Vanhemmat, älkää tehkö lastenne kanssa näitä virheitä

Sieltä puuttui palstalaisten suosima "löin lastani, mutta pyysin anteeksi, onhan kaikki nyt hyvin", johon pitää vastata, että "kaikki me teemme virheitä, lapsen on hyvä nähdä, että erilaiset tunteet ovat sallittuja, ei lapsi lyönnistä rikki mene".

Nuohan ovat itsestäänselvyyksiä. Mutta on toki asioita joita vanhemmat saavat tehdä ja lapset eivät ja siihen ei tarvita selittelyjä. Eli jos katson k16-leffaa, en ole huono roolimalli.

Toimittajan uskottavuus katosi "tunne syömisen" kohdalla. :D

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:16"]

Toimittajan uskottavuus katosi "tunne syömisen" kohdalla. :D

[/quote]

Niinpä :D Mutta jos yritän olla kiinnittämättä huomiotani siihen virheeseen, täytyy kyllä todeta, että olen syyllistynyt kaikkiin kohtiin joskus.

Yhdyssanavirheet ovat älyttömän yleisiä! Eräs yhteistyökumppani lähettää minulle aina "tilanne katsauksia" ja joka kerta se ärsyttää yhtä paljon...

2, onhan siellä kohta 10:

"Jos olet käyttäytynyt huonosti tai sopimattomasti lastesi nähden, myönnä heille virheesi, äläkä ole kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Opeta heitä ajattelemaan asioista niin, että omista virheistään voi aina oppia."

Minusta se, että vanhemmalla menee joskus ääritilanteessa käämit ON anteeksiannettavaa, mutta totta kai siitä pitää ottaa opiksi ja pyrkiä eliminoimaan syyt käämien kärähtämiselle. Väkivalta kaikissa muodoissa on väärin, mutta se, joka ei ikinä ole uhmaikäistä vienyt vauhdilla huoneeseensa tms. onnitelkoon ensisijassa itseään hyvästä onnesta ja kiltistä lapseta - eikä hyvästä kasvattajakyvystä.

Tuon listan kakkoskohta eli itsensä kommentointi on kyllä ihan osuva, ainakin meikäläiselle. Pitääpä jatkossa huomata, ettei kommentoi rupsahtaneisuuttaan lapsen kuullen ;-)

Riitelystä sen verran, että HYVÄ riitely on hedelmällistä, huono ei. Jatkuva taisto ei tietenkään ole hyväksi kodin ilmapiirille, mutta joskus se riita puhdistaa ilmaan, kunhan ei kukaan syyllisty toisen mitätöintiin ja lapsi pääsee näkemään myös, että sopu saadaan aikaan.

Minusta nuo oli monet aika itsestäänselviä. Tosin kilpailuhenkisyyttä koskeva kohta ei tunnu läheskään kaikille sitä olevan, moni uskoo aidosti tekevänsä lapsensa parhaaksi kannustaessaan tätä olemaan paras ja kilpailemaan esim. harrastuksessa.

Itse olen viime aikoina saanut pari tärkeää oivallusta muista lähteistä. Nämä ovat asioita joissa itse en tajunnut toimia oikein kun lapset olivat pieniä, ja tärkein varmaan tämä:

* Lasta ei tule kehua esim. älykkyydestä, lahjakkuudesta tai muusta synnynnäisestä erityisominaisuudesta, vaan harjoittelusta, työn tekemisestä tavoitteita kohti. Minä valitettavasti olen varsinkin tyttären kohdalla liikaa ihaillut hänen "ihmelapseuttaan", ja todellakin saanut aikaan alisuorittajan, joka pelkää tarttua mihinkään vaativaan, koska se voisi paljastaa että hän ei olekaan kaikessa hyvä. Hänelle se ettei osaa kaikkea heti, tuntuu tarkoittavan että hän onkin LAHJATON eikä siihen sitten harjoittelunkaan usko auttavan. Vähemmällä ihailulla joutumaan ollut kuopus suhtautuu paljon rakentavammin esteisiin ja hidasteisiin esim. taitojen opettelun tiellä.

Minusta kaikki esilletuodut asiat olivat asiaa. Meillä ainakin on sellainen herkkuperse tuo lapsi, että mankuu aina jälkkäriä tmv. Söisi itsensä tosi pullukaksi jos vapaasti saisi päättää syömisistään (esim. herkuista). Ja syö siis kaksi lämmintä ateriaa päivässä, aina kotona  kotiruokaa (paljon keittoja esim kalakeittoa, kanakeittoa jne), närkkiminen ruuan välillä kielletty. Ruuan jälkeen saa aina xylitolpastillit (hammaslääkäri suositteli aina syömisen jälkeen tarjoamaan). Ruoka-ajatkin on aina meillä kellolleen säännöllisiä, koska arkemme on aina samanlaista.Meillä saa myös santsata tietty ruokaa, mutta herkkuja saa vain kerran viikossa, karkkipäivänä.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:19"]

2, onhan siellä kohta 10:

"Jos olet käyttäytynyt huonosti tai sopimattomasti lastesi nähden, myönnä heille virheesi, äläkä ole kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Opeta heitä ajattelemaan asioista niin, että omista virheistään voi aina oppia."

Minusta se, että vanhemmalla menee joskus ääritilanteessa käämit ON anteeksiannettavaa, mutta totta kai siitä pitää ottaa opiksi ja pyrkiä eliminoimaan syyt käämien kärähtämiselle. Väkivalta kaikissa muodoissa on väärin, mutta se, joka ei ikinä ole uhmaikäistä vienyt vauhdilla huoneeseensa tms. onnitelkoon ensisijassa itseään hyvästä onnesta ja kiltistä lapseta - eikä hyvästä kasvattajakyvystä.

Tuon listan kakkoskohta eli itsensä kommentointi on kyllä ihan osuva, ainakin meikäläiselle. Pitääpä jatkossa huomata, ettei kommentoi rupsahtaneisuuttaan lapsen kuullen ;-)

Riitelystä sen verran, että HYVÄ riitely on hedelmällistä, huono ei. Jatkuva taisto ei tietenkään ole hyväksi kodin ilmapiirille, mutta joskus se riita puhdistaa ilmaan, kunhan ei kukaan syyllisty toisen mitätöintiin ja lapsi pääsee näkemään myös, että sopu saadaan aikaan.

[/quote]

Tuttu juttu: hyvää kasvatusta ei ole, on vain helppoja lapsia! Ja juuri siksi lasta saa aina silloin tällöin lyödä, koska äiti on vain ihminen! Niinhän se Eerikan äitipuolikin oikeudessa sanoi, että lasta täytyi kasvattaa ja hups, sitten se ei enää hengittänyt.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:26"]

Minusta kaikki esilletuodut asiat olivat asiaa. Meillä ainakin on sellainen herkkuperse tuo lapsi, että mankuu aina jälkkäriä tmv. Söisi itsensä tosi pullukaksi jos vapaasti saisi päättää syömisistään (esim. herkuista). Ja syö siis kaksi lämmintä ateriaa päivässä, aina kotona  kotiruokaa (paljon keittoja esim kalakeittoa, kanakeittoa jne), närkkiminen ruuan välillä kielletty. Ruuan jälkeen saa aina xylitolpastillit (hammaslääkäri suositteli aina syömisen jälkeen tarjoamaan). Ruoka-ajatkin on aina meillä kellolleen säännöllisiä, koska arkemme on aina samanlaista.Meillä saa myös santsata tietty ruokaa, mutta herkkuja saa vain kerran viikossa, karkkipäivänä.

[/quote]

Tuossa asiassa taitaa toimia eri asiat eri ihmisillä. Meillä lapset ei taas edes halua erityisemmin herkkuja, ja uskon sen johtuvan siitä että meillä ei ole koskaan niitä mitenkään rajoitettu. Niitä on talossa ja tarjolla aina, ja saa ottaa aina. Mutta hyvin harvakseltaan ottavat, ja aina vain pieniä määriä. Esim. keittiössä oleva irtokarkkimalja tyhjenee erittäin harvakseltaan, joskus jompikumpi nappaa sieltä pari karkkia ruoan jälkeen, mutta ei koskaan kourallista saati enempää.

Mutta uskon kyllä että on lapsia joille herkut on niin tärkeitä ettei sama oikein onnistu. Keskimäärin ei niin taida olla, tai ainakin jossain Prisma-dokumentissa väitettiin että keino luoda "tavallisestakin" lapsesta herkkurohmu on rajoittaa herkkuja. Kokeessa saatiin lapset himoitsemaan jopa kuivahedelmiä sillä, että määrättiin tiukat kellonajat ja päivät jolloin niitä sai ainoastaan. 

7, tuo on ihan totta, itsekin olen tuosta täällä kirjoittanut. On melko tuore lastenpsykiatrinen ja -pedagoginen oivallus, että kehumalla lahjakkuutta itse asiassa tehdään karhunpalvelus lapselle.

-6-

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:19"]

2, onhan siellä kohta 10:

"Jos olet käyttäytynyt huonosti tai sopimattomasti lastesi nähden, myönnä heille virheesi, äläkä ole kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Opeta heitä ajattelemaan asioista niin, että omista virheistään voi aina oppia."

Minusta se, että vanhemmalla menee joskus ääritilanteessa käämit ON anteeksiannettavaa, mutta totta kai siitä pitää ottaa opiksi ja pyrkiä eliminoimaan syyt käämien kärähtämiselle. Väkivalta kaikissa muodoissa on väärin, mutta se, joka ei ikinä ole uhmaikäistä vienyt vauhdilla huoneeseensa tms. onnitelkoon ensisijassa itseään hyvästä onnesta ja kiltistä lapseta - eikä hyvästä kasvattajakyvystä.

Tuon listan kakkoskohta eli itsensä kommentointi on kyllä ihan osuva, ainakin meikäläiselle. Pitääpä jatkossa huomata, ettei kommentoi rupsahtaneisuuttaan lapsen kuullen ;-)

Riitelystä sen verran, että HYVÄ riitely on hedelmällistä, huono ei. Jatkuva taisto ei tietenkään ole hyväksi kodin ilmapiirille, mutta joskus se riita puhdistaa ilmaan, kunhan ei kukaan syyllisty toisen mitätöintiin ja lapsi pääsee näkemään myös, että sopu saadaan aikaan.

[/quote]

Tuttu juttu: hyvää kasvatusta ei ole, on vain helppoja lapsia! Ja juuri siksi lasta saa aina silloin tällöin lyödä, koska äiti on vain ihminen! Niinhän se Eerikan äitipuolikin oikeudessa sanoi, että lasta täytyi kasvattaa ja hups, sitten se ei enää hengittänyt.

[/quote]

Höpöhöpö. Missä minä niin sanoin? Minähän sanoin, että väkivalta on väärin, ja syyt siihen pinnan katkeamiseen pitää pyrkiä eliminoimaan - eli vika voi hyvin olla vaikkapa kasvattajan väsymyksessä, huonossa aggressiohallinnassa tai vaikkapa kasvattajataidoissa.

Sulla nyt on kadonnut oikeasti suhteellisuudentaju, ja tämä Erika-kohu ei ainakaan auta asiaa.

Tosiasia kumminkin on, että äitien kohtaamat haasteet OVAT erilaisia jo siksikin, että lapset ovat haastavuudeltaan erilaisia. Siksi omahyväisyyteen ei kenelläkään ole varaa, koska jos joutuu oikein tiukkaan tilanteeseen, ns. Hyväkin Äiti voi ratketa.

-6-

En ymmärrä. Jos kehun että lapseni on taitava piirtämään, ja hän on tähän innokas, hänestä tuleekin asian tiimoilta alisuoriutuja? Minun pitääkin sanoa: nooo, onhan tuo ihan hyvä, mutta pystyt kyllä parempaankin.

vai?

Vai onko tässä kehumis-toiminnassa taas menty ääripäästä toiseen. Minut on kasvatettu vähättelyn ja mitätöinnin ilmapiirissä, ajatuksena varmaankin ettei lasta kannata kehua (liikaa tai ollenkaan), ettei ylpisty. Ja tällä metodilla on suomalaiset kasvatettu. Ja sitten tuli sukupolvi, joka alkoi kehua ja ylistäää lapsiaan ja lopputuloksena katselemme Idolsin kaltaisia kisoja, joissa vinkuu ja kiekuu nuori, jota on koko ikä vain kehuttu ja ihailtu, eikä kukaan ole sanonut, että "kiva kun tykkäät laulamisesta, sinulla on kiva ääni, mutta laulajan uraa ei tuolla lähdetä tekemään ilman kovaa työtä ja lauluopintoja"

Esim. olin itse keskitasoinen piirtäjä, mutta pidin itseäni hyvänä - ihan vain siksi, että pidin siitä, eikä  todellakaan siksi, että olisi kehuttu liikkaa. Niitä kyllä kehuttiin, vaikka tiesin, että tarvitsisin lisäoppia, en vaan saanut sitä. Paperia tai kyniä ei ollut varaa ostaa, ja sellaisia harrastuksia jotka maksaa, meillä ei ollut mahdollista harrastaa, paitisi siskolla, joka harrasti samanlaista voimistelua mitä äitikin oli joskus nuorena harrastanut ja olisi halunnut kait enemmänkin, vaan ei saanut.

13, ei kyse ole vähättelystä, vaan siitä, mitä puoli kehut ja miten.

Jos kehut, että sinäpä olet lahjakas piirtäjä, lapsi alkaa ajatella, että hän on sitä aina, viis siitä, näkeekö teoksen tekemisessä yhtään vaivaa.

Jos kehut, että oletpa nähnyt vaivaa ja tehnyt tämän huolellisesti, siitä tuli todella hieno - hän oppii, että vaivaa näkemällä saa kehuja ja hyvän lopputuloksen.

Nyanssiero siis - kehua kannattaa tietysti!

-6-

Mua pidettiin lapsena jonain ihmelahjakkuutena ja musta tuli sairaanhoitaja. Ihan varmasti mulla olisi ollut mahdollisuuksia pidemmällekin, mutta tosiaan se "kehuminen" teki minusta alisuorittajan ja opetti pelkäämään epäonnistumista niin paljon, että mieluummin jätin asioita tekemättä kuin otin epäonnistumisen riskin. Rakentavampaa olisi tosiaankin ollut, jos äitini olisi kannustanut pitkäjänteiseen toimintaan ja kehunut siitä, kun on jonkin ison urakan saanut hoidettua loppuun, kuin aina vain ihaillut oletettua lahjakkuuttani.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:19"]

2, onhan siellä kohta 10:

"Jos olet käyttäytynyt huonosti tai sopimattomasti lastesi nähden, myönnä heille virheesi, äläkä ole kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Opeta heitä ajattelemaan asioista niin, että omista virheistään voi aina oppia."

Minusta se, että vanhemmalla menee joskus ääritilanteessa käämit ON anteeksiannettavaa, mutta totta kai siitä pitää ottaa opiksi ja pyrkiä eliminoimaan syyt käämien kärähtämiselle. Väkivalta kaikissa muodoissa on väärin, mutta se, joka ei ikinä ole uhmaikäistä vienyt vauhdilla huoneeseensa tms. onnitelkoon ensisijassa itseään hyvästä onnesta ja kiltistä lapseta - eikä hyvästä kasvattajakyvystä.

Tuon listan kakkoskohta eli itsensä kommentointi on kyllä ihan osuva, ainakin meikäläiselle. Pitääpä jatkossa huomata, ettei kommentoi rupsahtaneisuuttaan lapsen kuullen ;-)

Riitelystä sen verran, että HYVÄ riitely on hedelmällistä, huono ei. Jatkuva taisto ei tietenkään ole hyväksi kodin ilmapiirille, mutta joskus se riita puhdistaa ilmaan, kunhan ei kukaan syyllisty toisen mitätöintiin ja lapsi pääsee näkemään myös, että sopu saadaan aikaan.

[/quote]

Tuttu juttu: hyvää kasvatusta ei ole, on vain helppoja lapsia! Ja juuri siksi lasta saa aina silloin tällöin lyödä, koska äiti on vain ihminen! Niinhän se Eerikan äitipuolikin oikeudessa sanoi, että lasta täytyi kasvattaa ja hups, sitten se ei enää hengittänyt.

[/quote]

Höpöhöpö. Missä minä niin sanoin? Minähän sanoin, että väkivalta on väärin, ja syyt siihen pinnan katkeamiseen pitää pyrkiä eliminoimaan - eli vika voi hyvin olla vaikkapa kasvattajan väsymyksessä, huonossa aggressiohallinnassa tai vaikkapa kasvattajataidoissa.

Sulla nyt on kadonnut oikeasti suhteellisuudentaju, ja tämä Erika-kohu ei ainakaan auta asiaa.

Tosiasia kumminkin on, että äitien kohtaamat haasteet OVAT erilaisia jo siksikin, että lapset ovat haastavuudeltaan erilaisia. Siksi omahyväisyyteen ei kenelläkään ole varaa, koska jos joutuu oikein tiukkaan tilanteeseen, ns. Hyväkin Äiti voi ratketa.

-6-

[/quote]

Taas menee mammoilla asiat sekaisin.

Se, että erittäin kuormittavassa elämäntilanteessa tai erittäin haastavan lapsen kanssa palaa käämit ja kantaa tenvan vähän turhan tiukassa otteessa toiseen huoneeseen tai tarttuu tukkaan kiinni, on tottakai väärin, mutta ei suinkaan sama asia kuin tapaus-Eerika tai mikään muukaan vastaava, jossa lapseen kohdennetaan jatkuvaa ja rankkaa väkivaltaa tai lapsi menehtyy väkivallan seurauksena.

Nämä ovat aivan eri asioita.

Se, että häiriintynyt ihminen "kasvattaa" lasta, lapsen isän seuratessa vieressä tilannetta pitäen kasvatusmetodeja ilmeisestikin normaaleina ? on kokonaan eri asia kuin se, että tavallinen normaali ihminen, äiti tai isä, hermostuu tenavalleen ja korottaa ääntä, tarttuu käsivarteen tai kantaa parkuvan ja kiukuttelevan ja sätkivän toiseen paikkaan tai vaikka väkisin autoon sieltä leikkipuistosta.

Myöskään väsynyt äiti ei ole automaattisesti pahoinpitelevä äiti. (tai isä)

En tiedä, onko olemassakaan niin helppoja ja vaivattomia lapsia, ettei vanhemmat koskaan, ikinä, hermostu lapselle. Vai onko siinä sitten perusteellisesti jo kehdosta asti alistettu lapsi, jonka tarpeisiin ei ole koskaan vastattu, ja joka on tottunut ja oppinut siihen, että jos on eri mieltä, jos harmittaa, suututtaa, silloin vanhemmat hylkää (ei huomata, ei reagoida, ei ole olemassa)?

Tai sitten vanhempi, joka aina ja aina pysyy tyynenä : "kulta, nyt äidillä on paha mieli" = lapsi syyllistetään, käytös aiheuttaa äidille pahan mielen ja se on lapsen vika mikä on kyllä minusta pahempaa kuin se, että karjasee ja sanoo, että nyt loppui!

"kulta, käytöksesi ei ole suotavaa" = vanhempi tuhkahduttaa omat suuttumuksensa tunteet = ei ole saanut lapsena suuttua, kiukutella, olla eri mieltä, uhmata, on siis alistettu ja hylätty lapsi.

Ja mitä sitten tapahtuu kun tälläinen tukahduttaja ratkeaa? Tai sitten tyypin "ratkeamiset" ovat sitä, että tuomitaan kaikki muut, toisella tavalla toimivat ihmiset ja ollaan oikeasti sen pehmoäiti-kuoren alla todella kovia, ilkeitä, armottomia, epäempaattisia.

Minä jatkan tuosta herkkuperse lapsesta.. :) Meidän lapsi on siis niin kovasti herkkujen perään, että ei voida laittaa vapaasti tarjolle. On jo nyt pullukka (ei huomautella siitä lapselle). Pituutta 135-140 (en tiedä tarkkaa mittaa) ja paino heiluu siinä 35-40 kg tietämillä. Lapsi lihoisi tosi paljon, jos saisi siis herkkuja vapaasti. Meillä emme osta kuin lauantaiksi karkkia tmv. Lapsi saa tällöin itse vapaasti valita mitä karkkipäivänä ostetaan la herkuiksi, mutta rajoituksena on, että ei mitään megapussia (pieni riittää) eikä suklaalevyä (patukka riittää). Lapsi haluaisi ehdottomasti aina niitä megamegapusseja.

Lapsi on ollut ihan vauvasta saakka makean perään. Esim. kolmivuotiaana synttäreillä oli jäänyt hetkeksi kakkupöydän ääreen vartioimatta (sukulaisissa) niin oli kuorinut koko suklaakuorrutteen suklaakakusta naamaansa. Ja sekin oli tehty 5 minuutissa.

Että yksilöllistä tämä herkkujen perään oleminen. Emme siis osta herkkuja kaappiin koska muuten lapsi kähveltäisi ne sieltä.

Meillä on myös toinen lapsi, joka ei ollenkaan ole esikoisen kaltainen! Ja molemmilla samat sama kasvatus. Eli meillä on kaksi ihan erityyppistä lasta kotona, toinen hirveästi herkkujen perään, toinen ei.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:48"]

Mua pidettiin lapsena jonain ihmelahjakkuutena ja musta tuli sairaanhoitaja. Ihan varmasti mulla olisi ollut mahdollisuuksia pidemmällekin, mutta tosiaan se "kehuminen" teki minusta alisuorittajan ja opetti pelkäämään epäonnistumista niin paljon, että mieluummin jätin asioita tekemättä kuin otin epäonnistumisen riskin. Rakentavampaa olisi tosiaankin ollut, jos äitini olisi kannustanut pitkäjänteiseen toimintaan ja kehunut siitä, kun on jonkin ison urakan saanut hoidettua loppuun, kuin aina vain ihaillut oletettua lahjakkuuttani.

[/quote]

Minua ei kehuttu koskaan mistään, paitsi joo tuosta että olin hyvä piirtämään, mutta niitä kyniä ja papereita ei ollut varaa ostaa.

Ja aineita ja tarinoita olin hyvä kirjoittamaan.

Olisipa joku sanonut, että jos olet noin kiinnostunut lukemisesta, lue myös koulutehtäviä.

Mutta meille sanottiin, että tyhmät ne kouluja käy, eivät elämästä mitään tajua, kirjasta lukeavat. Eli koulutusta ei arvostettu ollenkaan.

Ja että me lapset kaikki olemme tyhmiä, emme osaa emmekä opi.

Niin tuli ainakin minusta alisuoriutuja. Ei kehujen takia, haha, vaan siksi ettei koskaan mistään kehuttu. En siis osaa mitään, en ole mitään, en tajua mitään.

Oli yllätys, kun perushoitaja-opinnoissa tuli kiitettävää kokeista.

Minulla on mennyt muutama vuosikymmen miettiessä, että en olekaan tyhmä, olin vain laiska. Ja että minulla olisi voinut olla mahdollisuudet opiskella -oppia. Että se, että tulee huono arvosana, tai tekee tai vastaa väärin, ei tarkoita sitä että olen tyhmä enkä osaa, vaan näin käy kaikille, pitää vaan opiskella enemmän.

Tälläkin hetkellä toimin alisuoriutujana työni suhteen. Palkka on sitten sitä tasoa. Tyhmä en ole, mutta se, että on kouluja vähän käynyt, näkyy aukkoina yleissivistyksessä ja kielitaidon puutteena.

t. 13.-

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:58"]

Ja että me lapset kaikki olemme tyhmiä, emme osaa emmekä opi.

Niin tuli ainakin minusta alisuoriutuja. Ei kehujen takia, haha, vaan siksi ettei koskaan mistään kehuttu. En siis osaa mitään, en ole mitään, en tajua mitään.

[/quote]

Tuo on toki yhtä paha kuin vääränlainen kehuminen, pahempikin. Oikeastaan lopputulos on yllättäen monilta osin sama.

Sinulle sanottiin suoraan, että et osaa etkä opikaan. Minulle taas sanottiin, että olen ihmelapsi ja huippulahjakkuus, mutta taustalla minä koin olevani ihan tavallinen, ja pelkäsin että paljastuu että en olekaan sitä mitä muut luulee, vaan TYHMÄ. Yritin siis pitää yllä ihmelapsen ja lahjakkuuden julkisivua, koska koin että minua arvostetaan siksi että olen sellainen, mutta samalla sisäisesti uskoin että olen tyhmä ja tämä ristiriita aiheutti monenlaista pahaa. Esim. tunnetta etten kelpaisi omana itsenäni vanhemmilleni tai kellekään, jos paljastuisi millainen oikeasti olen. Ja tarvetta vältellä haastavia tehtäviä tai myöhemmin lyömällä lössiksi koko koulunkäynnin: silloin voi ainakin uskotella muille, että en olekaan lahjaton ja tyhmä kuten pelkään, vaan minä vaan muuten haistatan pitkät koko koululle  ja siksi arvosanat ei ole kummoisia.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 10:42"]

En ymmärrä. Jos kehun että lapseni on taitava piirtämään, ja hän on tähän innokas, hänestä tuleekin asian tiimoilta alisuoriutuja? Minun pitääkin sanoa: nooo, onhan tuo ihan hyvä, mutta pystyt kyllä parempaankin.

[/quote]

Näin itse tässä asiassa virheitä tehneenä ja jälkiviisaana en kehuisi ainakaan kovin usein siitä että lapsi on taitava piirtäjä, vaan hyvistä piirroksista. Hyvästä työstä voi aina kehua, ja edistymisestä. Esim. jos lapsi on opetellut piirtämään vaikka ihmishahmoa ja yrittää sitkeästi, ja tänään piirtää vähän hienomman ihmisen kuin eilen, toki kehuisin piirrosta. Mutta välttäisin kyllä sanomasta että hän on taitava tai lahjakas piirtäjä, koska tosiaan ihan tutkitustikin tämäntyyppisestä kehumisesta seuraa lapsille usein ongelmia.