Miksi masentunut ei voisi tehdä töitä?

Nukun huonosti, lapseni on vakavasti sairas. Meillä on rahahuolia. Käyn töissä kun on pakko. Monasti myös vertaan omaa tilannetta isoäitini kokemaan. Hän jäi orvoksi 8 vuotiaana. sota vei ensimmäisen puolison. Toinen puoliso kuoli yllättäin kun oli 50v. Työelämä on ollut rikkonainen huonon koulutuksen vuoksi. Mutta kaikesta huolimatta hän jaksoi kuolemaansa saakka sanoa: hän rakastaa elämää ja on pirun kiinnostunut mitä huominen tuo tullessaan... :) minun on vaan tsempattava

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:05"]

Nämä masennukset ja työuupumukset ovat kyllä niin elitasosairauksia kuin vaan olla voi.

Kun ihan oikeat ongelmat (sodat, nälänhätä, rutot, jne.) ovat yhteiskunnasta hoidettu pois, niin näköjään yksilön tarvitsee sitten itse keksiä omat ongelmansa.

Kyllä tämä elämä, ruuhkavuodet, työelämän vaatimukset, ärsyttävät pomot ja stressaavat deadlinet töissä ovat niiiin raskaita kantaa, että tottahan puolet väestöstä tarvitsee masennuslääkkeitä ja puoli vuotta palkallista kotoiluaikaa, että saa väsymykset kuitattua pois ja suurimmat itkut itkeskeltyä rauhassa.

[/quote]

Hha! Vai että nykyajan elintasosairauksia.

Ennen niitä ei vaan hoidettu. Esim.mummini oli vakavasti masentunut jo 60-70-luvulla. Hän eli sitten kotirouvana, mies kävi töissä.

Ihan lääkärin mukaan myös minun masennukseni johtuu osittain suvussa kulkevasta alttiudesta.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:05"]

Nämä masennukset ja työuupumukset ovat kyllä niin elitasosairauksia kuin vaan olla voi.

Kun ihan oikeat ongelmat (sodat, nälänhätä, rutot, jne.) ovat yhteiskunnasta hoidettu pois, niin näköjään yksilön tarvitsee sitten itse keksiä omat ongelmansa.

Kyllä tämä elämä, ruuhkavuodet, työelämän vaatimukset, ärsyttävät pomot ja stressaavat deadlinet töissä ovat niiiin raskaita kantaa, että tottahan puolet väestöstä tarvitsee masennuslääkkeitä ja puoli vuotta palkallista kotoiluaikaa, että saa väsymykset kuitattua pois ja suurimmat itkut itkeskeltyä rauhassa.

[/quote]

Hha! Vai että nykyajan elintasosairauksia.

Ennen niitä ei vaan hoidettu. Esim.mummini oli vakavasti masentunut jo 60-70-luvulla. Hän eli sitten kotirouvana, mies kävi töissä.

Ihan lääkärin mukaan myös minun masennukseni johtuu osittain suvussa kulkevasta alttiudesta.

[/quote]

Minunkin suvussani on ollut masennusta jo vuosikymmeniä. Sitä on hoidettu lähinnä alkoholilla, kun muutakaan ei ole ollut. Seurauksena on ollut perheiden hajoamisia ja paljon ongelmia. Köyhiä olemme olleet sukupolvesta toiseen ja suhteellisesti olen itse köyhempi nyt kuin vanhempani olivat köyhinä työläisinä 1970-luvulla. Tonnin kuukausieläkkeellä ei säästetä esimerkiksi asuntoa.

Kaikkina aikoina on omat yhteiskunnalliset ongelmansa, mutta niiden lisäksi ihmisillä on sairautensa, ihmissuhteensa, työnsä jne. Jotkut ovat vahvempia, jotkut heikompia. Tietysti voi olla kiitollinen, ettei ole sotaa eikä ruttoa, mutta jos olisi, niin varmaan kuolisin niihin eikä kukaan edes saisi tietää, että olin kaiken onnettomuuden lisäksi tosi masentunut.

16

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:03"]

Sellaista se aikuisten elämä on. Itselläni on paha unihäiriö enkä pysty nukahtamaan ilman nukahtamislääkkeitä, ja aina nekään eivät tehoa. Yleensä valvon joka viikko vähintään kaksi yötä. Työni on stressaavaa ja keskittymiskykyni on huono, mutta työpäivässä on 8 tuntia ja työtä voi tehdä ainakin osittain pätkittäin ja päällekkäin, jolloin ainakin jokin homma päivän aikana valmistuukin. Lapsia on kolme ja heillä on omat harrastuksensa, joten vapaailtoja (=iltoja, jolloin voin olla kotona) on minulla viikossa vain muutama. Itken välillä salaa hetken autossa, koska olen väsynyt. Mutta nämä ruuhkavuodet eivät kestä mun koko elämää, joten jaksan tätä vielä sen mitä minun täytyy. Olen yh, joten ei ole mahdollista romahtaa. Tätä se elämä on, ei se ole sen kummempaa muillakaan. Olen varmasti surkea työntekijä ja surkea aika monella muullakin osa-alueella, mutta en laske itseäni masentuneeksi, vaan normaaliksi, ruuhkavuosiaan eläväksi ihmiseksi.

[/quote]

Voi voi, sanot ettei ole mahdollista romahtaa, mutta ole varovainen, se nimittäin aikuisten oikeasti on mahdollista, eikä siinä auta sun tahdonvoimat sitten yhtään jos niin käy. Itsekin pidin itseäni vahvana ja päättäväisenä ihmisenä, mutta burn-out ja masennus iski ja vei jalat alta.

Tästä(kin) ketjusta huomaa taas sen seikan, että jos ei ole itse sairastanut masennusta, ei osaa suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuudella. Siksi masennusta sairastamattomien kannattaisi pysytellä poissa näistä ketjuista. Te ette yksinkertaisesti tiedä, mistä puhutte, joten sanallanne ei ole painoa.

Komppaan. Kummasti masennukseen sairastutaan kun pomo sanoo ikävästi tekemättömistä töistä tai joku muu huomauttaa krapulasaikkupäivistä.

Aika yleistä on myös se, että viininmaistelijat sairastuu kummasti masennukseen paljon useammin kuin raittiit. 

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:05"]

Nämä masennukset ja työuupumukset ovat kyllä niin elitasosairauksia kuin vaan olla voi.

Kun ihan oikeat ongelmat (sodat, nälänhätä, rutot, jne.) ovat yhteiskunnasta hoidettu pois, niin näköjään yksilön tarvitsee sitten itse keksiä omat ongelmansa.

Kyllä tämä elämä, ruuhkavuodet, työelämän vaatimukset, ärsyttävät pomot ja stressaavat deadlinet töissä ovat niiiin raskaita kantaa, että tottahan puolet väestöstä tarvitsee masennuslääkkeitä ja puoli vuotta palkallista kotoiluaikaa, että saa väsymykset kuitattua pois ja suurimmat itkut itkeskeltyä rauhassa.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:59"]

Komppaan. Kummasti masennukseen sairastutaan kun pomo sanoo ikävästi tekemättömistä töistä tai joku muu huomauttaa krapulasaikkupäivistä.

Aika yleistä on myös se, että viininmaistelijat sairastuu kummasti masennukseen paljon useammin kuin raittiit.

[/quote]

Älä viitsi yleistää. Esimerkiksi minä en juo mitään alkoholijuomia.

Alkoholismikin sitä paitsi on sairaus, joten jos joku piilottaa alkoholisminsa masennusnimikkeen alle, niin sairashan hän silti on.

16

[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:53"]

Tästä(kin) ketjusta huomaa taas sen seikan, että jos ei ole itse sairastanut masennusta, ei osaa suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuudella. Siksi masennusta sairastamattomien kannattaisi pysytellä poissa näistä ketjuista. Te ette yksinkertaisesti tiedä, mistä puhutte, joten sanallanne ei ole painoa.

[/quote]

Allekirjoitan ja komppaan.

Toinen vaihtoehto olisi se että kliinistä depressiota sairastavat tai sairastaneet pysyisivät poissa näistä koko elämän asiantuntijoiden ketjuista. Jotkut ymmärtävät asioita vain oman kokemuksensa kautta, ja nämä kaikkitietävät aliarvioivat pahasti tässäkin asiassa todellisten asiantuntijoiden sekä sairastuneiden näkemykset.

Pitäisi varmaan hankkia sitä parempaa luettavaa :)

Tässä ketjussa on sekotettu vakavasti masentuneet ja väliaikaisesti masentuneet. Ensimmäisessä on kyse sairaudesta, joka on pahimmillaan tappava. Normaali, väliaikainen masennus on eri asia. Jos joku lintsailee töistä jollain tekosyyllä, sillä on turha lyödä vakavasti masentuneita.

Sairastan masennusta, jo kymmenen vuotta. Ajoin työkseni autoa yrityksessä, jossa oli työpaikkakiusaamista. Monta kertaa haaveilin ajavani suoraa sillalta mereen. Aloin ajaa päin punaisia valoja ja ylinopeutta, koska millään ei ollut enää juuri väliä.

Masennus saattaa vaikuttaa läheisten lisäksi myös tuntemattomiin ihmisiin. Onhan monet asetta toisiin käyttäneet masentuneita. Heitäkö haluat omalle työpaikallesi itkemään?

Kyllähän mielenterveysongelmia on paljon enemmän niissä kehittyvissä maissa missä on muitakin ongelmia. Kuten sitä sotaa ja nälänhätää. Ihan tutkitusti. Niitä ei vaan diagnosoida kun ei ole lääkäreitä eikä terveyskeskuksia.