Lue keskustelun säännöt.
Ahdistun kun muut saavat työpaikkoja ja menevät eteenpäin, minä en
19.03.2019 |
Juuri yksi kaveri iloisena kertoi kuinka oli saanut vakituisen työpaikan. Onneksi olimme puhelimessa niin hän ei nähnyt naamaani, yritin itkun nielemisen seasta saada sanottua että sehän on hienoa.
Itse olen pitkien työttömyyskausien lisäksi sinnitellyt pätkätöissä. Joka kuukausi on yhtä toimeentulon miettimistä, koskaan ei voi tietää.
Täytän pian 30 ja tuntuu että putoan vuosi vuodelta enemmän kelkasta.
Ensin putosin parisuhdekelkasta, tuli ero nuoruuden pitkästä suhteesta ja siinä sitten kaverit muuttivat yhteen, menivät kihloihin ja/tai naimisiin ja alkoivat ostaa asuntoa/taloa ja tehdä lapsia. Minä tipuin kaikesta tästä, asuntoon ei ole ollut varaa enkä saisi lainaa, kumppania ei enää ole löytynyt ja endometrioosin takia en varmaan saisi enää lapsiakaan.
Olen paininut vuosia masennuksen ja muiden ongelmien kanssa, ja silti yrittänyt räpiköidä eteenpäin.
Tuntuu niin epäreilulta kun se onni tuntuu aina potkivan muita kuin minua.
Viimeksi keväällä meni sivu suun vähän pysyvämpi työpaikka, olin tehnyt siellä keikkaa ja ollut ihan kehuttu, mutta siihen otettiinkin sitten yhtäkkiä joku muu.
Yksi tuttava sai parissa vuodessa elämänsä kuntoon. Ensin oli pitkään tyhjän päällä, lopulta lähti opiskelemaan ammattiin, sai saman tien vakituisen paikan ja osti asunnon.
Kuulostan varmaan kamalalta, mutta sitä on fiiliskin tällä hetkellä.
Minkä ihmeen takia jaksaa yrittää enää.
Olen varmaan ikäni tässä samassa jamassa.
Kommentit (38)
Tiedän tunteen. Olen 40v nainen ja käynyt yliopiston. Jos aloitetaan työstä, niin oma työni ei todellakaan vastaa tasoltaan työtä mitä mun "pitäisi" tehdä. On kuitenkin vakituinen työ. Miestä ei ole, eikä ole ollut 10 vuoteen parisuhdetta. Selvää tietenkin että tässä vaiheessa elämää on alkanut muodostua aikamoinen juopa kavereiden kanssa: heillä on yksi tai useampi lapsi, uusia työpaikkoja ja paremmat palkat, omistusasunnot. Ihan jo parisuhteessa eläminen auttaa taloudellisesti, jos esim molemmat käy töissä. Ehkä noin 35v asti en niin huomannut kuinka elämät alkoivat erkaantua niihen perheellisten, hyvissä töissä käyvien, vaurastuvien, omistusasunnoissa asuvien kavereiden elämästä. Nykyään olen huomannut tuntevani olevani se vierestä katselija, joka seuraa ulkopuolelta kaikkien muiden suuria elämäntapahtumia. Omia kun ei oikein ole. Olen onneksi saanut viestinä tai puhelimessa ilmoituksia raskauksista jne, joten ei ole tarvinnut naamatusten koittaa pitää pokkaa. Jos joku sattuu joskus kysymään kuulumisia niin tässä on nyt mennyt jo useampi vuosi niin että ei todellakaan ole mitään uutta kerrottavaa varsinaisesti.
Ap., on ihan normaalia ja OK että ei voi aina vain iloita toisten puolesta. Mutta tilanteet muuttuu aina lopulta, joten uskon että saat vakityön sinäkin! Se ainakin antaa jo mielenrauhaa ja muutkin elämän haasteet ei tunnu niin pahoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tilanne, paitsi että ikää jokunen vuosi enemmän kuin ap:lle. Se "hyvä" puoli kuitenkin, että kaverit ovat tehneet noita ilmoituksia jo jonkin aikaa, ja sen ansiosta tahti on vähän hiljentynyt kuin mitään isoa ei tapahdu, mahdollisia uusia lapsia lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä koskaan tiedä mistä se sitten lähtee kulkemaan. Mulla oli kolmekymppisenä sama tilanne. Tapasin sitten kahden lapsen isän, ja sain lopulta opintonikin valmiiksi. Meni siitä vielä viisi vuotta että sain vakipaikan, mutta kun olen nyt ehtinyt siinä olla viisitoista vuotta, niin ei ne siihen johtaneet pätkätyöt enää haittaa.
Tsemppiä, toivotan sulle jaksamista ja onnea.
Kiitos tästä
Ap
Ap onko sun ala sellainen että on vaikeaa löytää töitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sun ala sellainen että on vaikeaa löytää töitä?
Ei ole. Toki tässäkin tilanteet vaihtelee mitä ammattibarometrejä on uskominen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä väliä? Miksi vertaat itseäsi muihin? Paremmin menee jos keskittyisit vain itseesi.
ei kannata aina takertua siihen mikä on suosituinta tai pidetään "parempana" siinä voi omat mahdollisuudet hyvään elämään olla ihan vieressä eikä niitä huomaa, jos on kiire tavoitella sitä mitä kaikki muutkin tavoittelee.
onhan esim. pätkätöissä hyvät puolensakin, saa välillä lomailla luvan kanssa töiden välissä esim. ja näitä lasten kuolemia, eroja, työpaikasta ulospotkimisia on nähty, eli ei elämä ole varmaa.
mua kyllä kiinnostaisi tietää, millä alalla olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, miltä tuo tuntuu. Olin aika samassa tilanteessa aika lailla samassa iässäkin, mutta sitten tuli tosi vahva käänne parempaan. Asioita vain napsahti kohdalleen.
Usein sitä yrittää olla tosi vahva eikä pyydä apua. Kavereita onnittelee eikä kehtaa kertoa, että oma elämä ei mene niin hyvin. Auttaisiko, jos sanoisit ystävillesi suoraan, että etsit vakkarityötä ja että he voisivat levittää tietoa ja toisaalta kertoa sinulle, jos kuulevat jostain paikasta? Aika moni paikka järjestyy suhteilla. Voisitko myös mennä omin päin jollekin alasi työpaikalle esittäytymään? En tiedä alaasitten, joten en tiedä, voiko näin tehdä. Lähettele avoimia hakemuksia alasi työpaikkoihin, sinulla on kokemusta jo monesta paikasta, joten cv on vahva.
Mieti, kiinnostaisiko sinua jokin harrastus, vaikka joku kuntofutis tai muu pelailu. Siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa ehkä uusia ystäviä, ehkä hyödyllisiä kontakteja. Ja ainakin uutta potkua elämään.
Kirjoituksesi kosketti oikeasti. Lähetän täältä tosi paljon tsemppiä ja toivotan sydämestäni onnea.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, miltä tuo tuntuu. Olin aika samassa tilanteessa aika lailla samassa iässäkin, mutta sitten tuli tosi vahva käänne parempaan. Asioita vain napsahti kohdalleen.
Usein sitä yrittää olla tosi vahva eikä pyydä apua. Kavereita onnittelee eikä kehtaa kertoa, että oma elämä ei mene niin hyvin. Auttaisiko, jos sanoisit ystävillesi suoraan, että etsit vakkarityötä ja että he voisivat levittää tietoa ja toisaalta kertoa sinulle, jos kuulevat jostain paikasta? Aika moni paikka järjestyy suhteilla. Voisitko myös mennä omin päin jollekin alasi työpaikalle esittäytymään? En tiedä alaasitten, joten en tiedä, voiko näin tehdä. Lähettele avoimia hakemuksia alasi työpaikkoihin, sinulla on kokemusta jo monesta paikasta, joten cv on vahva.
Mieti, kiinnostaisiko sinua jokin harrastus, vaikka joku kuntofutis tai muu pelailu. Siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa ehkä uusia ystäviä, ehkä hyödyllisiä kontakteja. Ja ainakin uutta potkua elämään.
Kirjoituksesi kosketti oikeasti. Lähetän täältä tosi paljon tsemppiä ja toivotan sydämestäni onnea.
Moni tietää tilanteestani, en toki sitä mitenkään jatkuvalla syötöllä mainosta koska... noh, häpeä.
Tuntuu että paikasta kuin paikasta saisi sijaisuuksia, mutta siihen se jää. Jokaisessa paikassahan tarvitaan ne joille voi soittaa kun joku sairastuu tai lomien ajaksi pitää saada joku töihin.
En jaksaisi sitä varallaoloa koko elämääni, enkä sitä etten koskaan voi suunnitella mitään enkä tietää paljonko palkka missäkin kuussa on. Näillä kumminkin mennään.
Kiitos viestistä ja tsempeistä
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sä vaan ajattelet tilanteestasi liian negatiivisesti? Kunhan saat vähän säästöjä kerrytettyä, se tuo varmuutta,kun ei tarvitse stressata ihan koko aikaa riittääkö rahat. Lisäksi useassa paikassa työskentely tuo varmuutta, kun ei saa monenlaista työkokemusta etkä oo loukussa, jos esim on todella vmäinen esimies yhdessä, siirrytään kohta seuraavaan. Elämänlaatu on pitkälti asennekysymys.
Miksi et kouluttaudu? Minä, entinen masentunut pitkäaikaistyötön, valmistuin korkeakoulusta päälle kolmikymppisenä ja työllistyin jo opiskeluaikana. Puolisoni 36-vuotiaana, eikä mitään ongelmaa. Uranäkymät senkun näyttävät paremmilta ja paremmilta, voin aidosti sanoa olevani todella ylpeä itsestäni ja siitä, mitä olen saavuttanut. Omasta asenteesta se on kiinni, vaikka se onkin inhottava totuus myöntää. Iänikuinen "ei ole varaa opiskella" on aivan täyttä paskaa, tässä maassa ei jää tyhjän päälle ja asiat vain pitää järjestää sen mukaan. Minä en saanut edes mitään ansiosidonnaisiakaan ja mies opiskeli samaan aikaan ja silti pärjättiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kouluttaudu? Minä, entinen masentunut pitkäaikaistyötön, valmistuin korkeakoulusta päälle kolmikymppisenä ja työllistyin jo opiskeluaikana. Puolisoni 36-vuotiaana, eikä mitään ongelmaa. Uranäkymät senkun näyttävät paremmilta ja paremmilta, voin aidosti sanoa olevani todella ylpeä itsestäni ja siitä, mitä olen saavuttanut. Omasta asenteesta se on kiinni, vaikka se onkin inhottava totuus myöntää. Iänikuinen "ei ole varaa opiskella" on aivan täyttä paskaa, tässä maassa ei jää tyhjän päälle ja asiat vain pitää järjestää sen mukaan. Minä en saanut edes mitään ansiosidonnaisiakaan ja mies opiskeli samaan aikaan ja silti pärjättiin.
Mille alalle valmistuit ja saitko luvan opiskella työttömyyskorvauksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kouluttaudu? Minä, entinen masentunut pitkäaikaistyötön, valmistuin korkeakoulusta päälle kolmikymppisenä ja työllistyin jo opiskeluaikana. Puolisoni 36-vuotiaana, eikä mitään ongelmaa. Uranäkymät senkun näyttävät paremmilta ja paremmilta, voin aidosti sanoa olevani todella ylpeä itsestäni ja siitä, mitä olen saavuttanut. Omasta asenteesta se on kiinni, vaikka se onkin inhottava totuus myöntää. Iänikuinen "ei ole varaa opiskella" on aivan täyttä paskaa, tässä maassa ei jää tyhjän päälle ja asiat vain pitää järjestää sen mukaan. Minä en saanut edes mitään ansiosidonnaisiakaan ja mies opiskeli samaan aikaan ja silti pärjättiin.
Mille alalle valmistuit ja saitko luvan opiskella työttömyyskorvauksella?
It-alalle. Opiskelin aluksi työttömyyspäivärahalla (kaikkinensa ~700€/kk), mutta se oli suoraan sanottuna todella typerää kun opintotuella+opintolainalla pärjäsi paremmin ja oli helpompi suunnitella elämää kun lainaa sai kerralla nostettua enemmän.
Kannattaa ylläpitää muita tulonlähteitä. Itse harrastin ensin säästämistä ja sitten sijoittamista. Eilen tein 600 euron voitot, kun myin yhden yhtiön osakkeet, jotka olivat nousseet. Täpärän tilanteen tullen olisin siis voinut käyttää tuon 600 e itseeni ja olla koskematta alkuperäiseen summaan, mutta sijoitin kaiken toiseen yhtiöön, joka sekin tulee nousemaan pian ja saan taas lisää voittoa.
Tietenkin tämä vaatii ensin säästämistä ja sijoittamisen opettelua. Parhaimmat myyntini olen tehnyt kun osake on ollut 300 % plussalla. Silloin lähdettiin perheen kanssa ulkomaille ja ostelin vähän uusia vaatteita ja loput takaisin pörssiin.
Jos jakaisin osinkokohtaiset tulot verojen jälkeen / kk niin niistä tulisi yhteensä 200 e lisätuloa kuukaudessa. Se on ihan kiva lisä. Tällä hetkellä en metsästä juurikaan osinkoja, vaan myyntivoittoja, koska tää kevät voi tarjota upeita kurssinousuja. Kurssilaskujakin voi tulla, mutta.. kun on selvillä vähän missä mennään, niin se minimoi vähän riskiä. Ikinä sijoittaminen ei tietenkään ole 100 % varma keino lisätä tuloa, jos tekee huonoja valintoja jne.
Säästäminen ja sijoittaminen kuitenkin mielestäni kannattaa.
T. Minä, joka tienaan 1700 e / kk käteen.
En edes nykyään enää tavoittele vakityötä, koska on muitakin tulonlähteitä. Jos saan vakityön, niin kiva, mutta olen huomannut että asian ajattelu vaan saa ylisuorittamaan ja tuhoaa elämänlaatua ja työpanosta ja motivaatiota. Olen itse 29-vuotias, 2 kuukauden päästä valmistun AMK:sta.
Outoa, ettei soisi ystävälleen sitä mitä itse kaipaa. Ikään kuin se olisi jonkinlainen nollasummapeli, että jos ystäväsi (joka tuskin haki samaa paikka kun siitä ei mainittu) saa paikan, jäät sinä sen takia ilman. Kurjalta "ystävältä" kuulostat.
Ehkä luonteesi selittää, miksi näin menee. Ihmisestä näkyy päälle se tietynlainen kateus ja negatiivisuus, ilmeissä ja eleissä.