Lue keskustelun säännöt.
Minne haen opiskelemaan kun ne mitkä kiinnostaa
23.03.2019 |
Ovat mahdottomuuden päässä koska en ole matemaattisesti älykäs tai sitten pääsy sisään on muuten vaikeaa koska aloituspaikat ovat pienet ja hakijoita hirveä läjä.
Suurin osa aloista ei työllistä nyt tai tulevaisuudessa koska robotit tulevat korvaamaan suurimman osan paikoista. Sairaanhoitaja en halua olla koska
-huono palkka
-koulutus on työhön surkea, joten olisi jo taitojen puolesta huono kentällä
-iso vastuu ja raskas työ
-homma ei kiinnosta
Kyllähän sitä lukisi itsensä lääkäriksi, DI:ksi tai vaikka koodariksi, jos olisi sellaiset paperit että olisi realistinen mahdollisuus päästä. Välivuodelle ei ole varaa enää uudestaan jäädä, koska ei ole töitä enkä ole niitä ainakaan toistaiseksi saanut hakemuksia olen laittanut pilvin pimein.
Tuntuu etten nää mitään valoa tulevaisuudessa koska kaikki menee pieleen. En koe että voisin ikinä saada mitään hienoa mielenkiintoista uraa koska en ole tarpeeksi älykäs ja tuntuu ettei minulle omaa paikkaa yhteiskunnassa. En koe että voisin saada edes itselle mielekästä hommaa ikinä. Olen tavallinen tallaaja muiden joukossa jolla ei ole mitään merkitystä eikä minusta ole miksikään mitä haluaisin olla.
Nyt eduskuntavaalien tullessa ärsyttää suunnattomasti kaikki mitä nämä muka viisaat päättäjät ovat saaneet aikaan. Tuhoavat työpaikat ja edistävät nuorten työttömyyttä ja epätoivoa tulevasta.
Tällä hetkellä vaan itkettää kun en tiedä mihin päädyn, minne voin hakea ja miten voin edes pärjätä. Ei ole mitään suuntaa elämällä ja olen ihan yksin asian kanssa, koska vanhemmat eivät ymmärrä ettei töihin vain kävellä eikä niitä ole tarjolla ja kaikki kaverit vain pääsevät opiskelemaan ja heistä tulee jotain mistä tykkäävät ja mikä heitä kiinnostaa. Itsestä ei tule mitään.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samoja tuntemuksia. Täällä ei riitä että yrittää parhaansa. Pitää olla huippu tai hyvä, muuten tyhmä ja saamaton pska josta ei ole mihinkään.
Harkitkaa ulkomailla opiskelua? On totta, että Suomessa on todella vaikea päästä yliopistoon ja pitää olla lähes nero, mutta esim. Ruotsissa paljon enemmän yliopistoja ja suomalaisella yo-todistuksella hyvä arvo (käsitykseni mukaan koska on vaativampi kuin Ruotsin lukio). Minä opiskelen täällä yliopistossa ja hyvin olen pärjännyt vaikka rahkeet eivät ikinä Suomessa olisikaan riittäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän AP että tuntuu toivottomalta. Älä kuitenkaan pidä itseäsi huonona vaikka et olisikaan ÄÖ:si samalla tasolla kuin Albert Einstein. Ei tarvitse olla eikä se tee sinusta huonoa. Oletan että olet käynyt lukion ja päättelin että olet kirjoittanut keskivertopaperit. Varmasti pääset johonkin, kun teet töitä tarpeeksi. Osaan kouluista ei edes vaadita isoa määrää työtä. Elämä on vasta alkanut sinulla ja sinulle on paikka täällä. En osaa neuvoa tarkemmin, kun en tilannetta tunne tarkemmin enkä etenkään sinua, mutta hirveästi tsemppiä!! <3 hae sellaiselle alalle mikä edes vähän kiinnostaa. Tunnustele, kokeile, yritä.
Miksi pitäisi olla jotain muuta kuin tavallinen tallaaja toisten joukossa? Erittäin harvat ovat ja on aika itserakasta sääliä itseään siitä, että on niin kuin muutkin.
Kirjoituksesi oli kun mun mietteitä. Pitäisi hakea mutta rahkeet ei riitä niille aloille joihin oikeasti olisi intoa ja mielenkiintoa. Välillä on tullut jopa todella synkkiä ajatuksia. Onko mitään järkeä elää kädestä suuhun ja kärsiä täällä kun töihinkään ei oteta. Ei ole elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samoja tuntemuksia. Täällä ei riitä että yrittää parhaansa. Pitää olla huippu tai hyvä, muuten tyhmä ja saamaton pska josta ei ole mihinkään.
Harkitkaa ulkomailla opiskelua? On totta, että Suomessa on todella vaikea päästä yliopistoon ja pitää olla lähes nero, mutta esim. Ruotsissa paljon enemmän yliopistoja ja suomalaisella yo-todistuksella hyvä arvo (käsitykseni mukaan koska on vaativampi kuin Ruotsin lukio). Minä opiskelen täällä yliopistossa ja hyvin olen pärjännyt vaikka rahkeet eivät ikinä Suomessa olisikaan riittäneet.
Kirjoitin ruotsista B. Lähinnä siksi että en hirveästi siihen panostanut kiinnostuksen puutteen takia. En osaa puhua ruotsia alkuunkaan ja inhoan sitä kielenä (en edes tiedä miksi sen kirjoitin). Itselle riittäisi että olisin edes itseeni tyytyväinen mutta kun en ole. Koen vain olevani ihan turhake.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksesi oli kun mun mietteitä. Pitäisi hakea mutta rahkeet ei riitä niille aloille joihin oikeasti olisi intoa ja mielenkiintoa. Välillä on tullut jopa todella synkkiä ajatuksia. Onko mitään järkeä elää kädestä suuhun ja kärsiä täällä kun töihinkään ei oteta. Ei ole elämisen arvoista.
Jep, ajoittain saan todella synkkiä mietteitä ja tuntuu että turhaa kaikki. Yritän mitä tahansa niin aina kaadun. Vastoinkäymisiä toisensa perään. En enää uskalla uskoa ja yrittää koska pelkään jo epäonnistumista. Epäonnistuin peruskoulussa kun en saanut luokan parhaan keskiarvon stipendiä (jäin toiseksi), epäonnistuin lukiossa koska en pärjännyt pitkässä matikassa koska tahti oli liian kova, epäonnistuin kirjoituksissa alle oikean osaamistasoni, en päässyt viime vuonna sisään minnekään, uusi ops hankaloittaa arvosanojen korottamista (en onnistunut niissäkään), epäonnistuin harrastukseni kanssa kilpatasolla, epäonnistun jopa työnhaussa (en saa töitä eli en ole kelvannut minnekään).
Ap
No mitä ap ne sua kiinnostavat alat on?
Itse olen melkein 50 v. alan vaihtaja ja hain opiskelemaan sosionomiksi tilanteessa, jossa mulla oli kolme oman alan työpaikkaa siinä hyppysissä, että olin käynyt haastattelut, yhteen kielikokeen ja toiseen testit - näihin otettiin vain kaksi ehdokasta, joten tiesin jo testeissä että lähellä on. No, en tullut sitten yhteenkään valituksi, otettiin työpaikan vaihtaja ja meni jotenkin kuppi nurin.
Ajattelin että en ikinä voi päästä kouluun, koska ensikertalaiskiintiö rokotti paikkoja rajusti ja vaikka alla on yliopistotutkinto, oli siitä rutkasti aikaa. Lisäksi hakijoita paljon.
Pääsin kuin pääsinkin sisään aivan kirkkaasti, uutta suuntaa rohkaisi se, että sain psykologin haastattelusta täydet pisteet alalle soveltuvana. Olen opiskellut vuoden ja sain juuri sosionomin työpaikan ainakin 6 kk määräaikaiseen työsuhteeseen, mulle soitettiin ja pyydettiin töihin kun ekan harkan johtaja oli suositellut.
Opiskelu on yliopistoon verrattuna käsittämättömän helppoa, töissä ja harkoissa oppii sen mitä tarvitsee, juuri mitään ei itse koulutuksessa vaadita. Tietty riippuu varmaan siitä mihin vertaa, tuolla tuntuu että jos osaa kirjoittaa nimensä lisäksi 5 sivua sitäsuntätä ja tietää vielä jotain aiheesta niin pääsee kirkkaasti läpi.
Alan vaihdos kannattaa kyllä tehdä paitsi oman kiinnostuksen ja soveltuvuuden rajoissa, myös työllistävyyden perusteella. Suomeen ei tartteta yhtään lisää medianomeja tekemään 9 € päiväpalkkiolla linnunpönttöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla jotain muuta kuin tavallinen tallaaja toisten joukossa? Erittäin harvat ovat ja on aika itserakasta sääliä itseään siitä, että on niin kuin muutkin.
Lähes kaikki ovat hyviä edes jossain. Jos ei matikassa niin siinä omassa työssään, joku liikunnallisesti hyvä ja joku musiikissa, joku on hyvä käsistään, joku on taitava puhumaan ja joku kirjoittamaan.
Itse en osaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
No mitä ap ne sua kiinnostavat alat on?
Itse olen melkein 50 v. alan vaihtaja ja hain opiskelemaan sosionomiksi tilanteessa, jossa mulla oli kolme oman alan työpaikkaa siinä hyppysissä, että olin käynyt haastattelut, yhteen kielikokeen ja toiseen testit - näihin otettiin vain kaksi ehdokasta, joten tiesin jo testeissä että lähellä on. No, en tullut sitten yhteenkään valituksi, otettiin työpaikan vaihtaja ja meni jotenkin kuppi nurin.
Ajattelin että en ikinä voi päästä kouluun, koska ensikertalaiskiintiö rokotti paikkoja rajusti ja vaikka alla on yliopistotutkinto, oli siitä rutkasti aikaa. Lisäksi hakijoita paljon.
Pääsin kuin pääsinkin sisään aivan kirkkaasti, uutta suuntaa rohkaisi se, että sain psykologin haastattelusta täydet pisteet alalle soveltuvana. Olen opiskellut vuoden ja sain juuri sosionomin työpaikan ainakin 6 kk määräaikaiseen työsuhteeseen, mulle soitettiin ja pyydettiin töihin kun ekan harkan johtaja oli suositellut.
Opiskelu on yliopistoon verrattuna käsittämättömän helppoa, töissä ja harkoissa oppii sen mitä tarvitsee, juuri mitään ei itse koulutuksessa vaadita. Tietty riippuu varmaan siitä mihin vertaa, tuolla tuntuu että jos osaa kirjoittaa nimensä lisäksi 5 sivua sitäsuntätä ja tietää vielä jotain aiheesta niin pääsee kirkkaasti läpi.
Alan vaihdos kannattaa kyllä tehdä paitsi oman kiinnostuksen ja soveltuvuuden rajoissa, myös työllistävyyden perusteella. Suomeen ei tartteta yhtään lisää medianomeja tekemään 9 € päiväpalkkiolla linnunpönttöjä.
Haaveena on ollut lääkis tai sitten yhdistää tekniikka ja lääketiede. Kiinnostaa ihmisen fysiologia todella paljon ja tykkään matikasta vaikka en ole siinä hyvä alkuunkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ap ne sua kiinnostavat alat on?
Itse olen melkein 50 v. alan vaihtaja ja hain opiskelemaan sosionomiksi tilanteessa, jossa mulla oli kolme oman alan työpaikkaa siinä hyppysissä, että olin käynyt haastattelut, yhteen kielikokeen ja toiseen testit - näihin otettiin vain kaksi ehdokasta, joten tiesin jo testeissä että lähellä on. No, en tullut sitten yhteenkään valituksi, otettiin työpaikan vaihtaja ja meni jotenkin kuppi nurin.
Ajattelin että en ikinä voi päästä kouluun, koska ensikertalaiskiintiö rokotti paikkoja rajusti ja vaikka alla on yliopistotutkinto, oli siitä rutkasti aikaa. Lisäksi hakijoita paljon.
Pääsin kuin pääsinkin sisään aivan kirkkaasti, uutta suuntaa rohkaisi se, että sain psykologin haastattelusta täydet pisteet alalle soveltuvana. Olen opiskellut vuoden ja sain juuri sosionomin työpaikan ainakin 6 kk määräaikaiseen työsuhteeseen, mulle soitettiin ja pyydettiin töihin kun ekan harkan johtaja oli suositellut.
Opiskelu on yliopistoon verrattuna käsittämättömän helppoa, töissä ja harkoissa oppii sen mitä tarvitsee, juuri mitään ei itse koulutuksessa vaadita. Tietty riippuu varmaan siitä mihin vertaa, tuolla tuntuu että jos osaa kirjoittaa nimensä lisäksi 5 sivua sitäsuntätä ja tietää vielä jotain aiheesta niin pääsee kirkkaasti läpi.
Alan vaihdos kannattaa kyllä tehdä paitsi oman kiinnostuksen ja soveltuvuuden rajoissa, myös työllistävyyden perusteella. Suomeen ei tartteta yhtään lisää medianomeja tekemään 9 € päiväpalkkiolla linnunpönttöjä.
Haaveena on ollut lääkis tai sitten yhdistää tekniikka ja lääketiede. Kiinnostaa ihmisen fysiologia todella paljon ja tykkään matikasta vaikka en ole siinä hyvä alkuunkaan.
Ap
No valitettavasti noilla aloilla se matikka on aika a ja o.
Jos suo kiinnostaa fysiologia ja haluat kuitenkin jotain järkevää suuntaa elämälle, niin hae fysioterapeutin koulutusohjelmaan tai jos olet innostunut liikunnasta, niin esim. liikunnanohjaajaksi. Mikäänhän ei sua sido noihin ammatteihin, voit jaktaa opiskeluja niistä eteenpäin vaikka sitten sinne lääkikseen. Sun matikka- ja opiskelutaidot ei ainakaan parane vaan voivottelemalla. Hakeutumalla vaikka sinne sairaanhoitajakoulutukseen olet kuitenkin askeleen lähempänä sitä lääkistä kuin olemalla vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ap ne sua kiinnostavat alat on?
Itse olen melkein 50 v. alan vaihtaja ja hain opiskelemaan sosionomiksi tilanteessa, jossa mulla oli kolme oman alan työpaikkaa siinä hyppysissä, että olin käynyt haastattelut, yhteen kielikokeen ja toiseen testit - näihin otettiin vain kaksi ehdokasta, joten tiesin jo testeissä että lähellä on. No, en tullut sitten yhteenkään valituksi, otettiin työpaikan vaihtaja ja meni jotenkin kuppi nurin.
Ajattelin että en ikinä voi päästä kouluun, koska ensikertalaiskiintiö rokotti paikkoja rajusti ja vaikka alla on yliopistotutkinto, oli siitä rutkasti aikaa. Lisäksi hakijoita paljon.
Pääsin kuin pääsinkin sisään aivan kirkkaasti, uutta suuntaa rohkaisi se, että sain psykologin haastattelusta täydet pisteet alalle soveltuvana. Olen opiskellut vuoden ja sain juuri sosionomin työpaikan ainakin 6 kk määräaikaiseen työsuhteeseen, mulle soitettiin ja pyydettiin töihin kun ekan harkan johtaja oli suositellut.
Opiskelu on yliopistoon verrattuna käsittämättömän helppoa, töissä ja harkoissa oppii sen mitä tarvitsee, juuri mitään ei itse koulutuksessa vaadita. Tietty riippuu varmaan siitä mihin vertaa, tuolla tuntuu että jos osaa kirjoittaa nimensä lisäksi 5 sivua sitäsuntätä ja tietää vielä jotain aiheesta niin pääsee kirkkaasti läpi.
Alan vaihdos kannattaa kyllä tehdä paitsi oman kiinnostuksen ja soveltuvuuden rajoissa, myös työllistävyyden perusteella. Suomeen ei tartteta yhtään lisää medianomeja tekemään 9 € päiväpalkkiolla linnunpönttöjä.
Haaveena on ollut lääkis tai sitten yhdistää tekniikka ja lääketiede. Kiinnostaa ihmisen fysiologia todella paljon ja tykkään matikasta vaikka en ole siinä hyvä alkuunkaan.
Ap
No valitettavasti noilla aloilla se matikka on aika a ja o.
Jos suo kiinnostaa fysiologia ja haluat kuitenkin jotain järkevää suuntaa elämälle, niin hae fysioterapeutin koulutusohjelmaan tai jos olet innostunut liikunnasta, niin esim. liikunnanohjaajaksi. Mikäänhän ei sua sido noihin ammatteihin, voit jaktaa opiskeluja niistä eteenpäin vaikka sitten sinne lääkikseen. Sun matikka- ja opiskelutaidot ei ainakaan parane vaan voivottelemalla. Hakeutumalla vaikka sinne sairaanhoitajakoulutukseen olet kuitenkin askeleen lähempänä sitä lääkistä kuin olemalla vaan.
Ainoa noista joka työllistää on sairaanhoitaja. Olisin surkea sairaanhoitaja ja saisin varmaan potkut lopulta. Sekin on kutsumusammatti. Lääkiksessäkin olisin mielummin tutkija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että olet niin surkea mitä sanot olevasi AP. Kuulostaa siltä että tarvitsisit ulkopuolisen apua ja että et voi henkisesti parhaalla mahdollisella tavalla hyvin. Vähintääkin itseluottamuksessa ja itsetunnossa on isoja aukkoja.
Kuulehan ap, olet siis sellainen kuin meistä muistakin 99 prosenttia: tavis.
Maailmassa on tuhansia ja tuhansia ammatteja, mutta sinulle kelpaisi vain lääkis, jonne rahkeesi eivät kuitenkaan riitä.
Haaveita saa ja pitääkin olla. Mutta jos yhtä haavetta on mahdoton saavuttaa, järkevä ihminen alkaa haaveilla jostakin muusta.
Myös tavisammateissa ja tavistöissä voi elää oikein hyvän elämän. Sen voin sinulle näin 64-vuotiaana ja pian eläkkeelle jäävänä taviksena vakuuttaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap,joka kuuseen kurkottaa,se katajaan kapsahtaa.Valitat , ettet pääse sinne ,minne haluaiset.No ,jos lääkikseen aiot,sinun pitää tosi paljon opetella sitä matikkaa ja fysiikkaa,sekä lukea kunnolla pääsykokeisiin.Mikäli sinulla ei tarmokkuutta riitä,on se merkki ,ettet halua riittävästi.
Sehän on myös ihan tyhmää haluta jotain ,muttei jaksa nähdä vaivaa asian eteen.
Sinunlaisia marisijoita on pajon ,jotka haluavat sitä ja tätä,mutta ei ole voimia työskennellä sen saavuttamiseksi.
Joko rajut luvut edessä tai otat lusikan kauniiseen käteen ja menet sinne ,minne paperisi riittää.Valitus on turhaa,sitä ei kukaan jaksa kuunnella.
Tod näk ,olet se työtön elätettävä tai sellaisessa työssä,mitä et halua tehdä.Näitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksesi oli kun mun mietteitä. Pitäisi hakea mutta rahkeet ei riitä niille aloille joihin oikeasti olisi intoa ja mielenkiintoa. Välillä on tullut jopa todella synkkiä ajatuksia. Onko mitään järkeä elää kädestä suuhun ja kärsiä täällä kun töihinkään ei oteta. Ei ole elämisen arvoista.
Miksi ei riitä? Jos pitää opiskella lisää pärjätäkseen pääsykokeissa, opiskele.
Jos pitää korottaa yo-todistusta, tee se.
Vai meinaatko että sulle pitäisi antaa kaikki tarjottimella kun et jaksa tikkua pistää ristiin asioiden eteen? Ne jotka pääsevät, ovat tehneet duunia sen eteen ja ovat syystäkin tyytyväisiä saavutuksiinsa.
Jos et jaksa nähdä vaivaa, on ok tyytyä vähempään ja olla onnellinen saavutuksestaan. Sitten ei vaan ole mitään syytä kadehtia muita ja vaipua itsesääliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samoja tuntemuksia. Täällä ei riitä että yrittää parhaansa. Pitää olla huippu tai hyvä, muuten tyhmä ja saamaton pska josta ei ole mihinkään.
Harkitkaa ulkomailla opiskelua? On totta, että Suomessa on todella vaikea päästä yliopistoon ja pitää olla lähes nero, mutta esim. Ruotsissa paljon enemmän yliopistoja ja suomalaisella yo-todistuksella hyvä arvo (käsitykseni mukaan koska on vaativampi kuin Ruotsin lukio). Minä opiskelen täällä yliopistossa ja hyvin olen pärjännyt vaikka rahkeet eivät ikinä Suomessa olisikaan riittäneet.
Kirjoitin ruotsista B. Lähinnä siksi että en hirveästi siihen panostanut kiinnostuksen puutteen takia. En osaa puhua ruotsia alkuunkaan ja inhoan sitä kielenä (en edes tiedä miksi sen kirjoitin). Itselle riittäisi että olisin edes itseeni tyytyväinen mutta kun en ole. Koen vain olevani ihan turhake.
Ap
Kerronpahan oman kokemukseni; kirjoitin ruotsista A:n eikä muutenkaan ollut huikea YO-todistus. Lähdin inttiin Dragsvikin --> opin puhumaan sujuvaa ruotsia ja intin jälkeen panostin hulluna pääsykokeisiin. En siis ollut ensikertalaiskiintiössä olin hölmönä ottanu vastaan opiskelupaikan alalta joka ei napannut) enkä saanut pisteitä YO-todistuksesta, mutta pääsin silti oikikseen.
Ahkeruus palkitaan ja usko itseesi!
Oletko varma ettei sinulla ole varaa välivuoteen? Vuosi on lyhyt aika siihen nähden mitä vietät opiskelemassa ja työelämässä. Yritä keksiä realistinen ja työllistävä ala ja opiskele pääsykokeisiin ja/tai korotuksiin.
AMKissa ainakin tosi iso kirjo opiskelijoita. On niitä jotka on ollu aina koulussa hyviä ja sitten niitä ”ihan ok” oppilaita. Käytännössä kuitenkin usein ne kellä ei oo niin hyvä KA voi olla paljon parempia siellä kentällä (sosiaaliala). Pääsykokeet on nykyään sellasia, että sinne tulee aina porukkaa, jotka ei sovellu työhön. Jos ei pääse ensimmäisellä kerralla sisään, ei se tarkota, että on ”hävinnyt paremmille”. Henkilöstökun puhuu siitä kuinka arpapeliä sisäänpääsy voi olla. Itse sanoisin taas AMKin olevan todella vaativa juurikin sosiaalialalla, varmasti suuria eroja koulujen välillä tosin. Oli alasi mikä tahansa tulevaisuudessa, älä ajattele olevasi huono mikäli et heti pääse sisään. Yliopistoonkin voi päästä sisään pelkästään sillä, että opettelee asiat ulkoa. Se ei kerro ihmisen älykkyydestä vielä turhan paljoa. Usein koulu ja työ eroaa paljon toisistaan. Se, että on hyvä koulussa ei tarkoita hyvää työntekijää. Olet varmasti hyvä jossain työssä mihin elämä sut viekään.
”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, on aina raju sanonta mielestäni. Ihan kuin ei saisi olla tavoitteet korkealla ja ei saisi pyrkiä parempaan vaan pitäisi aina vain tyytyä peruskauraan.
Kyse ei ole siitä että etten olisi valmis tekemään töitä, en oleta että pitäisi mitään saada tarjottimella käteen (enkä tosiaan ole edes elämässä saanut enkä syntynyt kultalusikka suussa). Kyse on siitä että koen olevani huono enkä ole kykenevä mihinkään jatkuvan epäonnistumisen takia. Pelkään etten pääse yhtään minnekään ja ettei minusta tule yhtään mitään. Monta kertaa käynyt niin että sitä kovaa työtä ei ole palkittu vaan aina sen palkinnon vie joku muu nenän alta. Siihen sitten naurut päälle kun en onnistunut. Näin on tapahtunut niin monissa asioissa etten enää usko itseeni. Siihen päälle tämä yhteiskunnan tilanne.
Kirjoitin aloituksen itkun ja turhautumisen kanssa joten siellä on jonkin verran kärjistämistäkin. Hirveä paine ja ei tunnu olevan mitään suuntaa elämällä. En myöskään haluaisi väkisin opiskella alaa joka ei kiinnosta ja mitä en halua tehdä. Se jos mikä olisi suorastaan itsekästä viedä opiskelupaikka sellaiselta joka sen oikeasti haluaisi.
Ap
Itsellä vähän samoja tuntemuksia. Täällä ei riitä että yrittää parhaansa. Pitää olla huippu tai hyvä, muuten tyhmä ja saamaton pska josta ei ole mihinkään.