Lue keskustelun säännöt.
Tunteeton lapsi?
14.03.2019 |
En tiedä miksi sitä kutsuisin mutta onko tämä mielestänne ihan normaalia? Miehellä on siis lapsi edellisestä suhteesta ja meillä on myös yhteinen taapero. Asutaan yhdessä eikä sen suurempia ongelmia ole. Viimeaikoina tuo minulle "extra" lapsi on alkanut käyttäytyä omituisesti, suorastaan tunnekylmästi, enkä oikein ymmärrä missä vika on. Muksu on siis viikonloput täällä kotona meidän kanssa, mutta....no, hän ei puhu enää juuri mitään. Ei minulle, eikä edes isälleen. Hyvä jos 5 lausetta saa lapsesta irti viikonlopun aikana, ei siis oikeasti puhu. Ennen pyysi minuakin leikkimään ja ihan normaalisti kommunikoi ja nyt meinaa tuntua että lapsi on unohtanut miten puhutaan. Tai miten tehdään ylipäätään mitään. Lapsi saattaa tuijottaa piirrettyjä aamusta iltaan kiinnittämättä huomiota kehenkään. Jos patistetaan leikkimään niin ei keksi tekemistä, mikään ei kiinnosta. Pikkusisaruksen kanssa ei leiki, ei tervehdi tullessaan tai hyvästele lähtiessään, ei parhaimmillaan suostu edes katsomaan kohti, siis koko viikonloppuna. Ainoa pomminvarma keino saada lapsi liikkumaan on jos sisarpuolensa esim. kaatuu ja menee itkemään isille pipiä. Silloin kyllä nostetaan älämölö ja mennään esittelemään omaa pipiä kun sattuu niin kovasti tämä mielikuvituspipi, koska nuorempi sisarpuoli meinaa saada isältä huomiota.
Arvatkaa miltä tuntuu kun täysin vieraalta tuntuva muksu tulee viikonlopuksi? Täysin mykkä ja tunteettoman oloinen lapsi jota et enää tunne. Viikonloput ahdistaa kun en ymmärrä mikä on, sattuu katsoa vierestä kun taapero menee isosisaruksensa luokse näyttämään lelua ja toinen kääntää selkänsä eikä suostu huomioimaan pienempää yhtään mitenkään.
Mitä hittoa tässä on tapahtunut? ideoita?
Kommentit (49)
Ja sitten ihmetellään kun kymmenenvuotiaina aletaan roikkua yötämyöten kadulla, vedetään röökiä ja vahvempaa ja aletaan tehdä tihutöitä.
Lapsilla ei enää ole ehjää perhettä johon tuntee kuuluvansa. Turvallisuuden tunne puuttuu jo heti alkuunsa. Elämä on epästabiilia. Elämään ilmestyy uusia "isukkeja ja äitiliinejä" joihin ei muodostu minkäänlaista tunnesidettä. Turvallisuutta tuovat rajat puuttuu, tai ne muuttuu koko ajan.
Kukaan ei oikein välitä missä "se" on. Se on kauhukakara eikä sitä jaksa sietää. Ainoa mikä merkitsee on minä minä minä ja minun oikeuteni ja painukoot vieras penska hiiteen.
Ihmetelkää kun maailma menee päin p-rsettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua, mulla tulee jotenkin karmaiseva olo, että tuolle lapselle joku saattaa tehdä jotain tosi pahaa. Ottakaa huolellisesti selvää, älkää luovuttako ennen kuin paljastuu mikä on vialla.
Muakin mietityttää, mitä äitipuolen luona tapahtuu?
Onko hän varmasti samalla linjalla kuin uusi söpö vauveli teidän luonanne?
Olisi hyvä, jos hän saisi teidän luona ollessaan extrahuomiota "korvaamaan" toisen kodin sekavia oloja.
Voisiko hänestä tehdä lasun?
Isästä ykkösvanhempi?
Samaa mieltä kuin muutama edellinen: taitaa äidin luona tapahtua jotain hyvin pahaa.
Ja kun lapsi tulee teille, hän näkee mukavan perheen, jossa on vauva, joka saa asua aina tuossa mukavassa perheessä. Hänet lähetetään aina pois - ties mihin oloihin.
Neuvo: Isä selvittää lapsen äidin kanssa, mitä hänen luonaan tapahtuu ja kuinka luotettavaa hoivaa ja turvaa lapsi siellä saa. Jos se ei onnistu, ottakaa yhteyttä lastenneuvolaan tai lastensuojeluun ja kertokaa tilanne. Kysykää, voiko lapsen kotioloja äidin luona selvittää. Sitten ottakaa lapsi kokonaan luoksenne.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin muutama edellinen: taitaa äidin luona tapahtua jotain hyvin pahaa.
Ja kun lapsi tulee teille, hän näkee mukavan perheen, jossa on vauva, joka saa asua aina tuossa mukavassa perheessä. Hänet lähetetään aina pois - ties mihin oloihin.
Neuvo: Isä selvittää lapsen äidin kanssa, mitä hänen luonaan tapahtuu ja kuinka luotettavaa hoivaa ja turvaa lapsi siellä saa. Jos se ei onnistu, ottakaa yhteyttä lastenneuvolaan tai lastensuojeluun ja kertokaa tilanne. Kysykää, voiko lapsen kotioloja äidin luona selvittää. Sitten ottakaa lapsi kokonaan luoksenne.
Samaa mieltä. Kyse ei nyt varmaan ole mistään mustasukkaisuusdraamasta, jos lapsi on vuosia suurin piirtein autistisessa tilassa. Kenelläkään lapsella ei riitä kärsivällisyys draaman takia vain esittää sellaista. Ylipäänsä uusperhekuviot ovat vaikeita, mutta ei ainakaan ap:n toiminta nyt niin seinähullulta vaikuta, että sen takia lapsi saisi tuollaisia oireita. Jotain tosi outoa siellä äitinsä luona nyt tapahtuu, on minun veikkaukseni, ja asia on PAKKO selvittää. Lastensuojeluilmoitusta kehiin, jos ei muu auta. Aikaa ei nyt ole hukattavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarkoitukseni syyllistää, mutta lue itse, miten lapsesta kirjoitat. Aloituksen perusteella lapsen käyttäytyminen on todella huolestuttavaa (kuulostaa masennukselta), mutta sen sijaan, että olisit huolissasi 6-vuotiaan lapsen lähes katatonisesta tilasta, kuulostatkin vihaiselta. Kokeile sellaista ajatusleikkiä, että luet tekstin, ja kuvittelet, että joku kirjoittaisi noin sinun omasta lapsestasi. Eikö kuulostaisi aika rankalta?
Lapsi ei saa ympäristöstään huolenpitoa ja turvaa ja oireilee noin.
No kieltämättä kuulostaa vihaiselta ja turhautuneelta. Se johtuu ihan siitä että alan jo panikoida että mitä tässä pitäisi tehdä. isänsä yrittää kaikkensa että saisi lapseensa yhteyden, mutta kun ei. Minäkin yritän parhaani, yritän kysellä lapsen kuulumisia ja mitä on tehnyt viikolla äitinsä kanssa, enkä saa mitään vastausta mihinkään, vaikka kuinka pyydän ja yritän saada mukaan kaikkeen. Tuutko leikkimään mun ja pikkuisen kanssa? Autatko tässä tai tässä asiassa? Haluatko lähteä ulos, tehdään vaikka lumiukko tai jotain muuta kivaa? Mutta vastaus on joko ei tai sitten en saa sitäkään. Olen ihan h*lvetin kauhissani että miksi näin tapahtui. Ap
Hyvin toimit, jatka vain tuota vaikka vastakaiku olisi tuollaista. Mies voisi viedä häntä ulos leikkimään, liikkumaan jne. - toivottavasti sinä et hoida molempia lapsia koko aikaa? 6v on varmaan joutunut äitinsä kanssa kokemaan huolenpidon puutetta ja epävakautta. Se lamauttaa pienen lapsen. Yritä olla ymmärtäväinen ja isä osoittamaan paljon rakkautta hänelle.
Ja tuo katso MUN pipiä on ihan normaalia turvallisessa ydinperheessäkin. Kun mun toinen lapsi opetteli kävelemään, esikoinen 6.5v huomautteli, että katsokaa, kyllä minäkin osaan kävellä...
Juttelin tuossa miehen kanssa aiheesta ja lapsen äiti kyllä on melkoisen epävakaa ihminen, josko johtuisi siitä? Kun täällä päässä on kuitenkin asiat pysyneet samanlaisina lukuunottamatta tuota pikkusisaruksen syntymää, äitinsä taas on muuttanut useampaan kertaan ja miesystäväkin on vaihtunut muutamaan otteeseen tässä ihan parissa vuodessa. Mutta mies lähtee lapsen kanssa pienelle päiväreissulle että saavat sitä isä-lapsi aikaa ja saa toinenkin olla se huomion keskipiste. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarkoitukseni syyllistää, mutta lue itse, miten lapsesta kirjoitat. Aloituksen perusteella lapsen käyttäytyminen on todella huolestuttavaa (kuulostaa masennukselta), mutta sen sijaan, että olisit huolissasi 6-vuotiaan lapsen lähes katatonisesta tilasta, kuulostatkin vihaiselta. Kokeile sellaista ajatusleikkiä, että luet tekstin, ja kuvittelet, että joku kirjoittaisi noin sinun omasta lapsestasi. Eikö kuulostaisi aika rankalta?
Lapsi ei saa ympäristöstään huolenpitoa ja turvaa ja oireilee noin.
No kieltämättä kuulostaa vihaiselta ja turhautuneelta. Se johtuu ihan siitä että alan jo panikoida että mitä tässä pitäisi tehdä. isänsä yrittää kaikkensa että saisi lapseensa yhteyden, mutta kun ei. Minäkin yritän parhaani, yritän kysellä lapsen kuulumisia ja mitä on tehnyt viikolla äitinsä kanssa, enkä saa mitään vastausta mihinkään, vaikka kuinka pyydän ja yritän saada mukaan kaikkeen. Tuutko leikkimään mun ja pikkuisen kanssa? Autatko tässä tai tässä asiassa? Haluatko lähteä ulos, tehdään vaikka lumiukko tai jotain muuta kivaa? Mutta vastaus on joko ei tai sitten en saa sitäkään. Olen ihan h*lvetin kauhissani että miksi näin tapahtui. Ap
Hyvin toimit, jatka vain tuota vaikka vastakaiku olisi tuollaista. Mies voisi viedä häntä ulos leikkimään, liikkumaan jne. - toivottavasti sinä et hoida molempia lapsia koko aikaa? 6v on varmaan joutunut äitinsä kanssa kokemaan huolenpidon puutetta ja epävakautta. Se lamauttaa pienen lapsen. Yritä olla ymmärtäväinen ja isä osoittamaan paljon rakkautta hänelle.
Ja tuo katso MUN pipiä on ihan normaalia turvallisessa ydinperheessäkin. Kun mun toinen lapsi opetteli kävelemään, esikoinen 6.5v huomautteli, että katsokaa, kyllä minäkin osaan kävellä...
Juttelin tuossa miehen kanssa aiheesta ja lapsen äiti kyllä on melkoisen epävakaa ihminen, josko johtuisi siitä? Kun täällä päässä on kuitenkin asiat pysyneet samanlaisina lukuunottamatta tuota pikkusisaruksen syntymää, äitinsä taas on muuttanut useampaan kertaan ja miesystäväkin on vaihtunut muutamaan otteeseen tässä ihan parissa vuodessa. Mutta mies lähtee lapsen kanssa pienelle päiväreissulle että saavat sitä isä-lapsi aikaa ja saa toinenkin olla se huomion keskipiste. Ap
Hieno juttu mutta asia tuskin millään päiväretkellä korjaantuu. Hakisin apua, jolloin asiantuntijat voivat lähteä selvittämään mistä on kyse.
Ap, oletko yksinkertaisesti kysynyt asiaa lapselta? Yrität olla ystävällinen lapselle, mutta samalla et kuulosta siltä, että oikeasti ottaisit hänen tarpeensa huomioon. Lapsi tuntuu elävän täysin näkymättömän ihmisen elämää. Istu hänen viereensä, katso silmiin ja kerro hänelle, että tykkäät ja välität hänestä paljon ja olet huolissasi, koska huomaat että joku asia on vinossa, mutta et tiedä mikä. Tuo lapsi tarvitsee nyt paljon enemmän aikuisen huomiota kuin yksikään taapero konsaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei tunne olevansa enää kenellekkään se tärkein ihminen tässä maailmassa!
Kannattaa nyt oikeasti hakea apua, ennen kuin tilanne on liian myöhäistä. Jos tilanne on jo 6- vuotiaana on tuollainen niin kouluikäisenä voi olla vieläkin pahempi. Omalla ystävällä erosi vanhemmat 7- vuotiaana, jonka jälkeen jäi yksin toiselle vanhemmalle asumaan, joka oli paljon pois. Oli yötäkin paljon poissa kotoa. Vasta vanhempana olen tajunnut, kuinka yksin ystävä siihen aikaan oli. Nykyään se olisi jo lastensuojeluilmoitus. Mutta tämä vaikutti ystävään, jolle alkoi tulla parikymppisenä erilaisia mielenterveysongelmia. Tottakai varmasti se yksinolo ja luotettavan aikuisen puute vaikuttaa siihen perusturvallisuuteen ja ylipäätään sosiaalisuuden kehittymiseen.