Oletko mies, joka pihtaa? Kerro miksi pihtaat?
Ahdistaa, itkettää, masentaa tämä miehen pihtaaminen.
Itse olen aina ollut hyvinkin seksuaalinen ja mielelläni harrastaisin seksiä usemman kerran viikossa, mutta ei. Mies tuntuu unohtaneen seksin kokonaan.
Välillä saattaa mennä viikkoja, muutama kuukausikin, ettei tapahdu mitään. Läheisyyttä on, suukkoja, haleja, mutta ei seksiä. Tuntuu, että kuihdun, menen hukkaan ja koko naiseus katoaa ja hiipuu.
Miehellä oli jossain vaiheessa ongelmia erektion kanssa ja liian nopean siemensyöksyn ja kai sitten kehitteli niistä itselleen jotain paineita. Miehen puolelta seksi on oikeastaan aina ollut hyvin itsekästä, omien tarpeiden tyydyttämistä. Joskus olen ajatellut, että onko mies pohjimmiltaan oikeasti homo? Se olisi ehkä jopa helpottava tieto, koska oma itsetunto alkaa tässä samalla rapistua, kun en saa omalta mieheltäni sellaista huomiota ja seksiä, mitä haluaisin ja kaipaan.
Tiedän, että olen monien muiden miesten silmissä kiinnostava ja silmää miellyttävä, mutta kotona on niin hiljaista makuuhuoneessa, etten enää tiedä mitä teen. Tuntuisi niin väärältä edes harkita avioeroa pelkän seksin puutteen tai lähinnä miehen pihtaamisen vuoksi.
Kommentit (265)
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo lopetti kaiken seksin täydellisesti kun tuli raskaaksi, ei kuulemma haluttanut. No lapsen synnytyksen käynnistämiseksi puhui SSS:stä ja siivoamisen sekä saunan jälkeen piti sitten yhden kerran saada seksiä. Tuon jälkeen taukoa olikin useampi vuosi.
Ehkä noin vuosi tuon jälkeen vaimo alkoi aiempaa pontevammin valittaa, että kun olemme kuin kämppiksiä, ei mitään yhteistä enää paitsi lapsi. Silti ei seksi kelvannut, ja siihen totesinkin että kaksi hänen kertomaansa syy on niin loukkaava, etten kyllä taida minäkään enää olla kiinnostunut. Syy ei edes liittynyt minuun, vaan kuulemma sukulaisteni taannoinen käytös ahdisti häntä niin paljon etten enää kelvannut. Minkä minä heille voin, välitkin olin laittanut jo näihin sukulaisiin lopulta poikki vuosia sitten.
Asiasta kun on yritetty puhua, hänellä on käsitys että kaikki seksuaaliterapeutit ja aiheesta netissä artikkeleihin haastatellut asiantuntijat ovat väärässä. Kuulemma ei voi olla ensin seksiä ja siitä sitten hormoonitoiminta normalisoitua ja kiintymystä kumppaniin muodotua uudelleen jne, vaan ensin kaiken on oltava täydellisesti elämässä ja sitten vasta voisi alkaa haluttamaan. Itselläni halut ovat nousseet monesti melkoisiin mittohin, mutta pettämään minusta ei ole. Niinpä #4 kuvaama toinen "purkautusmistapa" on hyvinkin tutuksi tullut viime vuosien aikana. No siinä lajissa ei tule niitä pettymyksiä.
En voi kiistää ettenkö haluaisi joskus puolison joka oikeasti haluaa minua. Vaikea sanoa onko tämä nykyinen suhde korjattavissa, hartiavoimin olen yrittänyt sitä ratkoa viikosta ja kuukaudesta toiseen ja jotakin kehitystä on tapahtunut.
Mutta millään muulla kuin puhumalla asiat eivät voi ratketa. Tai ehkä sitten sillä seksillä joka johtaa seksiin. Mutta puhumattomuus katkeroittaa lopulta kummankin mielen. Minun on mahdotonta tehdä enää aloitettakaan kovin usein, sillä minut on torjuttu niin loputtoman monta kertaa peräkkäin. Sitä pelkää jo tulevansa taas torjutuksi. Siitäkin huolimatta, että tilanne on hiljalleen hieman korjaantunut.
Ainoaa elämäänsä ei ole pakko elää toisen seksuaalisuuden ehdoilla:
1. Eroa
Tai
2. Käy ammattilaisen luona ja muista ehkäisyt
Vierailija kirjoitti:
Ei kenelläkään miehellä juuri enää seiso, taitaa olla vesijohtovedessä liikaa estrogeeniä.
Seksi alkaa olla menneen maailman juttuja. Kyllähän sitä joskus voi jyystellä, mutta on sitä muutakin tekemistä.
Minäpä kerron oman tilanteeni. Erosin vuosia sitten pihtaavasta vaimostani. Sen jälkeen on ollut kolme suhdetta, joissa kaikki ovat kariutuneet alle vuoden minun liian aktiiviseen seksuaalisuuteeni. Minulle riittää kolme neljä kertaa viikossa, mutta jos se ei naisilta onnistu, niin ei se minua tyydytä. Ymmärrän todelliset syyt, mutta en tekaistuja juttuja, enkä sen jälkeen alennu jokapäiväiseen liehittelyyn. Ymmärrän senkin, että kookas miehisyyteni saattaa harventaa kertoja, mutta osan kerroista voisi hoitaa myös ilman yhdyntää puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Koska muija pihtas lapsen syntymän jälkeen vuoden. nyt käänty osat toisinpäin saa akka vongata, hoidelkoon itse itsensä vuorostansa.
Autoitko lainkaan vauvan hoidossa? Mieti nyt vähän omaa käytöstäsi vauvan syntymän jälkeen. Vaimosi saattoi olla kipeänä synnytyksen jälkeen. Itse en voinut istua kunnolla yli puoleen vuoteen synnytyksen jälkeen ja vauva heräili jatkuvasti. Ei siinä paljon seksi käynyt mielessä kun itsellä oli paikat kipeinä ja ei edes saanut nukuttua.
Kerronpa tässä oman kokemuksen perusteella, nimittäin mulla on ollut vaikeuksia ja nopeaa laukeamista ja luulen että ihan suorituspaineiden takia.
Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin vaimoni on aika kova sanomaan ja koen hänet vaativaksi, mieliala on aika alhaalla jatkuvan sanomisen takia, joten lähinnä hoitelen itse ja se viihde on aina taattua ja vaihtelevaa.
Olen pahoillani jos olen ollut itsekäs, mutta aika vaikea tyydyttää vaimon tarpeita kun ei kerro suoraan joudun vaan päättelemään.
Ollut muutenkin stressiä tänä vuonna, ja tilanne ei kotona yhtään auta.
Kyllä mulla on haluja, ei se siitä ole kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on biologinen juttu että testosteronin taso nousee kun kumppani vaihtuu. Niinpä aluksi on seksiä ja sitten sen vähenee. Kavereiden kanssa on puhuttu, että sama homma heillä. Mekin miehen kanssa joskus erottiin ja kun palattiin yhteen niin johan alkoi seksiä tippumaan. Sitten taas vuosien varrella väheni. Nyt saan pari kertaa kuussa ja tyydyn siihen.
Miehen testosteronitaso laskee miehen rakastuessa ja se tekee miehestä epäitsekkään. Ottakaa nyt edes selvää biologiasta ennenkuin kirjoitatte puuta heinää.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, että jos kyseessä on sellainen mies joka ei halua omaa naistaan koska on katsonut liikaa pornoa, niin voiko tuosta "parantua"? tai siis jos ajatellaan, että mies tiedostaisi ongelman ja haluaisi siitä eroon, niin olisiko se mahdollista, vai onko mies lopullisesti pilalla?
Toki nettipornosta voi luopua, moni on luopunut, mutta siihen täytyy olla motiivi, jokin sellainen joka vie voiton nettipornosta. Se että kumppani haluaa, ei riitä.
t. mies joka jätti nettipornon tai se jätti minut, nimittäin minulla alkoi hyvä uusi suhde
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota.
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies mies sitä tätä ja tuota. mies
Naiset ovat syntyneet hakemaan hyötyä ja valtaa seksin avulla. Siinä syy miksi koen inhoa tähän toimintaan. Joku mies toimii samoin ja kohu on suuri.
jatkuvahalu kirjoitti:
Meillä sama tilanne kotona, minulla jatkuva panetus ja miehellä ei mitään haluja.
Ahdistavaa, masentavaa ja nolottavaakin.
En ole pettänyt ikinä ja olen aina ollut ns "kiltti tyttö" ( tai no ei mikään tyttö enää kun 45 v ) , mutta tällä hetkellä ajatukset on ihan muuta kuin kiltit .
Harrastan seksiä itseni kanssa vähintään kerran päivässä , mutta eihän se oma käsi oikein riitä kun mieli tekisi aitoa miestä. Pelkkä itsensä hoitelu ja pornon katselu vain lisää haluja.
Jos olisin tiennyt tuon ettei miehiä alkuhuuman jälkeen enää sänkyyn saa ja testosteronit katoaa, niin olisin jäänyt sinkuksi, olisin löytänyt pelkkää panoseuraa helposti.
Nyt olen suhteessa josta vaikea irrottautua, pelkkä seksin puute kun ei koko kumppanuutta tyhjäksi tee.
Mutta haittaa tämä elämää , oikeasti haittaa, koska huomaan katsovani vieraita miehiä miettien millaista olisi panna ventovieraan kanssaan.
Haaveilen villistä seksistä jossa ei muuta haluta kuin antaa ja saada. Työssäkin ajatus harhailee vain miesten varustuksiin ja siihen oisko työkavereissa ketään jonka kanssa voisi paneskella vaikka lounastauolla pikaisesti.
Ajatus on väärä, mutta miten sen häädät kun ei kotona saa oikeastaan koskaan...
Onneksi miespuoliset työkaverit on jo eläkeikäisiä eivätkä myöskään taida juuri naisia enää lähestyä, joten ei tule työpaikalla sekoiltua mitään.
Mutta jos tätä samaa jatkuu niin on vain ajan kysymys milloin kokeilen vierasta, sellaista miestä jolla vielä seksihaluja on.
Provo.
45-vuotias nainen ei "halua vähintään kerran päivässä" ellei se ole eräiden lääkkeiden sivuoire tai vaikea pakko-oire.
Jos aikuinen nainen masturboi, niin se on sen verran tyydyttävää että aktiivi-ikäinen ja toimelias nainen ei kerkeä.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron oman tilanteeni. Erosin vuosia sitten pihtaavasta vaimostani. Sen jälkeen on ollut kolme suhdetta, joissa kaikki ovat kariutuneet alle vuoden minun liian aktiiviseen seksuaalisuuteeni. Minulle riittää kolme neljä kertaa viikossa, mutta jos se ei naisilta onnistu, niin ei se minua tyydytä. Ymmärrän todelliset syyt, mutta en tekaistuja juttuja, enkä sen jälkeen alennu jokapäiväiseen liehittelyyn. Ymmärrän senkin, että kookas miehisyyteni saattaa harventaa kertoja, mutta osan kerroista voisi hoitaa myös ilman yhdyntää puolin ja toisin.
Kannattaa laskea testosteronitasoa jollain konstilla tai tyytyä ajatukseen, että käytät vain prostituoituja, parisuhteeseen sinusta ei ole, lasten saanti on täysin poissuljettua, koska et pysty olemaan hetkeäkään ilman seksiä. Sinulla ei vaan speksit riitä parisuhteeseen, olet aseksuaalin vastakohta ja se on ongelma. Todennäköisesti miehekäs testosteroninainen ei sinulle kelpaa, joten mitään vaihtoehtoa ei parisuhteessa ole, koska olet noin ääripää. Toivottavasti ihmiset ihan itse ymmärtävät, milloin eivät ole parisuhdematskua, eivätkä yritä saada parisuhdetta mahdottomissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron oman tilanteeni. Erosin vuosia sitten pihtaavasta vaimostani. Sen jälkeen on ollut kolme suhdetta, joissa kaikki ovat kariutuneet alle vuoden minun liian aktiiviseen seksuaalisuuteeni. Minulle riittää kolme neljä kertaa viikossa, mutta jos se ei naisilta onnistu, niin ei se minua tyydytä. Ymmärrän todelliset syyt, mutta en tekaistuja juttuja, enkä sen jälkeen alennu jokapäiväiseen liehittelyyn. Ymmärrän senkin, että kookas miehisyyteni saattaa harventaa kertoja, mutta osan kerroista voisi hoitaa myös ilman yhdyntää puolin ja toisin.
"kookas miehisyyteni" teinin provosontaa
Lopeta pornonkäyttö
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on biologinen juttu että testosteronin taso nousee kun kumppani vaihtuu. Niinpä aluksi on seksiä ja sitten sen vähenee. Kavereiden kanssa on puhuttu, että sama homma heillä. Mekin miehen kanssa joskus erottiin ja kun palattiin yhteen niin johan alkoi seksiä tippumaan. Sitten taas vuosien varrella väheni. Nyt saan pari kertaa kuussa ja tyydyn siihen.
Ei kyllä totta. Panen vaimoni kanssa 2 kertaa päivässä. Ollaan oltu yhdessä yli 10v
Vierailija kirjoitti:
^
Voithan sä elää fantasioines kanssa hamaantappiin ellet tee jotakin asioiden muuttamiseksi, hyvä veli.
Kauanko sä oot joutunut kitumaan vai onko tää pullahtanut esille kuukausi sitten, pääset kuitenkin harrastamaan seksiä ja joka parisuhteessa ei tapahdu edes sitä? :D
Noin 10 vuotta sitten otin fetissit ja muut mieltymykseni puheeksi, silloin se oli jyrkkä ei, myöhemmässä vaiheessa ”täytyy miettiä, harrasta yksin”, uusiakin juttuja on tullut ajan mittaan mukaan.
Kyllä asioiden olen tehnytkin paljon, ei vaan riitä. No ehkä muutto pois kotoa antaa tilaa molemmille miettiä jatkoa.
Seksuaaliteraupeuttien neuvo on että toista ei saa pakoittaa fetisseihin, enkä pakota, mutta että samalla vaaditaan että yhdyntään olisi sitten kyllä suostuttava, mitä jos se ei ole minulle tärkeintä, hevonpaskaa ne neuvot.
Vierailija kirjoitti:
Ei kenelläkään miehellä juuri enää seiso, taitaa olla vesijohtovedessä liikaa estrogeeniä.
Matalat testotasot ja nettiporno, ne lienee syynä meikäläisen kyvyttömyyteen sänkyhommissa.
Kiihotun kyllä nettipornon täydellisistä naisvartaloista ja erektio silloin kivikova, mutta oman ikäluokan n. 40v tavalliset naiset ei kiinnosta enää yhtään, olen käytännössä täysin impotentti heidän kanssaan.
Pettynyt mies kirjoitti:
Olen 36v mies, vaimon kanssa yhteisiä vuosia 13. Olen seksuaalisesti hyvin avoin ja haluaisin kokeilla kaikkea uutta, minulla on useita eri fetissejä mitä vaimo ei halua ymmärtää eikä ottaa käyttöön. Vaimo haluaa vain perinteistä seksiä, valot kiinni.
Ollaan puhuttu fetisseistä sekä uusista jutuista ja hän lupaa miettiä asiaa, edellisen keskustelun jälkeen päätin että hän saa olla puutteessa kunnes asiaan tulee muutos. Yksin saisin juttujani harrastella, onpa ihan super kivaa, samaa sain tehdä sinkkunakin.
En vain enää jaksa sitä että aina sekstaillessa saan vain kuulla että nyt ei mitään ”erikoisuuksi”, homma sitten nopeasti maaliin että pääsee nukkumaan. Se että fetisseistä ja uusista jutuista ei saa puolison kanssa nauttia, tuntuu minusta kuin olisin puutteessa, nyt saa olla vaimokin.
Jätit sitten kertomatta fetisseistäsi ennen avioliittoa ja miten kävikään? Sinähän tässä huijaat vaimoasi, eikä toisinpäin. Olet itsekäs, etkä edes haluaisi tyydyttää vaimoasi. Ajat suhteenne pian täydelliseen seksittömyyteen temppuilullasi. Kasva aikuiseksi ja kanna vastuu parisuhteestasi. Nyt olet ruikuttava pikkuvauva, etkä mies.

Fetissit ja muut mieltymykset oli tiedossa jo hyvin ennen avioliittoa, ja olen pitänyt vaimon tyydytettynä, sen hän myöntää itsekin ja pitää siitä. Eli minä olen yht’äkkiä itsekäs?, kyllä se nyt taitaa olla toisin päin.
Vastuuta riittää ihan nokko kannettavaksi kotona ja töissä, joten sitä nyt ei tässä enempää tarvitse ottaa.
nuori ja selibaatissa kirjoitti:
Täällä kans halukas nainen ja mulla mies pihdannut jo 4 vuotta. Ikää meillä 34 ja 35.
Olen puhunut kumppanin kanssa ja yrittänyt selvittää, mistä kiikastaa. Ei jaksa puhua minun kanssa.
Netissä olen keskustellut muutaman puutteessa elävien miesten kanssa ja saanut vertaistukea.
Muutama haluaisi tavata ja helpottaa oliamme mutta en ole suostunut tähän.
Tosin, jos mies jatkaa vielä pihtaamistaan, niin saatan sortuakin. Henkiseltä väkivallalta tämä tuntuu.
Ettet vain ottanut asiaa esille syyttelevään sävyyn, koska koethan ilmeisesti asian monen naisen tavoin niin, että mies ikäänkuin tahallaan kiusatakseen pihtaa ja se on naisellisuudellesi kova paikka? Sen kyllä kuulee äänensävystä ja ei siinä silloin kyllä huvitakaan puhua kun tuntuu että nainen lähtee asiaan valmiiksi täysin väärällä asenteella. Koettu on.
Ja mitä omaan "pihtaamiseeni" tulee, en oikeastaan tiedä. Minulla ei ole ollut elämäni aikana yhtään suhdetta, enkä ole harrastanut seksiä kuin pari kertaa. Tämä viimeisin mukaanluettuna. Vaikka tämän naisen kanssa säkenöi ihan täysillä alusta saakka, ei minulla vaan yksinkertaisesti ollut seksihaluja. Tykkäsin vaan pussailla ja halailla muttei sen enempää. Se oli naiselle kova paikka ja niskoillani oli jatkuvasti se pihtaamisella kiusaavan k-pään taakka, vaikken tehnyt sitä tahallani. Jälkeenpäin jutun kaaduttua mittautin testosteronitasotkin ja ne oli ok. Homokaan en ole sillä naiset kiinnostaa.