Ystävät kateellisia

Seurustelen varakkaan miehen kanssa. Asutaan yhdessä miehen ostamassa kämpässä, matkustellaan aika paljon ja hän ostaa mulle joskus enemmän tai vähemmän kalliita vaatteita, koruja, laukkuja ym. Käyn mieheni kanssa syömässä ravintolassa usein. Me vietämme oikein ihanaa elämää, johon kuuluu normaalin parisuhteen ilot sekä kinastelut.

Oon kuitenkin huomannut, että ystäviäni ei enää kiinnosta kuulla minun kuulumisiani yhtä paljon kuin ennen. He saattavat kysellä kuulumisiani, mutta eivät kestä kuunnella asiaani loppuun vaan alkavat puhua päälle muista asioista. Toiset ovat röyhkeästi kysyneet tosissaan, että olenko mieheni kanssa vain rahasta! Joo sellaista näytelmää jaksaisikin vain rahan takia kauan... Olen alkanut varoa sanomisiani. Varon liikaa hehkuttamasta kivoista asioista ja valitan enemmän pienistä ongelmistani, jotta he kestävät kuunnella minua eikä heidän tarvitsisi potea kateutta. Se on myös tulkittu niin, etten arvosta onneani. Eli tein niin tai näin, se on väärin. En ole nyt yhdellekkään lähimmistä ystävistäni kertonut saaneeni uudet kengät, vaikka aikoinaan (ennen seurustelua) esittelin innoissani uusia ihania kenkiä, vain koska ne oli niin ihanat. Samaan tyyliin mulle arkiset ja mun elämääni kuuluvat tekemiset ja muut asiat jäävät kertomatta, sillä vaikka ne on mulle arkea, niin ne näköjään sisältää ystävilleni liikaa informaatiota meidän ylellisestä elämästä. Ja kun kyse ei ole aina vaan uusien tavaroiden esittelystä, vaan ihan kaikista mun elämäni asioista ja tapahtumista. Mulle on myös suututtu ihmeellisistä syistä ja siinä haukkumisen ohella on parjattu mun ylellistä elämää, vaikka se ei mitenkään liittyisi asiaan. Nyt on toiset alkaneet valittaa mun etääntymisestä, mutta kovin lähellä on vaikea pysyä, kun minua ja elämääni ei siedä.

Raha on kyllä tuonut elämään helpotusta. Sillä saa hankittua asioita, jotka tuovat onnea elämään eikä tarvitse jokaista senttiä laskea. Mutta olen yhtälailla tullut yksinäiseksi ja surulliseksi, kun en voi olla oma itseni ystävieni seurassa. Ymmärrän, että mulle on helppo olla kateellinen. Olen saanut rikkauta niin rahan kuin rakkaudenkin muodossa ihan "ilmaiseksi" tuosta noin vaan. En ole raatanut rahojemme eteen (vielä, koska opiskelen), mutta onko se väärin? Enkö saisi niiden tuomista eduista nauttia ja näyttää onneani ystävilleni? Eikö voisi olla positiivisesti kateellinen tyyliin "hei vitsi oon kateellinen, kun pääset taas matkoille, pääsisinpä mäkin, pidä hauskaa :)" eikä katkerasti vähättelemällä, piikittelemällä, suuttumalla ja muulla oudolla käytöksellä? Mielestäni en ole tehnyt ystävilleni pahaa, joten miksi minulle pitää olla ilkeä?

Onneksi mulla on rakastava, ihana mies, joka ei jätä mua yksin. Mulle olisi kuitenkin tosi tärkeitä myös läheiset ystävät...

Onko muita, joilla on kateellisia ystäviä ja miten ootte heidän kans toimineet? Löytyykö ystäville kateellisia olevia? Toisethan oikeasti kehuskelevat asioillaan ja ylpeilevät. Oletteko huomanneet/pohtineet itse olevannekin sellaisia, jos teille ollaan oltu kateellisia? Tai vaihtoehtoisesti oletteko huomanneet itse tuominneenne ystävänne sellaiseksi kateellisuuttanne?