Kannattiko erota "perushyvästä" suhteesta?

Kannatti.

Elän edelleen 10v erosta yksin, väliin mahtunut toinenkin pitkä parisuhde. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, en ollut jostain syystä tyytyväinen liittoon ja en voi elää niin että takaraivossa jyskyttää ajatus siitä että jossain on mulle sopivampi ihminen. Niin, ja tuosta liitosta on siis yksi lapsikin.

up

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni usein tällaista tasaista ja turvallista suhdetta pidetään riittämättömänä siksi, että se ei ole enää yhtä inhimoinen kuin aluksi ja sitä verrataan amerikkalaisiin elokuviin ja sarjoihin ja kuvitellaan, että tosielämässä pitää olla koko ajan intohimoisesti rakastunut ja jos arki tulee kuvioihin esim. lasten muodossa, ei suhteessa enää olekaan mitään hyvää.

Mietin usein, että ne, jotka tekevät lapsia, ovat velvoitettuja tyytymään siihen tasaiseen ja turvalliseen ainakin niin kauan, että tilanne muuttuu sietämättömäksi. Sitä tasaista ja turvallistakin kun voi työstää, voi käydä pariterapiassa tai parileireillä, voi yrittää tehdä kaikki ne temput sille omalle miehelle, mitä moni tekee sitten sille työkaverille tai juuri tapaamalleen miehelle/naiselle. Monesti se suhde piristyy pienistä asioista, arjen huomaavaisuudesta, yhteisestä harrastuksesta jne.

Jos lapsia ei ole kuviossa, ymmärrän hyvin, että suhteelta haetaan muutakin kuin tasaisuutta ja turvallisuutta. Kenenkään ei pidä jäädä suhteeseen siksi, ettei ehkä uskalla kohdata muutosta mutta muuten koko suhde tuntuu ahdistavalta ja tylsältä. Lapsettomien kohdalla on täysin oikein miettiä omia tunteita ja omaa panostustaan, kun vaikutukset suuntaan tai toiseen kohdistuvat vain itseensä ja siihen kumppaniin. Sen sijaan kun lapset ovat kuviossa, on tiedettävä tasan tarkkaan, että tämä suhde ei toimi, ennen kuin eroaa, koska lapset menettävät siinä perheensä eli elämänsä perustan. Toinen vanhemmista on aina poissa ja tätä ikävöidään eikä vanhempien uusien suhteiden ja uusien lasten melskeessä se koti välttämättä löydy oikein mistään. On itsekästä ja julmaa laittaa lapset käymään läpi tuon, jos suhde oli vain vähän liian tasainen.

Komppaan tätä täysin! En todellakaan ole erovastainen. Lapsettomat ihmiset erotkoon ja vaihtakoon kumppania vaikka joka vuosi. Ihan sama. Mutta silloin kun ne lapset on yhdessä tuumin tehty, niin sen jälkeen muutun hyvin erovastaiseksi. Toki silloinkin väkivallan, alkoholismin, huumeiden ynm. Oikeiden isojen ongelmien kohdalla ero on tietenkin parempi vaihtoehto. Mutta jos suhde on perushyvä, niin sitten teet siinä liitossa temppuja ja asioita, että viihdyt siinä. Eroa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois. Kun lapset ovat kuvioissa, se oma napa ei ole se tärkein. Jos elämässä on perusasiat ok, niin kyllä sinä siedät ja jaksat. Oma aika on sitten kun lapset ovat isoja.

Vierailija kirjoitti:

Kannatti. Ei lapsia, 10 vuoden avioliitto.

Vihdoin myönsin itselleni, että en ole monosuhteeseen sopiva. Haluan elää vapaata elämää, harrastaa seksiä useamman vakinaisen henkilön kanssa, ei irtosuhteita mutta ei myöskään perinteistä tiivistä yksiavioisuutta. En halua vehkeillä, tehdä mitään keneltäkään salassa vaan ihan avoimesti olla suhteessa useamman ihmisen kanssa ja silti asua omassa kodissani ja säilyttää itsenäisyyteni.

40-vuotiaaksi piti elää, ennenkuin uskalsin tehdä tämän ratkaisun joka nion monen mielestä on "väärä". Ja olen onnellisempi kuin koskaan, täydempi kuin koskaan ja täynnä rehtiä rakkautta ja kiintymystä useampaa kumppania kohtaan. Avoimesti oma itseni. Kymmenen vuotta yritin väkisin sopia yleiseen parisuhdemuottiin ja tunsin häpeää ja huonoa omaa tuntoa haaveistani. Nyt kaikki on hyvin.

Mistä ihmeestä nelikymppinen nainen löytää niitä kumppaneita? :O Olen ollut siinä käsityksessä, että se tarkoittaa seksielämälle hyvästejä, jos eroaa nelikymppisenä (naisena), sillä ketään uutta ei voi enää saada.

Itse harmittelen sitä, etten parikymppisenä etsinyt sellaista kumppania, jonka olisin tuolloin saanut "koukutettua" puolisokseni ja sen turvin mulla voisi olla seksiäkin ja läheisyyttä sen oman puolison kanssa. Nyt on vain selibaattia vuodesta toiseen, kun menin eroamaan.

T. Suunnilleen ikäisesi nainen

Erosin, on lapsia, hyvä mies ja isä. Mutta... meidän välillä ei ollut mitään, ei seksiä, ei läheisyyttä, ei yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ei mitään mikä pitäisi yhdessä lapsien lisäksi. Kolme vuotta kipuilin päätöksen kanssa, oma mielenterveys alkoi lopulta pettää ja ratkaisu oli pakko tehdä. Väitän olevani nyt parempi vanhempi, en ikinä uskonut miten voimakkaasti oma mieli voi vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Kaikki eivät pysty tätä koskaan ymmärtämään, mutta olen onnellinen vaikka lapsia on ikävä kun ovat vuoroviikoin meillä vanhemmilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni usein tällaista tasaista ja turvallista suhdetta pidetään riittämättömänä siksi, että se ei ole enää yhtä inhimoinen kuin aluksi ja sitä verrataan amerikkalaisiin elokuviin ja sarjoihin ja kuvitellaan, että tosielämässä pitää olla koko ajan intohimoisesti rakastunut ja jos arki tulee kuvioihin esim. lasten muodossa, ei suhteessa enää olekaan mitään hyvää.

Mietin usein, että ne, jotka tekevät lapsia, ovat velvoitettuja tyytymään siihen tasaiseen ja turvalliseen ainakin niin kauan, että tilanne muuttuu sietämättömäksi. Sitä tasaista ja turvallistakin kun voi työstää, voi käydä pariterapiassa tai parileireillä, voi yrittää tehdä kaikki ne temput sille omalle miehelle, mitä moni tekee sitten sille työkaverille tai juuri tapaamalleen miehelle/naiselle. Monesti se suhde piristyy pienistä asioista, arjen huomaavaisuudesta, yhteisestä harrastuksesta jne.

Jos lapsia ei ole kuviossa, ymmärrän hyvin, että suhteelta haetaan muutakin kuin tasaisuutta ja turvallisuutta. Kenenkään ei pidä jäädä suhteeseen siksi, ettei ehkä uskalla kohdata muutosta mutta muuten koko suhde tuntuu ahdistavalta ja tylsältä. Lapsettomien kohdalla on täysin oikein miettiä omia tunteita ja omaa panostustaan, kun vaikutukset suuntaan tai toiseen kohdistuvat vain itseensä ja siihen kumppaniin. Sen sijaan kun lapset ovat kuviossa, on tiedettävä tasan tarkkaan, että tämä suhde ei toimi, ennen kuin eroaa, koska lapset menettävät siinä perheensä eli elämänsä perustan. Toinen vanhemmista on aina poissa ja tätä ikävöidään eikä vanhempien uusien suhteiden ja uusien lasten melskeessä se koti välttämättä löydy oikein mistään. On itsekästä ja julmaa laittaa lapset käymään läpi tuon, jos suhde oli vain vähän liian tasainen.

Komppaan tätä täysin! En todellakaan ole erovastainen. Lapsettomat ihmiset erotkoon ja vaihtakoon kumppania vaikka joka vuosi. Ihan sama. Mutta silloin kun ne lapset on yhdessä tuumin tehty, niin sen jälkeen muutun hyvin erovastaiseksi. Toki silloinkin väkivallan, alkoholismin, huumeiden ynm. Oikeiden isojen ongelmien kohdalla ero on tietenkin parempi vaihtoehto. Mutta jos suhde on perushyvä, niin sitten teet siinä liitossa temppuja ja asioita, että viihdyt siinä. Eroa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois. Kun lapset ovat kuvioissa, se oma napa ei ole se tärkein. Jos elämässä on perusasiat ok, niin kyllä sinä siedät ja jaksat. Oma aika on sitten kun lapset ovat isoja.

Minäkin komppaan näitä edellisiä. Olen itse eronnut, kun lapset olivat ala-asteella. Ja olen eroja vastaan, ellei suhteessa oikeasti voida pahoin terapiasta huolimatta. Tylsyys tai tyytymättömyys eivät riitä. Eräs terapeutti on sanonut viisaasti: vaatii suurta viisautta erottA parisuhteen ongelmat ja omat ongelmat toisistaan.

Eron seurauksia kun kukaan ei tiedä, vaikka kuinka olisi täysjärkiset ihmiset osapuolina. Kuka tahtoo alkaa pelaamaan venäläistä rulettia ihan vapaaehtoisesti?

Mekin erottiin sovussa, ja pari ekaa vuotta meni ihan hyvin. Sitten välit menivät, emmekä ole tänään puheväleissä. Lapsiparat ovat saaneet paljon kokea.

Eikä ikinä tiedä, millaisille uusperhekokoonepanoille lapsensa altistaa. Ne voivat mennä hyvin, mutta niistä voi tulla myös painajaisia.

Kyllä nelikymppisen naisen täytyy kulkea silmät kiinni jos ei huomaa, että kumppaniehdokkaita ja se**iä kävelee vastaan joka puolella :D 

T: 38v

Minkälaisia ohjeita naiset antaisitte jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Samanlaisia?

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia ohjeita naiset antaisitte jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Samanlaisia?

Miksi ohjeet olisi mitenkään erilaisia miehelle? En usko että kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa toinen miettii koko loppuelämän onko se nyt tarpeeksi hyvä ja olisiko jossain ollut parempi match.

Up

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia ohjeita naiset antaisitte jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Samanlaisia?

Minä olen yksi niistä, jotka ovat etoja vastaan, jos on lapsia. Antaisin kyllä samat ohjeet miehelle.

Up