Miksi aikuiset joilla on lapsia tahollaan, haluavat muuttaa yhteen jos seurustelevat? En voi ymmärtää

Kyllähän sinä saat määritellä fiksun, on olemassa ihan määrittelynvapauskin. Mutta moniko sen sitten jakaa kanssasi...

Entäpä jos nämä uusioperheenperustajat haluavat elää yhdessä? Sellainen halu aikuisella ihmisellä on aika tavallinen, tiemmä. Tavallisuus ei tietenkään ole peruste sinällään, mutta ilmiön olemassaololle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä: niin selvästi tapahtuu. Jos lapsetkin vielä suostuvat järjestelyyn, niin mikäs siinä! Eiköhän nämä uusioperheenperustajat useimmiten juttele lastensa kanssa ja tutkaile asiaa laajalti. Sinun näkemyksesi on vain mielipide, he ovat selvittäneet asiaa. Ja ainakin minä suon heille epäonnistumisen mahdollisuuden. Voihan sitä tarpeen tullen erilleenkin muuttaa taas.

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sinä saat määritellä fiksun, on olemassa ihan määrittelynvapauskin. Mutta moniko sen sitten jakaa kanssasi...

Entäpä jos nämä uusioperheenperustajat haluavat elää yhdessä? Sellainen halu aikuisella ihmisellä on aika tavallinen, tiemmä. Tavallisuus ei tietenkään ole peruste sinällään, mutta ilmiön olemassaololle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä: niin selvästi tapahtuu. Jos lapsetkin vielä suostuvat järjestelyyn, niin mikäs siinä! Eiköhän nämä uusioperheenperustajat useimmiten juttele lastensa kanssa ja tutkaile asiaa laajalti. Sinun näkemyksesi on vain mielipide, he ovat selvittäneet asiaa. Ja ainakin minä suon heille epäonnistumisen mahdollisuuden. Voihan sitä tarpeen tullen erilleenkin muuttaa taas.

Ei taida olla uusperheen perustajat halujaan suurempia ihmisiä.

Täysin samaa mieltä aapeen kanssa.

t.kolme vuotta seukannut teinien äiskä.

Samaa mieltä. Aika pian huomasin, että lapset olivat paljon rennompia kun mun "poikaystävä" ei ollut paikalla. Ja hän on valtavan luotettava ja mukava ihminen, siitä ei ole kyse, mutta ei meidän perhettä. Joten ollaan kaikki yhdessä kyllä aina välillä viikottain, mutta ei muuteta yhteen niin kauan kuin kotona asuu lapsia. Jos sittenkään, on mukava kun on omaa tilaa ja aikaa aina välillä kotona.

Näin minäkin ajattelin. Sitten löysin miesystävän 200 kilometrin päästä. Kyllä se yhteen muuttaminen vain kovasti toisi sitä yhteistä aikaa enemmän. Jos välimatkaa olisi vähemmän, en edes miettisi yhteen muuttamista. Ja nytkään en ole siis kiiruhtamassa saman katon alle, mutta kyllä se vain houkuttelisi. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sinä saat määritellä fiksun, on olemassa ihan määrittelynvapauskin. Mutta moniko sen sitten jakaa kanssasi...

Entäpä jos nämä uusioperheenperustajat haluavat elää yhdessä? Sellainen halu aikuisella ihmisellä on aika tavallinen, tiemmä. Tavallisuus ei tietenkään ole peruste sinällään, mutta ilmiön olemassaololle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä: niin selvästi tapahtuu. Jos lapsetkin vielä suostuvat järjestelyyn, niin mikäs siinä! Eiköhän nämä uusioperheenperustajat useimmiten juttele lastensa kanssa ja tutkaile asiaa laajalti. Sinun näkemyksesi on vain mielipide, he ovat selvittäneet asiaa. Ja ainakin minä suon heille epäonnistumisen mahdollisuuden. Voihan sitä tarpeen tullen erilleenkin muuttaa taas.

Miten lapset voivat tuollaiseen osata suostua, ei heidän elämänkokemus riitä siihen.

Minäkin halusin kauheasti muuttaa yhteen, ja "juttelin" 11-vuotiaan kanssa että mitä hän on mieltä. Kiltti lapsi, mitä hän siihen muuta sanoo kuin että kai se on ok.

Kun ei varsin inhoakaan miesystävää.

Onneksi siitä ei sitten tullut mitään, ja jatkoimme erillään. Kun poika tuli teini-ikään, hän tarvitsikin enemmän omaa rauhaa, alkoi soittaa musiikkia ja viihtyä omassa huoneessaan. Miestä musiikin räime ja yöllä kolistelu ja pelailu ärsytti, ja muutenkin teinin olemus, niin kuin vain teini voi ärsyttää varsinkin kun ei ole oma.

Jos tässä vaiheessa ei olisi ollut miehellä omaa asuntoa minne hän pääsi jäähdyttelemään, varmaan olisi kyllä teini kokenut kovia, saanut kaunoja, ja olisin lopulta potkaissut miehen pihalle.

Nyt poika on aikuinen ja tulevat miehen kanssa hyvin juttuun.

Vierailija kirjoitti:

Näin minäkin ajattelin. Sitten löysin miesystävän 200 kilometrin päästä. Kyllä se yhteen muuttaminen vain kovasti toisi sitä yhteistä aikaa enemmän. Jos välimatkaa olisi vähemmän, en edes miettisi yhteen muuttamista. Ja nytkään en ole siis kiiruhtamassa saman katon alle, mutta kyllä se vain houkuttelisi. 

Valitettavasti on sitä ennenkin suhteita lopetettu kun ollaan eri paikkakunnilla, eikä kumpikaan voi muuttaa työn tai opintojen takia. Lasten paras pitäisi olla yhtä painava syy.

Voihan mies muuttaa sinun paikkakunnalle mutta omaan asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Joku muuttamaan joutunut taas voi sanoa, että olisi mieluummin asunut tutussa talossa ja jatkanut tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa. Voi olla niinkin, että vanhemman uuden puolison myötä elintaso jopa nousee selvästi, ja tämä voi hyvinkin olla tervetullutta. Perheen sisälläkin yksi lapsi voi olla yhtä mieltä ja toinen toista.

Eiväthän lapset päätä vanhempiensa parisuhdeasioista silloinkaan, kun eletään ydinperheessä. Vanhempien välien ollessa viileät jotkut lapset saattavat toivoa, että vanhemmat eroaisivat, toiset taas, että eivät eroa. Joku lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta siitä, että vanhemmat nukkuvat yhdessä ja lapsi omassa huoneessaan. Joku lapsi voi inhota biologista vanhempaansa, mutta ei tätä kukaan pidä perusteena sille, että vanhempien pitäisi erota. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eikä ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Juuri näin.

Tosi outo syy ottaa kotiin ns.ulkopuolinen asumaan, se että voi jatkaa asumista jossain liian isossa pytingissä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Aika pian huomasin, että lapset olivat paljon rennompia kun mun "poikaystävä" ei ollut paikalla. Ja hän on valtavan luotettava ja mukava ihminen, siitä ei ole kyse, mutta ei meidän perhettä. Joten ollaan kaikki yhdessä kyllä aina välillä viikottain, mutta ei muuteta yhteen niin kauan kuin kotona asuu lapsia. Jos sittenkään, on mukava kun on omaa tilaa ja aikaa aina välillä kotona.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Joku muuttamaan joutunut taas voi sanoa, että olisi mieluummin asunut tutussa talossa ja jatkanut tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa. Voi olla niinkin, että vanhemman uuden puolison myötä elintaso jopa nousee selvästi, ja tämä voi hyvinkin olla tervetullutta. Perheen sisälläkin yksi lapsi voi olla yhtä mieltä ja toinen toista.

Eiväthän lapset päätä vanhempiensa parisuhdeasioista silloinkaan, kun eletään ydinperheessä. Vanhempien välien ollessa viileät jotkut lapset saattavat toivoa, että vanhemmat eroaisivat, toiset taas, että eivät eroa. Joku lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta siitä, että vanhemmat nukkuvat yhdessä ja lapsi omassa huoneessaan. Joku lapsi voi inhota biologista vanhempaansa, mutta ei tätä kukaan pidä perusteena sille, että vanhempien pitäisi erota. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eikä ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua.

Väistit pääasian.

Varmaan voivatkin sanoa että olisivat halunneet jäädä, mutta edelleenkään heillä ei olisi mitään käsitystä, mitä on oikeasti elää uusperheessä, koska nythän he olisivat asuneet erillään.

Pointti on, että kumpaakaan asiaa ei pitäisi lapsen joutua päättämään, vaan vanhemman pitäisi toimia hänen parhaakseen -ei omaksi mukavuudekseen.

Kyse on vanhemman mukavuudesta, joka yhteen muuttaessa menee lapsen edun edelle. Vanhemman olisi mukavaa saada seksiä, huomiota, taloudellista apua. Mukavaa asua leveämmin ja matkustella kalliimmin.

Mitä siitä jos hinnan maksaa lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Joku muuttamaan joutunut taas voi sanoa, että olisi mieluummin asunut tutussa talossa ja jatkanut tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa. Voi olla niinkin, että vanhemman uuden puolison myötä elintaso jopa nousee selvästi, ja tämä voi hyvinkin olla tervetullutta. Perheen sisälläkin yksi lapsi voi olla yhtä mieltä ja toinen toista.

Eiväthän lapset päätä vanhempiensa parisuhdeasioista silloinkaan, kun eletään ydinperheessä. Vanhempien välien ollessa viileät jotkut lapset saattavat toivoa, että vanhemmat eroaisivat, toiset taas, että eivät eroa. Joku lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta siitä, että vanhemmat nukkuvat yhdessä ja lapsi omassa huoneessaan. Joku lapsi voi inhota biologista vanhempaansa, mutta ei tätä kukaan pidä perusteena sille, että vanhempien pitäisi erota. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eikä ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua.

Ai, että oletat yhn uuden hoidon elättävän koko lössin? Kuulostaa reilulla uuden kannalta? Onhan se ydinperhe ihan eri asia koska siinä ollaan kuitenkin kaikki sukulaisia. Toisin kuin uusioperheessä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sinä saat määritellä fiksun, on olemassa ihan määrittelynvapauskin. Mutta moniko sen sitten jakaa kanssasi...

Entäpä jos nämä uusioperheenperustajat haluavat elää yhdessä? Sellainen halu aikuisella ihmisellä on aika tavallinen, tiemmä. Tavallisuus ei tietenkään ole peruste sinällään, mutta ilmiön olemassaololle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä: niin selvästi tapahtuu. Jos lapsetkin vielä suostuvat järjestelyyn, niin mikäs siinä! Eiköhän nämä uusioperheenperustajat useimmiten juttele lastensa kanssa ja tutkaile asiaa laajalti. Sinun näkemyksesi on vain mielipide, he ovat selvittäneet asiaa. Ja ainakin minä suon heille epäonnistumisen mahdollisuuden. Voihan sitä tarpeen tullen erilleenkin muuttaa taas.

Muuten samaa mieltä mutta ei siihen kyllä lasten lupaa kysytä. Aikuiset nää asiat päättää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Joku muuttamaan joutunut taas voi sanoa, että olisi mieluummin asunut tutussa talossa ja jatkanut tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa. Voi olla niinkin, että vanhemman uuden puolison myötä elintaso jopa nousee selvästi, ja tämä voi hyvinkin olla tervetullutta. Perheen sisälläkin yksi lapsi voi olla yhtä mieltä ja toinen toista.

Eiväthän lapset päätä vanhempiensa parisuhdeasioista silloinkaan, kun eletään ydinperheessä. Vanhempien välien ollessa viileät jotkut lapset saattavat toivoa, että vanhemmat eroaisivat, toiset taas, että eivät eroa. Joku lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta siitä, että vanhemmat nukkuvat yhdessä ja lapsi omassa huoneessaan. Joku lapsi voi inhota biologista vanhempaansa, mutta ei tätä kukaan pidä perusteena sille, että vanhempien pitäisi erota. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eikä ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua.

Väistit pääasian.

Varmaan voivatkin sanoa että olisivat halunneet jäädä, mutta edelleenkään heillä ei olisi mitään käsitystä, mitä on oikeasti elää uusperheessä, koska nythän he olisivat asuneet erillään.

Pointti on, että kumpaakaan asiaa ei pitäisi lapsen joutua päättämään, vaan vanhemman pitäisi toimia hänen parhaakseen -ei omaksi mukavuudekseen.

Kyse on vanhemman mukavuudesta, joka yhteen muuttaessa menee lapsen edun edelle. Vanhemman olisi mukavaa saada seksiä, huomiota, taloudellista apua. Mukavaa asua leveämmin ja matkustella kalliimmin.

Mitä siitä jos hinnan maksaa lapsi.

Kuka tässä on seksistä, huomiosta, leveästä elämästä ja matkustelusta puhunut? Jos on vaikka lähihoitaja ja jää neljän lapsen yksinhuoltajaksi minimielareilla, voi pudota köyhyysrajan alapuolella. Ihan luonnollista on tässä tilanteessa miettiä asumiskuvioita myös talouden näkökulmasta. Kun asumiskuluja on useampi jakamassa, voi rahaa jäädä kuussa vaikka 500 euroa enemmän, ja tällä voidaan kustantaa esimerkiksi lasten harrastukset, joista muuten jouduttaisiin luopumaan. Sama lähihoitaja saattaa tehdä vuorotyötä, jolloin lapset joutuvat olemaan kotona keskenään öisin. Uusi kumppani voi tässäkin olla avuksi.

En ymmärrä osan kommenteista mustavalkoisuutta. On varmasti todella toimimattomia uusperheitä, mutta ei uusperhe automaattisesti tarkoita lasten kärsimystä. Ihan varmasti on sellaisiakin esimerkkejä, että vanhempi ottaa uuden puolison nimenomaan lasten vuoksi, arkea helpottamaan, vaikka ei itse pitäisikään parisuhdetta välttämättömänä. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten leskeytyessä tämä oli joskus jopa pakkotilanne varsinkin miesleskillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin minäkin ajattelin. Sitten löysin miesystävän 200 kilometrin päästä. Kyllä se yhteen muuttaminen vain kovasti toisi sitä yhteistä aikaa enemmän. Jos välimatkaa olisi vähemmän, en edes miettisi yhteen muuttamista. Ja nytkään en ole siis kiiruhtamassa saman katon alle, mutta kyllä se vain houkuttelisi. 

Valitettavasti on sitä ennenkin suhteita lopetettu kun ollaan eri paikkakunnilla, eikä kumpikaan voi muuttaa työn tai opintojen takia. Lasten paras pitäisi olla yhtä painava syy.

Voihan mies muuttaa sinun paikkakunnalle mutta omaan asuntoon.

Kyllä. Mutta muuttaisi kuitenkin minun takiani ja lapsiaanhan tämä koskisi tietysti myös. 

Mielestäni kirjoitin, että emme ole kiiruhtamassa saman katon alle. Kerroin vain yhden syyn, miksi joku voi haluta muuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kummallakin on lapsia, voi hankaloittaa seurustelua, kun yhteistä aikaa on lasten hoito- ja harrastuskuvioiden vuoksi hankala järjestää. Lisäksi siitä, että taloudessa on toinen aikuinen, on käytännön hyötyä ja tuleehan se halvemmaksikin. Kaikki eivät esimerkiksi selviä suuren omakotitalon kustannuksista ja ylläpidosta yksin, ja tässä voi uusi kumppani olla avuksi ja jopa mahdollistaa sen, että lapset saavat asua entisessä kodissaan sen sijaan, että joutuisivat muuttamaan pienempään ja halvempaan. Asioilla on monta puolta.

Jos lapsilta jälkeen päin kysyttäisiin, olisitko mieluummin muuttanut vähän pienempään omalla perheellä, vai ottanut sen toisen perheen teille asumaan, voisivat sanoa että mieluummin olisivat muuttaneet.

Oma rahan ja statuksen tarve ei saisi mennä lasten edun edelle.

Joku muuttamaan joutunut taas voi sanoa, että olisi mieluummin asunut tutussa talossa ja jatkanut tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa. Voi olla niinkin, että vanhemman uuden puolison myötä elintaso jopa nousee selvästi, ja tämä voi hyvinkin olla tervetullutta. Perheen sisälläkin yksi lapsi voi olla yhtä mieltä ja toinen toista.

Eiväthän lapset päätä vanhempiensa parisuhdeasioista silloinkaan, kun eletään ydinperheessä. Vanhempien välien ollessa viileät jotkut lapset saattavat toivoa, että vanhemmat eroaisivat, toiset taas, että eivät eroa. Joku lapsi voi tuntea mustasukkaisuutta siitä, että vanhemmat nukkuvat yhdessä ja lapsi omassa huoneessaan. Joku lapsi voi inhota biologista vanhempaansa, mutta ei tätä kukaan pidä perusteena sille, että vanhempien pitäisi erota. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eikä ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua.

Ai, että oletat yhn uuden hoidon elättävän koko lössin? Kuulostaa reilulla uuden kannalta? Onhan se ydinperhe ihan eri asia koska siinä ollaan kuitenkin kaikki sukulaisia. Toisin kuin uusioperheessä.

En olettanut. Jos vaikka kaksi saman verran tienaavaa yksinhuoltajaa, joilla on saman verran lapsia, muuttavat yhteen, tulee tämä kummallekin halvemmaksi kuin se, että kumpikin pitäisi omaa talouttaan.

Todella epäempaattisia kommentteja ja tahallista väärin ymmärtämistä tässä ketjussa. Tilanteet ovat erilaisia, ja kukin päättäköön itse, mikä omalle perheelle parhaiten sopii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sinä saat määritellä fiksun, on olemassa ihan määrittelynvapauskin. Mutta moniko sen sitten jakaa kanssasi...

Entäpä jos nämä uusioperheenperustajat haluavat elää yhdessä? Sellainen halu aikuisella ihmisellä on aika tavallinen, tiemmä. Tavallisuus ei tietenkään ole peruste sinällään, mutta ilmiön olemassaololle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä: niin selvästi tapahtuu. Jos lapsetkin vielä suostuvat järjestelyyn, niin mikäs siinä! Eiköhän nämä uusioperheenperustajat useimmiten juttele lastensa kanssa ja tutkaile asiaa laajalti. Sinun näkemyksesi on vain mielipide, he ovat selvittäneet asiaa. Ja ainakin minä suon heille epäonnistumisen mahdollisuuden. Voihan sitä tarpeen tullen erilleenkin muuttaa taas.

Miten lapset voivat tuollaiseen osata suostua, ei heidän elämänkokemus riitä siihen.

Minäkin halusin kauheasti muuttaa yhteen, ja "juttelin" 11-vuotiaan kanssa että mitä hän on mieltä. Kiltti lapsi, mitä hän siihen muuta sanoo kuin että kai se on ok.

Kun ei varsin inhoakaan miesystävää.

Onneksi siitä ei sitten tullut mitään, ja jatkoimme erillään. Kun poika tuli teini-ikään, hän tarvitsikin enemmän omaa rauhaa, alkoi soittaa musiikkia ja viihtyä omassa huoneessaan. Miestä musiikin räime ja yöllä kolistelu ja pelailu ärsytti, ja muutenkin teinin olemus, niin kuin vain teini voi ärsyttää varsinkin kun ei ole oma.

Jos tässä vaiheessa ei olisi ollut miehellä omaa asuntoa minne hän pääsi jäähdyttelemään, varmaan olisi kyllä teini kokenut kovia, saanut kaunoja, ja olisin lopulta potkaissut miehen pihalle.

Nyt poika on aikuinen ja tulevat miehen kanssa hyvin juttuun.

Hyvä että teillä menee hyvin.

Itse asun lapsettomana naisena miehen kanssa jonka lapset on isällään säännöllisesti. Meillä tuli tuosta meluasiasta jonkunlainen ongelma. Mutta asia ratkesi kun mies sanoi teineille että yöllä hiljaisuus. Aluksi ei sanonut ja mähän en sivullisena voinut komentaa toisen lapsia mutta toisaalta kyse oli minunkin kodista, eikä voi musaa huudattaa öisin. Jos ongelma ei olisi ratkennut, olisin lähtenyt. Kyllä. Pelkän sen syyn takia. Mielestäni tuo on kunnioittamiskysymyskin. Jos tässä olisi annettu periksi, mitä seuraavaksi,?

Kyllä omituisille asioille täälläkin tulee alapeukkuja. Otsikossa kysyttiin, miksi jotkut haluavat ja minä yhden syyn kerroin. En edes sanonut, että se olisi hyvä syy saati, että olisin itse niin tekemässä, mutta kauhealla raivolla pitää vastustaa ja alapeukuttaa.