ahdistaako teitä kuolema?

Minä tiedän (Jumala on antanut kokea) millaista on taivaassa ja siksi en pelkää.

olen ap samaa ikäluokaa kuin sinä, ja kyllä, AHDISTAA :( Minua on kyllä ahdistanut kuolema jo vuosia, en edes muista kuinka kauan. JOskus tulee oikein kurkkua kuristava tunne ja paniikki siitä että "kohta kuolen, sitten mua ei enää ole, miltä se tuntuu, miten mies selviää, kuolenko tuskallisesti, ehdinkö elää tarpeeksi ennen kuolemaani" jne... Siis tauoton ajatusten ketju.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 00:42"]

olen ap samaa ikäluokaa kuin sinä, ja kyllä, AHDISTAA :( Minua on kyllä ahdistanut kuolema jo vuosia, en edes muista kuinka kauan. JOskus tulee oikein kurkkua kuristava tunne ja paniikki siitä että "kohta kuolen, sitten mua ei enää ole, miltä se tuntuu, miten mies selviää, kuolenko tuskallisesti, ehdinkö elää tarpeeksi ennen kuolemaani" jne... Siis tauoton ajatusten ketju.

[/quote]

voiskohan se olla jonkinlaista paniikkihäiriötä

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 19:21"]

Minua ahdistaa ihan hirveästi. Menin vielä lukemaan tuon karmeita tapoja kuolla ketjun. =( Siis jotenkin ahdistaa se että elämä on tässä. Ei ole tietoa onko mitään kuoleman jälkeen ja tod. näk. ei ole mitään. Se ahdistaa. Olet poissa ikuisesti ja äärettömästi. Et näe koskaan enää rakkaitasi. Lisäksi ahdistaa se että jos kuolema onkin ihan hirveä kokemus. 

Oon 34v ja ahdistaa tässä iässä kuolema ihan hirveästi. On tullut tietoiseksi elämän rajallisuudesta ja siitä että menettää kaikki rakkaansa. 

Vaikka toisaalta elämä ei ole helppoa ja kauheuksia tapahtuu ja ihmiset on pahoja mutta silti kuolema on jotenkin niin brutaalia ja lopullista. 

[/quote]Ei ahista.

Kuolema on senverran yleinen ilmiö, että ei siinä huonosti käy:)

Ei ahdista yhtään. Toivon sitä tapahtuvaksi. Ymmärrän sua täysin 13

Ahdistaa paljonkin! Se että miten tyttäreni kasvaisi ilman äitiä. Tai läheiset kaipaisivat. Itse kun olen menettänyt läheisen ihmisen, niin tiedän ettei kaipaus lopu koskaan. Lisäksi ahdistaa ajatus etten itse näkisi enää lastani, vaikka mitä sillä nyt olisikaan väliä kun olisi kuollut, mutta siltä ajatus ahdistaa. Puhumattakaan siitä kuinka paljon ahdistaa ajatus läheisen kuolemasta.

Ei ahdista. Niin kauan kuin tajuaa mistään mitään, on hengissä ja sitten kun on kuollut, ei tiedä eikä tiedosta sitä kuitenkaan. Sadan vuoden kuluttua ollaan kaikki kuolleita. Mitäpä sitä miettimään.

30 vuotiaana oli paha kuolemantuska mutta ei enää. Näin tiededokumentin jossa tutkittiin kuolemanrajoilla käyneitä, siis jo kuolleita mutta vielä heidät saatiin revittyä tänne ja heitä oli vastaanottamassa kuolleet läheiset. KUKAAAN ei olisi halunnut tänne palata vaan kuolema houkutteli enemmän sanoinkuvaamattomalla upeudellaan.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 00:45"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 00:42"]

olen ap samaa ikäluokaa kuin sinä, ja kyllä, AHDISTAA :( Minua on kyllä ahdistanut kuolema jo vuosia, en edes muista kuinka kauan. JOskus tulee oikein kurkkua kuristava tunne ja paniikki siitä että "kohta kuolen, sitten mua ei enää ole, miltä se tuntuu, miten mies selviää, kuolenko tuskallisesti, ehdinkö elää tarpeeksi ennen kuolemaani" jne... Siis tauoton ajatusten ketju.

[/quote]

voiskohan se olla jonkinlaista paniikkihäiriötä

[/quote]ihan kun oma teksti. Minulla on sama pelko kuvittelen kokoajan olevani kuolemansairas ja siitä seuraa kuvailemasi pelkotila kävin vähänaikaa sitten hakemassa apua suosittelen sinulle myös. Pelkään myös kipua ihan tautisen paljon.

Me olemme henkiolentoja, jotka on näihin kehoihin sidottu elämän ajaksi, kuolema on vain paluu sinne mistä olemme tulleetkin. Olemme täällä vain oppimassa.

ahistaa, taas enemmän kun mulla on pieni vauva.. esikoisen vauva-aikana ahisti ihan kauheesti. Mut on mua ahistanu aina muutenkin. Just se lopullisuus ja tietämättömyys "tulevasta"

Ei ahdista. Itse asiassa toivon kuolemaa usein ja olen ajatellut paljon itsemurhaa, mutta lapseni takia en tietenkään voi aikeitani toteuttaa.

samanikäinen ahdistuja palaa vielä ketjuun  :) Olen käynyt vuosia terapiassa ja sairastanut kyllä masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. En tiedä liittyykö tämä kuolemanpelko juuri näihin asioihin, vai onko vain "ominaisuus" joka minulla nyt sattuu olemaan. EN siis kärsi tästä pelosta jatkuvasti, vaan välillä tulee mieleen (esim. tilanteessa jossa minulla on hyvä olla, siinä tajuaa kaiken rajallisuuden).