Halauksia kaikille erityislasten tulevaisuutta murehtiville ja voimia!
En voinut olla laittamatta taas tälläistä postia, sillä musta tuntuu, että miten näitä asioita oikein kestää, tutkimuksia ja diagnosointeja, muuten! Minä ainakin olen ihan itku kurkussa taas tänään lapseni tähden. Onneksi välillä ymmärrän, että erityislapsena oleminen voi myös joskus vain tarkoittaa sitä, että asiat vain tulitaan /ajatellaan toisia reittejä, he eivät ole ollenkaan niin tyhmiä kuin testaamiset saattavat heitä ns normaalilapsiin verratessaan löytää useinkaan vaan heissä on paljon potentaalia, joka pitäisi vain osata ottaa käyttöön. Onneksi päästään sitä potentiaalia " etsimään" tutkimusten kautta!
Kommentit (2)
Joo, kyllä nuo synkkyyden hetket ovat enemmän kuin tuttuja. Varsinkin alkuvaihe on raskasta, kun kaikki on outoa ja uutta, eikä varmuutta diagnoosista ole. Epätietoisuudessa saa elää tolkuttoman kauan!
Ja sitten saa alkaa taistella tukitoimien puolesta.
Eikä murhe siihen lopu, vaan tosiaan pitää jatkuvasti pähkiä, onko diagnoosi oikea, onko lapsella kenties muitakin ongelmia. Onko järjestetty terapia/tukitoimet oikeat. Miten lapsi oppii pärjäämään mahdollisimman itsenäisesti sitten aikuisena ja miten hänestä kasvaa - kaikesta erityislapseudestaan huolimatta - HYVÄLLÄ ITSETUNNOLLA varustettu ihminen...
Huoh.
Itse kuulin juuri, että as-lapsellani on yhtäkkiä ruvennut olemaan poissaolotilanteita päivähoidossa. Siis että lapsi ei ota kontaktia eikä vastaa kysymyksiin. Kivaa...
No, täytyy silti yrittää aina ylläpitää uskoa siihen, että oli miten oli, asioilla on taipumus järjestyä.
Voimia kaikille!
MUUTOS lentosuunnitelmaan
Minua usein pyydetään kuvailemaan millaista on kasvattaa erilaista
lasta, jotta ihmiset, joilla ei ole tätä ainutlaatuista kokemusta,
ymmärtäisivät ja voisivat kuvitella, miltä se tuntuu. Se on jotain
tälläista:
Kun odotat lasta, se on kuin suunnittelisi ihmeellistä lomamatkaa
Italiaan. Ostat nipun opaskirjoja ja teet ihania suunnitelmia.
Colosseum. Michelangelon David. Gongolien Venetsia. Ehkä opettelet
joitain käteviä italialaisia sanontoja. Kaikki se on hyvin
innostavaa. Kuukausien innokkaan odotuksen jälkeen suuri päivä
viimeinkin koittaa. Pakkaat laukkusi ja lähdet matkaan. Useita
tunteja myöhemmin lentokone laskeutuu. Lentoemäntä tulee ja sanoo: -Tervetuloa Hollantiin! -Hollantiin? Kuinka niin Hollantiin? Varasin
paikan Italiaan menevään koneeseen. Minun pitäisi olla Italiassa.
Koko elämäni olen unelmoinut pääseväni sinne. Mutta
lentosuunnitelmaan on tullut muutos. Kone on laskeutunut Hollantiin
ja sinne sinun on jäätävä.
Tärkeintä on kuitenkin, ettei sinua viety mihinkään hirveään,
inhottavaan, likaiseen paikkaan, jossa on kauheita tauteja ja
nälänhätää. Olet tullut vain erilaiseen paikkaan.
Niinpä sinun on mentävä ostamaan uusia opaskirjoja. Sinun on
opittava aivan uusi kieli, ja kohtaat joukon uusia ihmisiä, joita et
muuten koskaan olisi tavannut.
Se on vain erilainen paikka. Se on vähemmän loistelias kuin Italia,
ja elämänrytmi on hitaanpaa kuin Italiassa. Mutta oltuasi siellä
jonkin aikaa, saatuasi hengityksen tasaantumaan, katsot ympärillesi
ja huomaat, että Hollannissa on tuulimyllyjä ja tulppaneeja,
Hollannissa on jopa Rembrantin maalauksia.
Mutta kaikki tuttavasi ovat tohkeissaan Italian matkoistaan ja he
kerskailevat, kuinka ihanaa heillä siellä oli. Ja lopun elämääsi
sanot: Niin, sinne minunkin piti mennä. Sitä minä olin suunnitellut.
Eikä se kipu haihdu koskaan, ei koskaan, pois, koska unelman
menettäminen on hyvin hyvin merkittävä menetys.
Mutta jos vietät elämäsi surren sitä tosiasiaa, että et milloinkaan
päässyt Italiaan, et ehkä milloinkaan ole vapaa nauttimaan niistä
hyvin erityislaatuisista, hyvin ihastuttavista asioista, joita
Hollanti tarjoaa.
Emily Pear Kingsley: Welcome to Holland