ahdistaako teitä kuolema?

Ei ahdista. Olen uskovainen, joten varmaan päädyn taivaaseen. Toisaalta olen myös onnellinen, että jos taivasta ei olekaan, raukenen tyhjiin. Elämä on niin kovin rankkaa välillä kaikkien murheiden ja sairauksien kanssa, etten välttämättä haluaisi elää ikuisesti.

Koska ihmiselämä on rajallinen, yritän pitää yhteyttä rakkaisiini ja vaalia tärkeitä ihmissuhteita tässä ja nyt. Ei tarvitse jälkeenpäin ajatella, että miksen soitellut useammin tai käynyt enemmän kylässä.

Pelkään kylläkin sitä, että joudun kitumaan jonkun tuskallisen sairauden kourissa pitkään ja toivottomasti vuosikausia ennen kuin kuolen. Tai että mieheni kuolee ennen minua ja joudun elämään yksin ja unohdettuna vanhuuteni viimeiset pari vuosikymmentä.

Ei kuolema varsinaisesti, mutta elämästä luopuminen. Tai ehkä se on sitten osa sitä kuolemaa?

Eipä ahdista ei. Tuntuu kaukaiselta.

Ei ahdista yhtään. Ahdistaisi enemmän, jos uskoisin paratiisiin ja helvettiin, minusta on ihanan lohdullinen ajatus siitä, että kuolemani jälkeen olen vain... kuollut.

Se kuolemassa ahdistaa, että läheiset joutuvat sitten elämään ilman minua. Mies on minua vanhempi, ja jos hän jäisi eloon minun kuoltuani, olisi hän ihan hunningolla :) Luulen, että itse jaksaisin paremmin leskenä yksinoloa kuin masennukseen taipuvainen mieheni. En ole uskovainen, joten en usko mihinkään taivaisiin, vaan se oli sitten siinä, kun kuollaan.

Lasten kuolemat ahdistavat myös, koska tuntuu kurjalta joutua kuolemaan, kun koko elämän piti olla vielä edessä. Olen joutunut hautaamaan oman vauvani ja se kokemus on kyllä vanhentanut minua ainakin kymmenen vuotta.

Välillä se tuntuu kauniilta ja suorastaan houkuttelevalta, välillä nimenomaan aiheuttaa vain hätää. Olen sen ikäinen, että ympäriltä alkaa kuolla hyvin läheisiä ihmisiä. En usko kuolemanjälkeiseen elämään, vaikka mieluista onkin satuilla kultapilven päällä istumisesta ja tuonelan virran ylittämisestä, hyvästä olosta kivun jälkeen. Toivon kuitenkin, että tietoisuus säilyy jollakin ihmeellisellä tavalla.

Ei minua kuolema ahdista, mutta toivon, että ehtisin nauttia vähän eläkeiästäkin sitten joskus ennen kuolemaa. Eläkeikään on 17 vuotta...

Ei, enkä ole uskovainen enkä kuolemanhaluinen.

Paljon enemmän haidtaa ajatus siitä että läheiset (tai itse) joutuisi kärsimään esim. pitkällisiä, kovia kipuja.

Sen verran ahdistaa, että olisi kamalaa jos kuolisin ennenkuin lapset ovat aikuisia.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 19:21"]

Minua ahdistaa ihan hirveästi. Menin vielä lukemaan tuon karmeita tapoja kuolla ketjun. =( Siis jotenkin ahdistaa se että elämä on tässä. Ei ole tietoa onko mitään kuoleman jälkeen ja tod. näk. ei ole mitään. Se ahdistaa. Olet poissa ikuisesti ja äärettömästi. Et näe koskaan enää rakkaitasi. Lisäksi ahdistaa se että jos kuolema onkin ihan hirveä kokemus. 

Oon 34v ja ahdistaa tässä iässä kuolema ihan hirveästi. On tullut tietoiseksi elämän rajallisuudesta ja siitä että menettää kaikki rakkaansa. 

Vaikka toisaalta elämä ei ole helppoa ja kauheuksia tapahtuu ja ihmiset on pahoja mutta silti kuolema on jotenkin niin brutaalia ja lopullista. 

[/quote]

hei, olen nähnyt monta dokumenttia siitä mitä ihminen kokee kuollessaa, niissä on haastateltu ihmisiä jotka on saatu pian henkiin kuoltuaan. kaikkien kertomuksissa kuolema on ollut lämmin ja kaunis kokemus, he sanoivat haastatteluissa että eivät enään pelkää ollenkaan kuolemaa. on hyvä yrittää hyväksyä se tosiasia että meillä on rajallinen elämä ja että se on ihan luonnollista ja se juuri tekee jokaisesta päivästä niin arvokkaan, yritän nauttia ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä vaikkei se niin hääppönen olisikaan, katselen ohikiitävää maailmaa, ihmisiä, luontoa ja tajuan että olen tässä nyt ja siksi haluan olla positiivinen. sinullahan on vielä pitkä elämä edessä ja kun ikää karttuu se kuolemanpelkokin laimenee. yritä vain unohtaa sen asian ajattelu ja ajattele mitä kaikkea hyvää ja kivaa olet kokenut, kuuntele linnun laulua ja ajattele kuinka ne tekee pesää ja kasvattaa poikaset jne. tämä on tällaista höpötystä. olen ollut 2 kertaa hyvin sairas ja valmistautunut kuolemaan, se on tehnyt minusta tällaisen haihattelijan. hyviä vointeja vaan

Mulla on kokoajan vaan masennus, mua ei ahdista kuolema yhtään vaan se, että jos en saa elää yhtään ennen kuolemaani. Että koko elämä on aina vaan tällaista ahdistusta ja pelkoa.

Tällainen elämä on helvetti maan päällä.

Kyllä se ahdistaa, vaikka uskon vakaasti jälleensyntymään (kirjastosta Gina Cerminara Monta asuinsijaa).

Ahdistaa, ja olen 13 :/ Joskus tulee semmonen kauhea olo, ja mietin vaan mitä sit tapahtuu kun kuolee.... En usko taivaaseen/helvettiin.

Ei kuolema, mutta vanheneminen kyllä sitäkin enemmän.

Ei ahdista ollenkaan. Tyttö on jo 12 ja uskon että mies pärjäisi hänen kanssa kahdestaan aivan loistavasti. Ties vaikka löytäisi itselleen uuden puolisonkin.

Kuolemasta tulee mieleen vain se laulu, missä lauletaan "Iloa tulvii, iloa tulvii, elävän veden virrat tulvii taivaasta. Iloa tulvii, iloa tulvii, nimeni on elämän kirjassa, nimeni on elämän kirjassa, nimeni on elämän kirjassa, halleluja." ja hyvä fiilis. Elämä on hieno juttu, mutta kuoleman jälkeen se vain paranee!

Ei ahdista. Näin iän karttuessa tulee toisinaan jopa taivaskaipuu. Olen uskovainen siis.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 19:53"]

Sen verran ahdistaa, että olisi kamalaa jos kuolisin ennenkuin lapset ovat aikuisia.

[/quote]

Maallisesta näkövinkkelistä se olisi kamalaa, mutta minä uskon, että Jumala pitää huolta lapsista kun katsotaan iankaikkisuusperspektiivistä.

Mulla on omakohtaisia kokemuksia, jonka vuoksi en enää pelkää kuolemaa. Siinä ei ole yhtään mitään pelättävää.

olen vain n. 50 ja välillä tuntuu että homma on hoidettu, mitä tässä odottelemaan, sitten hävettää että ajattelee noin, onhan se lahja saada elää terveenä. minä en osaa uskoa, en kuitenkaan pelkää kuolemaa, sehän on luonnollinen osa elämäämme. en ikinä jaksaisi elää esimerkiksi 200 vuotiaaksi, kait siinä pitkästyisi, ja rahatkin loppuisi ennen aikojaan.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 00:33"]

olen vain n. 50 ja välillä tuntuu että homma on hoidettu, mitä tässä odottelemaan, sitten hävettää että ajattelee noin, onhan se lahja saada elää terveenä. minä en osaa uskoa, en kuitenkaan pelkää kuolemaa, sehän on luonnollinen osa elämäämme. en ikinä jaksaisi elää esimerkiksi 200 vuotiaaksi, kait siinä pitkästyisi, ja rahatkin loppuisi ennen aikojaan.

[/quote]

Kieltämättä olisi aika hirvittävä ajatus, että eläisi vielä esim vuonna 2160...