Hyvä elämä = laitoksessa vietetty elämä?

Minua on alkanut jotenkin ihmetyttämään tämä asenne, että ihmisen paras paikka on laitoksessa. Ensin se paras paikka on päiväkoti, sitten koulu (ja mitä enemmän siellä viettää aikaa, sen parempi). Sitten, jos hyvä mäihä käy, pääsee kunnalle tai valtiolle töihin johonkin laitokseen. Hetken aikaa saa olla eläkkeellä, kunnes yhteiskunta ja omaiset alkavat vihjailla, että olisi hyvä jos mummo ja pappa ymmärtäisivät, ettei se oma koti ole mitään verrattuna palvelutaloon.

Ymmärrän, että tällä lailla halutaan luoda tasavertaisesti huolenpitoa kaikille. Se, mikä minua ärsyttää, on laitosuskovaisuus, eli että siellä laitoksessa ihminen saa kaikkein parasta, parasta hoitoa, parasta tietoa, parhaan mahdollisen elämän. Mitään kritiikkiä sitä kohtaan ei saa esittää, koska normaali ihminen ei vajavaisella älyllään ikinä pysty hoitamaan itseään, omaa elämäänsä, omia lapsiaan tai omaisiaan vähän vähemmälläkin laitostumisella.