halunnut puolustaa ystäväänsä, mitä en nyt yleinsäkään ymmärrä jos ystävä on poistettu ruokalasta koska ei poistanut huppua päästään. Mutta jos nyt on niin kova tarve ystäväänsä myöskin huonosta käytöksestä puolustaa, niin tekisi sen sitten asiallisesti. Juttelemalla rauhallisesti, ehkä esim koulun jälkeen opettajan kanssa tai jotain. Eikä ryntäisi ruokalaan haistattelemaan opettajalle kuin 5vuotias pikkulapsi.
Mutta tässä koko tilanteessa taisikin olla tarkoituksena savustaa opettaja ulos koulusta josta ei nämä rääväsuut pitäneet. Kuinka muuten "sattuikaan" että yksi kuvaa ja video leviää sekunteissa joka paikkaan?
Mä oon ihan samaa mieltä. Mä ihmettelen miksi täällä sitä opettajaa on niin kovin puolusteltu. Sentään esim. iltasanomien äänestyksessä suurin osa on tajunnut että potkut sille opettajalle oli tässä tapauksessa IHAN OIKEIN, vaikka muuten noin yleisesti voikin olla että opettajat tarvitsisivat enemmän oikeuksia puuttua pakon edessä myös fyysisellä voimankäytöllä häiriökäytökseen.
Mutta kun tuomitaan yksittäistä tapausta, pitää katsoa mitä siinä tapahtuu, eikä tehdä siitä yleistä äänestystä siitä saako opettaja käyttää voimaa missään tilanteessa vai ei.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:10"]
Menen valvomaan 64 työntekijääni.
Yksikään heistä ei käyttäytyisi tuon opettajan tavoin. Ja jokainen heistä on opettaja.
Eli juu, olen rehtori.
ap.
[/quote]
rehtori my ass. Olet korkeintaan teidän vuokrakasarmin sohvalla makailijoiden ja räkäpallon pyörittäjien ry:n sihteeri.
Olen aikuinen, en teini, ja tiedän, että yläasteella oppilaat viuhtovat sanan säilällä aika kipeästi. Silti se ei oikeuta opettajaa voimakeinojen käyttöön! Ei ketään saa tuomita murhasta siksi, että tuomari ärsyyntyi jossain toisessa casessa syytetyn tekemisistä eikä opettaja saa käyttäytyä mielivaltaisesti siksi, että ärsyyntyy oppilaalle.
Opettajat tarvitsevat keinoja todellisten ongelmien hoitoon, eivät oman päänsä sisällä vellovan vallantunteen purkamiseen!
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:10"]
Menen valvomaan 64 työntekijääni.
Yksikään heistä ei käyttäytyisi tuon opettajan tavoin. Ja jokainen heistä on opettaja.
Eli juu, olen rehtori.
ap.
[/quote]
Heh, rehtori, jonka mielestä on hienoa, kun oppilaat puolustavat toistensa huonoa käytöstä. Vaatii taitoa, ettei vedä provoa överiksi. Mutta jatka harjoituksia :)
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 13:41"]Mun aikaan ruokalassa ei saanut olla hattu eikä huppu päässä, eikä siis nytkään. Kuulunee hyviin tapoihin olla syomättä lätsä päässä. Jos nutipäät ei tottele, on ne poistettava paikalta jos käyvät pulinoimaan vastaan sääntojä. Big deal? olisko pitänyt antaa oppilaalle periksi, ja antaa vain hänen rikkoa sääntojä?[/quote]
Hmmm,eikös kuulu jo hyviin tapoihinkin olla sisällä ilman hattuja ja huppuja?! Ei asenneongelmaiset,päästäsilitellyt ja vanhempien pilalle paapomat teinit/nuoret normaalia puhetta tottele vaan kuvittelevat voivansa tehdä mitä haluaa.Ku**ssa pilalle paapotut tulee isompana olemaan kun ei elämässä voikkaan aikuisena tehdä ihan miten tykkää.Ilman kuria nuoret asuttaa laitokset,mutta jos lasta /nuorta aletaan nyrkein kasvattaan,niin sitä en minäkään hyväksy.
Tooodelllakin
Ja menehän sinä nyt vaikka sinne enkuntunnille