Sinulle joka vihaat exääsi, lastesi isää, tärkeä asia!
Mies lienee sietämätön mulkku ja kenties kihiset kostonhimossa ja toivot että se sika kuolee tai ainakin kärsii. On ihanaa kun ystävät kuuntelevat ja ovat puolellasi. Onhan mies roisto joka on kohdellut sua paskasti.
Se on tuttua minullekin.15 vuotta sitten äitini ja isäni erosivat. Äitini haukkui isää koko ajan kavereilleen. Varmaan luuli etten kuule mutta kyllä kuulin. Elekieli muuttui totaalisen kireäksi kun isästä tuli edes puhe. Loppujen lopuksi koin syyllisyyttä siitä että rakastan isää.
Tilanne nyt aikuisena on se että kunnioitan isääni ja äitäni en kunnioita, tunnen tietynlaista halveksuntaa ja inhoakin häntä kohtaan. Isä ei koskaan minulle puhunut äidistä pahaa eikä edes äidin miehestä. Äiti senkin edestä näytti vihansa vaikkakin epäsuorasti. Kunnioitan sitä vanhempaa joka pystyy asettamaan lapsensa etusijalle ja tajuaa että itse on valinnut kenen kanssa panee, lapsella ei ole mitään osuutta siihen millainen mulkku hänen toinen vanhempansa on toisen vanhemman silmissä.
Pikku vinkki vaan, jos haluat että lapsesi ei ole sinuun aikuisena pettynyt, hyväksy se millaisen ihmisen kanssa teit lapsen. Älä kosta lapselle että otit väärän puolison, ei ole lapsen vika se. Äläkä kuvittele ettei lapsesi huomaa inhoasi, kyllä huomaa.
Kommentit (16)
En kosta minäkään. Olen seurannut lasteni surua siitä, kun isä rakastaa enemmän alkoholia kuin heitä. Lupauksiaan ei ole heille koskaan pitänyt ja viimeisin yhteydenotto taisi mieheltä tulla 4 v takaperin. Katkera olen tuolle miehelle ikuisesti ja vihani häntä kohtaan ei tule koskaan laimenemaan. Hän ei ole kantanut vastuuta yhteisistä lapsistamme ja minä makselen hänen konkurssiin menneen yrityksensä takausvelkoja koko lopun elämäni 500€kk/ssa joka kieltämättä ei ole voinut olla vaikuttamatta lapsieni elämään. Heillä on äiti, joka painaa kahta työtä jotta voisin heille antaa edes kohtuullisen elintason.., minun jaksamistani ei ole kysynyt koskaan kukaan, mutta pakko jaksaa sillä rakastan heitä suunnattomasti....
Minun äitini teki samaa. Samoin sukulaiseni vihasivat toinen toisiaan ja haukkuivat minulle. Jotenkin sitä koitti lapsena parhaansa mukaan saada kaikki iloisiksi ja syytti itseään asioista. Vieläkin koen olevani syyllinen vanhempien päihdeongelmiin ja läheisten huonoihin väleihin.. Hirveän kiva homma. Omia lapsia en oman lapsuuteni takia voi edes kuvitella hankkivani, en tiedä osaisinko olla äiti kun en itse ole äidin rakkautta kokenut vaan lähinnä kostonhimoa minun kautta isälleni ja toisin päin.
Miehelläni on lapsi edellisen naisensa kanssa ja heillä sama tilanne. Tuntuu pahalta, kun omien etujen nimissä pistetään lapsi kärsimään. Lapsen äiti pompottelee miestäni ja lastaan ja kiristää ja temppuilee miten mieli sattuu. On kiva katsoa lapsen pahaa oloa vierestä. Koitan itse olla mahdollisimman neutraali ja ihana lapselle, en koskaan ikinä moiti vanhempiaan hänen kuullen ja yritän olla luotettava aikuinen josta saa turvaa meillä ollessa.
On olemassa sekin mahdollisuus, että isäsi on ollut äitiäsi kohtaan täysi mulkku mutta äitisi ei ollut isää kohtaan sitä, joten isäsi ei tarvinnut peitellä mitään.
Naisilta muutenkin odotetaan jatkuvaa kielteisten tunteiden peittämistä ja ettei varsinkaan lasten kuullen niitä näytä. Yksin lasten kanssa jätetyillä äideillä ei välttämättä ole mahdollisuutta helpostikaan puhua sitä paskaa ulos muuten kuin silloin kun lapset ovat paikalla.
Toisaalta moni kritisoi sitäkin, jos äiti purkaa oikeutettuakin pahaa oloa edes lasten ollessa poissa, koska epäillään, että kielteisten tunteiden olemassaolokin siirtyy lapsiin tai totta kai sama äiti haukkuu lasten isää lapsille myös lasten kanssa ollessaan.
Ei ihme, että naiset sairastuvat masennukseen, koska varsinkaan äidillä ei saisi olla mitään kielteisiä tunteita kenestäkään, vaikka mitä olisi tehty.
Minulle tulee myös vaikutelma, että ap:lla ei ole myöskään oikeutta tuntea mitään myönteistä äitiään kohtaan.
Ikävä totuus on, että todennäköisesti isäsi oli äitiäsi kohtaan täysi mulkku. Sitä ei ole välttämättä helppo kestää, kun on kysymys kahdesta ihmisestä, joita kumpaakin haluaisi rakastaa ja rakastaakin.
Hohhoijakkaa. Paska mikä paska. Parempi vaan, että lapset oppii sen jo tässä vaiheessa, jotta ei tule vääriä luuloja isona.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 16:58"]
Hohhoijakkaa. Paska mikä paska. Parempi vaan, että lapset oppii sen jo tässä vaiheessa, jotta ei tule vääriä luuloja isona.
[/quote]
Samaa mieltä! Kyllä jos isä lähtee toisen naisen matkaan ja perustaa samalla uuden perheen, ennen kuin edellinen ero on selvä, niin kyllä se sattuu niihin lapsiinkin. Hitonko takia sitä asiaa pitäisi kaunistella ja lapsille valehdella? Onko isän käytös ja asioiden ratkaisu ollut oikein vaimoa ja lapsia kohtaan? Pelkällä päänsilittelylläkö pitäisi hoitaa?
Kyllä, AP:n isä oli mulkku äidille. Silti äiti on valinnut sen mulkun kanssa lapsen tehdä ja lapsihan rakastaa omia vanhempiaan, eikä lapselle edes kuulu millainen vanhempi oli aviopuolisona.
Tässäkin ketjussa näitä ämmiä on jotka ajattelevat että lapselle on ikäänkuin oikeus kertoa että heille toinen maailman tärkeimmistä ihmisistä on kusipää. Ja sehän ei riitä että kertoo kerran, nälvintä jatkuu aina kun on tilaisuus.
Enkä todellakaan odota että vain äiti arvostaa lastaan eikä kaada omia ongelmiaan tämän niskaan vaan tietysti se pitää olla itsestäänselvää kaikille psyykkisesti terveille vanhemmille, iseille ja äideille.
Kerroinpa nyt vaan että haukkuminen jättää lapseenne ikuiset arvet ja niin myös suhteeseenne. Ap
Olet ap oikeassa. On vaikea kunnioittaa vanhempaa joka vähät välittää lapsen tarpeesta kunnioittaa ja rakastaa vanhempiaan vaan nostaa oman tunnemoskansa etusijalle. Tämä sama tapahtuu myös avioliitossa; on ihan sama kuinka paljon äiti ja isä rakastavat ja hoitavat lasta, jos he kohtelevat toisiaan epäkunnioittavasti ja julmasti, he vievät lapseltra lähes kaiken, eikä se horina siitä kuinka lasta rakastetaan auta yhtään. Miniusta lapselle ei kuulu myöskään valehdella, koska se aiheuttaa lapselle aika skitsofreenisen elämän kun itse vaistoaa yhtä mutta aikuiset vakuuttaa toista. Jokainen lapsi ansaitsee vanhemmat jotka ottavat vastuun omista tunteistaan ja selvittävät ongelmansa ja purkavat tunteensa jonnekin muualle kuin lasten niskaan. Lopulta on ihan se ja sama ovatko vanhemmat yhdessä vai eroavat, kunhan he kohtelevat toisiaan jonkinlaisella kunnioituksella. On vanhempien vastuulla hoitaa elämänsä niin että tämä onnistuu.
lapseni olivat teini-ikäisiä kun heidän isästään kuoriutui tuo mulkkupettäjäpaskiainen. Ihan itse näkivät ja kokivat miten isä minua kohteli. Kunnon äitinä en isää ole lapsille haukkunut vaikka tiedän että välillä en ole pystynyt inhoani häntä kohtaan täysin peittämään.
Ja nyt minulla on aikuisiin lapsiini hyvät välit toisin kuin isällä, joka nain lasten sanojen mukaan noita-akan, joka on pilannut lasten ja isän välit.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 22:30"]
Kyllä, AP:n isä oli mulkku äidille. Silti äiti on valinnut sen mulkun kanssa lapsen tehdä ja lapsihan rakastaa omia vanhempiaan, eikä lapselle edes kuulu millainen vanhempi oli aviopuolisona.
Tässäkin ketjussa näitä ämmiä on jotka ajattelevat että lapselle on ikäänkuin oikeus kertoa että heille toinen maailman tärkeimmistä ihmisistä on kusipää. Ja sehän ei riitä että kertoo kerran, nälvintä jatkuu aina kun on tilaisuus.
Enkä todellakaan odota että vain äiti arvostaa lastaan eikä kaada omia ongelmiaan tämän niskaan vaan tietysti se pitää olla itsestäänselvää kaikille psyykkisesti terveille vanhemmille, iseille ja äideille.
Kerroinpa nyt vaan että haukkuminen jättää lapseenne ikuiset arvet ja niin myös suhteeseenne. Ap
[/quote]
Tässä puhutaan taas kahdesta ihan eri asiasta, jota ei nyt tunnuta huomaavan.
Ap:n tapauksessa on väärin, että äiti haukkui ap:n isää, koska tämä oli selvästikin kuitenkin ap:lle edelleen isä ja hoiti omat velvollisuutensa. Silloin on todella väärin sekoittaa oma parisuhdepettymys sen toisen puolison vanhemmuuteen.
Sen sijaan jos vanhempi on hylännyt omat lapsensa, eikä pidä näihin yhteyttä, on todella väärin lasta kohtaan, ettei käsittele tämän kanssa asiaa, vaan kaunistelee toisen vanhemman toimintaa/ei selitä lapselle mikä tilanne oikeasti on. Koska jos vaan väittää että iskä on ihan kiva, ja antaa lapsen elätellä toivoa vanhemman paluusta tai ylipäätään siitä, että tämä joskus taas haluaisikin olla vanhempi lapselleen, lapsi ei pääse oikeasti käsittelemään asiaa totuuspohjalta. Mua oikeasti ahdisti se, joka sanoo lapselleen, että tämä ei saa soittaa isälleen, vaikka totuus on se, että isä ei halua olla isä lapselleen. Lapsi alkaa ihan turhaan vihaamaan äitiään, ja tulee joskus olemaan todella hämmentynyt siitä, kuka on tehnyt ja mitä, ja on ihan turhaan elätellyt valheeseen perustuvia kuvitelmia.
Itse olin todella vihainen niille, jotka puolustelivat minua laiminlyönyttä ja väärin kohdellutta isääni, varmaan juuri sillä ajatuksella, että rakastaisin häntä kuitenkin, enkä halua kuulla hänestä pahaa. Kyllä mä olisin halunnut kuulla, että mä en ole väärässä, kun koen pahaa mieltä kohtaamastani välinpitämättömyydestä ja vähättelystä jne.
Lapseni isä oli minua kohtaan väkivaltainen ja kun siitä syystä erosin, alkoi vainoaminen joka kesti melkein 2 vuotta ennenkuin lopulta hain lähestymiskieltoa. KYLLÄ, en voi sietää lapseni isää. Vaan aina olen hoitanut lapseen liittyvät asiat asiallisesti ja puhun lapselle isästä neutraalisti ja ihan positiiviseen sävyyn.
En puhu lapsen kuullenkaan koskaan mitään negatiivista isästään. En halua tuota tilannetta jossa lapsi joutuu "valitsemaan" kumman puolella on. Tiedän että on hyvä ja rakastava isä lapselleen ja lapselle yhtä tärkeä vanhempi kun minäkin.
Ainut tilanne minkä olen päättänyt jo etukäteen, missä kerron lapselle isänsä käyttäytymisestä, on se että kuulen että on käyttäytynyt pisaraakaan väkivaltaisesti omaa tyttöystäväänsä/vaimoansa kohtaan.
Olihan se joo lapsena ikävää kun omat eronneet vanhemmat haukkuivat toisiaan minulle, mutta en minä nyt sentään sitä enää aikuisena mieti. :nmielipide kuulostaa omien kokemusteni pohjalta hyvin vieraalta. Tietysti omia vanhempia kunnioitetaan, elleivät he nyt satu olemaan aivan hirviöitä.
ViHaAn SiTä HoRaTsUa ! sE oN HirVVeä pERhEeN RiKkOjA kUpPaPeRsE
Mulla ei käsitys isästä ole muuttunut,vaikka äiti häntä haukkui. Ihan totta oli. Mitään ei tarvi tehdä, mut jitai toki ettei välit mene. Ja välillä me menee silti. Kun ei tarvii...Ei se rakkaus välttämättä mitään ylimaallista siihen sisään ole, vaikka suun pitää kiinni ole.
Kauhein on tilanne että äiti tekee kaiken ja häntä haukutaan vuodesta toiseen. Ja isä ei tee mitään, muuta kuin haukkuu.
Uudet eukot väitättekö te tosiaan pompotteluksi sitä että, isä auttaa vaikka edellisen suhteen lapsien kuskaamisessa viikolla? Jos näin on, en ihmettele että lapset vihaa isää ja uutta naista. Haluaisitko sinä että lapsesi isä hylkäisi hänet kun eroatte. Missä tilanteessa isä saisi olla mukana lapsen arjessa sitten. Pitäisikö äidin olla pyörätuolissa ja neliraajahalvaantunu, et sitten ehkä saa osallistua?
Kunnon nainen ei vie lapsilta isää. Siis jos se isä yleensäkään mitään jaksaa tehdä.
Tosi kiva aina jos jaksaa. Ja haluaa. Älkää viitsikö aina työntää ulkopuoliset nokkaanne muiden tarinoihin, joista ette mitään tiedä.
No, minun isäni puhui aina pahaa äidistä, mutta sama se minulle on. Vanhempieni väliset asiat eivät kiinnosta minua. Olisi tietysti ollut kiva, jos isä olisi joskus päässyt erosta yli.
Minun äiti oli kylmä isää kohtaan. Isä kumminkin 'elätti' meidät kaikki olemalla paljon töissä. Kun isä oli kotona, äiti oli kauhea.
Isä löysi viimein ystävän, naisen, ja äiti vaihdatti oven lukot ja pakkasi isän vaatteet jätesäkkeihin kun Isä oli töissä.
Vuodet vieri, emmekä saaneet tavata isovanhempia isän puolelta. Äiti suuttui jos edes mainitsimme isän tai isovanhemmat. Äidillä oli sairaalajaksoja,joista ei olisi saanut sanoa isälle. Olimme kuitenkin alaikäisiä ja soitimme isän apuun. Ei uskallettu kertoa äidille koskaan.
Nyt aikuisina Isä on rakas, äitikin, omalla tavallaan. Isä yritti äidin kanssa ,ei onnistunut,mutta se ei ollut kyllä isän vika.
Isän paras ystävä on edelleen se nainen, joka asuukaukana ja näen häntä harvoin.
En ikinä kosta lapselle. Eron myötä isä päätti ettei enää ole isä pojalleen. Saan varmaan olla katkera, lapseni puolesta?? Aikaa on nyt kulunut jo paljon ja lapsi miettii milloin isä alkaisi taas isäksi hänelle. Ei ala, sillä en anna enää viidettä mahdollisuutta, joka kerta on poika joutunut pettymään. Saa sitten aikuisena etsiä isänsä käsiinsä jos haluaa, mutta varoittaa aion, tulee polttamaan näppinsä.
Kyllä, koen olevani maailman huonoin ihminen etten nähnyt tämän tapahtuvan jos eroamme sen mulkun vuoksi. Tiesin että ko. herra on pettäjä ollut koko ikänsä ja uskoin että muuttuisi. Mitä vielä, perusti toista perhettä toisaalle samaa aikaa kun elimme yhtä perhe-elämää yhtäällä.
Isää en ole muuten haukkunut enkä ole kertonut eron syytä lapselle ikinä, enkä kerro ellei isona kysy. Sen sijaan olen tiukasti sanonut joka kerta ettet voi soittaa isälle, sillä isä on sanonut ettei osaa (oikeasti sanoi ettei halua) olla isä enää.
Tuollaisia kusipäitä kuoriutuu pojista jotka kasvatetaan kieroon. Nyt voin vain todeta että pojasta polvi paranee!