ahne, itsekäs ja syöppö mies raivostuttaa!

Jokin ei täsmää.. Miten miehesi on muka laihduttanut ja pysynyt laihana moisella ylensyömisellä? Etenkin jos se kerran on jatkuvaa.

ap vastaa

Mies on siis ns. jojottelutyyppiä: välillä on tiukalla dieetillä ja välillä treenaa. Sitten taas kun on stressaavaa niin herkut maistuu -viis muista :(

Hän on tosiaan rankasti laihduttanut nuorempana (parikymppisenä) ja muuttanut syömistottumuksiaan todella paljon, ns. "läskiaikoina" on varmaan vetänyt ihan uskomattomia määriä. Tuolloin en häntä vielä tuntenut, olen tuntenut hänet viimeiset 5 vuotta jonka ajan on ollut normaalipainossa, toki paljon treenaa salilla. 

Mutta tosiaan, tuntuu että se nuoruuden (tunne?)syöminen puskee etenkin stressaavissa kausissa vahvasti pintaan :(

Hei kohtalotoveri. Meillä samaa havaittu,lisänä mies suuttuu mulle jos olen syönyt karkkeja ennen häntä. Alkuun naurahdin kun luulin että hän vitsailee,"eikai kukaan aikuinen ihminen oikeasti suutu tuollaisesta" mutta näköjään :(

Mun mielestä sulla on omituinen tunnepitoinen duhtautuminen ruokaan, jos sun täytyy varastoida jotain kahta donitsia tai viimeistä karkkia kuivamasssa vain siksi, että se oli "sun" ja miehen täytyy "kohteliaasti" jättää se pahentumaan sulle. Ootko sä lapsena saanut aina sen pini,män nallekarkkikasan vai mikä sun ongelma on?

ap vastaa

Mielestäni minä en tässä ole se, jonka suhtautuminen ruokaan/herkkuihin on jotenkin kieroutunut. Jos on ostettu jotakin yhteiseksi, niin eihän se nyt reilua ole että toinen tuosta vaan kysymättä syökin kaiken yksin *huoh*

Jos olet pyytänyt vieraita kylään ja ennen kahvipöytään istumista on jo puolet piirakasta syöty miehen toimesta, niin olenko se MINÄ jolla on jokin ongelma syömisen suhteen? 

olisikohan ahmimishäiriö, sehän iskee ajoittain. Siinä ei paljon ajatella haluaako toisetkin. Hän todellakin vaikuttaa ahneelta ja itsekkäältä syöpöltä, mutta oikeasti kärsii ahmimishäiriöstä.

Mä olen samanlainen kuin sun miehesi. Paitsi vieraiden seurassa en kehtaa.

Osta jotain herkkupullia ja kaiverra niistä sisus pois, laitat tilalle chilijauhetta ja kunnolla habanerokastiketta.

Varmaan paskoo housuunsa, kun sellaisesta puraisee oikein kunnolla.

Hahhahhaa hyvä opetus ahmatille, reps!

Ap tässä vielä kummastelee :)

Ja tosiaan, tuntuu että kausittain tuo menee niin pakkomielteen ja jopa ahminnan puolelle miehelläni, että hän ei kertakaikkiaan PYSTY olemaan, jos tietää että jotakin herkkua on jäänyt keittiön pöydälle tai kaappiin. Esimerkki, joka on jo huvittava: hän oli tuonut mulle itse kaupasta 3 suklaapatukkaa -söin niistä pari patukkaa, ja yhden säästin (ajattelin että syön seuraavana päivänä iltapäiväkaffen kanssa). Mies ei ollut ostanut itselleen mitään herkkua, koska "pitää vähän dieettailla" (just joo...). Illalla nukkumaan mentäessä mies alkoi hokea että "vitsi ku tekis mieli sitä suklaata, voi ei...ihan hirvee himo!" Kuuntelin jonkun aikaa ja sanoin että syö nyt sitten se patukka sieltä keittiönpöydältä.

Aivan kuin herkut/karkit oikein huutaisivat hänen nimeään sieltä keittiöstä ja hän ei vaan kertakaikkiaan VOI olla ilman että se joku suklaa/kakunpala/donitsi pyörii mielessä riivatun lailla. Olen jo miettinyt että on se kanssa yks naurettavuus, jos mun pitää alkaa piilotella herkkuja aikuselta ihmiseltä, jos haluaisin niitä itsekin syödä :D Tosin hyvä tuolloin illalla että SANOI tuosta suklaahimosta mulle, eikä vaan mennyt ja syönyt :P

Uh, hirveä tajuta jonkun ehkä ajattelevan itsestä yhtä rumasti kuin ap miehestään. :-(

Meillä oli vähän samantapaista. Jos leivon piirakan, ennätin ehkä itse syömään siitä palasen tai kaksi ja loput ahmi mies. Mies kun syö aina makeata "jälkiruoaksi". Aamiaisella, lounaalla, välipalalla, päivällisellä ja iltapalalla. Ja vielä saattaa yöllä mennä kaapille. (ja ei ole ylipainoinen..) Itseä harmitti, koska halusin itsekin nauttia leipomastani piirakasta mutten silti syödä kaikkea yhtenä päivänä.

No, meillä on myös kolme lasta ja lasten myötä meillä on alettu jakaa kaikki tasapuolisesti. Jos teen piirakan niin leikkaan sen valmiisiin paloihin ja sanon sitten montako palaa itse kukin saa syödä omassa tahdissaan. Jos ei sitten riitä niin voi leipoa ihan itse lisää=)

Ap tässä vielä. Kiitos kommentoijille, ilmeisesti en ole ainoa ja ilmeisesti myös miehenikään ei ole ainoa tämmöisen jutun kanssa pyörivä :)

Mieheni on rakastettava, ihana ja monin tavoin aivan mahtava. Tuo hänen syömis"historiansa" ja suhtautuminen syömiseen vain on mielestäni sen verran poikkeavaa että se valitettavasti vain välillä johtaa tilanteisiin jotka ärsyttävät. En vihaa miestäni tämmöisen piirteen takia, mutta ärsyynnyn kyllä ja pinnaa olen saanut kasvattaa. Kaikesta olemme puhuneet avoimesti, myös hänen entisestä lihavuudestaan, mutta hän tuskin välttämättä itsekään tietää mikä on saanut (ja saa edelleen ajoittain) hänet suhtautumaan syömiseen tuolla tavoin.

Ahmimishäiriöinen vastaa. Tietysti asiasta saa aiheen suuttumukseen, pahaan mieleen ja riitaan vaikka jatkuvasti, mutta voisitko ajatella niin, että miehelle herkut ovat vähän kuin peliongelmaiselle peliautomaatti olohuoneen nurkassa tai juopolle viinapullo kaapissa.

Olen laihtumishistorialtani samanlainen kuin miehesi, ja yleensä pystyn jättämään herkut kauppaan. Mies on herkkujen säästäjä ja on joskus jopa piilottanut ne. Jos olen tiennyt siitä, olen voinut vaikka penkoa koko asunnon nurin, että olen löytänyt sen suklaapatukan. :( En ole ilkeyttäni tai pahuuttani tällainen. Meillä on herkkuja vain kerralla syötävä määrä ja vieraiden nähden en kehtaa ahmia.

Ap tässä vielä

Kiitos sinulle ahmimishäiriöinen viestistäsi :) Toki olen koittanut suhteuttaa miehen ongelman tuolla lailla ja ymmärrän toki että  hänen suhtautumisensa syömiseen saattaa olla hyvin verrannollinen juuri vaikka alkoholiin alkoholistilla tai pelaamiseen peliriippuvaisella.

Välillä olen kokenut kipakan sananvaihdon jälkeen hirveää henkistä morkkista siitä että tämmöisestä piti taas mennä ärsyyntymään. Tosin kun tietää että miehelläkin on kamala morkkis sitten niistä syödyistä herkuista ja se itseinho ja paha mieli purkautuu sitten "syyttömien" eli minun niskaani, tavalla tai toisella.