Mies on alkanut kyllästyä muhun ja osoittaa inhon merkkejä...

Kuulostaa siltä että parempi erota.

Kuulostaa siltä, että teidän parisuhde vetelee viimeisiään.

Normaalilta? Muuta käytöstäsi.

Meillä mies saa ihan rauhassa nykyään loukata mua ja nyt mä jo oon ruvennut tajuamaan että se on mun oma syy jos loukkaannun. Tsemppiä sulle.

Oletko hakenut apua masennukseesi?

Puoliso ei ole terapeutti.

Sun pitää hakea ammattiapua. Ei kukaan jaksa joka päivä tuollaista. Kyllä siinä tunteet hailenee. Ootko koskaan hyvällä tuulella? Jos et niin älä ihmettele että noin käy.

Kirjoitit varmaan minusta, sä olet oikeassa.

Mä olen pahoillani.

On raskasta olla jatkuvasti lohduttamassa ja auttamassa. Parempi erota.

Meillä ilmeisesti samankaltainen tilanne, mutta minä olen se kylmäksi muuttuva mies. Ja kyllä, ero on vahvasti harkinnassa. Kun toisen näkee enää parantumattomana potilaana, jossa ei näe enää mitään postiivista, niin miksi sitä jäisi? Ei olla naimisissa, eikä lapsia ole. Toinen tuntuu vain mustalta aukolta, joka imee minustakin kaiken elämänilon, joten kyllähän tässä mieleen tulee, että pelastan edes itseni tästä. Enkä ole lähtemässä ensimmäisten vaikeuksien ilmaantuessa, tätä on jatkunut jo vuosia ja olen yrittänyt tukena olla. Ei tunnu auttavan mikään.

Mulla samat sairaudet kuin sulla mutta mies ei ole mikään mulkvitsi. Meillä on hauskaa yhdessä ja luultavasti ilman häntä olisin mullan alla.

Inhimillistä ja täysin ymmärrettävää. Elämä jatkuvasti masentuneen ja itkuisen ihmisen kanssa jota pitäisi koko ajan lohduttaa ja tukea, on liian raskasta. Sitä ei voi keneltäkään edellyttää.

Masennus on sairaus, ja sinun velvollisuutesi on hakea apua! Tuollaisen taakan alla ei kukaan totisesti jaksakaan. Johan siinä sairastuu se tervekin osapuoli. Hae apua, tee asian eteen jotain!

Kun ja jos vielä syyllistät puolisoasi siitä että hän ei jaksa, takaat sen että suhde kariutuu.

Terapiassa kyllä käyn. Mutta myönnettäköön että aika ennen sitä oli usein sitä että avauduin ongelmistani kumppanille ja tämä sitten yritti auttaa. Toki vieläkin joskus, mutta tilanne on nyt toinen kun olen hoidossa.

Olen minä hyväntuulinen ja ns. pullantuoksuinenkin toisinaan. Autan niissä asioissa joissa pystyn, kotityöt yms. hoidan, mutta sosiaalinen kanssakäynti jää usein vähemmälle, enkä työelämässäkään ole.

-ap

Jos tottuu siihen että toinen kannattelee aina ei opi koskaan pärjäämäön itse. Olen nähnyt näitä pariskuntia joissa toinen on avuton ja tukea tarvitseva ja toinen joutuu pakosta olemaan vahva. Hyvä sille joka on avuton mutta kuinka kauan vahva jaksaa. Joskus on pakko sanoa ryhdistäydy ja ota vastuu omasta hyvinvoinnista.

Ei se toinen voi jaksaa, jos toinen on jatkuvasti pilven alla.

Ammattilaiset on sitä varten. Hae apua.

Hae heti. Lääkäriin ja psykologin juttusille. Toivottavasti löydät hyvää keskusteluapua.

Pääasia, että lähdet liikkeelle. Uskalla auttaa itse itseäsi ja uskalla onnistua.

Puhutteli te asioista kumppanin kanssa lainkaan vai oletko sinä masentunut.

Puhua olisi hyvä.

Kuulostaa siltä, että mieskin masentuu. Pistää suojakuoren, että edes hän pärjäisi. Hänenkin olisi hyvä päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa.

Ehkä miehellä on tankki tyhjä ja pelkää itsekin masentuvansa. Lisäksi tunteita ei ole enää  ja silloin alkaa tulla vihan ja inhon tunteita toista kohtaa. 

No siis eihän kukaan jaksa olla mikään masentuneen tukihenkilö kovinkaan kauaa parisuhteessa. Kyllä se syö rakkauden, intohimon ja ihan kaiken.

Erotkaa ja hoida itsesi kuntoon yksin ennenkuin edes suunnittelet seuraavaa suhdetta.

Minä rohmahdin, kun jouduin olemaan aina tukena, auttajana ja vahvana vuosikausia. Jouduin itse terapeutille ja ainoa keino parantua oli ero. 

Kuulostaa siltä, että ap:n pitäisi hakeutua terapiaan. Miehestä ei selvästi ole sinua tukemaan eikä hänen tehtävänsä olekaan olla sinun terapeuttisi vaan parisuhteen pitäisi olla tasa-arvoinen, ei hyötysuhde. Sinun kannattaa keskittyä itseesi, älä odota mieheltä mitään, hän ei ole sinulle velkaa. Jos hänen käytöksensä jopa haittaa ja hidastaa paranemistasi niin kannattaa pistää suhde tauolle tai jopa erota. Usko siihen, että voit parantua ja keskitä energiasi siihen. Hae apua muualta kuin mieheltä ja tee töitä itsesi ja oman hyvinvointisi eteen. Voimia!

Se että olet sairastunut, ei ole vikasi eikä oirehdinta ole vikasi, joten toivon ettet täysin lytisty näistä aika kovistakin vastauksista.

On ihan hirvittävän raskasta jos kotona on vuositolkulla alavireinen ja huono/sairas fiilis.

Ette myöskään taida olla jo eläkeikäisiä tai 20v parisuhteessa olleita, joissa voidaan jo olettaa että sitä sun tätä kremppaa ja sairastumista tulee eteen, eikä enää "erota". Täällä oli kerran keskustelu siitä, mitä et parisuhteessa sietäisi, ja 60 prosenttia vastauksista oli luokkaa "jos puoliso sairastuisi tai joutuisin omahoitajaksi".

Pahalle olollesi nyt ei voi mitään, ei vaan voi ja se on varmasti tuskallista, mutta miehelläsi on oikeus myös sellaiseen parisuhteeseen kuin haluaa. Esim matkustella yhdessä puolison kanssa, harrastaa, ylipäätään olla kotona hyväntuulinen kun maailma on aika törkeä paikka nykyään. Niin jos sieltä kuluttavasta työelämästä, kuluttavasta arjen pyörityksestä tulee kotiin ja siellä on yhtä kuluttavaa, ihan varmasti myös terveen osapuolen motivaatio ja kestävyys katkeaa.

Kuulostaa siltä, miltä elämä masentuneen ja ahdistuneen puolison kanssa on. Mä olen meillä se terve ja varmaan mieheni kokee samaa. Mä vaan en enää osaa sanoa mitään uutta ja on hirveän raskasta, kun toisella ei ikinä ole mikään hyvin. Koko arki kaatuu mun vastuulle, kun mies ei välillä saa itselleen edes vaatteita päälle. Mä oon vuodesta toiseen kuunnellut, lohduttanut, ymmärtänyt, jaksanut ja silittänyt päätä, mutta en jaksa enää olla koko ajan niin empaattinen ja saatan välillä sanoa, että tiiätkö kun se on ihan sun päässä se ongelma ja en kyllä nyt osaa enää sanoa tähän mitään ja vaihdan aihetta.

Saatan myös ärsyyntyä, kun tulen töistä kotiin eikä mies oo tehnyt mitään koko päivänä. Ei edes siirtynyt siitä mihin aamulla sohvalle istui saati, että olis esim. hoitanut tiskit. Tai siitä, että ei voi hoitaa mitään itsenäisesti, mun pitäis mennä mukaan lääkäreille ja auttaa vähän kaikessa. Kuten miehesi, olen myös sanonut, että en välttämättä jaksa tätä enää ihan hirveän pitkään katsella.