Raskaana - en jaksa enää

Olotilasi kuulostaa aivan tutulta. Minulla oli ihan samanlainen olo ensimmäisestä raskaudestani. Lapsi oli tosi toivottu, mutta sitä oli hyvin vaikea muistaa pahoinvoinnin kourissa. Mulla pahoinvointi alkoi hellittää viikolla 13 ja loppui viikolla 14. Sen jälkeen lapsesta saattoi taas iloita ja iloitsikin. Ihana tyttö tuolla olohuoneessa leikkii. :)

Jos yhtään lohduttaa, niin se pahoinvointi oli koko raskaudessa ja synnytyksessä pahin juttu. Mulla oli pitkä ja vaikea synnytys, mutta jälkeenpäin ajatellenkin alun pahoinvointi oli se hankalin asia. Sen jälkeen synnytys oli pikkujuttu.

Nyt on seuraava lapsi tulossa, viikkoja 8 ja olo on hirveä. Lasken tunteja että selviän iltaan ja illalla tunteja että selviän aamuun. Päivä kerrallaan ja viikkoa 14 odotellessa.. :)

Ei muuta kuin tsemppiä, kestä tunti kerrallaan ja kyllä se olo aikanaan helpottuu. Ja kun helpottuu, niin mielialakin nousee tosi paljon.

Jatkuva pahoinvointi ja huonovointisuus on kamalaa ja aiheuttaa masennustakin. Tiedän niin tarkkaan, mitä käyt läpi, tsemppiä olin jatkuvasti itkuinen ja epätoivoinen kun koko ajan oli paha olla, vellonta vain paheni iltaa kohti ja nukkuminen oli vaikeaa kun oksennuksen maku kirveli kurkussa ja olo olimkuin matkapahoinvoivana aallokossa kun yritti nukkua. Kaduin jo koko raskautta. En jaksanut pitää yhteyttä kehenkään ja kaverit joilla ei pahoinvointia ollut ollut omissa raskauksissaan eivät ymmärtäneet. Töissä en halunnut kertoa joten sielläkin kärvistely oli helvettiä. Tein työt jotenkuten mutten mitään ylimääräistä ja suututin monet. Mies ei ymmärtänyt myöskään ja nalkutti ja syyllisti välillä kun en jaksanut touhuta esikoisen kanssa - jonka kanssa oli myös huono olo muttei näin paha. Sitten mies sairastui mahatautiin ja oli kuin kuoleman kielissä pari päivää. Kuulemma elämänsä kauheimmat päivät. Voi helvetti että raivostuin ja käskin miettiä miltä tuntuisi jos tuo olotila jatkuisi viikosta ja kuukaudesta toiseen ja pitäisi silti hoitaa kotia ja lasta ja käydä töissä teeskentelemässä ettei ole mitään vikaa!! Sen jälkeen mies on ollut huomattavasti ymmärtäväisempi. Ei kai jotenkin tajunnut että se pahoinvointi on ihan yhtä kamalaa johtui se sitten yrjötaudista tai raskaudesta. 

Nyt olen rv24 ja paoinvointi on loppu!!!!!! Aivan kertakaikkiaan ihanaa ja osaan jo nauttia raskaudesta ja iloitsen vauvan liikkeistä. Loppuu se helvetti sinullakin, usko siihen äläkä harkitse aborttia pahoinvoinnin takia, sitä päätöstä et pääsisi karkuun mutta pahoinvointi loppuu aikanaan vaikka vie nyt kaiken toimintakyvyn.

kyllä se raskaus vielä iloksi muuttuu, kun pahoinvointi helpottaa. Oletko kokeillut maitoa, voileipäkeksejä, hedelmiä? Niistä on monelle apua. Ylipäänsä syö mitä tekee mieli (järki kuitenkin mukana) ja mitä vatsa tuntuu ottavan vastaan. Et ole yksin!Äläkä edes harkitse aborttia! Sitä tulisit katumaan lopun ikäsi! Sellaista työpaikkaa tai pomoa ei olekaan mikä olisi omaa lasta tärkeämpi!

kyllä se raskaus vielä iloksi muuttuu, kun pahoinvointi helpottaa. Oletko kokeillut maitoa, voileipäkeksejä, hedelmiä? Niistä on monelle apua. Ylipäänsä syö mitä tekee mieli (järki kuitenkin mukana) ja mitä vatsa tuntuu ottavan vastaan. Et ole yksin!Äläkä edes harkitse aborttia! Sitä tulisit katumaan lopun ikäsi! Sellaista työpaikkaa tai pomoa ei olekaan mikä olisi omaa lasta tärkeämpi!

Nuo keksit ja maidot nyt ei paljoa auta. Kuten sanoin, kaikki on kokeiltu, nyt jo toinen reseptilääke menossa.

Ihan älyttömästi tsemppiä!

oksensin raskausaikana tuhansia kertoja. Itkin ja makasin sohvalla, olin vähän väliä sairauslomalla. Saatoin aamulla mennä töihin ja suoraan vessaan. Tunnin oksentamisen jälkeen läksin kotiin. Oli kausia että oksensin joka kerta kun pesin hampaat, lopulta en pessyt hampaita joka ilta, vaan hieroin vain tahnaa kielellä hampaisiin. (Kuvottavaa, myönnän). Heräsin jopa öisin oksentamaan.

Vähän ennen 20. viikkoa alkoi hermosärky käsissä, kun sain rannekanavaoireyhtymän. Itkin sitten sitäkin.

Minäkin pelkäsin välillä, että vihaan lasta. Ja itkin, että en halua olla raskaana. 

Lapsi syntyi 2 kk etuajassa. Muutama tunti synnytyksen jälkeen olin paremmassa kunnossa kuin kuukausiin, ei koskenut eikä oksettanut. Nyt minulla on 3kk:n ikäinen ihana lapsi. Oli sen raskauden arvoinen. Mutta toista ei tule.

kauheasti tsemppiä, unohda kaikki ylimääräinen. Jos on hyvä hetki eikä okseta, niin nauti, älä ala esim tehdä rästiin jääneitä kotitöitä.

Tsemppiä, voihan se oksentaminen pian loppuakin.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:28"]

oksensin raskausaikana tuhansia kertoja. Itkin ja makasin sohvalla, olin vähän väliä sairauslomalla. Saatoin aamulla mennä töihin ja suoraan vessaan. Tunnin oksentamisen jälkeen läksin kotiin. 

[/quote]

Hirveän kuuloista... olitko missään vaiheessa nesteytyksessä sairaalassa? 

[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:28"]

Ihan älyttömästi tsemppiä!

oksensin raskausaikana tuhansia kertoja. Itkin ja makasin sohvalla, olin vähän väliä sairauslomalla. Saatoin aamulla mennä töihin ja suoraan vessaan. Tunnin oksentamisen jälkeen läksin kotiin. Oli kausia että oksensin joka kerta kun pesin hampaat, lopulta en pessyt hampaita joka ilta, vaan hieroin vain tahnaa kielellä hampaisiin. (Kuvottavaa, myönnän). Heräsin jopa öisin oksentamaan.

Vähän ennen 20. viikkoa alkoi hermosärky käsissä, kun sain rannekanavaoireyhtymän. Itkin sitten sitäkin.

Minäkin pelkäsin välillä, että vihaan lasta. Ja itkin, että en halua olla raskaana. 

Lapsi syntyi 2 kk etuajassa. Muutama tunti synnytyksen jälkeen olin paremmassa kunnossa kuin kuukausiin, ei koskenut eikä oksettanut. Nyt minulla on 3kk:n ikäinen ihana lapsi. Oli sen raskauden arvoinen. Mutta toista ei tule.

kauheasti tsemppiä, unohda kaikki ylimääräinen. Jos on hyvä hetki eikä okseta, niin nauti, älä ala esim tehdä rästiin jääneitä kotitöitä.

Tsemppiä, voihan se oksentaminen pian loppuakin.

[/quote]

Pakko taas tsemapata sua. :) Itselläni oli eka raskaus ihan kamala. Ei päivääkään valtavaa kipua ja huonoa oloa. Päätin, että en tee toista. Mies sitten sai suostuteltua. Toinen raskaus olikin mulla niin helppo. Ei voi oikein kunnolla käsittää kuinka helppoa on odottaa. Nyt loppuviimein oli kiva kokea molemmat. Osaanpahan suhtautua raskauksiin omakohtaisella kokemuksella. 

Lohduttavaa kuulla, että muut painivat samojen ongelmien kanssa.. Itse juuri itkin miehelle oksentamisen jälkeen, että en ole yhtään enää varma tästä lapsesta.. Tuntuu etten ole valmis äidiksi kun en kestä edes tällaista.. Ihan kamala olo koko ajan ja töissä pitäisi jaksaa käydä.. Ei vaan jaksaisi enää.. :(

Puhu lääkärille ajatuksistasi, tuo kuulostaa jo masennukselta. Siihen voit saada apua! Oikeasti! Hae itsellesi apua!

Syöthän varmasti 3 h välein läpi koko päivän? Nimittäin veren sokeri ei saisi tippua, tai huono olo iskee heti. Käytännössä raskaana ollessa se voi tapahtua n. 5 min ensimmäisen nälän tunteen jälkeen.

Yritä seuraavia: jäätelö, luonnonjogurtti jäisellä mansikkamurskalla eli ns. smoothie, hapankorppu, kunnon ruoka, banaani, tumma suklaa, tumma leipä, kinkut ja kalkkunat vaikka siivuina.

Vältä: karkit, rasvaiset lihat esim. kebab, makkara, meetvursti, kurkku ja paprika, ranskalaiset, sipsit, mausteinen ruoka

Jos tekee pahaa, niin älä pese hampaita heti aamusta.

En yhtään väheksy oloasi, mutta moni perheetön on oppinut onnettoman ruokarytmin, joka ei noudata suositeltuja ruoka-aikoja tai ruokaympyrän sisältöä. Koita siis hapan, raikas smoothie aamusta, pieni välipala ap, lounas, välipala ip, päivällinen klo 17 ja iltapala klo 20. Varmasti tulee parempi olo, kun yrität syödä...

Aamulla on erityisen paha olo siksi, että verensokeri on ehtinyt yön aikana tippua. Suosittelen suklaapalaa yöpöydälle tai mehulasia - jotain, joka auttaa sinut liikkeelle ennen kuin nouset sängystä. Muista myös se kunnon iltapala!

Tiedän tunteen. Itse olen kärsinyt kaikkia lapsia odottaessa raskauspahoinvoinnista rv 20. Välillä olin tiputuksessakin. Ensimmäistä odottaessa se oli helpointa siksi että sai keskittyä vain itseensä. Toisaalta pelkäsin ettei se lopu koko raskausaikana. Muissa raskauksissa uskalsin jo odottaa se menee ohi kuin puoli väli saavutetaan. Pahoinvointilääkkeistä ei ollut mitään apua. Parhaiten pysyi sisällä mehujää. Paino putosi alussa kaikissa raskauksissa.

Viimeinen raskaus oli vaikein. Pahoinvointi oli vähän lievempää kuin muissa raskauksissa. Mutta joka päivä oksentelin silti. Lisäksi sairastuin tulehduskierteeseen jota kesti puoli vuotta ennen kuin selvisi oikea diagnoosi. Pää, korvat, kurkku oli niin kipeitä että istuin päivät sohvalla ja itkin. En voinut maata enkä kävellä. Kun tuosta selvisin niin sairastuin hinkuyskään (En silloin tiennyt mitä se oli). Heräilin Yöllä tunnin välein ja yskin niin kauan että tuntui että tajuu lähtee. Kun valot alkoivat välkkyä silmissä ja tuntui että taju menee niin yskänpuuska helpotti. Pahinta aikaa kesti 2 viikkoa. Yöt yskin 2kk. Pahin oli silti närästys. Sen takia heräilin loppu raskauden aikana öisin siihen että oli oksennus suussa. Ihana herätys kun tuntuu että tukehtuu omaan oksennukseen!!

Eli tiedän mitä raskaus voi pahimmillaan vaivoineen olla. Tai ei kyllä edes pahimmillaan sillä vauva voi onneksi koko ajan hyvin. Eikä minullakaan hengenvaaraa ollut. Mutta se helvetilliseltä tuntui. Kun kaikki vaivat, kivut ja väsymys vielä eristi ystävistä. Olin todella yksinäinen ja väsynyt kaikkeen. Neuvolassa kerroin joka kerta rehellisesti että olo on kamala kun vointia kysyttiin. Ketään ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lääkäreiltä en saanut apua koska olin raskaana.

En odottanut vauvan syntymää, vaan raskauden loppumista. Yritin selvitä päivä kerrallaan. Reilu viikko ennen kuopuksen syntymää jouduin raskausmyrkytyksen takia sairaalaan. Silloin koin hetken joka on ainoa hyvä muisto raskausajasta. Naapurisängyssä oli pieni, ihana, tuhiseva, tummatukkainen tyttö. Silloin tajusin että minullakin on kohta tuommoinen. Olin keskittynyt vain raskaudesta selviämiseen. En osannut ajatella niin pitkälle että oikeasti saan vauvan.

Nyt kuopus on 1v 4kk ja ehdottomasti kaiken kamaluuden arvoinen. Älä edes harkitse aborttia! Kyllä raskaudesta selviää ja palkinto on varmasti kärsimyksen arvoinen.

Täällä yksi, joka kärsinyt erittäin kovasta pahoinvoinnista aina jopa viikolle 18:sta. Ja voin sano, että kyllä se lapsi on rakas, ja suhde on huomattavasti tiiviimpi lapsiin kuin isällä, joka ei ole kokenut yhteyttä asiaan alusta saakka. Ja kyllä, aborttia ajattellut täälläkin, kun ainoa hyvä hetki oli vähän aikaa tiputuksen jälkeen. Olen sen pahoinvoinnin kestänyt muutaman kerran, mutta enää en varmaan jaksaisi. Tsemppiä!

Muista, kun miehesi on seuraavan kerran kovassa ripulissa ja oksennustaudissa niin voit kuittailla, että hänen olonsa ei ole edes yhtä huono kuin sinulla oli, että mars siitä tekemään askareita :)