Kela maksaa-keskustelun jatko
En tiedä miksi sekin piti poistaa, aivan järjetöntä. Joka tapauksessa piti vastaamani hälle, joka kertoi ettei käteen jäänyt 1200e kuukaudessa työkokeilustaan, tukineen päivineen siis - eikä kertomansa mukaan saanut lääkkeitäkään. ilmaiseksi.
Voi olla, että olet oikeassa, sikäli jos et ole oikeutettu saamaan tt-tukea muiden tukiesi lisäksi, jolloin sinulle jää suunnilleen se sama käteen mikä minulle jäi ollessani työtön, jolloin sain tt-tukea ja käteen jäävä kokonaissumma oli se hiukan alle tonni kuukaudessa. Lääkeet on minulle korvattu aina työttömänä tai työkokeilussa ollessani, mutta on toki myös lääkekohtaista ja aivan kaikkia ei kela suostu korvaamaan...
Sinällään hullua, että työkokeilussa ollessa jää sama käteen kuin ollessa työttömänä, mikäli skenaario on tämä.
Kommentit (4)
Voi itku, sekö keskustelu poistettiin, jossa vertailtiin työttömien ja opiskelijoiden saamia tukia keskenään.
Miksi ihmeessä tuo keskustelu poistettiin?
Miten voi olla kiellettyä keskustella täällä tuollaisestakin asiasta? Hitto näitä poistoja kun mikä tahansa keskustelu lähtee.
Joo ei todellakaan saa 1200 euroa työkokeilusta 😂