Mies 29v + 4v miettii; paikalta häviävä mies
Opiskelin aikoinaan eräässä oppilaitoksessa, missä kaikki olimme sidottuja pikkupaikkakunnalle ja yhteisiin asuntoloihin yhdeksi lukuvuodeksi. Suuri osa vuodesta meni hiljaisuudessa ilman kontakteja kunnes sitten loppuvuodesta sain jokusen pyynnön tulla rientoihin mukaan ja tutustuin vähän muihin. Eräs nainen kertoi tuolloin, että minulle oli annettu lempinimi, joka liittyi nopeaan ilmestymiseen ja katoamiseen, jota minun oli silloin vaikea ymmärtää. Tuosta on melkein kymmenen vuotta aikaa.
En tiennyt kadonneeni mistään, kun minua ei tietääkseni ollut kutsuttukaan minnekään.
Sittemmin olen muistellut omaa käytöstäni ennen tuota aikaa ja sen jälkeen ja olen kyllä huomannut, että vaivaannun helposti muiden nurkissa ollessa ja paikallaan ollessa paitsi omassa rauhassa ollessa, vaikka en pidä yksinäisyydestä. Muistan myös miten kerran yläasteella lukuvuoden ensimmäisenä päivänä katsoin harmaata koulun pihaa aamulla ennen koulun alkua ja lähdinkin kotiin, mutta en tiedä liittyykö se siihen. Samanlainen orpouden ja ankeuden tunne kuin silloin koulun pihalla tulee myös yökerhoissa ja harrastuksissa ja useimmiten baarista lähtiessäni tunnen kiitollisuutta siitä, että pääsin sieltä taas pois ja sama juttu on myös harrastusten suhteen. Toisaalta olen surullinen yksinäisyyden tunteesta ja monesti oloni on hyvin levoton tuollaisen kokemuksen jälkeen, jolloin myös nukahtaminen vaikeutuu.
Yökerhossa tai baarissa jaksan normaalisti olla n.20 minuuttia, mutta joskus jopa useammankin tunnin, joka tuntuu tiikerin häkissä olemiselta, ja niinä harvoina kertoina, kun olen tutustunut joihinkin ihmisiin, en ole aina jäänyt odottamaan seuraavia sanoja, vaan sopivan hetken tullen lähtenyt kotiin ja olen päätellyt, että muutama ihminen on suuttunut tästä. Joskus olen tuntenut syyllisyyttä tästä, mutta sitten muistuttanut itseäni siitä ettei velvollisuuteni ole antaa jollekin jotain sellaista, jota en tiedä omistavani.
Olen myös aistinut, että porukoissa olevat ihmiset ovat joskus odottaneet minulta aloitetta, mutta en ole nähnyt mielekkääksi ottaa yhteyttä ihmisiin, joilla on jo oma porukka ja sen porukan tuoma rohkeus tulla itse hakemaan minua porukan jäseneksi. Tavallisesti baarissa ajatukseni ovat osastoa "jaahah, kotona odottaisi kiinan läksyt" tai "pitäisi se pohjetreeni tehdä ennen aamua".
En kuitenkaan ole koskaan saanut mitään nautintoa ns.oharien tekemisistä, mikä onkin eri asia, ja olen hyvin hienotunteinen ihmisten kanssa enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, vaan pikemminkin päinvastoin; harrastan pitkiä yöllisiä kävelyjä tavatakseni ihmisiä, jotka voisivat hyötyä keskustelusta kanssani, mutta äärimmäisen harvoin tapaan tällaisia ihmisiä eikä yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin liittyviin keskusteluihin ole mahdollista liittyä juuri koskaan. Tunnen itseni eräänlaiseksi katupastoriksi, joka on kuitenkin uskonnollisesti sitoutumaton.
Ehkä taas tulevana yönä olen katupastoroimassa ja käyn leikkipuistossa mietiskelemässä keinuja ja telineitä, katsomassa sulavaa jäätä ja vielä päivystämässä hetken baarissa uusien asiakkaiden varalta.