Oletko mies, joka pihtaa? Kerro miksi pihtaat?
Ahdistaa, itkettää, masentaa tämä miehen pihtaaminen.
Itse olen aina ollut hyvinkin seksuaalinen ja mielelläni harrastaisin seksiä usemman kerran viikossa, mutta ei. Mies tuntuu unohtaneen seksin kokonaan.
Välillä saattaa mennä viikkoja, muutama kuukausikin, ettei tapahdu mitään. Läheisyyttä on, suukkoja, haleja, mutta ei seksiä. Tuntuu, että kuihdun, menen hukkaan ja koko naiseus katoaa ja hiipuu.
Miehellä oli jossain vaiheessa ongelmia erektion kanssa ja liian nopean siemensyöksyn ja kai sitten kehitteli niistä itselleen jotain paineita. Miehen puolelta seksi on oikeastaan aina ollut hyvin itsekästä, omien tarpeiden tyydyttämistä. Joskus olen ajatellut, että onko mies pohjimmiltaan oikeasti homo? Se olisi ehkä jopa helpottava tieto, koska oma itsetunto alkaa tässä samalla rapistua, kun en saa omalta mieheltäni sellaista huomiota ja seksiä, mitä haluaisin ja kaipaan.
Tiedän, että olen monien muiden miesten silmissä kiinnostava ja silmää miellyttävä, mutta kotona on niin hiljaista makuuhuoneessa, etten enää tiedä mitä teen. Tuntuisi niin väärältä edes harkita avioeroa pelkän seksin puutteen tai lähinnä miehen pihtaamisen vuoksi.
Kommentit (265)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutui vonkaamaan 20 vuotta ja sai suunnilleen säälistä tai kunnhän halusi jotain, niin kummasti sitä ajautui nettipornon pariin.
Nyt kun rouvaa kiinnostaisikin (koska on ihmeissään siitä ettei seksillä kiristäminen "toimi" enää), hän vaan tuntuu niin kilpailukyvyttömältä vaihtoehdolta nettipornoon verrattuna.
Olisi ajoissa ollut innostuneempi niin ehkä saisi.
Pornon syövyttämät aivot
On ihmisiä joille porno antaa paljon voimakkaamman hyvänolon kokemuksen kuin keskinkertainen seksi keskinkertaisen naisen kanssa. Tiedän, koska minulle porno toimii juuri noin.
Onhan tuo tietyllä tavalla ihan pirun sairas ilmiö, mutta minkäs sille mahtaa...
Minulla on ollut joskus seksiä jolle porno jää toiseksi. Valitettavasti ne kokemukset ovat aikaa ennen rouvaa.
Tai noh, muutama vuosi sitten kohtasin lentokentän loungessa yhden exän kanssa. Siinä parin tunnin aikana ennen jatkolentoja oli enemmän seksiä kuin avioliitossani koskaan - ja meillä pysyi vaatteet päällä. Olisi pitänyt olla rohkeutta ehdottaa yhteistä hotellihuonetta, siis kuinka sietämättömän pantava voi nelikumppinen nainen olla...pelkkä sen jakkuhameeseen verhotun peban keinahtelun muisteleminen saa aikaiseksi puolikamgen!
Vierailija kirjoitti:
Erektion kanssa ongelmia :( Yritän keksiä tekosyitä vaimolleni miksi kieltäytyä seksiä. Pelkään että vaimo jättää.
Herran jumala mies! Tähän ongelmaan on olemassa apu: Viagra. Sitä kannattaisi kokeilla ja sitä saa todella helposti kun käy lääkäriltä pyytämässä reseptin. Toki pitää selittää ettei seiso, mutta se on hyvä pilleri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutui vonkaamaan 20 vuotta ja sai suunnilleen säälistä tai kunnhän halusi jotain, niin kummasti sitä ajautui nettipornon pariin.
Nyt kun rouvaa kiinnostaisikin (koska on ihmeissään siitä ettei seksillä kiristäminen "toimi" enää), hän vaan tuntuu niin kilpailukyvyttömältä vaihtoehdolta nettipornoon verrattuna.
Olisi ajoissa ollut innostuneempi niin ehkä saisi.
Pornon syövyttämät aivot
On ihmisiä joille porno antaa paljon voimakkaamman hyvänolon kokemuksen kuin keskinkertainen seksi keskinkertaisen naisen kanssa. Tiedän, koska minulle porno toimii juuri noin.
Onhan tuo tietyllä tavalla ihan pirun sairas ilmiö, mutta minkäs sille mahtaa...
Joo, mutta sitten muutuu sellaiseksi ettei pysty saada ilman pornoa orgasmia tai kiihottumaan. Aivot ei pysty enää mielikuvitukseen. Tiedän itse koska oli vaikea lopettaa pornon katselu mutta onneksi lopetin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erektion kanssa ongelmia :( Yritän keksiä tekosyitä vaimolleni miksi kieltäytyä seksiä. Pelkään että vaimo jättää.
Herran jumala mies! Tähän ongelmaan on olemassa apu: Viagra. Sitä kannattaisi kokeilla ja sitä saa todella helposti kun käy lääkäriltä pyytämässä reseptin. Toki pitää selittää ettei seiso, mutta se on hyvä pilleri.
Ihmettelin itsekin tuota viagran saannin helppoutta, eikä tarvinut edes housuja riisua. Ei ilmeisesti suuremmin kiinnosta tutkia erektiovaikeuksien lähdettä ja mennään helpoimman kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutui vonkaamaan 20 vuotta ja sai suunnilleen säälistä tai kunnhän halusi jotain, niin kummasti sitä ajautui nettipornon pariin.
Nyt kun rouvaa kiinnostaisikin (koska on ihmeissään siitä ettei seksillä kiristäminen "toimi" enää), hän vaan tuntuu niin kilpailukyvyttömältä vaihtoehdolta nettipornoon verrattuna.
Olisi ajoissa ollut innostuneempi niin ehkä saisi.
Pornon syövyttämät aivot
Kumpi tuli ensin, seksiä säännöstelevä vaimo vai porno? Jos ei tuolle olisi kysyntää niin kuka sitä katsoisi?
Ainoa asia joka teitä häiritsee on se, ettei kiristys enää toimi.

Tyhmät ihmiset katselee pornoa

Tai tyhmät puolisot sanoo että harrasta fetissejä yksin, kun niitä voisi puolison kanssa harrastaa, silloin katson pornoa ja vaimo jää ilman
Pornon syövyttämät aivot
Kumpi tuli ensin, seksiä säännöstelevä vaimo vai porno? Jos ei tuolle olisi kysyntää niin kuka sitä katsoisi?
Ainoa asia joka teitä häiritsee on se, ettei kiristys enää toimi.
Tyhmät ihmiset katselee pornoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo ei huolehdi ulkonäöstä ja valittaa ja koko ilmapiiri on negatiivinen. Haluja olisi, mutta ei vaimoa kohtaan. En edes uskalla yrittää sanoa näistä, ei löydy sanoja ja olen tullut tosi araksi.
Mikäli kahleena ei ole asuntolaina ja hirveä riitä, sekä lapset, niin pakkaa kamat ja lähde, itse lähtisin ellei syyt olisi edellä mainitut.
Laitoin vaakakuppiin, tein ratkaisuni ja olen onnellinen.
Vaimon kilot, rahan ruinaaminen ja nalkuttaminen.
Pihtaavat miehet ovat todella harvinaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erektion kanssa ongelmia :( Yritän keksiä tekosyitä vaimolleni miksi kieltäytyä seksiä. Pelkään että vaimo jättää.
Herran jumala mies! Tähän ongelmaan on olemassa apu: Viagra. Sitä kannattaisi kokeilla ja sitä saa todella helposti kun käy lääkäriltä pyytämässä reseptin. Toki pitää selittää ettei seiso, mutta se on hyvä pilleri.
Ihmettelin itsekin tuota viagran saannin helppoutta, eikä tarvinut edes housuja riisua. Ei ilmeisesti suuremmin kiinnosta tutkia erektiovaikeuksien lähdettä ja mennään helpoimman kautta.
Mäkin hain reseptin vuosi sitten. Oli jo muutaman vuoden (olen 53) ollut haasteita seisokin kanssa. Jos sai käyntiin, niin lerpahti joka pikku häiriöstä ja stressistä. Tokihan tuollaisen jännittäminen vie suhteesta dynamiikan ja alkoi olla aina vaan helpompaa valita telkkari yrittämisen sijaan. Häkellyttävä lääke. Lähti kevyesti 20 vuotta pois, nyt on sama suorituskyky kuin 30-kymppisenä. Lisäksi ainakin mulla vie pikkuisen tuntoherkkyyttä pois eli kestää 50% pitempään laueta. Voi siis vaihtaa asentoa pariinkin kertaan ilman lerpahdusta.
Onnistumiset toivat hyvää mieltä. Ei tunnukaan enää vanhalta ukolta, vaan nuorelta oriilta ;-). Ja kun tosiasia on, että miehen avoin halu sytyttää naisen halun, niin saatiin vaimon kanssa positiivinen kierre aikaan. Liukkari auttaa vaihdevuosihaasteisiin. Eli jos on pienikin epäilys, että viagra voisi auttaa jonkun tilanteeseen, niin heti vaan kokeilemaan. Ei maksakaan kuin joku 10 snt nappi. Mulla riittää 1/4 nappia kerta.
Mulle tuli mieleen oman puolison kanssa seksistä keskusteltaessa mieleen se "ahaa" - elämys, että jotenkin omalle puolisolle seksistä keskustelu on hyvin vierasta ja ei lainkaan luontevaa. Pidättyvyys seksistä on varmasti osa tätä "pihtaamista", kun ei tiedetä itse, mitä halutaan seksiltä niin sitä ei osaa myöskään toiselta pyytää. Kun seksi ensimmäisten vuosien jälkeen urautuu nopeampaan tapaan suorittaa itse akti huippuun, ei se enää tarjoa parisuhteelle kuin vain sen aktin. Se jättää usein kylmäksi sen osapuolen, kenelle seksi voisi tarjota laajuudessaan myös keinon näyttää tunteidensa syvyyden kumppanille.
Seksin väheneminen vähentää seksin tarvetta, mikä johtaa usein myös tyytymättömyyteen parisuhteessa, vaikka kaikki muu parisuhteessa olisi hyvin.
Olemme alkaneet keskustelemaan seksistä parisuhteessamme sekä yleisellä tasolla, mutten itse vaadi itse aktia. Pääasia, että puolisoni on avautumassa itse aiheesta puhumiseen. Hän on myös valmis myös tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja. Muutoksen seksiin itsessään tekee jo paikan muutos, rutiinin rikkominen, hyväily suulla tai hieroen ilman sukupuolielimiin koskemista. Ajattelimme siis jättää aktin pois ja alkaa tutkimaan millaisesta kosketuksesta toinen pitää. Uskon, että kokeilu ainakin lähentää meitä entisestään sekä poistaa yllättävän aktin tuomat paineet suorituksesta. Ehkä se myös tuo mukanaan puolisolle niitä haluja. Olen itse helpommin lämpenevä, joten hän saa ehdottaa minulle, kun tekee mieli ja lupasin kuulla, mitä tekee mieli. Hän ei ole mitenkään kinky :D Osaan myös niellä ylpeyteni olla valmis, kun hänelle hetki tulee. Opin samalla enemmän meidän eri tahtisesta halusta. Ihmisen seksuaalisuus on kuitenkin niin paljon enemmän kuin orgasmi ja yhdyntää. Toukokuu on hyvää aikaa herätellä valon lisääntyessä ja ilmojen lämmetessä sitä seksuaalista halua ;)
Mitä sitä ei olisi valmis tekemään parisuhteensa hoitamiseksi, kun kumppani on muutoin itselle sopiva ja arki on hyvää 😊
Vierailija kirjoitti:
jatkuvahalu kirjoitti:
Meillä sama tilanne kotona, minulla jatkuva panetus ja miehellä ei mitään haluja.
Ahdistavaa, masentavaa ja nolottavaakin.
En ole pettänyt ikinä ja olen aina ollut ns "kiltti tyttö" ( tai no ei mikään tyttö enää kun 45 v ) , mutta tällä hetkellä ajatukset on ihan muuta kuin kiltit .
Harrastan seksiä itseni kanssa vähintään kerran päivässä , mutta eihän se oma käsi oikein riitä kun mieli tekisi aitoa miestä. Pelkkä itsensä hoitelu ja pornon katselu vain lisää haluja.
Jos olisin tiennyt tuon ettei miehiä alkuhuuman jälkeen enää sänkyyn saa ja testosteronit katoaa, niin olisin jäänyt sinkuksi, olisin löytänyt pelkkää panoseuraa helposti.
Nyt olen suhteessa josta vaikea irrottautua, pelkkä seksin puute kun ei koko kumppanuutta tyhjäksi tee.
Mutta haittaa tämä elämää , oikeasti haittaa, koska huomaan katsovani vieraita miehiä miettien millaista olisi panna ventovieraan kanssaan.
Haaveilen villistä seksistä jossa ei muuta haluta kuin antaa ja saada. Työssäkin ajatus harhailee vain miesten varustuksiin ja siihen oisko työkavereissa ketään jonka kanssa voisi paneskella vaikka lounastauolla pikaisesti.
Ajatus on väärä, mutta miten sen häädät kun ei kotona saa oikeastaan koskaan...
Onneksi miespuoliset työkaverit on jo eläkeikäisiä eivätkä myöskään taida juuri naisia enää lähestyä, joten ei tule työpaikalla sekoiltua mitään.
Mutta jos tätä samaa jatkuu niin on vain ajan kysymys milloin kokeilen vierasta, sellaista miestä jolla vielä seksihaluja on.
Provo.
45-vuotias nainen ei "halua vähintään kerran päivässä" ellei se ole eräiden lääkkeiden sivuoire tai vaikea pakko-oire.
Jos aikuinen nainen masturboi, niin se on sen verran tyydyttävää että aktiivi-ikäinen ja toimelias nainen ei kerkeä.
Näin kirjoittaa joku katkera mies tietämättömyyden suomalla itsevarmuudella. Voin 45-vuotiaana halukkaana ja seksuaalisesti aktiivisena naisena todeta, että olet näkemyksinesi aivan hakoteillä.
Mun mies pihtasi yhdessä vaiheessa. Syynä se että mä en meinannut millään laueta, kesti ja kesti vain... Eli oli hänelle rasittavaa ja oma käsi niin paljon helmompi.
Sitten keksittiin että minä itse autan asioita hoitamalla klitoriksen, ja homma nopeutu eikä ole enää pihdannut =)
Tsemppiä, teillä on iso seksi-keskustelu edessä! Mekin puhuttiin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun joutui vonkaamaan 20 vuotta ja sai suunnilleen säälistä tai kunnhän halusi jotain, niin kummasti sitä ajautui nettipornon pariin.
Nyt kun rouvaa kiinnostaisikin (koska on ihmeissään siitä ettei seksillä kiristäminen "toimi" enää), hän vaan tuntuu niin kilpailukyvyttömältä vaihtoehdolta nettipornoon verrattuna.
Olisi ajoissa ollut innostuneempi niin ehkä saisi.
Pornon syövyttämät aivot
On ihmisiä joille porno antaa paljon voimakkaamman hyvänolon kokemuksen kuin keskinkertainen seksi keskinkertaisen naisen kanssa. Tiedän, koska minulle porno toimii juuri noin.
Onhan tuo tietyllä tavalla ihan pirun sairas ilmiö, mutta minkäs sille mahtaa...
Näin, ja tämänpä takia just kannattaa miettiä kahdesti, rupeaako pornon suurkuluttajaksi. Hankala ja haiseva oikea ihminen on niin paljon... no ihmisempi, fantasian sijaan.
Koska olen koukussa nettipokeen, ei riitä paukut oikeeseen seksiin ja siinä on alkanut olla ongelmia
Seksi on avioliitossa velvollisuus. Halutti tai ei, jos ei ole kyvytön. Nainen pystyy seksiin noin yleiisesti aina, onhan ns. liukuvoiteita, jos on kuivat paikat. Tietysti mies toivoisi naiseltakin halukkuutta. Jos mies ei pysty seksiin, niin on syytä käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa.
Kun on avioliittolupaus annettu, on se samalla suostumus seksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan pihtaa tarkoituksella? Ei vaan seiso, niin käytännössä ei tule edes mahdollisuutta pihdata. Onko naisilla sitten tavallista sellainen, että tekee mieli, mutta pihtaa tarkoituksella?
Vastaus kysymykseesi: ei ole naisilla sellaista. Jos naisella ei ole haluja vika on parisuhteessa. Haluja kyllä löytyy jos mies on arkielämässä rakastava ja huolehtiva, luotettava, tekee osuutensa kotihommista ja puolisoilla on kahdenkeskistä aikaa ja mielenkiinnon kohteita. Itsekäs ja epäluotettava mies saa naisen seksihalut lopahtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Pihtaavat miehet ovat todella harvinaisia.
Eikä ole. Suurin osa puolisoistani on pihtaajia. Miehet käyttää seksin säännöstelyä alistamiseen ja hallintaan.