Oletko mies, joka pihtaa? Kerro miksi pihtaat?
Ahdistaa, itkettää, masentaa tämä miehen pihtaaminen.
Itse olen aina ollut hyvinkin seksuaalinen ja mielelläni harrastaisin seksiä usemman kerran viikossa, mutta ei. Mies tuntuu unohtaneen seksin kokonaan.
Välillä saattaa mennä viikkoja, muutama kuukausikin, ettei tapahdu mitään. Läheisyyttä on, suukkoja, haleja, mutta ei seksiä. Tuntuu, että kuihdun, menen hukkaan ja koko naiseus katoaa ja hiipuu.
Miehellä oli jossain vaiheessa ongelmia erektion kanssa ja liian nopean siemensyöksyn ja kai sitten kehitteli niistä itselleen jotain paineita. Miehen puolelta seksi on oikeastaan aina ollut hyvin itsekästä, omien tarpeiden tyydyttämistä. Joskus olen ajatellut, että onko mies pohjimmiltaan oikeasti homo? Se olisi ehkä jopa helpottava tieto, koska oma itsetunto alkaa tässä samalla rapistua, kun en saa omalta mieheltäni sellaista huomiota ja seksiä, mitä haluaisin ja kaipaan.
Tiedän, että olen monien muiden miesten silmissä kiinnostava ja silmää miellyttävä, mutta kotona on niin hiljaista makuuhuoneessa, etten enää tiedä mitä teen. Tuntuisi niin väärältä edes harkita avioeroa pelkän seksin puutteen tai lähinnä miehen pihtaamisen vuoksi.
Kommentit (265)
Olen.
En ymmärrä kysymystä: niin 'pihtaan' mitä?
Olen mies. Ja teen ihan mitä vaan haluan.
En ymmärrä naisia, jotka 'valittavat.aina' kaikesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kevättä rinnassa ja pihtaamista ilmassa. Aina tosiaan valitetaan miten naiset pihtaa ja ovat hankalia. Miesten pihtaaminen on ihmeellinen tabu. Niin monta tuttua tarinaa tässäkin vanhassa ketjussa. Nyt kevään korvilla, kun maskeista ja ihmisten välttelystä ollaan päästy eteenpäin, on huomannut miten muut miehet katselevat sillä silmällä, mutta oma kumppani ei vilkaisekaan. Työelämässä saan jopa kiihkeitä katseita miehiltä, mutta se on areena jossa on oltava varovainen ettei tule ongelmia. Mietin että miten ihmeessä päädyin yhteen miehen kanssa, jota ei seksi kiinnosta (ainakaan minun kanssani). Naisena, jolla on aina ollut tarjontaa ja yhä kelpaisin monelle. Erota en haluaisi, mutta kuinka kauan jaksaa elää kämppiksenkään kanssa. Puhekaan ei auta, koska se on vain minun vaginamonologia. Ärsyttää.
Jos miestä ei ole alussakaan seksi ole sinun kanssa kiinnostanut, niin sitten olet sellaisen itse valinnut. Syytä siihen miksi niin olet tehnyt voi vain arvailla. Aika oudolta kuulostaisi ettet olisi seksittömyyttä suhteen alussa huomannut.
Jos taas miehen halut ovat lakanneet kohdistumasta sinuun, niin jokin on muuttunut. Miehesi, sinä tai suhteenne? Tai ehkä miehen terveys? En osaa neuvoa muuta kuin että kannattaa käydä mielessään läpi suhteenne vaiheet alusta tähän päivään. Keskity siihen miten olette missäkin vaiheessa kommunikoineet ja käyttäytyneet sekä mikä on kenenkin terveys ja vireys missäkin vaiheessa. Ehkäpä sieltä joku vinkki löytyy.
Ohis, mutta meillä ainakin mies lakkasi haluamasta seuraavana päivänä häiden jälkeen! Eli jaksoi esittää halukasta niin kauan kunnes oltiin naimisissa ja "nalkissa". Selityksiä ja tekosyitä riitti, kunnes kuvio alkoi pikku hiljaa valjeta. Terveys on tutkittu, testot testattu yms. Omasta mielestään miehessä ei ole mitään vikaa. Tässä liemessä sitä nyt ollaan edelleen vuosien päästä, kun en halua rikkoa lasten kotia pelkästään seksin puutteen vuoksi. Kyllä on huijattu olo.
Olen mies kirjoitti:
Olen.
En ymmärrä kysymystä: niin 'pihtaan' mitä?
Olen mies. Ja teen ihan mitä vaan haluan.
En ymmärrä naisia, jotka 'valittavat.aina' kaikesta?
Sinkku,ilmeisesti.

Kuinka pitkään olitte yhdessä ennen amenta?
😂😂😂😂