Björn Wahlroos: "Sosiaalidemokraatit EIVÄT luo HYVINVOINTIA vaan...."
”Hyvinvoinnin nostamiseksi maahan pitää saada investointeja. Investoinnit, teollisuus, talous ja talouskasvu luovat hyvinvointia, eivät sosialidemokraatit”, Wahlroos viesti äänestäjille.
Wahlroosin mukaan Suomen sosiaaliturva vaatii työhön kannustavaa uudistamista. Työntekoon ei suoranaisesti yllytä sekään, että Suomen kokonaisveroaste edustaa OECD-maiden kärkipäätä.
”Ennen kaikkea me tarvitsemme suuria veronalennuksia”, Wahlroos korosti.
Wahlroos lähti siitä, että kevennyksiä kaivataan sekä tulojen että omistamisen verotukseen.
Suomen pitää hakea mallia Ruotsista, pääosin ulkomailla asuva Wahlroos kehotti.
Näin siksi, että Ruotsi repi Suomeen vuosina 2005–2015 huomattavan suuren kansantuote- ja hyvinvointikaulan. Ruotsi on keventänyt verotusta.
”Ruotsi veti kymmenen vuoden kasvullaan ehkä 20 prosentin kaulan Suomeen bruttokansantuotevertailussa. Tähän se pääsi järkevillä veroratkaisuilla.”
Kommentit (159)
Suomessa ei ole todellisia investointeja näkynyt sitten Nokian syöksykierteen poislukien muutamat rohkeat kiinalaiset ja saksalaiset suuromistajat. Suomalainen pääoma keskittyy tuloksen parantamiseen toimintojen tehostamisella eli leikkaamalla tuotekehityksestä ja irtisanomalla työvoimaa. SDP:llä tai politiikalla yleensä ei ole mitään tekemistä tämän suomalaisen pääoman vallanneen pelon ilmapiirin kanssa. Tai mitä nyt Vanhanen, Katainen ja Sipilä on auttanut pelon ilmapiirin säilyttämisessä sälyttämällä entisiä yritysten kantamia veroja palkansaajien harteille. Investointihalukkuss ei ole kasvanut pätkän vertaa.
Otsikosta jäi sana pois "hyvinvointia (rikkaille)"
On se varmaan totta, ettei demarit Wahlroosille hyvinvointia luo.
Ja se ainakin on totta, että investointeja tarvittaisiin. Mutta luovatko veronalennukset niitä? Urpilaisen ja Kataisen junaileman yritysten yhteisöveron alennuksen piti niitä luoda, mutta toisin kävi. Veronalennus meni suoraan sijoittajien taskuihin, sen sijaan että investointeihin.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/11/mot-kysely-yritysvero-ei-ratka…
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se jännä ero Ruotsin ja Suomen sosialidemokraateissa on, että ruotsin sosialidemokraatit keventävät mm. yritysten verotusta samalla kun Suomessa oltaisiin nostamassa...
Yritysten verotusta kyllä meillä kevennettiin demari Urpilaisen ollessa valtiovarainministerinä ihan roimasti. Ei vaan saatu sillä luotua työpaikkoja kuitenkaan. Taisi valua osinkoihin kaikki.
Hei yksinkertainen, mihis ne osingot menee??? Patjan alleko???
Ei vaan työpaikkojen luomisen investointien kautta.
ja kulutukseen. Ihan tavalliset ihmiset saavat osinkoja. Eli yritysten tuotteiden ja palveluiden kysyntä kasvaa.
Nykyajan globaalissa maailmassa ne osingot on kylläkin helppo hassata ulkomaille loma-asuntoihin ja matkoihin. Lähinnä autokauppa on ehkä rikastunut, mutta muuten ei.
Vierailija kirjoitti:
Se jännä ero Ruotsin ja Suomen sosialidemokraateissa on, että ruotsin sosialidemokraatit keventävät mm. yritysten verotusta samalla kun Suomessa oltaisiin nostamassa...
Tutkimuksen mukaan Suomi on EUn yrittäjävastaisin maa. Ruotsi on EUn yrittäjämyönteisin maa.
Tämä näkyy myös kansalaisten elintasossa.
Onko se päivääkään oikeita töitä tehnyt?
Ruotsihan veti kaulan tosiaan katuväkivallassa. Josko ne ovat seurausta verotuksesta vai miksi kansa tyytymätöntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se jännä ero Ruotsin ja Suomen sosialidemokraateissa on, että ruotsin sosialidemokraatit keventävät mm. yritysten verotusta samalla kun Suomessa oltaisiin nostamassa...
Tutkimuksen mukaan Suomi on EUn yrittäjävastaisin maa. Ruotsi on EUn yrittäjämyönteisin maa.
Tämä näkyy myös kansalaisten elintasossa.
Kerropa miten se näkyy elintasossa. Ruotsissa huonot palkat ja elinkustannukset korkeammat
Vierailija kirjoitti:
Otsikosta jäi sana pois "hyvinvointia (rikkaille)"
Sosialisti jääkin aina köyhäksi (paitsi poliitikko) koska jaettava loppuu aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se jännä ero Ruotsin ja Suomen sosialidemokraateissa on, että ruotsin sosialidemokraatit keventävät mm. yritysten verotusta samalla kun Suomessa oltaisiin nostamassa...
Tutkimuksen mukaan Suomi on EUn yrittäjävastaisin maa. Ruotsi on EUn yrittäjämyönteisin maa.
Tämä näkyy myös kansalaisten elintasossa.
Ja Ruotsissa on isompi demaripuolue kuin Suomessa. Maassa on ollut demarivetoinen hallitus vuodesta 2014.

Ruotsalaiset sosialistitkin ovat tajunneet että markkinatalousmaailmassa tarvitaan yrittäjyyttä jotta saadaan voittoja ja verotettavaa tuloa.
Suomalainen sosialisti ei vaan tajua että menestys ruokkii menestystä ja että vauraus ei lisäänny kurjuutta jakamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nalle-fanit ketjussa eivät tunne Nallen rikastumisen historiaa eivätkä taloutta ollenkaan.
Miksi siis kirjoittaa? No tietysti, kun SDP-viha on niin kova, että se voittaa RKP-vihankin.
Samalla on hienoa esittää, että on muka oivaltanut jotakin, minkä Nallekin oivalsisitten joskus myöhemmin.
Tyypillinen setämiesten ketju siis.
Itse asiassa ne asiat, joita Nalle toistelee ovat varsin yksinkertaisia faktoja mm.
- Verotuksen pitäisi kannustaa työntekoon ja yrittämiseen (toteutuu Suomessa ala-arvoisesti erilaisten kannustinloukkujen ym. johdosta)
- Kilpailukyvystä pitää pitää huolta tai työpaikat karkaavat muualle
Mikäli näkee Nallen kommenteissa jotain ongelmaa....noh...ensinnäkin ei todellakaan ymmärrä taloudesta yhtään mitään ja toisekseen se tarkoittaa, että on juuri niin tyhmä, että on SDP:n tai Vasemmistoliiton äänestäjä.
Naurattaa kun tämä on ainoa paikka maailmassa missä voi yrittää päteä noin heikoilla tiedoilla ja ikävällä luonteella. Siksi kai sinä oletkin täällä.
Vastikkeettomat veroalennukset ovat ylivoimaisesti tyhmintä mitä edelliset hallitukset ovat tehneet. Ne olisi pitänyt jakaa niille yrityksille, jotka sitoutuvat tekemään investointeja Suomessa tai monivuotiseen tuotekehitysohjelmaan, jonka ehtona on myös toteutus Suomessa. Nyt veroalennukset ovat valuneet suoraan osinkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Demari on ihminen joka ensin ottaa lompakostasi puolet rahoistasi, sitten tarjoaa sinulle lähigrillillä halvimman lihapiirakan ilman mausteita tai juomaa ja käyttää loput ottamistaan rahoista omaan kulutukseensa. Vaaleissa se lupaa että seuraavalla kerralla saat lihapiirakkaasi ketsuppia (jonka kyllä maksat itse).
Nallelahkolainen taas on ihminen, joka vaatii sinua tekemään itsellelleen lihapiirakan siksi, että lompakossaan on seteleitä. Kun pyydät korvauksen työstä saadaksesi itse edes palan lihapiirakasta, nallelahkolainen toteaa, että miksi kuvittelet hänellä olevan vastuuta elatuksestasi, mutta jos teet yhden lihapiirakan sijasta samassa ajassa sata ja osoitat olevasi nöyrä ja ahkera voit vielä saada sentin tippiä mikäli nallelahkolainen kokee sinun sen ansaitsevan. Mutta turha kuvitella, että se tippi irtoaisi vähemmällä kuin 24/7 työllä tai että sillä tulisi pystyä elämään. Ethän kuitenkaan ole nallelahkolainen, sitä ainoaa ihmisryhmää, joka on kiistatta ilmaisen lihapiirakkansa ansainnut- ja joka hyvää hyvyyttään tarjoaa myös sinulle edes teoreettisen mahdollisuuden päästä sitä maistamaan.
Olen sitä ikäluokkaa joka muistaa 90-luvun laman, jolloin pankkien voitot oli yksityisiä, mutta tappiot sosialisoitiin valtion maksettaviksi. Loppujen lopuksi siitä tuli 50 miljardin lasku veronmaksajille, että semmosia "kapitalisteja" nämä veijarit on..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nalle-fanit ketjussa eivät tunne Nallen rikastumisen historiaa eivätkä taloutta ollenkaan.
Miksi siis kirjoittaa? No tietysti, kun SDP-viha on niin kova, että se voittaa RKP-vihankin.
Samalla on hienoa esittää, että on muka oivaltanut jotakin, minkä Nallekin oivalsisitten joskus myöhemmin.
Tyypillinen setämiesten ketju siis.
Itse asiassa ne asiat, joita Nalle toistelee ovat varsin yksinkertaisia faktoja mm.
- Verotuksen pitäisi kannustaa työntekoon ja yrittämiseen (toteutuu Suomessa ala-arvoisesti erilaisten kannustinloukkujen ym. johdosta)
- Kilpailukyvystä pitää pitää huolta tai työpaikat karkaavat muualle
Mikäli näkee Nallen kommenteissa jotain ongelmaa....noh...ensinnäkin ei todellakaan ymmärrä taloudesta yhtään mitään ja toisekseen se tarkoittaa, että on juuri niin tyhmä, että on SDP:n tai Vasemmistoliiton äänestäjä.
Naurattaa kun tämä on ainoa paikka maailmassa missä voi yrittää päteä noin heikoilla tiedoilla ja ikävällä luonteella. Siksi kai sinä oletkin täällä.
Noh, itseäni lähinnä naurattaa se rajaton tyhmyys joka tällä foorumilla tiivistyy, jota sinäkin näytät edustavan. Voit toki argumentoide veitsen terävällä järjelläsi Nallen argumentit kumoon. Ihan vinkkinä: käytännössä kaikki puolueet ovat jo tunnustaneet olemassa olevat työntekoon ja sosiaaliturvaan liittyvät kannustinloukut eli siinä on aikamoinen työsarka sinulle väitellä musta valkoiseksi varsinkin kun ÄO on saappaan luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vastikkeettomat veroalennukset ovat ylivoimaisesti tyhmintä mitä edelliset hallitukset ovat tehneet. Ne olisi pitänyt jakaa niille yrityksille, jotka sitoutuvat tekemään investointeja Suomessa tai monivuotiseen tuotekehitysohjelmaan, jonka ehtona on myös toteutus Suomessa. Nyt veroalennukset ovat valuneet suoraan osinkoihin.
Itse asiassa, parahin älykääpiö, yhteisöveron laskua on pidetty sittemmin järkevänä ja oikeana ratkaisuna miltei yli puoluerajojen. Tuo osinkohöpinäsi on lähinnä mitään ymmärtämättömien aivokuolleiden toistelema mantra, jolla lähinnä todistaa oman tyhmyytensä.
Joka tapauksessa, kun kerran olet kunnostautunut tyhmyytesi todistamisessa, niin annahan meille kunnon naurut ja kerro miten toteutat nämä "vastikkeelliset veronalennuksesi". Älä nyt pidättele, kun vauhtiin pääsit.
Nalle on vienyt osan metsäyhtiöistä ulkomaille ja vie loputkin.
Tehtaat siirtyvät maihin joissa vei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä.
Se luo voittoja ja hyvinvointia.
Kummasti täällä puuttumassa ihmisten kulutukseen ja elintasoon joka kuitenkin hyvin niukka Eurooppalaisiin nähden.
Montako sosialistien omistamaa tehdasta tai yritystä on Suomessa?
Ei yhtään.
Sosialistit kyllä tykkäävät käydä muiden tehtaissa ja yrityksissä töissä. Mutta yrittäjiksi he eivät itse ryhdy koska laiskuus.