Miksi on pakko vain jaksaa?

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimat itselläkin lopussa. Teen työtä nollatyösopimuksella toistuvilla määräaikaisilla sopimuksilla joka tarkoittaa, että töitä pitää painaa hullun lailla ympäri vuoden ja jos haluan pitää vapaata niin firma korvaa minut toisella työntekijällä. Onneksi kohta on asuntolaina maksettu niin voin lähteä kyseisestä firmasta menemään ja viettää pitkän vapaan ansiosidonnaisella.

Tätä mä en ymmärrä. Asuntolaina. Se tuntuu olevan monelle se elämää suurempi juttu. Oma asunto :D Ja sen vuoksi sitten raadetaan näemmä ihan ilman lomia, kovalla stressillä. Ei kuulosta järkevältä.

Minä olen raatanut sen eteen 22,5 vuotta. Vielä pitää raataa puoli vuotta ja sitten se loppuu. Se tarkoittaa, että minulla on koko loppuelämäni, jota on todennäköisesti vielä jäljellä yli 30 vuotta, enemmän mahdollisuuksia toteuttaa haaveitani.

Asuntolainan ansiosta voin asua kuten haluan. Ihminen viettää kotonaan aika suuren osan elämästään. Sitä paitsi nyt maksan tästä vastiketta 350€ ja lainaa 500€. Jos vuokraisin samanlaisen, se maksaisi 1500€/kk.

Eikö edelleenkään kuulosta järkevältä?

Tämä on sitä sitku-elämää, jota suurin osa kuolinvuoteellaan katuu. Mikä siinä, raada reilut 20v ja nauti sitten EHKÄ sen 30v. Puolen vuoden päästä voit siis alkaa toteuttamaan haaveitasi, ne ei siis taida olla kovin kalliita. Kun kerran duunista voit irtisanoutua ja jäädä ansiosidonnaiselle, joka ei kovin iso voi olla, kun olet matalapalkkainen. Toki lainanlyhennys jää, joten kyllähän siitä sen kolmesataa saa laittaa haaveiden toteuttamiseen. Onneksi nykyään nyorempi väki osaa nauttia elämästään matkan varrella, ilman järjetöntä kituuttamista. Mutta totta, ehtiihän sitä elää vielä päälle viiskymppisenäkin, mitä suotta alusta asti :)

Vierailija kirjoitti:

Tiedänhän minä miksi on pakko jaksaa. Pakko jaksaa koska on velvoitteita eikä voi vain jäädä laverille makaamaan ja downshiftaamaan kuten sanotaan. Enkä edes haluaisi, mutta haluaisin kuitenkin. Ts haluaisin, että työ ei veisi näin suurta osaa ajastani ja haluaisin muitakin asioita kuten toimivan avioliiton. Mutta en voi esim.lyhyempää työaikaa tehdä ja jo nyt kuulen kuinka palkkani on paska vaikka täyttä työaikaa teenkin. Hohjoihaa tätä elämää.

Ap

Ei ole siis pakko, vaan olet valinnut ja valitset jatkossakin tuon elämän. Ole siis kiitollinen, kun voit elää vlitsemaasi elämää.

Ei tarvitse kuunnella moralisointia täällä. Se, että muilla ei ole töitä, tai että esivanhemmat ovat joutuneet raatamaan itsensä tärviölle, ei ole mikään peruste jatkaa samaa kierrettä. Sanon rumasti: tähän vetoavat ne, jotka eivät suostu tajuamaan, että itselläkin olisi aihetta tutkia jaksamistaan ja toimintansa motiiveja.

Päävastuussa olet sinä itse. Kukaan muu ei voi tietää, miltä sinusta tuntuu ja kauanko vielä jaksat. Ehdotan, että rupeat katsomaan itsellesi uutta työpaikkaa tai peräti uutta ammattia. Tiedän, että kun pankki odottaa lainanlyhennyksiä, homma ei ole helppo. Mutta kumpi on tärkeämpi, terveytesi vai se, että omistatte asunnon, jonka kalliit rempat alkavat, kun ostohinta on saatu maksettua. Haluatko jäädä ikuiseen pankkilainakierteeseen? Ahtaaseen yksiöön meistä lopulta jokainen joutuu. Sitä ennen olisi kiva, että olisi elämäntuskassa edes toisinaan taukoja.

Arkipäivästä yleensä vähän yli kolmannes menee töihin ja työmatkoihin. Toinen mokoma menee nukkuessa. Jäljelle jäävästä kolmanneksesta jonkinmoinen osa menee välttämättömyyksiin: kotitöihin, kauppareissuihin jne, paljonko kukin sitten käyttääkin aikaansa niihin. Sanoisin, että kotitöiden mielekkyyttäkin kannattaa miettiä, vaikka varmaan oman toiminnan kyseenalaistamiseen ovat vähiten valmiina ne, jotka kokevat sekä ilokseen että velvollisuudekseen sen, että jalkalistat on jynssätty hammasharjalla.

Mikä sinua motivoi, AP. Edellisen perusteella sanoisin, että kannattaa pohtia, onko oma ansiotyö omien taipumusten mukaista. Oliko se sitä alunperinkään ja varsinkin: onko se enää? Jos töissä on paha olla, kyse ei välttämättä ole työn raskaudesta. Toki siitäkin, mutta kannattaa muistaa, että eri ihmisille eri työt ovat raskaita. Keskittymishäiriöinen ei taida kauan hyllyttää kirjastossa kirjoja päätymättä sairaslomalle tai johonkin vakavampaankin.

Kuluneen sanonnan mukaan: ei saa jäädä tuleen makaamaan. Jos uupumusta on kestänyt kauan, voi sairaslomasta saada tilapäisen helpotuksen - jos sattuu saamaan sairasloman syystä, joka kelpaa työnantajalle ja Kelalle. Jotta tilanne ratkeaa, pitää olla valmis suuriinkin muutoksiin. Ehkä se sitten on häviö, että joutuu vaihtamaan omistusasuntonsa pienempään, mutta kannattaako sitä tappiota kauan tuskitella, jos sillä voittaa paremman elämänlaadun?

.

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimat itselläkin lopussa. Teen työtä nollatyösopimuksella toistuvilla määräaikaisilla sopimuksilla joka tarkoittaa, että töitä pitää painaa hullun lailla ympäri vuoden ja jos haluan pitää vapaata niin firma korvaa minut toisella työntekijällä. Onneksi kohta on asuntolaina maksettu niin voin lähteä kyseisestä firmasta menemään ja viettää pitkän vapaan ansiosidonnaisella.

Tätä mä en ymmärrä. Asuntolaina. Se tuntuu olevan monelle se elämää suurempi juttu. Oma asunto :D Ja sen vuoksi sitten raadetaan näemmä ihan ilman lomia, kovalla stressillä. Ei kuulosta järkevältä.

Minä olen raatanut sen eteen 22,5 vuotta. Vielä pitää raataa puoli vuotta ja sitten se loppuu. Se tarkoittaa, että minulla on koko loppuelämäni, jota on todennäköisesti vielä jäljellä yli 30 vuotta, enemmän mahdollisuuksia toteuttaa haaveitani.

Asuntolainan ansiosta voin asua kuten haluan. Ihminen viettää kotonaan aika suuren osan elämästään. Sitä paitsi nyt maksan tästä vastiketta 350€ ja lainaa 500€. Jos vuokraisin samanlaisen, se maksaisi 1500€/kk.

Eikö edelleenkään kuulosta järkevältä?

Tämä on sitä sitku-elämää, jota suurin osa kuolinvuoteellaan katuu. Mikä siinä, raada reilut 20v ja nauti sitten EHKÄ sen 30v. Puolen vuoden päästä voit siis alkaa toteuttamaan haaveitasi, ne ei siis taida olla kovin kalliita. Kun kerran duunista voit irtisanoutua ja jäädä ansiosidonnaiselle, joka ei kovin iso voi olla, kun olet matalapalkkainen. Toki lainanlyhennys jää, joten kyllähän siitä sen kolmesataa saa laittaa haaveiden toteuttamiseen. Onneksi nykyään nyorempi väki osaa nauttia elämästään matkan varrella, ilman järjetöntä kituuttamista. Mutta totta, ehtiihän sitä elää vielä päälle viiskymppisenäkin, mitä suotta alusta asti :)

Aivan kuin mukas olisi vain kaksi ääripäätä: Joko elää täysillä nyt tai sitten joskus. Minä ainakin olen aina pyrkinyt etsimään kultaista keskitietä elämän nautintojen ja säästämisen ja sijoittamisen välillä.