Onko täällä sankareita, jotka ovat päässeet yliopistoon lähes lukematta?

matikkaa ja piirtämistä.

Jännä juttu, kun ei ole edes mitään paineita. Olen mennyt tilaisuuksiin ja tapahtumiin aina tooosi lunkilla asenteella ja huomannut pärjääväni paremmin kuin verta hikoilemalla. Ainoa miinuspuoli tässä on vain laiskuuteni.



Lähihoitsun paperit luin tuossa sivussa, ja voin sanoa, että ainoa hyvä puoli koko koulutuksessa oli se, että sain varman duunin hätävaraksi. Muuten koulutus oli aivan hirvittävää paskaa piirileikkeineen kaikkineen, pölvästeine opettajineen ja oppilaineen. En koskaan sopeutunut kouluun ja pidinkin välivuoden töitä paiskoen, kun en vaan kestänyt. Olin kuulemma liian kyseenalaistava ja kriittinen, harjoittelupaikkojen ohjaajien mielestä osasin " liikaa" (mitähän sekin tarkoittaa..). Kukaan ei pitänyt minusta, mutta ei ollut väliksikään.



Alan töissä olen kuitenkin pärjännyt, ja sehän on tärkeintä. Ajatuksena on aina ollut rahoittaa myöhemmät opiskeluni työllä, enkä millään tuilla, joten sinänsä tein mielestäni oikean ratkaisun sinnitellessäni sen hoitsukoulun läpi.



Mietin, että olisko yliopisto enemmän heiniäni. Saisin aivan vapaasti kysellä miksi ja tutkia asioita. Vai onko se sielläkin asioiden pakkotoistoa?



-ap-

en todella ole mikään sankari, mulla oli vaan hyvä päivä.



Siis toisena päivänä en ymmärrä mistään mitään ja toisena kaikki tuntuu ihan älyttömän helpolta.

Esim. matematiikan yo-kirjoituksissa syksyllä kirjoitin A:n ja keväällä E:n ja kevään koe oli harvinaisen vaikea.



No, meidän lukion matematiikan ope sanoi, että sillä on sama juttu. Tiedä sitten mistä johtuu:)

yliopistolla et voi osata liikaa. Siksi se on niin ihana paikka. Vaikka olisit kuinka hyvä, niin aina on joku, joka pystyy kyseenalaistamaan ja aivot pääsee raksuttamaan.