Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Avutonta leikkivät vanhat vanhemmat!
18.03.2019 |
Haluan avautua rasittavista vanhemmistani ja saada vertaistukea...
Molemmat vanhemmat ovat hieman yli 70v ja heistä on tullut vuosien aikana suoraan sanottuna rasittavia ja ärsyttäviä! Etenkin äitini valittaa jatkuvasti kaikesta mahdollisesta, mikään ei ole koskaan hyvin ja kaikesta löydetään ne negatiiviset asiat...
Kumpikaan ei käy koskaan missään, ei matkoilla, ei sukulaisissa, ei harrastuksissa. Kaikki mitä olen vuosien varrella ehdottanut, tyrmätään heti! Ei voi käydä edes kirjastossa tai kahvilassa, vain ruokakaupassa käyvät ja satunnaisesti lenkillä, kesäisin mökkeilevät ja se tuntuu olevan ainoa henkireikä heillä.
Tekosyitä löytyy, ettei voi mihinkään lähteä: "ei enää tässä iässä", "en viitsi sinne mennä kun en tunne ketään", "en viitsi yksin mennä ulos kun ihmiset tuijottavat" jne jne. Ymmärrän että alkaa olla ikää ja kipuja jne mutta kyrsii kun äiti aina vain valittaa ja valittaa eikä koskaan löydä mistään mitään myönteistä! Isä taas ei puhu juuri koskaan mitään, on iän myötä tullut hyvin hiljaiseksi.
Rahaa heillä on, säästössä kymppitonneja ja omistusasunto sekä mökki joten siitä ei ole kiinni, etteivätkö voisi harrastaa, matkustella ym!
Äiti on hokenut jo yli 10 vuotta että syöpä varmaan kohta vie...On sairastanut mahaansa yli 20 vuotta mutta ei suostu menemään lääkäriin "kun ei ne tiedä mistään mitään eikä niitä kiinnosta" ja epäilen että olisi masentunut mutta kieltää asian viimeiseen asti: "ei tässä mitään masennusta ole, välillä vaan v-tuttaa kun ei elämässä ole enää mitään iloa" jne jne
Miten muut pärjäävät rasittavien ja negatiivisten läheistensä kanssa? Käyn kerran kuussa vanhempien luona (asun toisella paikkakunnalla) ja soittelemme lähes viikottain ja alkaa itseäkin masentaa jo äidin ainainen valitus, kauhulla odotan millaista tulee olemaan kun ovat vielä vanhempia :/
Kommentit (15)
Anna heidän olla sellaisia kuin ovat. Olet selvästi koittanut ehdottaa vaikka mitä, mutta eivät halua mitään muutosta kuitenkaan. Ei sun tarvitse olla ankeuttajien kanssa tekemisissä juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi muuttaa vanhempiasi mutta omaa asennettasi voit! Suurin osa vanhuksista tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän ärtyisiä kun kivut ja yksinäisyys vaivaavat...
Monet 70v. haluaa olla vain kotona ja elo rauhallista.
Et selkeesti ymmärrä vanhuksia.
Ainut mistä voit ärsyyntyä on valittaminen.
Itse olen 54v. ja kotoilusta minäkin tykkään. Kahvilat ei kiinnosta pätkääkään kun osaan tehdä itse ja leivon.
Tunnen paljon 60-70 v. ja vanhempasi on ihan normaaleja.
Tuota... mikä tuossa oli avuttomuutta? Eikö pikemminkin kielteisyyttä ja apeutta?
Avuttomuiden ymmärtäisin, vanhetessa toimintarohkeus vähenee ja ihminen mökkeytyy. Voi olla, että jos on alkaa päälle ollut luonteeltaan vähän ihmisarka, eläkkeellä ollessa helposti jumittaa kotiin. Tarvitsisi jonkin, jonka kanssa kokeilla siipiään.
Mutta jos mikään ei kiinnosta eikä motivoi, aika vaikea siinä on toista tietystikään väkisin repiä mukaan.
Minusta sinulla on nyt kolme vaihtoehtoa.
1) kestät ja annat asioiden jatkua ennallaan. Äidilläsi on selvästi masennus, mahdollisesti isälläsikin ja ilman hoitoa se tulee pahenemaan.
2) otat etäisyyttä, vähennät yhteydenpitoa ja suojelet itseäsi. Vanhempiesi tilanne tulee ykkösvaihtoehdon mukaisesti huononemaan.
3) puhut vakavasti äidillesi. Se, että häntä ei mikään enää ilahduta on JUURI se masennuksen oire. Joko hän menee lääkärille juttelemaan - sinä tarjoudut tulemaan mukaan ja varaat hänelle ajan - tai kerrot vähentäväsi yhteydenpitoa, koska tunnet suurta surua ja avuttomuutta ja turhautumista siitä, että äidilläsi tuntuu asiat olevan päivä päivältä surkeammin ja hän vihaa selvästi elämäänsä. Kysy häneltä, haluaako hän tuon alakulon ja ankeuden jatkuvan lopun elämänsä? Hänellä voi olla vielä parikymmentä vuotta elinaikaa, mutta jos hän haluaa siitä paremman, avaimet ovat hänen omissa käsissään. Hänellä ei ole oikeutta pilata samalla miehensä (siis isäsi) ja sinun elämää jatkuvalla marinalla ja kielteisellä asenteella.
Tässä vaihtoehdossa on isot riskit. Teille voi tulla paha riita ja välit mennä ainakin joksikin aikaa. Mutta mieti, onko kahdesta ekasta vaihtoehdostakaan kohentamaan teidän välejänne? Et sinä kovin kauaa tuota ruikutusta jaksa!
Sinuna valitsisin kolmosvaihtoehdon. Siinä on se pieni mahdollisuus kumminkin, että äitisi havahtuu hakemaan apua ja myös saa sitä. Masennus tietysti ei ole ongelmaton pikkujuttu, mutta jos mitään ei tehdä, se varmuudella vain pahenee. Ei se itsekseen parane.
Vierailija kirjoitti:
Monet 70v. haluaa olla vain kotona ja elo rauhallista.
Et selkeesti ymmärrä vanhuksia.
Ainut mistä voit ärsyyntyä on valittaminen.Itse olen 54v. ja kotoilusta minäkin tykkään. Kahvilat ei kiinnosta pätkääkään kun osaan tehdä itse ja leivon.
Tunnen paljon 60-70 v. ja vanhempasi on ihan normaaleja.
Niinno, ei masennus nyt mitenkään "epänormaalia" ole, muttei se mikään terve olotila ole. Minusta tuossa ei puhuta kotona oloilun mukavuudesta, vaan äärimmäistä toivottomuudesta ja kielteisyydestä. Ap kertoo, että äitinsä valittaa koko ajan, ei koe mistään iloa ja uskoo kuolevansa syöpään - muttei siihenkään VÄLITÄ enää hakea apua.
Ihan pikeastiko se sinusta on ok ja asiaankuuluvaa? No ei todellakaan ole!
5, joka on 52-vuotias, ja tuntee myös paljon erikäisiä vanhuksia - muttei yhtään noin kielteistä ja apaattista kuin ap:n äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa äidiltäni ja hän on vasta 61 v. Vaikea suunnitella mitään reissuja/tekemistä kun "ei tiedä elääkö enää silloin". No joo ei sitä tiedä kukaan, mutta miksi aina perusterveenä ollut edelleen työikäinen jaksaa murehtia noin... sääliksi käy kun menee elämä hukkaan tuolla asenteella.
Sama täällä kuin ap.lla, paitsi että ei ole kesämökkiä missä käydä, eli ovat vain kotona. Luulen, että yleinen jupina ja napina "kuuluu" monen ihmisen vanhuuteen. Oma isä myös joko katsoo telkkaa, tekee lumityöt tai pesee autoa, siinä ne harrastukset. Koitan ottaa yleisen marinan tyylillä "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos". Myös lääkäriin pitää heitä käskeä, vaikka pääsevät julkiselle ja olisi varaa yksityiseen myös.
Toisaalta valitettavasti näen heitä liian harvoin pitkän etäisyyden takia.
En osaa neuvoa ap.ta mutta itseäni on auttanut ajatus siitä, että valittamista kamalampaa tulee olemaan se, että he eivät jonäin päivänä enää ole täällä. Joten valittakoot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytän saman mielisiin vanhempiini ärsytys- ja järkytysmetodia. Suunnitellaan heidän hautakiviin mahtipontisia tekstejä, kehotan kesken kahvin juonnin luovuttamaan ja hakeutumaan valoa kohti. Uudet vaatteet tuomitsen vainajalle arkkuun sopimattomiksi. Käsipeilillä voi välillä kokeilla vieläkö henki pihisee.
Rutina on selvästi vähentynyt ja heittävät itsekin hyvää läppää aiheesta.
Mun isä on 80v ja on edelleen kiinnostunut maailman menosta. Käy Euroopassa valmismatkoilla ja eläkeläistentansseissa ja teatterissa ja konserteissa naisystävänsä kanssa. AP:n vanhemmat ovat kyllä mökkiytyneet/masentuneet. Lähteekö äitisi esim sinun kanssasi AP teatteriin tai leffaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaista täällä, ap. Äiti ei suostu opettelemaan mitään uutta, jo bussikorttisysteemin vaihtuminen oli ylitsepääsemätöntä. Myöskään tietokonetta ei haluta opetella käyttämään, vaikka olen tarjoutunut sekä itse opettamaan että maksamaan senioreiden tietokonekurssin. Joudun hoitamaan kaikki verkkoon siirtyneet asiat, mm. laskujen maksamisen verkkopankissa ja verotouhut, heidän puolestaan. Sitten haukutaan ja valitetaan, kun en ole aina saatavilla juuri sillä kellonlyömällä, kun palveluksiani kaivataan.
Tuttua on myös syövän pelko. Jokainen uusi nipistys vie varmana hautaan, ja sillä yritetään kerjätä sääliä. Ironisinta tässä on, että appiukollani todettiin oikeasti agressiivinen syöpä, joka onneksi on nyt saatu kuriin. Appiukko ei ole kertaakaan valittanut vaivojaan yhtä pontevasti kuin äiti, joka kehtaa valittaa suurieleisesti joka pikku ihottumasta ja nipistyksestä.
Tuo on enemmän persoona kohtainen asia kuin ikä. Anoppini oli loppuun asti myönteinen,harrastava ja kiinnostunut erilaisista asioista. Äitini joka on 15v nuorempi on henkisesti ollut aina sielultaan vanhempi ja negatiivinen kuin edesmennyt anoppini. Kun äitini jäi eläkkeelle niin mihinkään ei osannut lähteä ja minun eli tyttärensä perheestä tuli ainut sisältö. Se on raskas rooli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa.
Lisäisin tuohon listaan vielä sen laiskuuden ja avuttomuuden, kun eivät muka pysty (oikeasti viitsi) enää tekemään yhtään mitään. Ei kotitöitä, ei omakotitalon ulkotöitä, ei mitään. Kaikki teetettäis ilman tunnontuskia aikuisilla lapsilla. Keinoina syyllistys, haukkuminen, valikoitu palkitseminen.
”Kyllähän lasten pitää vanhempiaan auttaa”.
Eli eivät tee oikeasti yhtään mitään: istuvat sohvalla ja katsovat televisiota minkä kahvin juonniltaan ehtivät. :(
Omalla kohdallani ( 65v) olen tehnyt analyysin , että kyse on jonkinsortin laiskuudesta , kynnyksestä. " kun en vaan saa lähdettyä".Jonain päivänä tulen katumaan tiedän.Muuten en ole laiska päinvastoin. Teatterit, näyttelyt, museot jne. kyllä kiinnostavat , mutta näköjään vain ajatuksen tasolla. Ihmisiä en pelkää päinvastoin minulla on ilmiselvästi liian vähän kontakteja , koska höpöttelen lähes tuntemattomien kanssa, jos vain tilaisuus tarjoutuu?Tiedoksi, en jumita kaupan kassalla.
Tein työtä, jossa piti olla 101 % läsnä ja käytettävissä . Silloin en kaivannut kuin rauhaa ja hiljaisuutta.Nyt kun sitä on en enää saa itseäni aktivoitua kuin kävelylle. Tekosyitähän kaikki em. ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20-vuotias elää eri tavalla kuin 45-vuotias ja 45-vuotias eri tavalla kuin 70-vuotias. Kun olin 20, ajattelin, etten ikinä tule vanhempieni kaltaiseksi! Nyt luulen, että omat aikuiset lapseni ajattelevat minusta juuri samoin :)
Olen reippaasti yli 50-vuotias ja toki omien yli 70-vuotiaiden vanhempieni elämä ja asenteet jne ovat etilaisia kuin itselläni. Yli 85-vuotiaille viimeistään tulee yleensä vielä tietynlainen kapea-alaisuus ajatteluun, se kaikki kuuluu elinkaareemme.
Jännä juttu on se, että jos vanhuksella on fyysisiä rajoitteita, kukaan ei ala pyöritellä silimään, että tuokin tuossa tarvitsee rollaattoria! Mutta henkiset rajoitteet ovat ärsytyksen aihe, miksi? Sitäpaitsi 70-vuotiaana voi elää just eikä melkein omalla tyylillään. Kaikki turha on jäänyt. Elämä on liian lyhyt tehdäkseen asioita, joita ei halua.
Alue: Aihe vapaa
Otan osaa, omat vanhempani ihan samanlaisia...En tiedä mikä auttaisi jos eivät itse suostu hakemaan apua ja kokeilemaan uusia asioita