Lue keskustelun säännöt.
Miksi tulo- ja elintasoerojen kasvattaminen on väärin?
10.03.2019 |
Jos ponnistelemalla saisi enemmän kuin naapuri, niin kyllähän se kannustaisi yrittämään. Nyt ei kannata kun kotona makaamisella saa saman kuin akateeminen työssäkäyvä.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Tässä sivustaseuraajalta ensinnäkin pisteet siitä, että olet noin nuorena tajunnut tehdä asioita itsesi hyväksi. Mutta kerro vähän lisää tästä akateemisestä työttömyydestäsi. Nimittäin jos omasta valinnastaan kouluttautuu alalle, jossa tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, on peiliin katsomisen paikka. Tämä siis ihmiseltä joka teki juuri näin. Jotain omaa harkintaa täytyy käyttää alaa valittaessa. Vastuuta siitä ei voi ulkoistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kokonaishyvinvointi ja kansantalous kasvavat pitkällä tähtäimellä parhaiten silloin kun tuloerot eivät ole kovin suuret. Esimerkiksi Suomessa 80-90-lukujen taitteessa retkahtaneet tuloerot ovat maksaneet meille noin 30% sen jälkeisestä talouskasvusta eli nykyisenkaltaista velanottoa ei olisi koskaan tarvittu mikäli silloin olisi tehty oikeita päätöksiä.
Ja ennen kommunistihöpinöitä huomautan että liian pienet tuloerot ovat myös yhtälailla kasvua hidastava tekijä, optimi ei ole kummassakaan ääripäässä vaan niiden välillä.
USA on maailman johtavia talouksia ja innovaatiokeskuksia, koska siellä maksetaan osaajille. Kukaan ei halua Suomessa kouluttautua jos ojankaivaja saa samaa palkkaa kuin tekniikan tohtori. Tämä nyt on päivänselvä asia. Kukaan ei pakota menemään sieltä, missä rima on matalin.
Se, että tekniikan tohtori tienaa saman kuin ojankaivaja (joita ei kylläkään ole) liittyy yritysten haluttomuuteen maksaa osaamisesta, ei siihen, että olisimme yhteiskuntana jotenkin liian tasa-arvoinen. Tekniikan tohtori tienaa varmasti enemmän kuin mielikuvitusojankaivaja, jos hänen osaamiselleen on käyttöä, mutta mikä on sinusta tarpeeksi? 2x? 5x? 20? 100? Pitääkö tohtorin palkkaavan yrityksen nostaa tohtorin palkkaa vai pitääkö ojankaivaja palkka puolittaa, jotta tohtori olisi tyytyväinen? Vai itkettääkö verot, joilla se tohtorinkin koulutus on maksettu?
Te samat ihmiset ilmeisesti sanotte sille ojankaivajalle, että jokainen on oman onnensa seppä, mutta tohtoria yhteiskunnan pitäisikin paapoa kiitokseksi siitä, että on viitsinyt. Miksei tohtori itse tee tilanteelleen jotain, kerran osaamista on? Miksi pitää mennä sieltä missä rima on matalin?
Eiköhän se ole vain hyvä, että sekä tohtorilla että ojankaivajalla on molemmilla hyvä elämä. Kyllä tohtori palkintonsa ansaitsee, mutta kohtuus kaikessa. Yrittäjän riskin saa ottaa ja jos joku yritys ei ymmärrä palkata ja palkita, on se yrityksen ongelma.
Sanotaan että se tekniikan tohtori tienaa 100ke vuodessa, tämä tarkoittaa että työnantajalustannukset ovat noin. 200ke, tästä summasta menee 24% työeläkemaksuun, siitä 86% suoraan eläkeläisille (jotka jaksa at muistuttaa kuinka ovat itse eläkkeensä tienanneet), 12% rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten, loput tuosta toisesta 100ke menee vakuutuksiin, ja muihin pakollisiin työnantajamaksuihin.
Siitä brutto palkasta menee sitte. 50% veroihin, eli loppupeleissä sen tekniikantohtorin palkasta menee. 75% veroihin ja maksuihin.
Sitten lisäksi kaikki omistamisesta verotus, koska tekniikan tohtorilla todennäköisesti on pääomatuloja ja omistusasunto.
Tästäkö pitäisi vielä leikata lisää että ”köyhät” olisivat tyytyväisempiä?
Eikö mikään riitä?
otan selvää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa tiivistyy hyvin se, miksi suomalaisilla on varallisuutta vähemmän kuin muilla. Kun kaiken pitää olla tasapäistettyä siten, että kaikilla menee tasaisen huonosti, ei mahdollisuuksia vaurastumiseen ole eikä tule. Oikea sosialismin kukkanen. Tuloeroista ja niiden poistamisesta jaksetaan vouhottaa kuin pahimmat kommunistit, vaikka kommunismi on kerta toisensa perään todettu syntyjään kuolleeksi aatteeksi.
Vaurastuminen lisää vaurautta tarkoittaen sitä, että mitä paremmin joillakin menee, sitä paremmin menee lopulta kaikilla. AV- mammat ja muut vihervasemmiston kannattajat kuvittelevat kuitenkin, että mitä huonommin muilla menee, sitä paremmin kaikilla menee. Kertakaikkiaan vääristynyt ajatusmalli. Miksi pyrkiä siihen, että kaikkien täytyy kitkuttaa pienillä tuloilla ja minimaalisella varallisuudella?
Kuka tuohon on pyrkimässä?
Ainoa, mitä tavoitellaan, on että palkalla tulisi toimeen ilman yhteiskunnan tukia (liikaa pyydetty?) .
Sinun trickle down -teoriasi on ammuttu alas jo moneen kertaan, mitään valumaefektia ei todellisuudessa ole.
Ai ei ole pääomia? On niitä, mutta harjoitetulla talouspolitiikalla ne on lähes kaikki siirretty maamme rikkaimmalle 1 %:lle . He sitten sijoittelevat pääomaiaan hallintarekistesterien ja vakkutuskuorten suojissa paljolti myös ulkomaille sekä veroja maksamatta. Ne pääomat eivät käytännössä hyödytä Suomea mitenkään.
Ja kun osakekauppa käytännössä tarkoittaa sitä, että esim. minä myyn osmistamani osakkeet jollekulle muulle, itse yritys ei hyödy siinä yhtään. Minä saan kauppasumman, useimmiten suuremman kuin olen maksanut ja ostaja saa tulevat tuotot. Yritys ei saa mitään. Miten tällaiset pääomat hyödyttävät Suomea?
Start up-yrityksiin sijoittaminen taas saattaa tuoda valtavat voitot, mutta yhtä hyvin siinä voi menettää kaiken. Tälllaista riskisijoittamsita, joka oikeasti saattaisi tuoda hyötyä malleemme, harjoittavien määrä on vähäinen - juuri korkeiden riskien johdosta.
Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan 90 % suomalaisista on menettänyt varallisuuttaan. 10 % on siis kasvattanut, mutta tuonkin 10 %:n sisällä erot ovat valtavat - sen rikkaimman 1 %:n hyväksi.
Slide nro 5 näyttää tilanteen graafina.
https://www.slideshare.net/Tilastokeskus/varallisuuserojen-kehitys-suom…
Täällä taas sellaiset ihmiset meuhkaa hallintarekistereistä jotka eivät tiedä mitä se tarkoittaa.
Tiedätkö että rahasi pankissa ovat hallintarekisterissä? Miksi toimit näin, vaikka vastustat hallintarekisteriä? Etkö maksa veroja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Varmaankin huonoa tuuria töiden suhteen, huono päätös alasta (jos kerran töitä ei ole), mutta en usko, että huono-osaisuuttasi voi pitää periytyneenä, koska olet kuitenkin korkeasti koulutettu. Ahkeruudella pärjää kyllä pitkälle, toki tarvitaan hyvää tuuriakin.
Toki myös peiliinkin voi katsoa, jos kouluttautuu alalle, jossa ei töitä ole. Itse en valinnut omaa unelma-alaani, koska tiesin sen huonosta työllisyystilanteesta. Luultavasti olisin ollut työtön siitä asti kun yliopistosta olisin valmistunut. Myös silloinkin voi peiliin katsoa, jos työksi ei kelpaa muu kuin oman alan työ ja on valmis elämään työttömyystuen varassa vuosia, koska ei muuta suostu tekemään. Vaimoni on maisteri, joka on töissä ravintolassa. Palkka on noin 2500€/kk eikä todellakaan mikään unelmaduuni, mutta mieluummin sitä tekee kuin makaa kotona itsesäälissä. ei vaimonikaan ala työllistä ja uutta ammattia ei viitti enää opiskella, joten pakko tehdä jotain mistä rahaa saa. Jos vaimo odottelisi ihmettä ja alan työllisyystilanteen parantumista, ei varmaan mitään ikinä tienaisikaan, kun saisi odotella eläkkeeseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kokonaishyvinvointi ja kansantalous kasvavat pitkällä tähtäimellä parhaiten silloin kun tuloerot eivät ole kovin suuret. Esimerkiksi Suomessa 80-90-lukujen taitteessa retkahtaneet tuloerot ovat maksaneet meille noin 30% sen jälkeisestä talouskasvusta eli nykyisenkaltaista velanottoa ei olisi koskaan tarvittu mikäli silloin olisi tehty oikeita päätöksiä.
Ja ennen kommunistihöpinöitä huomautan että liian pienet tuloerot ovat myös yhtälailla kasvua hidastava tekijä, optimi ei ole kummassakaan ääripäässä vaan niiden välillä.
USA on maailman johtavia talouksia ja innovaatiokeskuksia, koska siellä maksetaan osaajille. Kukaan ei halua Suomessa kouluttautua jos ojankaivaja saa samaa palkkaa kuin tekniikan tohtori. Tämä nyt on päivänselvä asia. Kukaan ei pakota menemään sieltä, missä rima on matalin.
Se, että tekniikan tohtori tienaa saman kuin ojankaivaja (joita ei kylläkään ole) liittyy yritysten haluttomuuteen maksaa osaamisesta, ei siihen, että olisimme yhteiskuntana jotenkin liian tasa-arvoinen. Tekniikan tohtori tienaa varmasti enemmän kuin mielikuvitusojankaivaja, jos hänen osaamiselleen on käyttöä, mutta mikä on sinusta tarpeeksi? 2x? 5x? 20? 100? Pitääkö tohtorin palkkaavan yrityksen nostaa tohtorin palkkaa vai pitääkö ojankaivaja palkka puolittaa, jotta tohtori olisi tyytyväinen? Vai itkettääkö verot, joilla se tohtorinkin koulutus on maksettu?
Te samat ihmiset ilmeisesti sanotte sille ojankaivajalle, että jokainen on oman onnensa seppä, mutta tohtoria yhteiskunnan pitäisikin paapoa kiitokseksi siitä, että on viitsinyt. Miksei tohtori itse tee tilanteelleen jotain, kerran osaamista on? Miksi pitää mennä sieltä missä rima on matalin?
Eiköhän se ole vain hyvä, että sekä tohtorilla että ojankaivajalla on molemmilla hyvä elämä. Kyllä tohtori palkintonsa ansaitsee, mutta kohtuus kaikessa. Yrittäjän riskin saa ottaa ja jos joku yritys ei ymmärrä palkata ja palkita, on se yrityksen ongelma.
Sanotaan että se tekniikan tohtori tienaa 100ke vuodessa, tämä tarkoittaa että työnantajalustannukset ovat noin. 200ke, tästä summasta menee 24% työeläkemaksuun, siitä 86% suoraan eläkeläisille (jotka jaksa at muistuttaa kuinka ovat itse eläkkeensä tienanneet), 12% rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten, loput tuosta toisesta 100ke menee vakuutuksiin, ja muihin pakollisiin työnantajamaksuihin.
Siitä brutto palkasta menee sitte. 50% veroihin, eli loppupeleissä sen tekniikantohtorin palkasta menee. 75% veroihin ja maksuihin.
Sitten lisäksi kaikki omistamisesta verotus, koska tekniikan tohtorilla todennäköisesti on pääomatuloja ja omistusasunto.
Tästäkö pitäisi vielä leikata lisää että ”köyhät” olisivat tyytyväisempiä?
Eikö mikään riitä?
Työnantajakustannukset 200 000e sadan tonnin vuosipalkasta? :D :D :D
Jotain rajaa nyt tarkoitushakuiseen valehteluunkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on epäreilua, että terveen ja työkykyisen elintason pitäisi olla paljon parempi kuin sairaan ja työkyvyttömän, jolla on jo valmiiksi paljon raskaampaa kuin terveellä työssäkäyvällä.
Sairas- ja työkyvytön saa jo nyt eläkkeen, henkilökohtaisen avustajan tarvittaessa, jopa useampia, ilmaiset hoidot ja kuntoutukset. Mitä vielä pitäisi saada? Mutta kertokaapa miksi terveen ja työkykyisen, mutta työhaluttoman tai osaamattoman pitäisi saada sama elintaso kuin naapurin kirurgilla?
Missä todellisuudessa oikein elät? En ole edes fysioterapiaa saanut ilmaiseksi vaan maksan siitä satoja euroja pienestä kuntoutustuestani. Jos tipun työkyvyttömänä työmarkkinatuen varaan niin en pysty käymään fyssarilla enää ollenkaan. Kyllä, moni oikeasti työkyvytön on työkkärin kirjoilla koska työkyvyttömyyseläkkeelle on todella vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Tässä sivustaseuraajalta ensinnäkin pisteet siitä, että olet noin nuorena tajunnut tehdä asioita itsesi hyväksi. Mutta kerro vähän lisää tästä akateemisestä työttömyydestäsi. Nimittäin jos omasta valinnastaan kouluttautuu alalle, jossa tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, on peiliin katsomisen paikka. Tämä siis ihmiseltä joka teki juuri näin. Jotain omaa harkintaa täytyy käyttää alaa valittaessa. Vastuuta siitä ei voi ulkoistaa.
Luuletko, että sen siinä hakuvaiheessa tietää, millä alalla on enää vaikkapa kymmenen vuoden päästä töitä? Yliopisto-opinnot kestää useita vuosia. Hakuvaiheessa kaikki, siis ihan KAIKKI toitotti, että varmasti tulet työllistymään tuolla tutkinnolla. Sisään otettiin muutama prosentti hakijoista, ja ei humanistinen ala. Ja minulla siis muitakin opintoja kuin tämä yksi. Kaikista on vakuutettu, että töitä saat ja varmasti tällä tutkinnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Varmaankin huonoa tuuria töiden suhteen, huono päätös alasta (jos kerran töitä ei ole), mutta en usko, että huono-osaisuuttasi voi pitää periytyneenä, koska olet kuitenkin korkeasti koulutettu. Ahkeruudella pärjää kyllä pitkälle, toki tarvitaan hyvää tuuriakin.
Toki myös peiliinkin voi katsoa, jos kouluttautuu alalle, jossa ei töitä ole. Itse en valinnut omaa unelma-alaani, koska tiesin sen huonosta työllisyystilanteesta. Luultavasti olisin ollut työtön siitä asti kun yliopistosta olisin valmistunut. Myös silloinkin voi peiliin katsoa, jos työksi ei kelpaa muu kuin oman alan työ ja on valmis elämään työttömyystuen varassa vuosia, koska ei muuta suostu tekemään. Vaimoni on maisteri, joka on töissä ravintolassa. Palkka on noin 2500€/kk eikä todellakaan mikään unelmaduuni, mutta mieluummin sitä tekee kuin makaa kotona itsesäälissä. ei vaimonikaan ala työllistä ja uutta ammattia ei viitti enää opiskella, joten pakko tehdä jotain mistä rahaa saa. Jos vaimo odottelisi ihmettä ja alan työllisyystilanteen parantumista, ei varmaan mitään ikinä tienaisikaan, kun saisi odotella eläkkeeseen asti.
Jos on jo tehnyt monenlaista hanttihommaa, kuten tuossa ylempänä seisoo, niin miksi luulet, että vain oman alan työn kelpaa? Akateemisesti koulutettuna asia kääntyy vain usein niin, että se on työnantaja, joka ei huoli enää töihin, koska ei usko motivaationi riittävän tai minun häipyvän heti, kun oman alan töitä tulee tarjolle. Ravintola-alan työt eivät minulle kuitenkaan sovi, käsi-ihottuma ja allergiat estävät sen. Olen nimittäin hakenut tällekin alalle, mutta jo haastattelussa minut torpattiin tällä perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Varmaankin huonoa tuuria töiden suhteen, huono päätös alasta (jos kerran töitä ei ole), mutta en usko, että huono-osaisuuttasi voi pitää periytyneenä, koska olet kuitenkin korkeasti koulutettu. Ahkeruudella pärjää kyllä pitkälle, toki tarvitaan hyvää tuuriakin.
Toki myös peiliinkin voi katsoa, jos kouluttautuu alalle, jossa ei töitä ole. Itse en valinnut omaa unelma-alaani, koska tiesin sen huonosta työllisyystilanteesta. Luultavasti olisin ollut työtön siitä asti kun yliopistosta olisin valmistunut. Myös silloinkin voi peiliin katsoa, jos työksi ei kelpaa muu kuin oman alan työ ja on valmis elämään työttömyystuen varassa vuosia, koska ei muuta suostu tekemään. Vaimoni on maisteri, joka on töissä ravintolassa. Palkka on noin 2500€/kk eikä todellakaan mikään unelmaduuni, mutta mieluummin sitä tekee kuin makaa kotona itsesäälissä. ei vaimonikaan ala työllistä ja uutta ammattia ei viitti enää opiskella, joten pakko tehdä jotain mistä rahaa saa. Jos vaimo odottelisi ihmettä ja alan työllisyystilanteen parantumista, ei varmaan mitään ikinä tienaisikaan, kun saisi odotella eläkkeeseen asti.
Jos on jo tehnyt monenlaista hanttihommaa, kuten tuossa ylempänä seisoo, niin miksi luulet, että vain oman alan työn kelpaa? Akateemisesti koulutettuna asia kääntyy vain usein niin, että se on työnantaja, joka ei huoli enää töihin, koska ei usko motivaationi riittävän tai minun häipyvän heti, kun oman alan töitä tulee tarjolle. Ravintola-alan työt eivät minulle kuitenkaan sovi, käsi-ihottuma ja allergiat estävät sen. Olen nimittäin hakenut tällekin alalle, mutta jo haastattelussa minut torpattiin tällä perusteella.
Juuri näin! Akateeminen ystäväni haki työttömänä myös siivoamaan mutta ei kutsuttu edes haastatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka haluatte suuria tuloeroja, MIKSI IHMEESSÄ ette muuta sellaiseen maahan? Maailmassa on lukuisa maita, joissa on suuret tuloerot, miksi ihmeessä ette muuta niihin? Ettekö osaa, ettekö pysty, laiskuusko estää, vai eikö jostain kumman syystä houkutakaan?
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka haluatte suuria tuloeroja, MIKSI IHMEESSÄ ette muuta sellaiseen maahan? Maailmassa on lukuisa maita, joissa on suuret tuloerot, miksi ihmeessä ette muuta niihin? Ettekö osaa, ettekö pysty, laiskuusko estää, vai eikö jostain kumman syystä houkutakaan?
Koska tämä on minun kotimaani ja haluan kehittää tätä oikeudenmukaisemmaksi. Palkka sille, joka sen ansaitsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Toki huono-osaisuus voi periytyä, jos sen antaa periytyä. Omat vanhemmat ei ole rikkaita, mutta silti olen ihan hyvin elämässä pärjännyt. Ei meillä juurikaan rahaa ollut, kun pieni olin. Sain ensimmäiset uudet kaupasta ostetut vaatteet, kun 7. luokalle menin. Sitä ennen kaikki vaatteet ostettiin kirppikseltä. Vanhemmilla oli asuntolaina, äiti oli kotiäiti ja isä oli nuori insinööri, jonka palkka ei päätähuimaava ollut. Toki ei vanhempani mitään alkoholisteja ollut, joten siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat oli. Ei mulle kyllä euroakaan vanhemmat pystyneet säästämään. Jokainen lapsilisä meni elämiseen.
Vanhempani vaativat, että käyn kesätöissä siitä lähtien kun 15 vuotta täytin. Mitään eivät itselleen palkasta vaatineet, mutta eivät hyväksyneet sitä, että lapset makaavat ja maleksivat kotona. Itse aloin käymään töissä säännöllisesti kun lukioon menin. Muuten olisi voinut olla vaikeaa käyädä lukiota, kun ei välttämättä olisi korjoihin ollut varaa.
Nykyisin itsellä menee ihan kivasti ja kuulun ylimpään desiiliin. Kyllä nimenomaan sanoisin, että iso osa johtuu siitä, että vanhemmat ovat opettaneet työn merkityksen ja pakottaneet olemaan ahkera. Toki muutama onnekas valinta työn suhteen on auttanut omaa menestystä. Empatiaa toki vähävaraisille riittää, koska amk aika (4 vuotta) ja pari ekaa työvuotta sen jälkeen elin todella köyhästi. Rahaa ei juurikaan ruokaan ollut eikä mistään ylimääräisestä kannattanut haaveillakaan.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.
Tässä sivustaseuraajalta ensinnäkin pisteet siitä, että olet noin nuorena tajunnut tehdä asioita itsesi hyväksi. Mutta kerro vähän lisää tästä akateemisestä työttömyydestäsi. Nimittäin jos omasta valinnastaan kouluttautuu alalle, jossa tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, on peiliin katsomisen paikka. Tämä siis ihmiseltä joka teki juuri näin. Jotain omaa harkintaa täytyy käyttää alaa valittaessa. Vastuuta siitä ei voi ulkoistaa.
Pakko puuttua noin yksinkertaiseen ajatteluun.
Ensinnäkin, tällä henkilöllä on ollut töitä. Hän on hieman iäkkäämpi ihminen, kuten kommentissaan kertoi, joten hänen kohdallaan, kuten monen muunkin, on ilmeisesti käynyt niin, että digitalisaatio on korvannut hänen työnsä.
Hän siis aikoinaan kouluttautui alalle, joka tarjosi hänelle ilmeisen hyvän elintason muutamaksi vuosikymmeneksi.Hänestä riippumattomista syistä hänen osaamiselleen ei ole enää kysyntää.
Toki hän voisi kouluttautua uudelle alalle, mutta onko se taloudellisesti mahdollista,työttömyysturva kun ei mahdollista kuin korkeintaan jonkin puolen vuoden kurssin. JA vaikak hän kouluttautuisi ihan uudelle alalle, on silti epätodennäköistä, että hän työllistyisi. Koska ikä. Ikärasismi on todellisuutta maassamme.
Mitä taas nuoriin tulee, niin heidänkö tulee aelinkeinoelämää paremmin, mikä ala tarjoaa töitä tulevaisuudessa?
Nimittäin kaikki koulutuksemme peruskoulust aalkaen suunnitellaan vahvassa yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, jossa elinkeinoelämällä on ns. asiantuntijan rooli. HEidän odotetaan siis kertovat, miten, mille alalle koulutettua työvoimaa he tulevat jatkossa tarvitsemaan ja kuinka paljon.
Kun elinkeinoelämäkään ei tätä ole osaanut kertoa - kuten huomaamme tällä hetkellä mm. ICT-alalla vallitsevasta työvoimapulasta - niin miten sen osaisi määritellä opiskelupaikkaa itselleen valitseva nuori?
Itse asiassa on täysin mahdollista, että sinunkaan työllesi ei enää muttaman vuoden kuluttua ole kysyntää aj sinkäin vanhenet. Mitä luulet siinä vaiheessa ajattelevasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ei siellä ameriikassakaan ole vartiointipalveluja perusjenkkikodeissa, jotka ovat kuitenkin vauraampia kuin täkäläiset, koska siellä sosiaaliturvan ei ajatella kattavan samaa elitasoa kuin työssäkäyvillä.
Mutta käsiaseita on sitäkin enemmän joka perheellä ja ryöstelyt sekä ampumiset ovat hyvin yleisiä verrattuna Suomeen. Luuletko että köyhät ja epätoivoiset jäävät vaan nurkkaan kuihtumaan ilman tukia? Kun nälkä käy tarpeeksi kovaksi niin väkivalta ja rikkaamman ryöstäminen ja tappo alkaa tuntua paljon houkuttelevammalta idealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka haluatte suuria tuloeroja, MIKSI IHMEESSÄ ette muuta sellaiseen maahan? Maailmassa on lukuisa maita, joissa on suuret tuloerot, miksi ihmeessä ette muuta niihin? Ettekö osaa, ettekö pysty, laiskuusko estää, vai eikö jostain kumman syystä houkutakaan?
Koska tämä on minun kotimaani ja haluan kehittää tätä oikeudenmukaisemmaksi. Palkka sille, joka sen ansaitsikin.
Kannattaisi mennä sinne, missä on jo valmiiksi kaltaisiasi eikä potkia täällä tutkainta vastaan. Se olisi kaikille parasta. Suuret tuloerot ovat tyypillinen kehitysmaan piirre. Suomi ei ole kehitysmaa, eikä toivottavasti sellaiseksi muutukaan. Sinä sen sijaan olet ihan vapaa siirtymään sinne, mene.
Pari tärkeää kysymystä, jotka liippaavat tämänkin keskustelun sfääriä:
-Miten määrittyy päivittäistavaran, kuten maidon tai jonkin kasviksen, hinta?
-Entäpä sitten miten määrittyy vuokrakämpän hintataso?
-Kuinka suuri osa siitä hinnasta on esim. logistiikkakustannuksia (öljyn maailmanmarkkinahinta?), gryndeerauksen seurausta vuokrakiinteistön hinnoittelussa, mikä työvoima/ylläpitokustannusta?
Vierailija kirjoitti:
kotona makaamisella saa saman kuin akateeminen työssäkäyvä.
En saa, miten joku jaksaa levittää tuota harhaluuloa. Saan 398e vuokraan kuussa toimeentulotukena ja asumistukena, max 497e kuussa elämiseen ja pari kymppiä sähköön. En jaksa millään uskoa, että työssäkäyvä joka on akateeminen ja varmaan akateemisen koulutuksen alallansa työssä saa verojen jälkeen tilille vuokraan yms vähän alta tuhat e kuussa. Sen verran saa ku tekee pitkää päivää mäkkärissä joka on aika kaukana akateemisista aloista ja niiden palkoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takarivistä on pidempi matka maaliin kuin eturivistä. Se nyt on vain fakta, että huono- ja hyväosaisuus periytyy. Jos tulet rikkaasta perheestä, jossa sinulle on lapsesta asti pystytty hyvistä palkoista säästämään rahaa aikuisuutta varten, opiskelemaan lähdessäsi ostat itsellesi asunnon ja pääset suhteillasi saman tien töihin, niin onhan menestyminen ihan hiton paljon helpompaa kuin jos tulet perheessä, jossa on just ja just saatu pakolliset menot katettua. Siihen tietty lisäksi vielä erot vanhempien tarjoamassa mallissa ja tuessa. Toki herää kysymys, että kuinka "uuttera ja lahjakas" on, jos on saanut kaiken vanhemmiltaan valmiina. Voi olla myös empatiakyky vähäosaisia kohtaan aika hukassa, jos ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta niukkuudesta ja pelosta, miten rahat riittää.
Nykyisessä mallissa on perheitä, joissa eletään samaa elintasoa kuin akateemiset työssäkäyvät perheet, mutta tekemättä mitään ja oletetaan rahan tippuvan taikaseinästä. Tukien runsaudesta huolimatta lapsia ei kannusteta eikä heille säästetä latin latia. Miten tämä malli auttaa yhtään ketään? Oikein alleviivaa, että ei kannata kouluttautua ja mennä töihin?
Ei tuista voi säästää. Jos sinulla on säästöjä, ei niitä tukia anneta.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa on huomata tässäkin ketjussa esiintyvä alapeukkujen määrä, jokaiselle joka vähänkin esittää, että ahkeruudesta pitäisi syntyä edes hieman suurempi palkkio.
Tehnyt ahkerasti töitä raksalla, tehtailla ja maanteillä koko ikäni. Kumma kyllä ei ole satojen tonnien kokoontumispalkkioita tai kymmenen millin erorahoja firmoista saanut. Missäs ne minun kokoontumispalkkiot on? Kyllä minullekin kelpaisi ylimääräinen raha jonka saa vain siitä että ilmaantuu paikan päälle töihin ajoissa.
Jokaikinen joka sellaista rahaa vastaanottaa ei ole eläessään oikeita töitä tehnyt ja on pilalle hemmoteltu pienestä pitäen. Ne ovat yhteiskunnan syöpäläisiä. Joka iikka noista yhtiöpomoista.
Minä tein töitä viikottain jo 13-14 vuotiaasta (mainosten jako, lastenhoito yms.), lukioaikaan myös säännöllisesti (mm. kauppa-apulainen, siivooja yms.). Kaikki kesät ja loma-ajat tietysti myös jo tuosta 13-14. saakka. Mutta ota huomioon, että töitä myös oli tarjolla siihen aikaan aivan toisin kuin nyt. Olen kouluttautunut paljon korkeammin kuin sinä ja arvosanani ovat olleet huiput. Silti olen nykyään akateeminen pitkäaikaistyötön ja kuulun siihen alimpaan desiiliin. Miten tämä on sinun ajattelullasi mahdollista? Alallani ei ole töitä. Olen toki kouluttautunut myös lisää, aivan toiselta alalta, mutta sepä ei kas kummaa auttanutkaan työllistymään. Ja nyt on selkeästi jo ikä vastassa. Eli ahkeruusmantra ei aina toimikaan, on myös muita tekijöitä elämässä. Enkä koe näin jälkikäteen, että kouluaikainen työnteko oli pelkästään hyvä juttu. Siinä oli hyvää, mutta myös huonoa, ja kuten sanottu, työmahdollisuudet olivat aivan toista. Työtä sai silloin suhteellisen pienellä vaivalla alaikäinenkin.