Lue keskustelun säännöt.
Jumissa moniongelmaisen ystävän kanssa
12.03.2013 |
Minulla on moniongelmainen ystävä, josta en pääse eroon. Oikeastaan emme ole edes ystäviä: tapasimme 3 vuotta sitten opiskelun merkeissä, jolloin en osannut aavistaa mitä oli tulossa. Tiesin alusta saakka, että tämä ihminen on masentunut, neuroottinen ja pakkomielteinen, mutta tapanani ei ole ollut hylätä ihmisiä tuollaisen takia. Pikemminkin haluan aina kuunnella, auttaa ja tukea jos vain pystyn.
Nyt pari vuotta myöhemmin mittani on aivan täynnä. Tuo ystäväni on aivan mahdoton ja käyttäytyy välillä ihan törkeästi minua kohtaan. Muita ystäviä hänellä ei olekaan, minä olen ainut joka jaksaa edelleen häntä kuunnella.
Masennus ja muut mielenterveysongelmat eivät ole tuomittavia asioita, mutta se on, että kaiken mahdollisen k*sipäisyyden perustele sillä että "no kun mä olen niin masentunut". Näiden vuosien aikana tuota ihmistä ei ole kertaakaan kiinnostanut kysyä mitään minun elämästäni tai kuulumisistani. Jos hän on joskus kysynyt miten minulla menee, saa minkä tahansa puheenaiheen käännettyä välittömästi häneen. Jos minä kerron kuinka kiire on koulun ja töiden kanssa, saan vastaukseksi vain "Jaa sinullako muka on vaikeaa, MINÄHÄN tässä olen se masentunut joka silti jaksaa käydä koulussa ja jolta juuri kuoli hamsterikin, eli älä sinä viitsi valittaa". Äänensävy tuollaisissa tilanteissa on hänellä joskus jopa hyökkäävä.
Minä olen ainut joka tästä ihmisestä huolehtii. Olen ainut, joka on hänen itsemurhayrityksiensä jälkeen käynyt sairaalassa häntä katsomassa. Edes hänen oma perheensä ei enää jaksa. Ja mitä siitä sitten seurasi? Moitteet siitä, etten käynyt tarpeeksi usein.
Olen viime aikoina yrittänyt ottaa etäisyyttä koko ihmiseen, mutta hän ei päästä irti. Minulla on omakin elämäni, enkä ehdi joka päivä hänen ainaisia itsesäälivalituksiaan kuuntelemaan, mutta sitähän hän ei ymmärrä. Minun pitäisi omistautua kokonaan hänen paapomiselleen, koska hän on masentunut ja hänellä on vaikeaa. Jos emme näe esim. viikkoon ja törmäämme yliopistolla sattumalta, nälväisee hän "Jaahas, olet sinäkin elossa vielä, aloin jo epäillä kun ei ole mitään kuulunut!"
Olen niin väsynyt tuohon ylinegatiiviseen, laiskaan ja hemmoteltuun ihmiseen. Hän on 27-vuotias eikä ole koskaan ollut edes töissä, koska "oman alan töitä ei saa eikä masentunut pysty mitään tylsää työtä tekemään". Olisin mielelläni tukena ihmiselle jolla on rankkaa, mutta jos vastapuoli ei koe minkäänlaista kiitollisuutta eikä halua olla vastavuoroisesti ystävä minulle, niin en enää jaksa yrittää. Tarjouduin kerran jopa suosittelemaan tätä ihmistä pomolleni, jotta hän saisi kesätöitä, mutta tämäkään ei kelvannut. Toisaalta hyvä niin, sillä en usko hänen pärjäävän missään töissä, missä häneltäkin odotetaan vastuunkantamista.
En vain pääse tästä ihmisestä eroon, sillä hän on itsetuhoinen. Minä olen hänen ainut sosiaalinen kontaktinsa, enkä halua ottaa vastuuta seurauksista, jos minäkin hylkään hänet.
Tämä ihminen imee minusta kaiken energian ja tekee minut hermostuneeksi ja alemmuudentuntoiseksi. En oikeasti tiedä mitä tehdä. Emme ole koskaan oikeasti edes olleet oikeita ystäviä, ja silti olen antanut hänelle enemmän aikaani ja energiaani kuin monille oikeasti läheisille ihmisille.
Mitä ihmettä voin tehdä??
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain tasolla mielestäni myös mahdollistat ystäväsi itsekeskeisyyden ja omissa murheissaan vellomisen. Jos ei olisi enää kertakaikkiaan ketään, joka häntä kuuntelisi, ehkä hänenkin täytyisi ryhdistäytyä. Tai sitten oikeasti tappaisi itsensä, mutta se ei olisi sinun syysi. Saatko itse jonkinlaista tyydytystä ajatuksesta, että pystyt 'pelastamaan' toisen, 'auttamaan' häntä hänen ongelmissaan, olemaan ainut enkeli, joka jaksaa kannattaa?
Lue kiltin tytön syndroomasta. Katso vaikka googlella ensin ja lainaa sitten aiheesta kirja. Saatat löytää itsesi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 20:51"]
Jollain tasolla mielestäni myös mahdollistat ystäväsi itsekeskeisyyden ja omissa murheissaan vellomisen. Jos ei olisi enää kertakaikkiaan ketään, joka häntä kuuntelisi, ehkä hänenkin täytyisi ryhdistäytyä. Tai sitten oikeasti tappaisi itsensä, mutta se ei olisi sinun syysi. Saatko itse jonkinlaista tyydytystä ajatuksesta, että pystyt 'pelastamaan' toisen, 'auttamaan' häntä hänen ongelmissaan, olemaan ainut enkeli, joka jaksaa kannattaa?
[/quote]
Olet oikeassa, kyllä se tuntuu hyvältä että pystyn edes jotenkin auttamaan. Minua ei kukaan tukenut syömishäiriöni tai ahdistukseni kanssa, mutta en toisaalta edes tukea pyytänyt vaikka olisin sitä tarvinnut. Aion jatkossakin auttaa jokaista, joka minulta apua pyytää. Tuntuu vain siltä, että tämä ihminen saa minut vain tuntemaan oloni kurjaksi ja ahdistuneeksi, enkä ole kiitoksen sanaa kuullut.
ap
Ap, "ystäväsi" käyttää sinuun valtaansa. Hän manipuloi sinua. Kuulostaa 3-vuotiaan käytökseltä. Kaiken pitää mennä hänen ehdoillaan ja pyöriä hänen ympärillään. Jos näin ei tapahdu, hän toimii niin rajusti, että sinun on "pakko" pyöriä hänen pillinsä mukaan.
Sinä et voi häntä pelastaa. Hänen täytyy mennä ihan pohjalle ja huomata, että hänen itensä on muututtava. En usko, että hän tekee itsemurhaa. Ja jos tekee, tehköön. En tunne laisinkaan empatiaa kuvailemaasi ihmistä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, älä kuvittele liikoja itsestäsi. Jos kaikki muut ihmiset ennen sinua ovat jo katkaisseet välit tähän "ystävääsi", eikä hän ole niiden jälkeen tappanut itseään, niin tekisikö hän se vain sinun vuoksesi?
Hän käyttää sinua hyväkseen. Ja se on mahdollista koska sinä annat sen tapahtua.
AP, halusin vain mainita, että olet uskomattoman empaattisen ja kärsivällisen ihmisen oloinen ihminen, joka kuitenkin on tasapainoinen omine harrastuksineen, töineen ja parisuhteineen. Aivan helmi ystävänä varmasti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä ystäväsi vaikuttaa aika patologiselta tapaukselta, ja tulee kyllä sinusta vetämään viimeisetkin ilmat pihalle - todella pitkään olet jaksanutkin, mutta jossain vaiheessa se etäisyyden otto on vain pakko tehdä, ihan oman itsesi takia. Auttaminen ei aina ole samaa kuin alistua mukaan toisen kurjuuden ja epätoivon kierteeseen ainoana oljenkortena...
Vastauksissa on paljon todella hyviä kirjoituksia ja viisauden sanoja. En itse osaa vastaavia läheskään, mutta voin kertoa että itselläni oli vastaava tilanne "aikoinaan". Tosin ei ainoastaan henkisesti riistävä, vaan myös muilla tavoin; epävakaa ystäväni hurahti huumeisiin poikaystävänsä myötä, ja koska olin ollut mukana illanvietossa jossa tapasivat toisensa, koin syyllisyyttä kaikesta kriisistä mitä seurasi. (Älytöntä kyllä). Vasta kun olin avannut ystävälleni puhelinliittymät ja maksanut itse ne laskut monta kertaa, antanut rahaa, vaatteitani oli viety, työpaikalleni tultu hillumaan, vienyt kaveria milloin päihdeklinikalle tai pelastanut ties mistä, ja kaikki ympärilläni alkoivat olla kypsiä tilanteeseen vedin välit poikki. Helppoa se ei ollut, ei puhuminen auttanut, itse lopulta jouduin vaihtamaan puhelinnumeroni ja muutin. Samaan kaupunkiin tosin jäin, ei pikku paikkakunta kyseessä.
Pahinta että kannoin kyllä huolta tästä ihmisestä sen jälkeenkin, mutta tajusin, ettei ole asiani häntä auttaa, ennen kuin hän haluaa itsestään muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kuinka vaikeaa on yrittää irrottautua tuollaisesta ihmissuhteesta. Tässä omat selviämiskeinoni:
- Älä sano suoraan että aiot katkaista välit. Älä edes silloin kun kaveri itkien inttää "Aiotko nyt hylätä minut? Aiotko heittää hukkaan kaikki nämä vuodet ja muistot..."jne.
- Älä reagoi syyllistykseen. Vaikka kuinka toinen uhkailee itsemurhalla, totea korkeintaan ilmeettömästi jaahas.
- Keksi lista tekosyitä, jotka voisivat olla totta. Esim. lapsella kuumetta, ylityöt, isä sairaana, miehen sisko tarvitsee apua, työtoverilla aviokriisi ja tarvitsee kuuntelijaa...
- Tämä opettele ulkoa: sinulla EI ole rahaa. Aina kun puhe "sattumalta" kääntyy raha-asioihin, toistelet vain ääneen kuinka sähkölasku oli valtava, vuokrakin nousi, ruokaan menee rahaa, lapsetkin tarvitsevat vaikka mitä...
- Puhelimeen ei ole pakko vastata. Tiedän kuinka ahdistavaa on tuijottaa sitä äänetöntä luuria jonka näytössä näet ystäväsi puhelinnumeron, mutta koska tiedät itsekin että ei sieltä mitään hyvää kuulu, älä vastaa. Ja puhelin ehdottomasti äänettömälle yöksi!
Itse katkaisin viime vuonna omaan tapaukseeni välit. Vaikeaa on vieläkin, joka päivä mietin kuinka tällä ihmisellä nyt menee. Monesti olen miettinyt yhteydenottoa, ja pelkään että saan kuulla että hän on tappanut itsensä. Mutta tiedän että vaikka kuinka toivon, ei tämä ihminen halua muuttaa tapojansa, ja joutuisin jälleen elämään hälytysvalmiudessa 24/h. Lisäksi inhoaan valehtelua, ja tämän ihmisen kanssa on aivan pakko valehdella, muuten en saa elää rauhassa sekuntiakaan.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 22:21"]
Ap, älä kuvittele liikoja itsestäsi. Jos kaikki muut ihmiset ennen sinua ovat jo katkaisseet välit tähän "ystävääsi", eikä hän ole niiden jälkeen tappanut itseään, niin tekisikö hän se vain sinun vuoksesi?
Hän käyttää sinua hyväkseen. Ja se on mahdollista koska sinä annat sen tapahtua.
[/quote]
Olet oikeassa, ei hän ole muidenkaan takia itseään tappanut. Mutta hän on kuitenkin yrittänyt muutaman kerran, ja se antaa minun mielessäni paljon lisää painoarvoa tulevillekin uhkauksille.
Aiemmin ehkä kuvittelinkin itsestäni liikoja siinä mielessä, että olin varma, että saan hänet lopulta tajuamaan ettei kaikessa voi vedota siihen että taskussa on lääkäriltä saatu masennusdiagnoosi. Olen yrittänyt saada häntä sosiaalisemmaksi mm. kutsumalla hänet syntymäpäiväjuhliini ja muihin rientoihin, mutta mikään ei ole toiminut. Pikemminkin tilanne menee aina pahemmaksi kun alkaa itku ja valitus siitä kun hänelle ei kukaan järjestä juhlia...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö mitä? Sinä et oikeasti auta häntä. Se on tässä se ongelma.
Sinä et auta häntä kasvamaan irti tuollaisesta menettelytavasta, koska annat hänen toimia itseäsi kohtaan tuolla tavoin. Hän joutuu kohtaamaan totuuden vasta siinä vaiheessa kun kukaan ei suostu tuohon leikkiin. Silloin tulee tarve muutokselle. Niin kauan kuin yksikin on pyöritettävissä, hän pyörittää ja hänen itsensäkin on paha olla. Puhumattakaan siitä kuinka paljon hän imee energiaa sinulta. Ja ihan turhaan. Koska siitä ei ole kellekään iloa.
Jos haluat olla oikeasti avuksi, älä mahdollista vääränlaista käytöstä.
Kiitos älyttömän paljon kaikille, jotka ovat kertoneet omia kokemuksiaan samantapaisista ongelmista! Tajuan nyt entistä paremmin että joskus tämän on pakko loppua, jos haluan pysyä itse järjissäni. Koska vaikuttaahan se minunkin elämääni negatiivisesti että joudun olemaan tämän "ystävän" ainut tuki ja turva, ja vaivannäöstäni huolimatta saan palkakseni vain nälvimistä, vähättelyä ja syyllistämistä.
Pitää vain vielä keksiä miten asian hoitaisin pois päiväjärjestyksestä. Tiedän liiankin hyvin olevani ainoa ystävä tälle ihmiselle, enkä haluaisi häntä hylätä. Sanotaanhan sitä, että ne jotka kaikkein vähiten ansaitsevat rakkautta, tarvitsevat sitä eniten. Minä uskon tähän sanontaan. En haluaisi jättää ketään yksin, mutta en myöskään halua uhrata itseäni sellaisen ihmisen takia, joka kohtelee minua huonosti.
Jotain olisi kuitenkin tehtävä...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos puhuisit suoraan? Sanoisit, että olet hyvin väsynyt ja että sinä tarvitset nyt kunnon välimatkaa hetkeksi. Ehdota, että palaatte asiaan sitten kun hän on valmis toimimaan vastavuoroisemmassa suhteessa. Kerro, ettei ole kenenkään etu että te kumpikin hukutte samaan suonsilmäkkeeseen.
Mikäli hän katkaisee välinne kokonaan, hän ei ole ystäväsi.
Kirjoita nuo asiat vaikka ystävällisen jämäkkään kirjeeseen ja kehota häntä säilyttämään ja lukemaan se tarvittaessa uudelleen. Siten hän pystyy pieninä palasina nielemään totuuden eikä hänen mielensä pysty loputtomiin vääristelemään asioita koska kirjeessä kaikki on niinkuin on, asiallisessa ja kunnioittavassa muodossa.
Jos haluat vaan vatvoa tätä tilannetta tekemättä minkäänlaista ratkaisua asian suhteen, huomannet itsekin olevasi hieman samanlainen kuin ystäväsi.
Minulle on yksi ystävä sanonut, että tarvisee hengitystilaa ja välimatkaa hetkeksi. Elämäntilanteeni oli todella vaikea, mutta sairas en ollut. Tuo kommentti satutti, mutta oli todella hyvä, että hän sanoi sen! Olemme edelleen läheisiä 10v myöhemmin.
en tiedä miten tuo toimisi sairaan ihmisen kanssa? Ehkä mielenterveysseuralta saisi vinkkejä? Mutta eroon on päästävä ja tilanne on epämukava kun joudut häntä kuitenkin tapaamaan...
Itse valitettavasti tiedän jopa tapausta, joissa ap:n kuvaamat tyypit ovat päätyneet itsemurhaan. Jos niin käy se ei ole ap sinun aiheuttamasi tilanne!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista ettet ole vastuussa siitä mitä toinen tekee itselleen. Vaikka olisi yrittänytkin, niin se on jokaisen ihan oma päätös. Minulla on itsemurhan tehnyt täti, ja kyllä hän etukäteen vähän sinnepäin merkkejä antoi, ja toiset aavistivat ja yrittivät auttaa, mutta hän kieltäytyi aina. ei hän ääneen uhkaillut, sellainen on yleensä narsistisen ihmisen tyyli. Tätini teki sen itsemurhan. Isä joutui kuulusteluun aseen takia, mutta tätini oli sen meiltä varastanut.
Joka sen todella tahtoo tehdä, tekee sen, koska hän kieltäytyy avusta kuitenkin. Huomionhakuinen sen sijaan hankkii itsensä sairaalaan.
Lopeta yhteydenpito. Oletko kuullut energiansyöjä-ihmisistä? Tässä sulla on nyt sellainen. vaihda puhelinnumerokin, ensin et vastaa, sitten vaihdat numeron. Sähköposteihin ja viesteihin et vastaa. Et ole velvollisuudessa häneen mitenkään, hän ei ole EDES verisukulainen. Ja minulla on kuvailemasi kaltainen appiukko, johon mieheni on katkaissut yhteydenpidon.
Minä yritän kirjoittaa sinulle tältä kannalta asiaa mietittäväksi. Eli miksi haluat auttaa.
Kirjoitit jo aiemmin, että aiot auttaa, mutta harmittaa kun kiitosta ei tule.
'Itsessäni huomasin saman piirteen joskus nuorempana. Olen itsekin rikkinäisestä kodista ja oireillut itsariyrityksellä yms.
Jossain vaiheessa haaveilin, että minusta tulee the auttaja. Ja kyllä autettavia riittikin. Ja loukkaannuin kun minua ei kiitetty.
Aloin siinä vaiheessa miettimään, että autanko ihmisiä terapoidakseni itseäni ja saadakseni kuulla, kuinka hyvä ihminen olen. Ehkä en välittänytkään niistä ihmisistä oikeasti, vaan odotin jonkinlaista riippuvuussuhdetta heiltä ja sitä, että he tarvitsevat minua. Kun he alkoivat selviämään, koin, että minua pitää kiittää ja loukkaannuin, kun minua ei nostettukaan jalustalle hyvänä ihmisenä. Jos joku ei parantunut, huokailin marttyyrina, kuinka olen väsynyt kun minua käytetään hyväksi. Sain siten syvää tyydytystä siitä, koska muut ihmiset nosti minut jalustalle ja hoki, että olen kiltti tyttö ja minulla on kiltin tytön syndrooma ja minun pitää etsiä voimia itselleni. Oi, kuinka se hiveli itsetuntoani.
Jossain vaiheessa tajusin, että en halua auttaa ihmisiä auttamisen takia, vaan ihan auttaakseni itseäni ja saadakseni jonkun läheisriippuvaisuuden kuriin. Saadakseni hyväksyntää ja siksi, että kokisin olevani olemassa.
Nykyään heivaan tuollaiset tapaukset ammattiauttajien pakeille. Olen edelleen empaattinen ja autan paljon vanhuksia ja muita. Mutta nykyään teen sen vain sen takia, että minulle tulee hyvä mieli. Enää en tarvitse auttamista nostaakseni sisäistä, nujerrettua lasta esille kehuttavaksi. Itsetuntoni on nykyään niin hyvä, että osaan nauttia elämästä ilman, että minun täytyy yrittää pelastaa koko maailma.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 11:43"]
Kiitos älyttömän paljon kaikille, jotka ovat kertoneet omia kokemuksiaan samantapaisista ongelmista! Tajuan nyt entistä paremmin että joskus tämän on pakko loppua, jos haluan pysyä itse järjissäni. Koska vaikuttaahan se minunkin elämääni negatiivisesti että joudun olemaan tämän "ystävän" ainut tuki ja turva, ja vaivannäöstäni huolimatta saan palkakseni vain nälvimistä, vähättelyä ja syyllistämistä.
Pitää vain vielä keksiä miten asian hoitaisin pois päiväjärjestyksestä. Tiedän liiankin hyvin olevani ainoa ystävä tälle ihmiselle, enkä haluaisi häntä hylätä. Sanotaanhan sitä, että ne jotka kaikkein vähiten ansaitsevat rakkautta, tarvitsevat sitä eniten. Minä uskon tähän sanontaan. En haluaisi jättää ketään yksin, mutta en myöskään halua uhrata itseäni sellaisen ihmisen takia, joka kohtelee minua huonosti.
Jotain olisi kuitenkin tehtävä...
ap
[/quote]
Ei tuo lopu kuin laittamalla kaiikki kontaktit poikki. Ja sitten haet apua huonoon itsetuntoosi tai sulla on toinen moniongelmainen taas roikkumassa sinussa. Siis niin kauan kuin sä TARVIIT tota kuviota se jatkuu.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 14:14"]
Minä yritän kirjoittaa sinulle tältä kannalta asiaa mietittäväksi. Eli miksi haluat auttaa.
Kirjoitit jo aiemmin, että aiot auttaa, mutta harmittaa kun kiitosta ei tule.
'Itsessäni huomasin saman piirteen joskus nuorempana. Olen itsekin rikkinäisestä kodista ja oireillut itsariyrityksellä yms.
Jossain vaiheessa haaveilin, että minusta tulee the auttaja. Ja kyllä autettavia riittikin. Ja loukkaannuin kun minua ei kiitetty.
Aloin siinä vaiheessa miettimään, että autanko ihmisiä terapoidakseni itseäni ja saadakseni kuulla, kuinka hyvä ihminen olen. Ehkä en välittänytkään niistä ihmisistä oikeasti, vaan odotin jonkinlaista riippuvuussuhdetta heiltä ja sitä, että he tarvitsevat minua. Kun he alkoivat selviämään, koin, että minua pitää kiittää ja loukkaannuin, kun minua ei nostettukaan jalustalle hyvänä ihmisenä. Jos joku ei parantunut, huokailin marttyyrina, kuinka olen väsynyt kun minua käytetään hyväksi. Sain siten syvää tyydytystä siitä, koska muut ihmiset nosti minut jalustalle ja hoki, että olen kiltti tyttö ja minulla on kiltin tytön syndrooma ja minun pitää etsiä voimia itselleni. Oi, kuinka se hiveli itsetuntoani.
Jossain vaiheessa tajusin, että en halua auttaa ihmisiä auttamisen takia, vaan ihan auttaakseni itseäni ja saadakseni jonkun läheisriippuvaisuuden kuriin. Saadakseni hyväksyntää ja siksi, että kokisin olevani olemassa.
Nykyään heivaan tuollaiset tapaukset ammattiauttajien pakeille. Olen edelleen empaattinen ja autan paljon vanhuksia ja muita. Mutta nykyään teen sen vain sen takia, että minulle tulee hyvä mieli. Enää en tarvitse auttamista nostaakseni sisäistä, nujerrettua lasta esille kehuttavaksi. Itsetuntoni on nykyään niin hyvä, että osaan nauttia elämästä ilman, että minun täytyy yrittää pelastaa koko maailma.
[/quote]
Minulla on sama ongelma kuin sinulla oli. Oikein haalin ympärilleni näitä ongelmatapauksia. Yleensä kuvio menee näin:
-Tutustun johonkin ihmiseen.
-Aistin, että häntä on kohdeltu huonosti vaikka vanhempiensa taholta tai että hän on jonkun pahan ihmisen tossun alla esim. uskonnollisessa yhteisössä tai väkivaltaisessa suhteessa.
- Ihminen on myös yleensä ilkeä, kostonhimoinen, pahansuopa, itsekeskeinen, ei kunnioita toisten rajoja tai on empatiakyvytön.
- Ajattelen, että voin auttaa häntä. Kohtelen erityisen hyvin niitä joilla on ollut rakkaudeton lapsuus, yritän osoittaa tossun alla eläville miten heitä kusetetaan, olen rehellinen ja kiltti.
- He eivät muutu. Ystävällisyyteni he maksavat takaisin varastamalla minulta, sekaantumalla parisuhteeseeni, penkomalla tavaroitani, puhumalla pahaa selän takana, uhkailemalla, näpäyttelemällä tai valehtelemalla.
- Nämä ihmiset ovat kuin mustia aukkoja joille mikään ei riitä, mikään ei muuta heitä paremmaksi, heiltä ei saa takaisin päin mitään hyvää eivätkä he edes osoita katumusta vaan heidän omasta mielestään he ovat toimineet täysin oikein.
- Mitä järkeä säälissä on? Missä määrin ihminen on itse vastuussa itsestään? Onko Touko Tarkki kusetettu imbesilli vai aktiivinen toimija? Onko kukaan oikeasti uhri?
-En tarkoita tässä niitä ihmisiä jotka ovat kusipäitä aivan avoimesti ja jotka kertovat periaatteensa rehellisesti ja toimivat niiden mukaan. Tarkoitan niitä ihmisiä jotka luulevat olevansa tosi hyviä mutta jotka loukkaavat jatkuvasti muita ja muut (kuten minä) sallivat sen koska jos heitä kohdeltaisiin sen mukaan mitä he ansaitsisivat käytösensä perusteella, he olisivat hyvin yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä. Se on taas on aika raakaa.
- Mitä tässä nyt voi tehdä? Vituttaa kaikki.
Mulla oli just samanlainen tilanne yhden "ystävän" kanssa vuosia sitten, ahdistuin hänen kanssaan jo pienestä puhelusta, hän oli myös todella itsetuhoinen, muita syyllistävä ja jopa uhkaileva. Laitoin lopulta puhelinnumeroni salaiseksi ja lopetin täysin yhteyden pitämisen häneen. En nyt tiedä mitä hänelle kuuluu, kuin sivukautta vain tiedän, että hän on yhä elossa, joten jotenkin hän on ilman minuakin pärjännyt.
Googlaa epävakaa persoonallisuushäiriö. kaverisi kuulostaa juuri sellaiselta. he ovat usein tuollaisia "masentuneita" ja päätyvätkin usein hoitoon juuri itsemurhayritysten takia.
Et pysty parantamaan tätä kaveria, sillä hän tarvitsisi pitkällistä terapiaa. Tulet hajottamaan vain itsesi jos jatkat hänen sylkykuppinaan.
Ota yhteyttä vaikka omaiset mielenterveystuen tukena ry:n. Sieltä löytyy varmasti ihminen, jonka kanssa voit puhua tästä asiasta - vaikket omainen olekaan. Sieltä voisi löytyä järjen ääni, jonka kautta vapaudut syyllisyydestä, jota tunnet jos et ole tämän "ystäväsi" käytetettävissä. (poljettavissa, hyväksi käytettävissä?)