Lapsiperhearki on totaalisen uuvuttavaa. Miten tätä jaksaa??EI

Ja halusit lapsia, koska...?

Onneksi meillä lapsiperheen arki on erilaista eikä pyhäkään pahalta tunnu. Ei ole älämölöä eikä ärtymystä.

Ihanaa, että meillä lapset saivat vanhempiensa geenit eli ovat rauhallisia, sopuisia ja ajattelevaisia.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 13:34"]

Onneksi meillä lapsiperheen arki on erilaista eikä pyhäkään pahalta tunnu. Ei ole älämölöä eikä ärtymystä.

Ihanaa, että meillä lapset saivat vanhempiensa geenit eli ovat rauhallisia, sopuisia ja ajattelevaisia.

[/quote]

Saattaa tuossa olla kasvatuksellakin osansa. Mäkään en kyllä kestäisi älämölöä - eikä sitä tarvitsekaan kestää. Toisin kuin Suomessa usein luullaan, hillitön riehuminen ja koheltaminen eivät ole lapsen normaaleja kehitysvaiheita.

En jaksaisi minäkään. Onneks ei tartte kun olen tajunnut olla lisääntymättä.

Joo... en tiedä miten jaksais. Äsekn pakkasin lapsen autoon ja ajelimme pari tuntia, lapsi nukkui. Itse sain olla ajatuksissani ja rauhassa. Tunsin olevani ihan rauhallinen ja saaneeni tarpeeksi omaa aikaa. Sitä kesti 5 minuuttia...

Kouluikäiset on jo helppoja. Antavat sen rauhan älämömy loppuu. Omille tarpeille jää aikaa. Nukkua voi kun haluttaa. Älä enää lisää lapsia tee.

Itkin varmaan puoli tuntia putkeen ja esikoinen ulvoi huoneessaan. Nut kun rauhoituin vähän, menin huoneeseen ja sylitetiin ja itkettiin vähän. On tää kamalaa välilöä, olen ihan poikki. E ole energiaa analysoida miksi halusin lapsia. Helv hienoa että te muut olette lapsinenne ätydellisiä. Mä en ole ja olen aivanuupnut. Olen vielä raskaana jten todellisuudessa lähteminen ei ole mikään vaihtoehto. Olen aivan raunio ja itken vaan.

Ap

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 13:34"]

Onneksi meillä lapsiperheen arki on erilaista eikä pyhäkään pahalta tunnu. Ei ole älämölöä eikä ärtymystä.

Ihanaa, että meillä lapset saivat vanhempiensa geenit eli ovat rauhallisia, sopuisia ja ajattelevaisia.

[/quote]

Saattaa tuossa olla kasvatuksellakin osansa. Mäkään en kyllä kestäisi älämölöä - eikä sitä tarvitsekaan kestää. Toisin kuin Suomessa usein luullaan, hillitön riehuminen ja koheltaminen eivät ole lapsen normaaleja kehitysvaiheita.

[/quote]

Jep. Peiliin saa katsoa, jos jälkikasvu on sellaista, että sitä ei kestä selvinpäin.

Jos oikeasti noita tunteita, ettet jaksa ja olet jaksamisen äärirajoilla, tulee koko ajan, niin tarvitset apua. Joko hoitoapua eli lapselle säännöllinen hoitaja ja itsellesi omaa aikaa tai sitten keskusteluapua.

Veikkaan (en tietenkään ole varma), ettei tilanteesi ole mitenkään poikkeuksellinen. Uhmaikäinen lapsi koettelee rajoja ja on normaalia tuntea turhautumista, kun sadatta kertaa sanot sen ei-sanan ja ohjaat muuhun toimintaan. Nuo, jotka selittävät, ettei lapsi saa uhmata ja että ovat kasvattaneet lapsensa toisin, ovat tekopyhiä valehtelijoita tai julmia, lapsensa alistajia. Normaalin lapsen vaiheisiin kuuluu uhma. Hänen kuuluu koetella rajojaan. Jos lapsi ei tee näin, hänen tahtonsa on nitistetty ja minäkuva tosi alhainen. 

Tietenkin riehuminen ja hillitön käytös eivät ole hyveitä eikä niitä tule suvaita. Mutta on normaalia, että lapsi kokeilee, jatkuvasti ja on normaalia, että se kiristää pinnaa. Normaalia ei ole kuvitella, että se lapsi ei saisi niin tehdä ja tuntea, ettei selviä tästä. Näihin asioihin pitää hakea apua. Vanhemman tehtävä kun on kestää lapsen kiukku ja ohjata oikeaan suuntaan sen sadannenkin kerran. Siitä nyt vain ei pääse mihinkään.

Niin, ja on vielä niitä täysin passiivisia lapsia, jotka jo syntymästään ovat (kuulemma) olleet samanlaisia eivätkä koettele rajoja, eivät pidä meteliä itsestään ja noudattavat vanhempien toivomuksia ihan ilman sanomisia. Mutta voit lohduttautua sillä, että suurella todennäköisyydellä näillä lapsilla on paljon pahempia ongelmia kuin sillä, joka näyttää tunteensa ja kokeilee rajojaan. Lapsi, joka kokee olevansa hyväksytty omana itsenään, uskaltaa kokeilla rajojaan. 

Mikä kaikki jaksamiseesi vaikuttaa? Oletko yksin vastuussa lapsista? Onko parisuhteesi tasavertainen? Saatko ollenkaan omaa aikaa? Vaativankin lapsen kanssa jaksaa, jos oma elämä on kunnossa ja saa tukea.

Tsemppiä sulle ihan hirveästi! Tiedän, mitä on olla uupunut.. :(

Raskaus vie kyllä voimia paljon! Jätä kaikki turha touhuaminen, tee vain ruoka ja leiki lasten kanssa lattialla. Ota tyynyjä lattialle niin voit samalla pötkötellä siinä.

Ja kertookaapa te viisaammat miten voi tietää ennenkuin on lapsia millaista elämä on? Ja entäs, jos on ensin saanut kaksi rauhallista lasta ja haluaa palavasti kolmannen. Kolmas sitten sattuukin olemaan ADHD tapaus ja vie voimasi täysin. Mitä silloin tehdään? Annetaanko kolmas lapsi adoptoitavaksi, kun olisihan sitä pitänyt tietää mihin ryhtyy.

Halaus sinulle, ap! Lapsiperhearki on monille meistä uuvuttavaa, itsekin olen toisinaan aivan poikki. Oletko jutellut miehesi kanssa miten uupunut olet? Onko teillä apujoukkoja, isovanhempia tms. jotka voisivat antaa sinulle lepotauon?

Me ollaan mieheni kanssa välillä käyty hotellissa pienellä kaupunkilomalla - kotikaupungissamme. Pieni irtiotto normiarkeen, ja UNTA. Tämän on mahdollistanut anoppi joka on tullut siksi aikaa kotiimme lapsenvahdiksi. Teillä voisi olla mahdollisuus saada kunnalta kodinhoitaja käymään; hän voisi vaikka ulkoilla esikoisen kanssa jotta sinä saisit nukkua pari tuntia.

Älä välitä näistä täydellisistä äideistä. En ymmärrä mikä on motiivi tulla pätemään tällaiseen ketjuun. Piikittelystä ja oman itsen korottamisesta ei ole mitään iloa kenellekään, tuskin edes pätijöille itselleen, ellei sitten satu olemaan sellainen joka saa nautintoa toisten pahasta olosta.

Kaikkea hyvää sinulle ap ja koeta jaksaa! Parempia päiviä on edessä ihan varmasti!

Sulla on ap varmaan pieniä nämä muutkin lapset, eikö? Ei mikään ihme jos et jaksa, jos olet vielä raskaanakin. Kyllä se siitä helpottaa, aika nopeastikin jälkeenpäin ajatellen, mutta minusta sulle pitäis saada vähän apuvoimia sinne. Ei äitiyden ole tarkoitus olla sitä, että äiti itkee uupumustaan, ja se voi olla yksi syy siihen että lapset ovat vaikeita. Siis se, että sinun väsymyksesi herättää heissä levottomuutta.

Onko mitenkään mahdollista, että saisi olla joskus ihan yksin koko päivän? Lapset ja mies jonnekin, tai vastaavasti sinä pienelle lomalle? 

Onko lapsiperhearki oikeasti noin uuvuttavaa ?

Olen mieheni kanssa automaattisesti ajatellut joskus tekeväni lapsia, mutta olen alkanut miettiä uudelleen kun olen kuunnellut loppuunkuluneita äitejä joiden sanoma on suurin piirtein aina se sama "älä sinä tee lapsia , nauti elämästä! en minä kyllä omiani tietenkään kadu, mutta.."

Ei tarkoita sitä ettenkö lapsia rakastaisi, ihmettelen vain kun en tietenkään voi kuvitella millaista kokopäiväinen arki lapsen kanssa todella on, niin että onko se tuollaista?
Jos on, miksi sitten tehdä lapsia ?

Kuulostaa kamalalta. Toivottavasti moni lapsia harkitseva lukee kokemuksesi. Voimia sinulle! Käänny ihmeessä neuvolasi puoleen.

Mun keinot selvitä kasassa (lapsia neljä, kaikki ei edes suunniteltuja):

1. lapset ovat päiväkodissa 10pv/kk

2. omat liikuntaharrastukset 2x viikossa

3. kerran vuodessa IHAN YKSIN johonkin kaupungille ja yöksi hotelliin - saat nukkua, saat hiljaisuutta, saat tehdä mitä huvittaa ja ihan rauhassa, kukaan ei vaadi sulta vuorokauteen yhtään mitään

4. ja miehelle teen tarpeen mukaan erittäin selväksi, että NYT tarvin omaa aikaa, etten tule hulluksi, ja mies vie lapset vaikka retkelle tai HopLoppiin tms.

Meiltä lähtiessään vieraatkin huokaisee helpotuksesta ulko-ovella. Sen verran järkyttävä meno täällä on.

15, kun ei sitä voi etukäteen ennustaa millaista on arki lasten kanssa. Esim. minulla raskaus sujui ihanteellisesti enkä todellakaan käyttänyt päihteitä tai tehnyt mitään typerää. Synnytys ei silti lähtenyt käyntiin ja osaksi sen + geenien takia meillä on nyt 6-vuotias erityislapsi joka vastaa kolmea tervettä, ikäistään lasta.

Ekat vuodet pärjäsimme anopin avustuksella, vaan muutama vuosi sitten hän muutti pois ja jätti meidät yksin. Ainoa paikka, jonne saimme lapsen joskus hoitoon, meni siinä. Ja samaan aikaan tuli sairaalan tutkimusjaksoja ym. lapsen hoitoon liittyvää. Stressi oli aivan järkyttävää, sitä riitti kuukaudesta toiseen ja lapsen käytöksen takia me vanhemmat ihan puhki. Kukaan ei kertonut meille että voisimme hakea diagnoosien avulla esim. tukiperhettä, omaishoitajuutta tai vammaistukea. Me vaan kiltisti jatkoimme paskan arjen suorittamista, vailla helpotusta. Olimmehan itse lapsemme tehneet- ja nyt maksoimme siitä kovaa hintaa.

Nykytilanne on parempi ja lapsi on viimein saanut tarvitsemaansa apua mm. psykiatrilta, mutta näin jälkikäteen ihmettelen kyllä että mistä ihmeestä olemme repineet voimavaroja tämän arjen kestämiseksi..!

Lapset ovat parasta maailmassa!

Minulla on tyttö ja poika, 7- ja 5-vuotiaat, katsomme juuri leffaa ja nautimme kiireettömästä sunnuntaista. Ja voi että, miten monta pusua olen tytöltäni saanut ja monta naurunaihetta :)

Pikkulapsivaihe oli toisen osalta rankkaa. Mutta se on pientä kaiken tämän ilon ja onnen rinnalla.

Rankinta on tällä hetkellä hektisen työn ja kotitöiden & lastenharrastusten yhteensovittaminen, että toki tässä on omat harrastukset jääneet. Mutta sekin on omasta priorisoinnista kiinni. Haluan satsata lapsiini, mieheeni ja perheen yhteiseen aikaan.

Ps. Ap, hanki apua. Uhmaikäinen ja raskaus on jäätävä yhdistelmä!!!

Sympatiat ap:lle! Olen sielunsiskoni. Ja niille, jotka kysyvät miksi hankittiin lapsia todettakoon, ettei sitä voi etukäteen tietää millaiset lapset saa. Taas nämä kilttien tyttölasten äidit viisastelevat ja höpisevät jostain kasvatuksesta, vaikka eivät oikeastaan tiedä siitä mitään - tsäkällä kun saivat kiltin tytön Tulkaapa kasvattamaan meidän kahta rasavilliä riiviöpoikaa. Yksittäin ne ovat ihan kivoja, mutta kahdestaan ne muodostavat aivan sietämättömän kokonaisuuden, joka 5. minuutti on joku tappelu, rikkominen tai painiminen menossa.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 14:43"]

Ei äitiyden ole tarkoitus olla sitä, että äiti itkee uupumustaan, ja se voi olla yksi syy siihen että lapset ovat vaikeita. Siis se, että sinun väsymyksesi herättää heissä levottomuutta.

[/quote]

Erittäin hyvä kommentti! Äidin uupumus varmasti herättää levottomuutta lapsissa. Olen myös kuullut, että lapset saattaa jopa kuvitella olevansa syyllisiä! Lapsen ajatteluhan pyörii, kuten tiedetään, oman itsen ympärillä ja joskus se kääntyy pahasti lasta itseäänkin vastaan.

Äitiyden atrkoitus ei tosiaan ole uuvuttaa niin, että kaikki ilo häviää elämästä. Sääli vain, että tätä puolta todaan niin harvoin esiin, kun superäitimyyttiä on niin ihana ylläpitää...