Yliluonnolliset ihmishahmot. Mitä ne ovat. Raamatun mukaan kai paholaisia?
Vai onko Raamatussa noin? Raamattu kieltää manaamasta henkiä meedion avulla, kun sieltä tulee pahoja henkiä.
Mutta mitä ovat nuo pyytämättä kulkevat ihmishahmot, joita jotkut näkee.
Voivatko ne olla oikeasti jotenkin jumissa ja pulassa? Ahdistaa ajatus, sillä edesmenneiden isovanhempien talon ostanyt on siellä naisen hahmon nähnyt.
Kommentit (64)
Ei ole pahempaa paholaista, kuin mitä jotkut elukkamaiset ihmiset tekee toisille. Ei tarvi pelätä mitään karvamörköperkeleitä, vaan suojella itseä joidenkin ihmisten pahuudelta. Esim narsistit valitsee tehdä pahaa.
(Naamiona terve mieli yhdessä versiossa Mäkelä sanoo: saatana on olemassaoleva ihminen.
Kukaan narsistin kynsiin joutunut ei sitä epäile.
Raamatussa on, että ihmisen ei tarvitse pelätä mitään henkiä tms, vaan ainoa, mitä pitää pelätä on hän, Jumala itse.
Mutta entä se kuollut. Onko esim mahdollista, että kadotus olisikin joku sellainen kohtalo, että joutuu vaeltamaan. Kun kadotus on ikuinen ero Jumalasta. Kauheaa olisi olla tiedostavana ja ikuisessa erossa.
Mutta eikö kaikille ole tuomio vasta sitten, kun Jeesus palaa takaisin ja on maailmanloppu.
Voiko olla tietoisessa tilassa ennen sitä.
Näköharhoja tai hallusinaatioita (tässä kohtaa niillä on hieman eri merkitys). Ei sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:

Voisiko tuollaisella harhalla olla noin selkeä ulkonäkö.
Ja joissain paikoin sanotaan useamman nähneen samanlaisen hahmon. Tuolla isovanhempieni talossa oli vain tuo yksi kerta ilmeisesti, ei enempiä.
Kaikki on toki mahdollista, mutta täytyy todeta, että todennäköisyys sille, että täällä harhailisi jotain demoneita on melko pieni. Ikinä ei pystytä näyttämään toteen yhdenkään muka-kummituksen olemassaoloa. Siitä voisi päätellä, että ne ovat harhoja, vaikka vaikuttaisivatkin todellisilta. Vähän niin kuin unihalvaus, joka ymmärretään nykyään jo hyvin.

,
Kysyin kerran papilta, onko kummituksia olemassa. Hän sanoi, että kyllä on. Ne ovat demoneita.

Kyllä voi, helpostikin.
Entä voiko paholainen muuntautua myös Jumalan enkeliksi.
Eli olla enkeliksi naamioituneena. Tuohan oliis kamalaa.

Minä kysyin kerran autokauppiaalta, pitäisiköhän minun ostaa auto. Hän sanoi, että kyllä ehdottomasti kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Entä voiko paholainen muuntautua myös Jumalan enkeliksi.
Eli olla enkeliksi naamioituneena. Tuohan oliis kamalaa.
Olen aika huolissani, että tässä maassa on ihmisiä jotka oikeasti käyttävät aikaansa tuollaisten asioiden miettimiseen.
Mielenterveyshuollolle pitäisi saada paljon lisää resursseja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ymmärrät varmaan että ihminen on kirjoittanut raamatun ja sitä myöten siinä olevia asioita ei välttämättä kannata ottaa vakavasti.
Raamattu on Jumalan Pyhän Hengen inspiroima Kirja - se ei todellakaan ole tavallinen ihmisten kirjoittama kirja, vaan kaikki siinä oleva on Totta.
Se on ihmisten kirjoittama kokoelma tekstejä, vieläpä niin että siitä on jätetty pois osia jotka eivät ole sopineet kunkin ajan valtaapitävien ukkojen tarkoitusperiin. Olet varmaan hurskaana uskovaisena tietoinen mitä mm. kirkolliskokouksissa on tehty?
Pelottavaa miten jotkut voivat uskoa että jossain tarinoihin perustuvassa kirjassa seisova voi olla Totta.

Kyllä se olet sinä ketä tässä pelottaa.

Niinhän minä juuri sanoin:).
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä pelottaisi mahdollisuus, että jäisi johonkin välitilaan. Ei päätyisi Jumalan luo, mutta ei häviäisi täysin olemastakaan.
Jumalaan uskominen on aikamoista lapsen uskoa, ellei sitten päässä vahän isopyörä heitä.
Skeptikon mielipide: ei voi tietää. Ympärillämme mm. fysiikan näkökulmasta tiedetään vielä varsin vähän, joten ei voi sanoa varmasti ettei tuolla mitään ole tai meistä mitään jää, mutta vielä järjettömämpää on keksiä noille itse selityksiä tyyliin yksisarviset ja niin edespäin. Ihmisen aivot kyllä tuottavat monenmoista hallusinaatiota mutta onpa myös tapauksia joita ei oikein voi järjellä selittää. Parasta myöntää ettei tiedä.
Täällä ollaan se vähäinen aika mikä kullakin on, ja sittenhän sen näkee itse kukin tai sitten ei ja myöhemmin tuleepi ehkä todisteita tieteen kehittyessä.

Mutta ajatelkaapas, että jos tämä lyhyt aika täällä määrää sen, millaisessa olotilassa olet kuoleman jälkeen. Tämäkin kun on mahdollista.
Eikö olisi siis parempi uskoa?
Kyllä meille kaikille kerran selviää mikä pyhä kirja on ollut totta alusta alkaen. Meidän ihmisten joukossa nyt vain on niitä ja on aina ollut, jotka eivät edes halua ottaa asioista selvää. Mitä satua on siinä, että tämä kaikki olevainen on kerran saanut järjellisen ja loogisen suunnitelmallisen alkunsa suunnittelijan kautta sen sijaan että jokin kosminen pöly olisi pieraissut lujaa?
Onko Nooa keksitty äijä? Jos luet lasten piirroskirjoja Nooasta niin näet kivoja söpöjä elämiä kävelemässä pareittain paattiin, joka ei kestäisi trooppista myrskyä. Nooan arkin oikeat mitat ja rakennussuhteet löytyvät Raamatusta ja se rakennelma kesti merenalaiset vedet, pyörremyrskyt ja rankkasateet, pahat tsunamit ja tuulet. Silloin vasta tapahtuikin raju ilmastonmuutos, kun napa-alueiden tropiikki jäätyi ja oli jääkausi.
Jeesus puhui suuria itsestään, ihan pimee kaveri? Joko pimee kaveri tai sitten Hän oli juuri sitä mitä väittikin itsestään. Miljoonat ihmiset ympäri tämän maapallon elävät todeksi sen, mitä kohukaveri Jeesus aikanaan julisti. Lähetyssaarnaajat nostavat edelleen käsin käärmeitä eivätkä ne heitä vahingoita. He juovat jotain kuolettavaa mutta se ei heitä vahingoita. Me elämme niin steriilissä länsimaalaisessa umpiossa, jossa ei ole tilaa enää muunlaiselle ajattelulle.
Meitä uskovia on aivan liikaa, että Jumalaa vastaan huutavien joukko voisi saada äänensä kuuluviin. Jumala itse seisoo viimeisenä multien päällä.

Jos tämä aika määrää jotain, vietän sen ajan ollen oma itseni ja katsotaan sitten mihin se riittää.
En ala elämään elämääni pelossa vain siksi, että voisin ehkä saada sillä kuoleman jälkeen jotain tiettyä (jos arvaus menisi oikeaan ja olisin valinnut oikean jumalan niistä sadoista, mitä ihminen on keksinyt).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meille kaikille kerran selviää mikä pyhä kirja on ollut totta alusta alkaen. Meidän ihmisten joukossa nyt vain on niitä ja on aina ollut, jotka eivät edes halua ottaa asioista selvää. Mitä satua on siinä, että tämä kaikki olevainen on kerran saanut järjellisen ja loogisen suunnitelmallisen alkunsa suunnittelijan kautta sen sijaan että jokin kosminen pöly olisi pieraissut lujaa?
Onko Nooa keksitty äijä? Jos luet lasten piirroskirjoja Nooasta niin näet kivoja söpöjä elämiä kävelemässä pareittain paattiin, joka ei kestäisi trooppista myrskyä. Nooan arkin oikeat mitat ja rakennussuhteet löytyvät Raamatusta ja se rakennelma kesti merenalaiset vedet, pyörremyrskyt ja rankkasateet, pahat tsunamit ja tuulet. Silloin vasta tapahtuikin raju ilmastonmuutos, kun napa-alueiden tropiikki jäätyi ja oli jääkausi.
Jeesus puhui suuria itsestään, ihan pimee kaveri? Joko pimee kaveri tai sitten Hän oli juuri sitä mitä väittikin itsestään. Miljoonat ihmiset ympäri tämän maapallon elävät todeksi sen, mitä kohukaveri Jeesus aikanaan julisti. Lähetyssaarnaajat nostavat edelleen käsin käärmeitä eivätkä ne heitä vahingoita. He juovat jotain kuolettavaa mutta se ei heitä vahingoita. Me elämme niin steriilissä länsimaalaisessa umpiossa, jossa ei ole tilaa enää muunlaiselle ajattelulle.
Meitä uskovia on aivan liikaa, että Jumalaa vastaan huutavien joukko voisi saada äänensä kuuluviin. Jumala itse seisoo viimeisenä multien päällä.
Lähetätkö heidät kaikki tänne saarnaamaan? Minulla on pullollinen sertifioitua syanidia.
Katsotaan mihin usko riittää.
Tarkoitusko olisi siis eksyttää.
Eikö ennemmin lähennä Jumalaan, kun alkaa pelottaa.