Lue keskustelun säännöt.
Jumissa moniongelmaisen ystävän kanssa
12.03.2013 |
Minulla on moniongelmainen ystävä, josta en pääse eroon. Oikeastaan emme ole edes ystäviä: tapasimme 3 vuotta sitten opiskelun merkeissä, jolloin en osannut aavistaa mitä oli tulossa. Tiesin alusta saakka, että tämä ihminen on masentunut, neuroottinen ja pakkomielteinen, mutta tapanani ei ole ollut hylätä ihmisiä tuollaisen takia. Pikemminkin haluan aina kuunnella, auttaa ja tukea jos vain pystyn.
Nyt pari vuotta myöhemmin mittani on aivan täynnä. Tuo ystäväni on aivan mahdoton ja käyttäytyy välillä ihan törkeästi minua kohtaan. Muita ystäviä hänellä ei olekaan, minä olen ainut joka jaksaa edelleen häntä kuunnella.
Masennus ja muut mielenterveysongelmat eivät ole tuomittavia asioita, mutta se on, että kaiken mahdollisen k*sipäisyyden perustele sillä että "no kun mä olen niin masentunut". Näiden vuosien aikana tuota ihmistä ei ole kertaakaan kiinnostanut kysyä mitään minun elämästäni tai kuulumisistani. Jos hän on joskus kysynyt miten minulla menee, saa minkä tahansa puheenaiheen käännettyä välittömästi häneen. Jos minä kerron kuinka kiire on koulun ja töiden kanssa, saan vastaukseksi vain "Jaa sinullako muka on vaikeaa, MINÄHÄN tässä olen se masentunut joka silti jaksaa käydä koulussa ja jolta juuri kuoli hamsterikin, eli älä sinä viitsi valittaa". Äänensävy tuollaisissa tilanteissa on hänellä joskus jopa hyökkäävä.
Minä olen ainut joka tästä ihmisestä huolehtii. Olen ainut, joka on hänen itsemurhayrityksiensä jälkeen käynyt sairaalassa häntä katsomassa. Edes hänen oma perheensä ei enää jaksa. Ja mitä siitä sitten seurasi? Moitteet siitä, etten käynyt tarpeeksi usein.
Olen viime aikoina yrittänyt ottaa etäisyyttä koko ihmiseen, mutta hän ei päästä irti. Minulla on omakin elämäni, enkä ehdi joka päivä hänen ainaisia itsesäälivalituksiaan kuuntelemaan, mutta sitähän hän ei ymmärrä. Minun pitäisi omistautua kokonaan hänen paapomiselleen, koska hän on masentunut ja hänellä on vaikeaa. Jos emme näe esim. viikkoon ja törmäämme yliopistolla sattumalta, nälväisee hän "Jaahas, olet sinäkin elossa vielä, aloin jo epäillä kun ei ole mitään kuulunut!"
Olen niin väsynyt tuohon ylinegatiiviseen, laiskaan ja hemmoteltuun ihmiseen. Hän on 27-vuotias eikä ole koskaan ollut edes töissä, koska "oman alan töitä ei saa eikä masentunut pysty mitään tylsää työtä tekemään". Olisin mielelläni tukena ihmiselle jolla on rankkaa, mutta jos vastapuoli ei koe minkäänlaista kiitollisuutta eikä halua olla vastavuoroisesti ystävä minulle, niin en enää jaksa yrittää. Tarjouduin kerran jopa suosittelemaan tätä ihmistä pomolleni, jotta hän saisi kesätöitä, mutta tämäkään ei kelvannut. Toisaalta hyvä niin, sillä en usko hänen pärjäävän missään töissä, missä häneltäkin odotetaan vastuunkantamista.
En vain pääse tästä ihmisestä eroon, sillä hän on itsetuhoinen. Minä olen hänen ainut sosiaalinen kontaktinsa, enkä halua ottaa vastuuta seurauksista, jos minäkin hylkään hänet.
Tämä ihminen imee minusta kaiken energian ja tekee minut hermostuneeksi ja alemmuudentuntoiseksi. En oikeasti tiedä mitä tehdä. Emme ole koskaan oikeasti edes olleet oikeita ystäviä, ja silti olen antanut hänelle enemmän aikaani ja energiaani kuin monille oikeasti läheisille ihmisille.
Mitä ihmettä voin tehdä??
Kommentit (45)
olin jo vähällä pistää välit poikki vanhan ystäväni kanssa, joka oli myös masentunut ja valitti jatkuvasti. joutui riitoihin lähes kaikkien läheistensä kanssa ja vika oli aina muissa. nyt kuitenkin on saanut lääkityksen ja elämän kuntoon ja on taas oma itsensä. olen tyytyväinen että jaksoin tukea häntä vaikka ei aina olisi niin huvittanutkaan. mutta olimme siis olleet ystäviä jo ennen masennusta ja tiesin että siellä sairauden takana on erilainen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:46"]
olin jo vähällä pistää välit poikki vanhan ystäväni kanssa, joka oli myös masentunut ja valitti jatkuvasti. joutui riitoihin lähes kaikkien läheistensä kanssa ja vika oli aina muissa. nyt kuitenkin on saanut lääkityksen ja elämän kuntoon ja on taas oma itsensä. olen tyytyväinen että jaksoin tukea häntä vaikka ei aina olisi niin huvittanutkaan. mutta olimme siis olleet ystäviä jo ennen masennusta ja tiesin että siellä sairauden takana on erilainen ihminen.
[/quote]
Ihanaa että jaksoit tukea ystävääsi ja että hänellä menee nyt paremmin! Minun on vaan vaikea suhtautua noin, koska en ole tuntenut ystävääni muunlaisena kuin tällaisena. Hän oli aivan eristäytynyt muista ihmisistä jo silloin, kun tapasimme. Toisin sanoen kaikki muut olivat jo katkaisseet välinsä häneen. En siis voi ollenkaan tietää, millainen ihminen siellä ongelmien takana olisi. Olen antanut hänelle todella paljon mahdollisuuksia olla ystävällisempi ja sosiaalisempi, mutta ei häntä kiinnosta. Hän on kai ihan tyytyväinen tilanteeseensa.
ap
Mä luin otsikon "Jumissa MONGOLIALAISEN ystävän kanssa" ja ihmettelin, että eipä niitä mongoleja taida Suomessa paljoa olla, harvinaisempi juttu!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:56"]
Mä luin otsikon "Jumissa MONGOLIALAISEN ystävän kanssa" ja ihmettelin, että eipä niitä mongoleja taida Suomessa paljoa olla, harvinaisempi juttu!
[/quote]
Mä luin eka, että mongoloidimaisen, ja ajattelin, että olipa rumasti sanottu ystävästä :D
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 14:48"]
Kunpa pystyisin pyristelemään eroon koko tyypistä, niin kuin sinä teit... Tiedän että hän on kateellinen siitä että minulla on ihana mies, on jopa sanonutkin (muka vitsinä) ettei ole reilua että minunlaisellani hissukalla on niin hyvä mies, kun taas hänestä ei ole kukaan kiinnostunut. Tiedän siis varsin hyvin kuinka paljon hän minua väheksyy ja pitää itseään huonompana.
Oloni on tosi kurja tämän kaiken takia, sillä ihan oikeasti haluaisin auttaa ihmisiä joilla on vaikeaa. Itse kärsin teini-ikäisenä pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä syömishäiriöstä, joten tiedän liiankin hyvin miten vaikeaa elämä voi tällaisten ongelmien kanssa olla. Mutta se, että kaikki on muka joko yhteiskunnan tai huonojen ystävien syytä, eikä koskaan omasta asenteesta johtuvaa, sitä näkökulmaa en hyväksy.
ap
[/quote]
12 jatkaa...
Nuorempana olisin kuunnellut ja murehtinut tilannetta, mutta nyt kun ikää on yli 30 niin ei ollut edes vaikea päätös lähteä (mitenköhän rautainen usko itseensä sitä onkaan kun vielä vanhemmksi tulee :D ). Voi olla että et vain ole vielä valmis, mutta usko kyllä että sekin päivä tulee. Painotan vaan sitä että toisen hengissä pysyminen ei ole sinun käsissäsi ja itsemurhalla uhkaaminen on... no, raukkamaista ainakin.
Tsemppiä toivotan, ja yritän valaa toivoa siihen että et antaisi tämän henkilön tuhota vielä montaa vuotta elämästäsi. Toivottavasti et vielä rajoita omaa elämääsi tämän henkilön takia? Ajatusleikkinä: mitä tapahtuisi jos ilmoittaisit olevasi raskaana
[/quote]
Kiitos tsemppauksesta! En aiokaan antaa ystävälleni kaikkea aikaani, vaan opiskelen ja käyn töissä juuri niin kuin itse haluan, ja vietän aikaa oikeiden ystävieni sekä mieheni kanssa. Joskus vaan tulee tilanteita kun hän soittaa ja minun on pakko rynnätä hänen luokseen, kun maailma on taas kaatunut jostain pikkusyystään. Lisäksi sähköposteja ja tekstareita tulee päivittäin.
Mielenkiintoinen tuo ehdottamasi ajatusleikki. Ystävääni ei ole tähänkään mennessä koskaan minun kuulumiseni kiinnostaneet, joten oletan, että hän sivuuttaisi koko asian eikä puhuisi siitä koskaan. On myös mahdollista että hän olisi vahingoniloinen siitä, että olen pilannut elämäni hankkimalla lapsen liian nuorena. Mitään onnitteluja ym. olisi ainakin turha odottaa.
ap