Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö kuolemaa?
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää kuolemaa vaan kuolemista eli sitä että joudun kitumaan pitkään kovissa tuskissa tai ruhjoudun onnettomuudessa palasiksi. Paras olisi nukkuessa lähteä, hiljaa ja ilman tuskia. Pelkään sitäkin että päädyn vihannekseksi johonkin hoitokotiin vuosiksi tai että joku epäpätevä lääkäri tekee virhediagnooseja toisensa perään. Muuten olisin valmis lähtemään vaikka tänään, kun ei elämässä enää ole mitään odotettavaa.
Uskovainen äitini sanoi,ettei pelkää niinkään kuolemaa, vaan sitä että on kovia kipuja..ja sen että olis vielä halunnut elää..hän kuoli syöpään 67 vuotiaana 😢
En mutta kuolemista pelkään. Kunpa saisin kuolla nukkuessani.
Se ahdistaa, ei varsinaisesti pelota.
En tietenkään mieti kuolemaa koko ajan, mutta kun se tulee mieleen, niin ahdistaa. Ahdistaa se, miten kaikki aikaansaannokseni ovat vain väliaikaisia, koska kuolen lopulta. Kaikki viedään pois. Ja aika tuntuu menevän koko ajan nopeammin ja nopeammin, joten siihen kuolemaan ei edes ole kovin pitkä aika, vaikka olenkin vielä suhteellisen nuori, alle kolmekymppinen.
Tuntuu ahdistavalta ajatella, miten vähän SUURIA valintoja elämässä ehtii tehdä. Esimerkiksi en voi opiskella yliopistossa kovin montaa alaa, jos yhteenkin menee jo monta vuotta. Ahdistaa ajatus, miten vanha olisin sen jälkeen, kun olisin opiskellu edes yhden tutkinnon.
Vanheneminen ahdistaa, koska kuolema lähestyy.
Olen ehkä vähän paniikissa, enkä saa valittua mitään suuntaa elämälleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse kuolemaa eli sitä, että ei ole mitään, mutta sitä kuoleman teknistä osaa eli fyysisesti tapahtuvaa kuolemaa kyllä. Tulee olemaan pirun kivuliasta kuolla solu kerrallaan.
Itse kuolemaa en pelkää, mutta elämästä luopumista en tahdo jaksaa hyväksyä.
Sairastan kroonista syöpää, joka on paikallinen, ei etäpesäkkeitä. Operoida ei voida koska vaikeassa paikassa ja aika laaja. Hoidetaan hormonihoidolla ja sillä saatu kuriin varsin hyvin, ja kasvaimen koko pienenemään. Täydellisesti en luultavasti tule siitä eroon pääsemään, ja aina on sekin mahdollisuus että se jossain vaiheessa kuitenkin muuttaa muotoaan ja alkaa lähettää etäpesäkkeitä.
Näin on menty jo kolme vuotta. Hormonilääkkeen katsotaan tehoavan 5-10 vuotta, joten jossain vaiheessa tulee hoitomuodon vaihto. Kuntoni on varsin hyvä, käyn normaalisti töissä ja mitään sairauslomia en tämän takia ole tarvinnut. Onhan se tieto aina taka-alalla mutta jos sille annan vallan en voi elää! Ja nyt on elettävä jos aikoo ehtiä! Niinhän se on meillä jokaisella, ei voi ajatella että alan elää sitten kun...
Olen 64-vuotias ja työssä jossa voin itse päättää eläkkeelejäämis ikäni, jota en nyt lähitulevaisuudessa aio tehdä. Elän nyt ja otan kaiken siitä irti. Kuolema tulee kun on sen aika. Kuolemaa tapahtumana en pelkää, mutta elämästä luopumista kyllä! Minulla on hyvä elämä ja haluaisin elää pitkäääään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, vaikka olen uskossa. Pelkään kuolemaa edeltävää prosessia, ja mahdollista tukehtumisen tunnetta kuollessa. Ja kuolemaa nesteen puutteeseen näännyttämällä.
Elämästä luopuminen pelottaa, se että kuoleman edessä on lopulta yksin. Elämä täällä on sitten lopullisesti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolemaa varsinaisesti en. Mutta mietityttää ja pelottaa, että miten pienet lapseni pärjäisivät yksin masentuneen isänsä kanssa. Myös omien lasteni kuolemista pelkään.
Voit tulla uskoon vaikka heti tässä ja nyt. Toki paholainen haluaa ettet anna elämääsi Jeesukselle; epäilet ja mietit voitko sinä muka oikeasti tulla uskoon, mutta sinun pitää rohkeasti rukouksessa HEITTÄYTYÄ Jumalan rakkauteen ja johdatukseen. Jeesus Kristus rakastaa sinua sataprosenttisesti olit minkälainen vaan eikä koskaan käännytä pois ainuttakaan Häneen uskovaa. Toivotan sinulle siunausta. :)