Uskallanko jättää vauvan hoitoon?

Tietysti olisit sen aikaa itsekin äidilläsi, että vauvan ujostelu ehtisi mennä ohi. Lähtötilanteessa mummo voisi vaikka alkaa katsella vauvan kanssa jotain uutta kiinnostavaa kirjaa ja itse vain huikkaisit heipat. Persoonallisuushäiriöt kehittyvät toistuvista tilanteista.

Mä olen ollut ihan pienestä asti milloin missäkin hoidossa, äiti on jättänyt minut usein kun oli yh ja kävi töissä ja baareissa ja ties missä. Nykyään olen kamalan riippuvainen miehestäni, pelkään että hän hylkää minut. Pelkään että ystäväni eivät halua oikeesti olla ystäviäni, mietin aina että ehkä ne ei vaan kehtaa sanoa ettei halua olla mun kanssa. Miehenikin kohdalla olen epävarma siitä miksi hän muka rakastaa minua. Luulen että hylkäämisistä johtuu myös se etten luota äitiini, en uskalla luottaa siihen että hän auttaa mua jos on joku hätä.

Olin pienenä tosi ripustautuva, en halunnut päästää äitiä hetkeksikään läheltäni sillä pelkäsin että se taas lähtee ja jättää mut. Muistan olleeni aika iso lapsi, ainakin koululainen, ennen kun itse vapaaehtoisesti halusin mennä mihinkään kylään yöksi.

Tosi moni asia saattaa olla ihan luonteestakin johtuvaa, mutta koen vielä aikuisenakin ahdistavana sen että äiti hylkäsi minut pienenä ja mulla on vaikeuksia ihmissuhteissa luottaa siihen toiseen ja siihen että se ihan todella haluaa mut ja hyväksyy mut eikä aio hylätä.

Tutkimukset kiintymyssuhteista ei mun mielestä todellakaan oo mitään huuhaata minkä vois ohittaa ihan olankohautuksella, mä luulen että meitä kiintymysongelmaisia on enemmänkin, mun lapsuudessa oli ihan tavallista ajatella että vauvalla ja lapsella ei ole tunteita ja että niitä voi hoitaa kuka tahansa joka pystyy vaan ruokkimaan jne, ei ollut tietoakaan siitä mitä hylkäämiskokemukset lapselle tekee.

Sit kun mä saan joskus lapsia, mä aion ainakin yrittää pitää niitä lähelläni niin kauan kun ne sitä tarvitsee, toki varmaan joskus on ihan pakko mennä johonkin mutta minkään turhan syyn takia en todellakaan aio omia lapsiani itkettää...

Kysy neuvolasta, älä usko palstahörhöjä ( suuntaan tai toiseen)

[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 16:13"]

Mä en jättäis. En ilman erittäin pakottavaa tilannetta. Mun mielestä pelko, ilman äitiä oleminen ja itkeminen ei ole koskaan mitenkään "kouluttavaa" tai "karaisevaa" vaan yksiselitteisesti kamalaa.

Vaikka mummo oliskin tuttu, vauva on silti ilman äitiä sen luona. Ja jos vauva ei ole valmis olemaan ilman äitiä se panikoi. Kyllä mun lapset on aina jossain vaiheessa alkaneet irroittaa minusta, siinä 1-2 vuoden paikkeilla. Siihen asti olen ollut lapselle läsnä enkä siis tietoisesti kouluttanut tai totuttanut hoidossa oloon. Kyllä ne isompina siihen  hyvin sit tottui, kunhan olivat valmiita siihen.

En voisi koskaan olla rauhassa esim. iltaa viettämässä jos tietäisin että lapseni huutaa sen ajan suoraa huutoa. En usko lapsen kouluttamiseen, mun mielestä koiria koulutetaan.

[/quote]

Ap vastaa: kiitos myös tästä toisesta näkökulmasta. Niin, en itsekään usko huudattamiseen. Ja kun kyseinen reissu ei olisi edes mikään pakollinen, vaan menisimme miehen kanssa ihan vain istumaan iltaa.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 16:29"]

Tietysti olisit sen aikaa itsekin äidilläsi, että vauvan ujostelu ehtisi mennä ohi. Lähtötilanteessa mummo voisi vaikka alkaa katsella vauvan kanssa jotain uutta kiinnostavaa kirjaa ja itse vain huikkaisit heipat. Persoonallisuushäiriöt kehittyvät toistuvista tilanteista.

[/quote]

Ap vastaa: tietysti mentäisiin äitini luo hyvissä ajoin!

[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 16:33"]

Mä olen ollut ihan pienestä asti milloin missäkin hoidossa, äiti on jättänyt minut usein kun oli yh ja kävi töissä ja baareissa ja ties missä. Nykyään olen kamalan riippuvainen miehestäni, pelkään että hän hylkää minut. Pelkään että ystäväni eivät halua oikeesti olla ystäviäni, mietin aina että ehkä ne ei vaan kehtaa sanoa ettei halua olla mun kanssa. Miehenikin kohdalla olen epävarma siitä miksi hän muka rakastaa minua. Luulen että hylkäämisistä johtuu myös se etten luota äitiini, en uskalla luottaa siihen että hän auttaa mua jos on joku hätä.

Olin pienenä tosi ripustautuva, en halunnut päästää äitiä hetkeksikään läheltäni sillä pelkäsin että se taas lähtee ja jättää mut. Muistan olleeni aika iso lapsi, ainakin koululainen, ennen kun itse vapaaehtoisesti halusin mennä mihinkään kylään yöksi.

Tosi moni asia saattaa olla ihan luonteestakin johtuvaa, mutta koen vielä aikuisenakin ahdistavana sen että äiti hylkäsi minut pienenä ja mulla on vaikeuksia ihmissuhteissa luottaa siihen toiseen ja siihen että se ihan todella haluaa mut ja hyväksyy mut eikä aio hylätä.

Tutkimukset kiintymyssuhteista ei mun mielestä todellakaan oo mitään huuhaata minkä vois ohittaa ihan olankohautuksella, mä luulen että meitä kiintymysongelmaisia on enemmänkin, mun lapsuudessa oli ihan tavallista ajatella että vauvalla ja lapsella ei ole tunteita ja että niitä voi hoitaa kuka tahansa joka pystyy vaan ruokkimaan jne, ei ollut tietoakaan siitä mitä hylkäämiskokemukset lapselle tekee.

Sit kun mä saan joskus lapsia, mä aion ainakin yrittää pitää niitä lähelläni niin kauan kun ne sitä tarvitsee, toki varmaan joskus on ihan pakko mennä johonkin mutta minkään turhan syyn takia en todellakaan aio omia lapsiani itkettää...

[/quote]

Ap vastaa: olen pahoillani puolestasi! Toivottavasti miehesi on kunnollinen, ja opit ajan myötä luottamaan häneen!

[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 17:23"]

Kysy neuvolasta, älä usko palstahörhöjä ( suuntaan tai toiseen)

[/quote]

Niinpä taidankin tehdä!

Ei helvata. Miten pitkään te uskotte tähän juttuun? 

Onhan näitä nähty. Äitiys on projekti, joka pitää suorittaa täydellisesti. Äiti jaksaa suorittaa täydellisesti jonnekin sinne asti kunnes lapsi on 3v. Siinä vaiheessa äiti on sitten ihan, loppu ja rikki; kaikesta suorittamisesta huolimatta lapsi ei olekaan täydellinen eikä äiti; tulee huonoa käytöstä puolin ja toisin, kaverisynttäreillä saa pillimehua jne Periaatteet puhtaasta, terveelllisestä ja itsetehtdystä lähi-luomu-kotiruoasta karisee kun lapsi ei suostu syömään kuin nakkeja. Tai äiti palaa töihin ja pk:ssa hoito tai ruoka ei ole äidin täydellisen projektisuunnitelman mukaista. Isovanhemmat on aikaa sitten kadonneet arjesta kun hoito on vääränlaista eikä kelpaa.

Miten ihminen, jota vauva on tavannut kerran viikossa on "vieras"?

No vauvan ensisijainen kiintymyksen kohde on aina oma vanhempi, yleensä äiti. Vauva ei pysty käsittelemään kun primääri- ja sekundääriset huolenpitäjät/kiintymyksenkohteet, sen jälkeen kaikki muu on sille vieraita.

Isompi lapsi pystyykin käsittämään tutut ja kaverit ja sukulaiset ja muut, pienellä vauvalla ei siihen vielä kapasiteetti riitä.

AP nostaa oman ketjunsa tuon toisen ketjun muistuttamana.

http://www.vauva.fi/keskustelu/3804919/ketju/1_v_viikoksi_hoitoon_vanhemmat_etelaan

Ehkä joku saa tästä joskus vertaistukea :)

Vauvan muutama tunti äitini luona ei mennyt kovin hyvin. Ei hän tokikaan huutanut naama punaisena koko aikaa, mutta oli todella takertuva ja itkuinen. Äiti ei uskaltanut edes vaippaa vaihtaa, kun vauva heti protestoi huomatessaan että joutuisi pois sylistä. Tarvitsi jatkuvaa viihdytystä ja leikittämistä.

Oli itkuinen myös loppuillan kun pääsi kanssamme takaisin kotiin, ja nukkui huonosti sen yön.

Eli en usko että vauva sai traumoja, mutta eipä tuosta illasta kukaan nauttinut. Minun neuvoni on, että jos äiti kokee itse ettei olla vielä valmiita (ei hän eikä vauva) niin ei välttämättä kannata vielä jättää hoitoon.

Ja AP jatkaa vielä..

Että vauva siis nyt pian 10kk. Aloitin jokin aika sitten työt kun isä jäi hoitovapaalle. Ja vauvan ja isän 9 tuntia keskenään eivät ole aiheuttaneet ollenkaan ongelmia! Täytyy myöntää, että tuo tuli minulle yllätyksenä.

Vauva jopa nukkuu aamuisin myöhälle isänsä vieressä. Aina ennenkin on nukkunut myöhälle minun vieressäni, kun olen hakenut hänet aamulla sänkyymme ja antanut rintaa. Mutta olin varma, ettei hän suostu nukahtamaan uudestaan ilman rintaa. Väärässä olin.

Kun hoitaja ja paikka on tuttu ja turvallinen, ja päivärutiinit samat, niin näköjään pitkäkin aika ilman äitiä sujuu ongelmitta :)

Ehkä pian voisi koittaa uudestaan tuota vieraalle hoitajalle jättämistä.. Mutta ei ihan vielä!

Pyydä, ap, seuraavalla kerralla äitisi hoitamaan vauvaa teille kotiin! Vauva saisi kuitenkin olla tutussa ympäristössä, vain hoitaja olisi joku muu kuin äiti/isä.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 21:27"]

Pyydä, ap, seuraavalla kerralla äitisi hoitamaan vauvaa teille kotiin! Vauva saisi kuitenkin olla tutussa ympäristössä, vain hoitaja olisi joku muu kuin äiti/isä.

[/quote]

AP vastaa: Tuo järjestely oli edellisellä kerrallakin harkinnassa, mutta päädyimme kuitenkin siihen että vauva meni äitini luo. Koska hänen luotaan oli paljon lyhyempi matka illanviettopaikkaamme. Seuraavalla kerralla teemme varmastikin ehdottamallasi tavalla.

Vauva voi kyllä aistia, jos jätät hänet itse hätääntyneessä tilassa. Eli jätä reippaasti vain siksi aikaa, kun itse kestät. Uskoakseni vauva kestää sen muutaman tunnin eron, jos vaan itse kestät.