Mitä ajatuksia pyöri päässäsi automatkalla synnärille?

"Mitähän nyt tulee tapahtumaan?"

Tapahtui niin, että syntyi keskonen.

Esikoisen kanssa oli mieli avoinna, mietti miltäköhän tuntuu saada vauva syliin. Toisen kanssa pelkäsin kipua aivan hysteerisesti kun tiesi mitä odottaa. Jotenkin pelko vei mukanaan. Taksissa joka ikinen tietöyssy tuntui x1000.  Kaikesta sitä näköjään selviää kunnialla:)

ai saatana että sattuu, au au, taas kuoppa tiessä, au au

tuollaisia lähinnä :)

Muistan miettineeni toisen lapsen kanssa, että toivottavasti tämä taksikuski on rehellinen ja vie minut tosiaan synnärille :)

Lähinnä että oltas jo perillä sairaalalla, ja just niitä kuoppia ja tien epätasaisuuksia odotin koko ajan kauhulla. Lopulta kaikki meni hyvin ja synnytys oli nopea ja suht. helppo. Syntyi terve tyttö :) Matka sairaalan kesti ehkä vartin.

Mieleenpainuvin kerta oli kun lähdimme Juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna ennen kuutta kohti sairaalaa. Mieheni halusi käydä ostamassa itselleen evästä ABC:ltä ja minä jäin autoon odottamaan, yksin autossa istuessani nurkan takaa alkoi kuulua örvellystä, joka muuttui jo hieman riidanhastamisen tyyppiseksi. Lukitsin äkkiä auton ovet. Hetken päästä esiin ilmestyi puoli tusinaa noin 18-20 vuotiasta poikaa, joista kaksi oli täysin alasti. Jatkoivat matkaansa mölyten huoltoaseman pihan poikki, oli tainnut pojilla jäädä ryyppy pyhien jälkeen päälle.

Mietin että syntyyköhän tää oikeesti vai käännytetäänkö vielä sairaalasta takaisin (oli esikoinen). Ja töyssyt ym. sattui ja ja ja.. teki kyllä kipeää koko lyhyen matkan, mietin, meneekö mun mies paniikkiin ja sellasta. Se oli jännittävää! Vaikka toki teki kipiää. Oli yö, lunta ja hiljainen kaupunki :)

Lopulta baby synty alle tunnin päästä siitä kun päästiin sairaalaan!

jännitti mutta rauhallisin mielin, harmitti ettei menty aikasemmin 24h mäkkäriin kun oli kamala nälkä sillon keskellä yötä ja vedet tuli

Ekasta oli levollisen rauhallinen ja vähän kutkuttavan jännä olo. "Seuraavan kerran autossa istuessani olen jo äiti!" "Lapsen syntymäpäivänä sataa hiljalleen ensilumi", "Mitenkähän se menee?". Supistuksia oli takana jo useita tunteja, mutta eteni hiljalleen.

Toista synnyttäessä oltiin liikkeellä jo vähän liian myöhään,. kun synnytys eteni sitä vauhtia, että oltiikin jo ennen sairaalaa varmaan jo ponnistusvaiheessa. Matka ei ollut pitkä, 5km, mutta loppuvaiheessa iski paniikki, pakko oli rullata ikkuna keskellä talveakin auki ja ähkiä ja huutaa täysillä, tuntui että kuolen siihen paikkaan. Onneksi pääsin vielä omin jaloin kipuamaan sairaalaan, mies kiiruhti parkkeeraamaan autoa ja ehti juuri paikalle ennen kuin vauva syntyi.

Ekasta oli levollisen rauhallinen ja vähän kutkuttavan jännä olo. "Seuraavan kerran autossa istuessani olen jo äiti!" "Lapsen syntymäpäivänä sataa hiljalleen ensilumi", "Mitenkähän se menee?". Supistuksia oli takana jo useita tunteja, mutta eteni hiljalleen.

Toista synnyttäessä oltiin liikkeellä jo vähän liian myöhään,. kun synnytys eteni sitä vauhtia, että oltiikin jo ennen sairaalaa varmaan jo ponnistusvaiheessa. Matka ei ollut pitkä, 5km, mutta loppuvaiheessa iski paniikki, pakko oli rullata ikkuna keskellä talveakin auki ja ähkiä ja huutaa täysillä, tuntui että kuolen siihen paikkaan. Onneksi pääsin vielä omin jaloin kipuamaan sairaalaan, mies kiiruhti parkkeeraamaan autoa ja ehti juuri paikalle ennen kuin vauva syntyi.

Että onkohan mies ihan oikeasti ajokunnossa niin kuin sovittiin ja väitti olevansa.

Miten oon saattanut itseni tähän tilanteeseen:)

Huolehdin, että lorahtaako lapsivettä vielä taksin penkille, vaikka oli vaippa. oli kaunis syyspäivä ja ihailin maisemia. Matka oli sen verran lyhyt, etti kauheasti kerrennyt miettiä.

En oikeasti muista! Mulla oli vedet alkaneet lorahdella yöllä, mutta supistuksia ei kuulunut. Aamulla vasta soitin. Lähdön tekemisessä kesti kauan, piti pakata lemmikit ja viedä ne vanhempieni luo. Siellä sitten vielä syötiin ja kahviteltiin. 

Kyllä mä varmaan sitä synnytystä jännitin. Lapsi syntyi sitten kahden päivän päästä.

Mä pohdin kanssa, että lorahtaakohan taksiin. Ja mulla ei ollut vaippaakaan, tosin matkakin oli lyhyt, noin 10 min. Taisin myös miettiä että elokuvissa on aina kova kiire ja meillä ei nyt mikään kiire ollut. Vedet oli mennyt ja supistuksista ei ollut tietoakaan.

Supistukset loppu vähäksi aikaa, kun lähdettiin kotoa, ja siinä automatkalla sit toivoin et "alkaispa jo uuestaan nii ei tarvis lähtä takas kotiin" :D sitte ku taas alko nii mietin että miten meninkään toivomaan -.-

Loppumatkasta myös mietin että eikö mies oikeesti voi ajaa lujempaa mutta silti varoen kaikkia möykkyjä ja taisinpa sanoakki sille sen :D

Myös mietin että ihanaa, kohta se syntyy ja meillä on vauva!

Eipä muuta kun missä ne supistukset on?Lähdettiin kun supisteli niin tiheästi ja autolla kyllä pääsi yöaikaan 5min sairaalaan.Yksi tai kaksi kerkesi tulemaan autossa vaikka matka tuntui pitkältä.

ei mitään erityistä. Olin menossa käynnistykseen aamulla hiukset laitettuina :) ja muutenkin nättinä. automatka kesti muutaman minuutin. jännitystä oli tietysti ilmassa. vauva syntyi vielä saman vuorokauden puolella, siinä vaiheessa tukka oli hiestä märkänä pitkin päätä. nauratti jälkeenpäin, että olin sitä aamulla niin tohkeissani pinnitellyt.

Molemmat kerrat on supistuskipu ollut jo sen verran kova, että on vienyt kaiken keskittymiskyvyn. Ja tosiaan pienetkin töyssyt tuntui ihan hirveiltä.

Matka sairaalaan  reilu 40km

1. kerralla, keskellä yötä, tuijotin peilikirkasta jäistä tietä ja mieti, että päästääköhän perille ja mitähän seuraavaksi tapahtuu. Lähdettiin kotoa heti kun lapsivedet meni, supistukset alkoivat autossa matkalla  *.... au au au...* syntyykö vauva ja milloin. Tunti meni matkaan ja neljä tuntiä myöhemmin oli vauva sylissä. 

2. kerralla mielessä kävi, että helvetinkö takia sinne sairaalaan (käynnistykseen) pitää näin julmetun aikaisin mennä, ei siellä kuitenkaan mitään tapahdu moneen tuntiin?

3. kohdalla ainoastaan SATTUUUU! ja "Eikö tää saatanan rakkine kulje kovempaa?" (matka lyheni kummasti  15 minuuttiin ja kkätilö sai juuri kopin vauvasta)