Ja taas oli kotiäiti oikeassa.Kyllä se vaan periytyy!
Rikosseuraamuslaitoksen johtavan ylilääkärin Heikki Vartiaisen mukaan tuomioita kärsitään nykyään jo kolmannessa sukupolvessa.
Vartiainen toteaa, että rikollisuuden periytyminen kertoo sekä perheiden ongelmista että yhteiskunnan muuttumisesta.
”Nyky-yhteiskunta on niin vaativa, etteivät monet pärjää vaatimusten kanssa”, Vartiainen sanoo.
Yhtälöä ei ole auttanut se, että 1990-luvun laman aikana leikattiin perheiden sosiaalityöstä. Ongelmaperheet ovat jääneet ongelmiensa kanssa yhä enemmän yksin.
Tutkimusten mukaan vankien ja heidän perheidensä ongelmat ovat kasvaneet. Yhä useammalla vangilla on mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuuksia.
Yhdeksän kymmenestä vangista sairastaa päihderiippuvuutta ja joka toinen kärsii jonkinlaisesta psyykkisestä ongelmasta kuten persoonallisuushäiriöstä.
Rikkinäinen perhe ja kasvuympäristö altistavat vankien lapset psyykkisille häiriöille ja päihdeongelmille.
Asiantuntija-arvioiden mukaan valtaosalla vangeista on traumaattisia lapsuuden kokemuksia.
Sen lisäksi kieroutunut ympäristö vääristää lasten arvomaailmaa, jolloin lain kiertämisestä tulee hyväksyttyä.
Lue lisää eilisen Kalevasta.
Jaa
Share on facebook Share on twitter Share on email Share on print
Onko sinulla lisätietoa aiheesta?
Mainos
Kommentit (16)
Ap ei vissiin ole seurannut lehtiä kun mitään muuta niissä ei toitoteta kuin että syrjäytyminen kulkee suvuittain. Ei tämä ole mitään uutta tietoa.
Eivätkä kaikki vankilassa olevat vankit ole mustalaisia!!!! t.ap
Tosiaan seuraan lehtiä ja paljon.Eräs edesmennyt juristi väitti lehdessä että rikollisuus ei periydy.No kyllähän perityy.t.ap
Lukisin viestisi, mutta en pysty, kun on niin kamala pötkö.
Pisteen ja pilkun jälkeen tulee välilyönti. Opettele tämä tai vaihda toimiva näppis.
Mitä uutiseen tulee, eihän tuo mikään uutinen enää ole. Valtio ei varmaan asiaan puutu, pitäisi perustaa joku säätiö, joka yrittää katkaista kierteen auttamalla rikollisia ja heidän perheitään.
Annetaan hei ap:n uskoa, että KOTIÄIDIT(tm) ovat keksineet tämän, ok?
Ehkä seiskassa ei tuota kerrota mutta kyllä ihan oikeissa sanomalehdissä kerrotaan, jos niitä tulee luettua. Aina kerrotaan, että lastensuojelun asiakkuus siirtyy sukupolvelta toiselle, päihteiden käyttö siirtyy vanhemmilta lapsille jne.
Tietenkään rikollisuus ei periydy kuten silmien väri vaan kyse on sosiaalisesta perinnöstä. Heitteillä kasvaneet lapset eivät itse osaa huolehtia omista lapsistaan.
Ja jos ei huono-osaisuuden periytymisestä lukenut niin ei kyllä voi seurata kovin tarkkaan lehtiä.
Miten tämä kotiäitiys tähän liittyy? Aika moni sosiaalituella elävä nimittää itseään kotiäidiksi. Kyllä minä oletan, että vanhempien työssäkäyminen ehkäisee rikollisuutta enemmän kuin vuosien kotiäitiys.
Entäs sitten niissä tapauksissa, joissa ei ole rikoksistaan jäänyt kiinni tai teki sen verran pienen rikkeen, ettei joutunut linnaan? Ihan eri asia?
Hyväosaisuuskin periytyy! Jotkut meistä opetettiin opiskelemaan, tekemään töitä ja hoitamaan raha-asiat kunnolla.
Huono-osaisuuskin periytyy! Jos lapsi oppii, että sossu on jatkuvasti tärkein rahanlähde, niin sieltähän sitä osataan sitten hakea. (En tarkoita tilapäisiä tilanteita!) Jos lapis oppii, että töissä käydään kun jaksetaan ja heti kun on oltu riittävän pitkä pätkä ansiosidonnaista varten..
Ylisuorittaminen periytyy!
Liikunta-aktiivisuus periytyy!
jne jne
Eli tässä on kai kyse siitä, että vanhempien kasvatusmenetelmillä, perheen taloudellisella tilanteella jne on merkitystä lapsen tulevaisuudelle:-). Mikä on kai ihan itsestään selvää, niin hyvässä kuin pahassa.
MUTTA...perintöä ei ole pakko ottaa vastaan, siitä voi myös luopua. Aikuinen ihminen vastaa ihan itse omasta elämästään. Hyvin kasvatetusta voi tulla rikollinen ja rikollisen vanhemman lapsi voi pärjätä ihan hyvin - jopa loistavasti - elämässä.
Todennäköisesti tuo kuitenkin periytyy USAssa vielä vahvemmin kuin Suomessa. Ei se mikään voimavara ole Suomessakaan kasvaa ongelmaperheessä, mutta on siitä mahdollista päästä eteenpäin. Nimim. Kokemusta on.
Joskus joku asia myös anti-periytyy...esim. isälläni oli alkoholiongelma, ja veljen kanssa tarkkailemme molemmat itseämme ja olemme huojentuneina usein todenneet, ettei ole kummallakaan taipumusta juoppouteen. Olemme tästä niin tarkkoja, että varmasti ryhtyisimme absolutisteiksi, jos tarvetta olisi.
Äiti taas on ollut aina hyvin arka ja rajoittunut kaikessa mitä tekee, ja mä olen tietoisesti pyrkinyt pois hiirulaisen roolista ja jopa uhallani ottanut aina elämässä riskejä niin parisuhteen, työpaikan kuin asunnon suhteen. Meidän perheessä siis ominaisuudet eivät ole perityneet, vaan aiheuttaneet vastareaktion :-)
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 08:40"]
Lukisin viestisi, mutta en pysty, kun on niin kamala pötkö.
Pisteen ja pilkun jälkeen tulee välilyönti. Opettele tämä tai vaihda toimiva näppis.
Mitä uutiseen tulee, eihän tuo mikään uutinen enää ole. Valtio ei varmaan asiaan puutu, pitäisi perustaa joku säätiö, joka yrittää katkaista kierteen auttamalla rikollisia ja heidän perheitään.
Onko sulla lukihäiriö? Et sitten vissiin pysty lukemaan kirjojakaan, kun niissähän teksti on aika pitkää pötköä. En ole ap.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 08:36"]
Ap ei vissiin ole seurannut lehtiä kun mitään muuta niissä ei toitoteta kuin että syrjäytyminen kulkee suvuittain. Ei tämä ole mitään uutta tietoa.
[/quote]
Ap taitaa kyllä olla oikeassa! Se, että muualla kijoitetaan jostain asiasta ei tarkoita, että sielläkään toimitaan sen tiedon mukaan saatikka sitten täällä.
Muistuu mieleeni kuinka yli parivuosikymmentä sitten paria viranomaista haastateltiin insestiasioista. Tässä ohjelmassa viranomaiset myönsivät etteivät osanneet epäillä vaikka merkit olivat selvät saatikka että olisivat uskoneet lasta tai toista vanhempaa. Uhrit eivät saaneet apua, koska asia oli vaikea ja se vaiettiin Suomessa!
Muistan kuinka vihaiseksi tulin, koska itse en ollut noin hyväuskoinen tai sokea!
Niin, miksi ne pakkosteriloinnit nyt on niin kauhea tabu?
ap haluaa lisätä tähän että tämä asia on tiedetty esim Amerikassa jo kauan sitten.Itse luin asiasta jo 90-luvulla.Suomessa annetaan yhä edelleen ymmärtää etteikö rikollisuus ja tapa elää perityisi.Jos isäsi on joutunut vankilaan,todennäköisesti hänen lapsistaan yksi tai useampi joutuu tekemisiin negatiivisessa mielessä poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa.Erään tutun bio-isä joutui taposta linnaan ja tytön käytös on aina ollut vinoutunutta.Mua lähinnä huvittaa että joku typerys ei tätä asiaa tiedosta.Kuka siellä perheessä pitää sitten moraalia yllä,jos omat vanhemmat,isovanhemmat,sedät ja tädit on kriminaaleja.Kotoa ne tavat opitaan.Tässä kohtaa on käsittämätöntä,että ne rikolliset vedättää sossutätejä mennen tullen vaihtamalla paikkakuntaa jolloin vanhat rikostiedot jää sinne toiseen kaupunkiin ellei tee uudessa paikkakunnassa samoja juttuja.