Lue keskustelun säännöt.
Ystävät kateellisia
21.03.2013 |
Seurustelen varakkaan miehen kanssa. Asutaan yhdessä miehen ostamassa kämpässä, matkustellaan aika paljon ja hän ostaa mulle joskus enemmän tai vähemmän kalliita vaatteita, koruja, laukkuja ym. Käyn mieheni kanssa syömässä ravintolassa usein. Me vietämme oikein ihanaa elämää, johon kuuluu normaalin parisuhteen ilot sekä kinastelut.
Oon kuitenkin huomannut, että ystäviäni ei enää kiinnosta kuulla minun kuulumisiani yhtä paljon kuin ennen. He saattavat kysellä kuulumisiani, mutta eivät kestä kuunnella asiaani loppuun vaan alkavat puhua päälle muista asioista. Toiset ovat röyhkeästi kysyneet tosissaan, että olenko mieheni kanssa vain rahasta! Joo sellaista näytelmää jaksaisikin vain rahan takia kauan... Olen alkanut varoa sanomisiani. Varon liikaa hehkuttamasta kivoista asioista ja valitan enemmän pienistä ongelmistani, jotta he kestävät kuunnella minua eikä heidän tarvitsisi potea kateutta. Se on myös tulkittu niin, etten arvosta onneani. Eli tein niin tai näin, se on väärin. En ole nyt yhdellekkään lähimmistä ystävistäni kertonut saaneeni uudet kengät, vaikka aikoinaan (ennen seurustelua) esittelin innoissani uusia ihania kenkiä, vain koska ne oli niin ihanat. Samaan tyyliin mulle arkiset ja mun elämääni kuuluvat tekemiset ja muut asiat jäävät kertomatta, sillä vaikka ne on mulle arkea, niin ne näköjään sisältää ystävilleni liikaa informaatiota meidän ylellisestä elämästä. Ja kun kyse ei ole aina vaan uusien tavaroiden esittelystä, vaan ihan kaikista mun elämäni asioista ja tapahtumista. Mulle on myös suututtu ihmeellisistä syistä ja siinä haukkumisen ohella on parjattu mun ylellistä elämää, vaikka se ei mitenkään liittyisi asiaan. Nyt on toiset alkaneet valittaa mun etääntymisestä, mutta kovin lähellä on vaikea pysyä, kun minua ja elämääni ei siedä.
Raha on kyllä tuonut elämään helpotusta. Sillä saa hankittua asioita, jotka tuovat onnea elämään eikä tarvitse jokaista senttiä laskea. Mutta olen yhtälailla tullut yksinäiseksi ja surulliseksi, kun en voi olla oma itseni ystävieni seurassa. Ymmärrän, että mulle on helppo olla kateellinen. Olen saanut rikkauta niin rahan kuin rakkaudenkin muodossa ihan "ilmaiseksi" tuosta noin vaan. En ole raatanut rahojemme eteen (vielä, koska opiskelen), mutta onko se väärin? Enkö saisi niiden tuomista eduista nauttia ja näyttää onneani ystävilleni? Eikö voisi olla positiivisesti kateellinen tyyliin "hei vitsi oon kateellinen, kun pääset taas matkoille, pääsisinpä mäkin, pidä hauskaa :)" eikä katkerasti vähättelemällä, piikittelemällä, suuttumalla ja muulla oudolla käytöksellä? Mielestäni en ole tehnyt ystävilleni pahaa, joten miksi minulle pitää olla ilkeä?
Onneksi mulla on rakastava, ihana mies, joka ei jätä mua yksin. Mulle olisi kuitenkin tosi tärkeitä myös läheiset ystävät...
Onko muita, joilla on kateellisia ystäviä ja miten ootte heidän kans toimineet? Löytyykö ystäville kateellisia olevia? Toisethan oikeasti kehuskelevat asioillaan ja ylpeilevät. Oletteko huomanneet/pohtineet itse olevannekin sellaisia, jos teille ollaan oltu kateellisia? Tai vaihtoehtoisesti oletteko huomanneet itse tuominneenne ystävänne sellaiseksi kateellisuuttanne?
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 18:26"]
Jaa, minulla on oikeastaan juuri sama tilanne. En vain ole tajunnut kateuden olevan syynä ystävien kaikkoamiselle, vaan syyttänyt itseäni ja etsinyt vikoja käytöksestäni.
[/quote]
kuultavasti olet oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrohan ap mitä opiskelet? Tuletko saamaan hyvää palkkaa kun valmistut vai jäätkö miehesi elätiksi kuitenkin vaikka töihin menet. Jos tulo tasosi jääkauaksi miehesi tuloista niin tavallaan hän sinua elättää vaikka sanot että itse jatkossa elältät itsesi.
Jos kateelliset ystäväsi ovat äitejä niin syy etääntymiseen voi olla että elämäsi kuullostaa aika pinnalisesta. He eivät ymmärrä sinun arvomaailmaa etkä sinä heidän. Jos sulla ei ole lapsia niin et mitenkään voi ymmärtää heitä, miten tärkeä oma lapsi on. Itsellä ainakin rahalla ei enää ole niin paljon merkitystä verrattuna siihen että lasta ei olisi.Ihan sama joku laukku/uudet kengät/matka...
[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 17:35"]
Ihmiset ovat kateellisia. Mä itse en ole rikas ja kadehdin mielestäni muita hyväntahtoisesti. Tykkään osallistua toisten onnellisuuden hehkutukseen enkä ajattele, että jos mä en pääse ulkomaille, niin ei kukaan muukaan saa lähteä.
Olen myös huomannut sen, että jos vähistä varoistaan ostaa alennuksesta ihanat kengät, niin niitä saa hehkuttaa ja muut ovat iloisia sun puolesta, mutta jos sulla on enemmän rahaa käytössä ja ostat hyvämerkksiet ja kalliit kengät ja hehkutat niistä, niin sä lesotat.
Raha pitää Suomessa piilottaa eikä näyttää, että sitä on.
[/quote]
Mun on tosi vaikea uskoa, että MISSÄÄN olisi asiallista esitellä mihin kaikkeen itsellä on varaa silloin, kun muilla ei ole samaan varaa. Tämä on ihan perusinhimillinen piirre. Jos olet varakkaampi kuin muut, erityisesti jos et selvästi vain ole tehnyt sikana duunia varakkuutesi eteen ja luopunut paljosta, niin älä puhu rahasta, ostoksista tai tuloistasi, älä rahailoistasi äläkä rahahuolistasi. Pidät ne laatuostokset omana tietonasi, puhu bensanhinnoistakin harkitusti. Jotkut harvat pystyy sinua ymmärtämään vaikka oma tulotaso olisi heillä alhaisempi. Toisaalta ne köyhätkään ei toivottavasti rutise raha-asioistaan sulle, tai odota että hehkutat heidän alelaarilöytöjään, koska ymmärtävät että se olisi kiusallista teidän erilaisesta asemasta johtuen. Ikävää tietysti, mutta niin se on. Olet eri asemassa kuin köyhemmät ystäväsi ja se taloudellisen tilanteen ero on monissa tapauksissa kiilana teidän välissä.
Ajatellaan AP asiaa kavereiden näkökulmasta:
Sinulla AP on varaa lähteä nyt vaikka esim. kolmeksi viikoksi Barbadokselle, mutta ystävilläsi ei ole. "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa", he sanovat ihan vilpittömästi. Heillä ei ole siitä ehkä oikein enempää sanottavaa, koska itse he eivät voi suunnitella sellaista reissua eivätkä ole olleet siellä. Sitten tulee reissu Malediiveille "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa", sitten Floridaan "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa", sitten Brasiliaan "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa",Meksikoon "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa", Fidzille "Voiku kiva, ihanalta kuulostaa" ja pikku hiljaa kaikki rantakuvatkin alkavat näyttää kaikki samalta. Ei siitä oikein yhteistä juttua löydy.
Ostit uuden Guccin laukun "Tosi upee!", manolo blahnikin kengät "Tosi upeet!", uusin känny (taas) "Hieno!", BMW X5 "Tosi upee!". Mutta ei heitä pidemmän päälle kiinnosta, koska heillä ei ole varaa samaan. Ne ovat kaukana heidän arjestaan.
Yhteiset mielenkiinnon aiheet vähenevät, teillä on erilainen elämä ja tilanne elämässä, eri jutut, silloin ihmiset erkanevat. Voi olla ihan normaalia erilleen kasvamista, voi olla kateuttakin, voi olla että jonkun toisen tavisköyhän kanssa kavereillasi on enemmän yhteistä juteltavaa kun on ne samat rahahuolet ja normiarjet, työt ja päiväkodit, ostetaan samanhintaisia tavaroita ja vertaillaan niitä...
Ja jos sullakin olis tuttavia, jotka matkustais paljon, juttelisitte varmaan tuntikausia ihanista paikoista jossa olette olleet ja suosittelisitte uusia paikkoja toisellemme, ja jonkun Gucci-laukkufriikin kanssa puhuisitte antaumuksella uusista malleista "Tää olis ihana, mutta entäs tää..."
Tää nyt oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta pointtini oli että ihmiset kasvavat erilleen kun on erilaiset elämät.
Mua jotenkin hävettäs käyttää tosien rahoja ja varsinkin jos minulla ei ole mitään statusta esim. yliopistokoulutusta takanani. Silloin voisi ajatella, että päässäkin (eikä vain peffassa..) on jotakin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkilöllä A on vaikeuksia. Lähihoitajan tulot ovat pienet, työ on kuluttavaa ja epäsäännöllistä, eikä kahdesta lapsesta huolehtiminen ole yksin aivan helppoa. Alkaa siinä kovempaakin mimmiä pikku hiljaa väsyttää, ahdistaa ja harmittaa.
Henkilöllä B napsahtaa parin miljoonan perintö tilille. Paalua on, ja sen B antaa näkyä ja kuulua. Myös (erityisesti?) A:lle on mukava kertoilla matkoista, kengistä ja yleisestä paremmuudesta. "Oon ihan sama ihminen kuin ennen [vaikka mun elämä nykyään onkin paljon parempaa ja ihanempaa ku sulla]".
Ennen B:n toiminta koettiin loukkaavaksi ja huonoksi käytökseksi. Nyt siihen suorastaan kannustetaan, ja A:ta haukutaan perisuomalaiseksi kateelliseksi juntiksi. Lopuksi vielä ihmetellään Vauva-palstaa myöten, että miten se A nyt noin reagoi.
Niin ne ajat muuttuvat.
Mulla on yksi kaveri, joka ei osaa puhua muista, kuin tekemistään matkoista ja ehkä jostain työjutuista. Tossa on oikeasti meidän kaikki puheenaiheet. Ei siis tosiaan enää olla paljon tekemisissä.. Hänellä on ihan hyväpalkkainen työ ja ilmeisesti kuluttaa kaiken, mitä tilille tulee matkailuun. Itsekin tykkään matkailla, mutta ihan oikeasti ei siitä jaksa puhua joka ikinen kerta kun nähdään.. Eli ehkä olet vain ajautunut ystävistäsi erilleen.. Näin meillä kävi kaveripiirissä, kun tuo matkailuihminen vaan vahingossa jäi ulkopuolelle, kun ei kellään ollut sille enää mitään puhuttavaa.
Itse myönnän olevani kateellinen ja mustasukkainen kun ihmiset tapaavat uusia miehiä. Se johtuu siitä, että tajuan aina silloin, kuinka yksin itse olen ja kuinka taas menetän yhden ystävän, joka sinkkuna on ollut koko ajan repimässä minua jonnekin. Sitten kun hän alkaa hengata miehen kanssa, mitkään kahvittelut tai lenkkeilyt ei enää sovi "kun ollaan nyt pertsan kanssa makaamassa sohvalla eikä jakseta tehdä mitään, mut siis olis ollu kyllä tosi kiva...."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 19:25"]
Mun on tosi vaikea uskoa, että MISSÄÄN olisi asiallista esitellä mihin kaikkeen itsellä on varaa silloin, kun muilla ei ole samaan varaa.
[/quote]
Totta, tällainen on tosiaan niin kiusallista, että karkoittaa ihmisiä ympäriltä pelkällä kiusallisuudellaan. Noloa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kyllä itse kertoi jossain kommentissaan, että erityisesti välttää hehkuttamasta tavaroitaan ym. sellaisten ihmisten seurassa, joilla on taloudellisesti tms. tiukkaa! AP:han kertoi, että ihmiset, joilla menee ihan "normaali"hyvin, vaikuttavat olevan kateellisia.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 19:42"]
Henkilöllä A on vaikeuksia. Lähihoitajan tulot ovat pienet, työ on kuluttavaa ja epäsäännöllistä, eikä kahdesta lapsesta huolehtiminen ole yksin aivan helppoa. Alkaa siinä kovempaakin mimmiä pikku hiljaa väsyttää, ahdistaa ja harmittaa.
Henkilöllä B napsahtaa parin miljoonan perintö tilille. Paalua on, ja sen B antaa näkyä ja kuulua. Myös (erityisesti?) A:lle on mukava kertoilla matkoista, kengistä ja yleisestä paremmuudesta. "Oon ihan sama ihminen kuin ennen [vaikka mun elämä nykyään onkin paljon parempaa ja ihanempaa ku sulla]".
Ennen B:n toiminta koettiin loukkaavaksi ja huonoksi käytökseksi. Nyt siihen suorastaan kannustetaan, ja A:ta haukutaan perisuomalaiseksi kateelliseksi juntiksi. Lopuksi vielä ihmetellään Vauva-palstaa myöten, että miten se A nyt noin reagoi.
Niin ne ajat muuttuvat.
[/quote]
MInä en ole saanut varakkuuttani miehen kautta vaan perintönä, mutta ei minua tietääkseni kukaan sillä lailla kadehdi että suorastaan ärsyyntyisivät. Toki varmaan joku ajattelee, että olisipa kiva jos olisi itsekin saanut tuollaisen perinnön ja ei tarvisi rahasta murehtia. Mutta tuskin sen enempää.
Minä kyllä vältän tarkkaan mitenkään "leveilemästä" varoillani, koska ymmärrän että sellainen ärsyttää ihmisiä. En siis kovin innokkaasti kertoile esim. jos käyn matkalla jossain eksoottisemmassa paikassa tai sitä jos ostan vaatteita jostain vähän kalliimmasta liikkeestä. Juttelen edelleen pääosin ihan tavallisesta arjesta ja ihmisen elämästä, kuten juttelin ennen perintöäkin.
Myös vanhempani, joilta sen rahan olen perinyt, elivät aika vaatimattomasti, heistä ei varmaan moni edes tiennyt kuinka varakkaita olivat. Ajelivat tavallisilla perheautoilla, asuivat tavallisessa omakotitalossa, pukeutuivat varsin hillitysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa vaihtaa ystäväpiiri samalla varakkuustasolla oleviin. Niin minä olen tehnyt kun olen vaurastunut. Entiset ystävät elävät erilaista elämää, joten ei meillä olisi paljoa yhteistä tai esim. useat harrastukset ovat erilaisia.
Työkaverillani meni pitkään ennen kuin kertoi elämästään enempiä. Hänen miehensä oli lentokapteeni ja työkaveri (silloin aikaisemmin) pääsi usein ex tempore viikonlopuiksi shoppailemaan jonnekin Euroopan pääkaupunkiin ja varaakin oli enemmän kuin meillä tavallisilla konttorirotilla.
En koskaan osannut olla kateellinen hänelle, vaan ihastelin häne ostoksiaan silkasta innostuksesta. Mutta hänellä oli niin paljon huonoja kokemuksia muista, ettei todellakaan kertonut mitään "mitäs puuhasit viikonloppuna" -kysymyksiin.
Näin se vaan menee. Kaikki eivät osaa olla toisten puolesta iloisia vaan kateus nostaa päätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menisikö käytös iän piikkiin? Moni nuori hehkuttaa blogeja, joissa joku kukalie matkustaa, ostaa kalliita laukkuja, kenkiä jne. Ehkä elämäsi todellakin tuntuu heistä kadehdittavalta.
Ystäväsikin varmaan haluaisivat maailmalle ja uusia ylellisiä tavaroita - etenkin jonkun toisen kustantamana.
Moni nainen valitsee varakkaan ja usein huomattavasti vanhemman miehen, jotta saisi erilaisia ilmaisia etuja elämäänsä. Sellaiselle käytökselle on tietenkin ikävä oma nimityksensä. Olin nuorempana ideaa vastaan, koska pidin toimintaa prostituutiona. Nykyisin olen sitä mieltä, että lukiotytöille pitäisi luennoida aiheen tärkeydestä. Etsi itsellesi varakas puoliso, niin et joudu kituuttamaan naisen tuloissa. Aniharva nainen tienaa kuin mies.
Hyvä, että elät onnellisessa liitossa. Se on tärkeintä.
Kukin ajelkoon millaisella autolla haluaa, mutta jos jollain on rahaa ajella hienolla uudella sporttiautolla ja tykkää siitä, niin on ärsyttävää, että se pitäisi salata. Näin esimerkkinä. Tottakai "leveästä" elämästä on helppo olla kateellinen, mutta siinä samalla tulee pilattua sen varakkaamman ihmisen ilo kivasta elämästään. Mutta ai niin... onhan sillä jo rahaa, ei se muuta tarvi!
(Tämä vastaus ei kohdistettu aiemman viestin kirjoittajaan vaan ilkeästi kateellisiin ihmisiin)
Yks ystävä on joka on kateellinen. Sillä on yllinkyllin kaikkea mutta hänelle pitää aina kertoa että vähän huonosti menee niin hän on onnellinen. Jos kertoo että mahtavasti on mennyt niin se alkaa hänellä aivan hirveesti harmittamaan joka näkyyyy.
Iällä ei oikein voi sanoa olevan enää merkitystä tässä vaiheessa. Ollaan noin kolmikymppisiä. Totta on, että joillain ystävistä on juuri nyt elämässään vähän vaikeaa joko parisuhteessa tai työelämässä. Varmaan ottaa päähän, kun toinen saa vähällä vaivalla kaikkea kivaa kun itsellä tapahtuu ikäviä ilman omaa syytä. Näiden ystävien seurassa ymmärrän, että ilman varakasta elämäänikin osaan olla hiljaa omista jutuistani tiukan paikan tullen. Tätä kun tapahtuu vaan muissakin tapauksissa.
Ehkäpä todelliset ystävät sitten lopulta jäävät ja toiset jäävät. Sääli, kun useimmat on kuitenkin olleet niin läheisiä.
Mistähän niitä samalla varakkuustasolla olevia ihmisiä sitten löytää? :D
ap.
Siis todelliset jäävät ja toiset LÄHTEVÄT. ap.
Todelliset ystävät huomaa, kun vaurastuu tai menee todella huonosti. :( Monet ihmiset on kateellisia ja kannattaa keskittyä niihin jotka ei ole. Toiset on kateellisia jo ihan naurettavista asioista. Kuten eräs ystäväni oli todella vihainen ja katkera, kun ostin 18-vuotiaana uuden auton. Auto ei ollut hieno ja osan rahoista olin säästänyt kesätöistä ja loput oli lainalla, mitä maksoin käymällä töissä samalla, kun kävin koulua. Eli oltiinko siinä kateellisia siitä, että joku jaksaa tehdä töitä ja opiskella samanaikaisesti vai mistä? En ole vielä ymmärtänyt. Lisäksi hän oli todella katkera, kun tapasin nykyisen mieheni, vaikken koko asiaa mitenkään tuonut erityisemmin esille. Ilmeisesti ole niin kauheaa nähdä minua onnellisena. Ei olla enää kavereita.
Eli ei mikään ihme jos on kateellisia ympärillä, koska niitä saa jo ilman, että oikeasti edes olisi mitään mistä olla kateellinen.
Lika barn leka bäst, hanki kavereita samasta tuloluokasta, niin kukaan ei kadehdi. Voitte yhdessä harrastaa asioita, joihin kaikilla on yhtä lailla varaa.
Niin se vaan on.