Ihanan ikävaihe? Mielestäni 3-4 v!

Minusta 7-9 -vuotias on ihanimmillaan. Niin iso, että osaa, ymmärtää ja jaksaa vaikka mitä. Kuitenkin ihan pieni ja leikkisä vielä eikä kouluasioistakaan tarvitse stressata (siis on vähän läksyä ja asiat yksinkertaisia). Ei itkupotkuraivareita. Ei nukuttamista tai pukemista.

Ap:n mainitsema 3-4 v on meillä ollut aika hirveää aikaa. Kauheaa uhmaa ja kiukuttelua varsinkin vielä 3-vuotiaana. Tuon ikäisen kanssa on myös aika rajoitettua se mitä voi tehdä. 

Munkin nuorimmaiseni on neljä, ja viimeiset pari vuotta ovat sen kohdalla olleet niin ihanaa aikaa että olen ihan haikeana kun se kuitenkin joka päivä kasvaa isommaksi. Ehkä varsinkin siksi kun se on poika - pelkään menettäväni sen isojen poikien maailmaan, joka on itselleni ihan vieras.

Aina ihan kyynelehdin kun kuulen sen "pysy aina pikkuveljenä" -biisin...

Omasta mielestäni parhaita ikävaiheita ovat 4-5 vuotta ja 7-10 vuotta. Aiemminkin lapset ovat ihania, mutta uhmaikä oli etenkin kuopuksella haastava, joten nyt 4-vuotias tuntuu tosi ihanalta. 6-vuotiaana tulee yleensä uhmakausi, mutta se ei onneksi kestä kauan. Sen jälkeen on muutama tosi rauhallinen vuosi, kunnes alkaa murrosiän merkit... Onneksi meillä kuopuksen uhma ehti mennä ohi juuri ennen kuin kahden vanhemman murrosikä alkoi.

kaikki vuodet kuuden jälkeen. En ole tippaakaan kaivannut pikkulapsiaikaa tylsine rutiineineen. Nyt lapsi on 14 ja tunteet kuohuu välillä murkulla,  mutta sekin on vain kasvukoukeroita:)

Olen nauttinut pikkulapsiajastakin suunnattomasti ja monesti niitä mietinkin hymyssä suin. Nyt taas nautin kuitenkin tästä ajasta kun kolme lasta on ikähaarukassa 7-10. Voimme harrastaa paljon asioita yhdessä ilman, että koko ajan tarvitsee jollekin vaihtaa vaippaa, nostaa pystyyn jostain hiihtoladulta tms... Lapset huolehtivat itse tavaransa aina matkaan kun lähdetään, ei ole itsellä niin kiirettä ja kamalaa huolehtimista koko ajan.

Voimme käydä laskettelemassa, keilaamassa, veneilemässä ja vaikka mitä paljon vaivattomammin kuin muutama vuosi sitten. Ihanaa aikaa tämäkin on :)

Meillä 2,5-3,5 vuoden ikä on ollut kaikilla lapsilla uhman aikaa. Muuten lapset ovat olleet ihania ja helppoja, mutta tuon vuoden ajan olen ollut ihan hermoraunio jokaisen lapsen kohdalla. Nyt on kuopus reilu 3-vuotias ja ehdittiin jo huokaista joulun tienoilla, että tällä kaverilla se uhma meni nopeammi ohi mutta nuolaistiin ennen kuin tipahti... Päiväkodissakin naureskelivat, että herra osaa kyllä ilmaista tahtonsa ja aika voimakkaasti. Viime viikkojen lempisanat ovat olleet "en halua" ja päälle raivoisa itku ja tietysti loukkaantuminen, kun se juttu on silti tehtävä.

Muut iät ovat olleet ihania, erityisesti 2v ja 4v-6v. Meidän 6v sanoo joka päivä, että olen maailman paras äiti ja on muutenkin niin syötävän suloinen ja kiltti. Ei ollut 3-vuotiaana...

Piti vielä sanomani, etä nuo kaksi muutakin olivat yhtä lutuisia samassa iässä. Ihanian mutkattomia ja vielä niin viattomia maailmanmenon suhteen.

Minulla on lapset 2 ja 4, ja monta kertaa päivässä ajattelen, että tämä on aivan mahtavaa aikaa. Kaikki ne oivallukset, hauskat sanonnat, vilpitön riemu elämästä ja syvä empatia kaikkea elävää kohtaan on vaan niin ihania. En tiennyt että lapset voi olla näin ihania. Tai siis että ihminen ylipäänsä voi olla niin vilpitön, aito ja rakastava kuin mitä pienet lapset ovat.

Mulla lapset nyt 10,12 ja 14v. Jotenkin hassua että aina se kulloinenkin ikä on tuntunut juuri siltä parhaalta ajalta. Kun lapset olivat pieniä, ajattelin minäkin haikeasti että kohta pikkulapsiaika on ohi. Mutta nyt kun ovat jo itsenäisiä koululaisia, niin voi sitä viisauden määrää mikä noissa jo on. Vaikka välillä otetaan yhteen, niin on noiden kanssa edelleen ihana viettää aikaa. Ja kyllä ne tulee viekkuun vieläkin, kun joku aiempi sitä epäili. :) Välillä äiti on kiva, välillä paska mutsi tai supernolo, mutta sitä kai se on jokaisen sukupolven kohdalla.