Lue keskustelun säännöt.
Kun vaan on ja olla möllöttää päivästä toiseen
17.03.2013 |
Olo ei ole masentunut eikä toisaalta erityisen hilpeäkään. Olen neljän seinän sisällä päivästä toiseen, käyn ehkä lähiostarilla kaupassa. Rahaa kuluu se sama summa kuukaudesta toiseen, kaikki tarve ostella/tuhlata on kadonnut. Joskus ärsyttää ruokaankin kuluvat summat ja syön silloin mielummin puuroa kuin ostan "kunnon ruokaa" lisää. En harrasta oikein mitään, omaksi ilokseni luen kun huvittaa, joskus katson elokuvia tai jotain vastaavaa. Shoppailu oli nuorempana yksi intohimoni, nykyään minulla on tasan yhdet housut koska en ole löytänyt mieluisia kakkospariksi ja inhoan vaatteiden ostamista. Kenkiä on kaksi paria: kesäsandaalit ja syksy/talvinilkkurit.
Velttouteni raivostuttaa osaa ihmisistä, äitini on suorastaan myrskynmerkkinä. Mieheni on aina kannustanut minua rentoutumaan enemmän, mutta häntäkin on alkanut huolestuttamaan kun en välitä käydä missään tai harrastaa mitään. En osaa sanoa, miksi olen tämmöinen "vetelä paska" nykyään, mutta en tunnu erityisesti kärsivän tilanteestani. Päässäni ei liiku juuri mitään, päivästä toiseen hengailen kotosalla. Tänäänkin ajattelin lähteä kaupungille mutta en sitten jaksanutkaan. Ehkä huomenna sitten.
Kommentit (32)
Meinasin juuri kirjoittaa samanlaisen avauksen! Juuri minun elämääni!
Lisäksi mietin, että olen pari vuotta asunut asunnossa, jossa en oikeastaan edes viihdy ja jota en jaksa yhtään laittaa, sotkut kertyvät ja jotkut tavarat vielä muuttolaatikoissa... Jotenkin vain suljen kaiken tietoisuudestani ja möllötän vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3. mietti ennen liikaakin filosofisia kysymyksiä, tunne-elämänsä ja mielensä koukeroita.. nykyään ne ovat suoristuneet, eikä niitä edes ole.
3, minullakin tavaraa muuttolaatikoissa enkä oikein osaa kiintyä tähän(kään) asuntoon, vaikka tämä tavallaan kiva onkin. Minulta puuttuu kai kyky muodostaa identiteettiä; en osaa ajatella "tämä on MINUN kotini" tai että "MINÄ olen tämmöinen ja tämmöinen, tuollainen taas en". Juuri nyt tämä on kotini, ehkä myöhemmin ei. Juuri nyt minä olen möllöttäjä, ehkä myöhemmin en.
Työttömänä ollessa olin ihan samanlainen. Ihminen passivoituu yllättävänkin nopeasti, jos ei ole päivittäin tekemisissä muiden kanssa ja tee jotain järkevää (opiskelu, työ). Toisaalta äkkiä sitä taas reipastuu, kun palaa ns. normaalin arkeen. Omalla kohdalla takaisin työelämään siirtyminen sai aikaan suuren muutoksen ja asiat kiinnostaa nyt ihan eri tavalla kuin aikaisemmin ja saan paljon enemmän aikaiseksi.
täällä kanssa yksi vätys, ei oikeen kiinnosta mitään tehdä...aina ajattelen että alan liikkumaan, laitan kotia mutta vien lapsen eskariin ja haen sitte kotiin ja loppu päivä menee maatessa tai lapsen kanssa jotain tehden. plaah...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on tommoinen. Lohnottaa tietokoneella/telkkarin ääressä KAIKKI illat ja viikonloput. Todella rasittavaa. Olen itsekin aina viikonloppuna pahalla päällä kun lasten kanssa käyn ulkona, uimassa tms ja äijä vaan lohnottaa.
Järkyttävä elämä :(
siis mä niin haluisin olla aktiivinen ja pirtee niin kuin ennen olin, nykyää ei vaan huvita mikää. Rahat aina tiukilla niin ei varaa tehdäkään mitää. Masentavaa. 7/8 kirjottaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko masentunut? vaikuttais siltä...
Mä olen samanlainen, mutta pitäisikö vätystely-elämästä sitten kokea huonoa omaatuntoa?
Siitä, ettei haluakaan shoppailla, eikä haluakaan kuin olla kotona, lukea ja olla vetelä paska? Ei mun mielestä, kunhan hoitaa omat lapsensa hyvin. Ei missään ole sanottu, että pitäisi lähteä johonkin kaupungille. Turhanaikaista, pyh.
Sitäpaitsi, Muumilaaksossakin eletään just näin ja se on ihan hyvä. Muumilaaksossa vetelin paska on Muumipappa. Sehän ei mitään muuta teekään, kun lojuskelee siellä tornissaan ja yrittää välillä kirjoitella jotakin muistelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei halua/jaksa tavata ketään, lähteä minnekään, ei saa aikaiseksi mitään, mikään ei tunnu miltään...niin kyllä tuo masennukselta vaikuttaa. Jos tuota siis on jatkunut jo pitkään?
Jos JOSKUS laiskottaa niin siinä ei tetenkään ole mitään pahaa.
Aloittaja tässä.
Kiva huomata, etten ole ainoa "paskahousu" tällä palstalla! Tuntuu, että nykyaikana pitää olla kamalan aktiivinen, juosta harrastuksissa ja samaan aikaan valittaa kilpaa kiirettä ja ties mitä. Kai kaikesta saa tehtyä vaikeaa, jos niin haluaa..?
Masentunut en mielestäni ole. Nuorempana olin, vuosia, eikä se tuntunut tältä. Nyt minulla on selkeä mielenrauha jollain tapaa, vaikka kaikki onkin vähän epävarmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 19:01"]
3, minullakin tavaraa muuttolaatikoissa enkä oikein osaa kiintyä tähän(kään) asuntoon, vaikka tämä tavallaan kiva onkin. Minulta puuttuu kai kyky muodostaa identiteettiä; en osaa ajatella "tämä on MINUN kotini" tai että "MINÄ olen tämmöinen ja tämmöinen, tuollainen taas en". Juuri nyt tämä on kotini, ehkä myöhemmin ei. Juuri nyt minä olen möllöttäjä, ehkä myöhemmin en.
[/quote]
Joo, ei ikäänkuin ota sitä tilaa itsensä haltuun... MInäkin pidän tätä kotia väliaikaisena. Kuten myös edellisiä kotejani. Mutta silti niissä viettämäni aika oli minun elämääni... valuiko se minulta ohi kun möllötin, odotin elämää alkavaksi.. Toisaalta, ei hetkeä voi vangita tarttumalla siihen, pakkomielteisesti elämällä tässä hetkessä..
En jaksa laittautua muutenkaan (hiuksia, meikkiä) kun odottelen löytäväni tyylini.. olen odottanut 30 vuotta eikä ole löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on tärkeintä kuunnella itseään, jos tykkää löhöillä ja "olla vaan", niin ok. Mutta jos se ahdistaa ja masentaa niin sitten ei. Itsellä tilanne, että olen ollut yli kolme vuotta kotona, minulla on 1 ja 3 vuotiaat lapset, joten tekemistä sinänsä riittää, mutta monesti tämä "tylsyys" ja tekemättömyys ärsyttää ja ahdistaa, välillä tuntuu että on hankala saada itsensä liikkeelle. Odotan innolla kouluun ja töihin paluuta, kaipaan aikuisia ihmisiä, haasteita, onnistumisen tunteita jne...
Ap veit sanat suustani, minulla on juuri samanlainen tilanne paitsi että ei ole edes miestä.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 19:14"]
Mun mies on tommoinen. Lohnottaa tietokoneella/telkkarin ääressä KAIKKI illat ja viikonloput. Todella rasittavaa. Olen itsekin aina viikonloppuna pahalla päällä kun lasten kanssa käyn ulkona, uimassa tms ja äijä vaan lohnottaa.
Järkyttävä elämä :(
[/quote]
Itsehän olet miehesi valinnut, vai onko teillä pakkoavioliitto? Kannattaa jo ennne vakiintumista tarkkailla puolsion tapoja: urheileeko jne.
itse jaksan vain käydä töissä ja jonkun verran laitella kotia. talvi-illat kuluu sohvalla oleillen, mitkään riennot ei kiinnosta. kesällä elinpiiri laajenee pihalle.
joskus tulee luuseriolo kun työkaverit on niin meneviä ja aktiivisia, mutta toisaalta miksi ihmeessä mun pitäis kouhottaa jossain, kun en saa siitä iloa?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 19:22"]
Masentunut en mielestäni ole. Nuorempana olin, vuosia, eikä se tuntunut tältä. Nyt minulla on selkeä mielenrauha jollain tapaa, vaikka kaikki onkin vähän epävarmaa.
[/quote]
Mulla on hävinnyt ahdistus taivaan tuuliin ja jotenkin... kellun tässä epävarmuuden aalloilla, minne ikinä ne vie. En mieti tulevaa enkä kadu mennyttä (niin kuin tein masentuneena).
En koe olevani mitenkään valaistunut tai muita parempi/huonompi. En välitä miettiä, mitä joku minusta ajattelee ulkonäköni tai muun perusteella. Minulla ei ole tarvetta olla hyödyllinen, avulias tai sosiaalinen. Tuntuu, että maailma ympärilläni on suurta kusetusta, koen kaiken vieraaksi. Mikään filosofi en ole enkä akateeminen, mutta joskus ihmetyttää että eivätkö ihmiset näe tämän kaiken hulluutta? Nykyinen kulutusyhteiskunta kiireineen on minulle kovin vieras enkä edes tahdo sellaiseen mukaan. Työelämä tuntuu lähes pelottavalta sellaiselle, joka ei tahdo kilpailla mistään tai todistella arvoaan.