Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia terapioista?
08.03.2013 |
Onko joku käynyt esim hahmoterapiassa? Entäs onko psykiatrisen sair.hoitajan kanssa keskustelu antoisampaa ja rakentavampaa kuin etäisen psykiatrin? Olen aika selvillä itseni ja tilanteeni suhteen, mutta kaipaisin henkistä ryhdikkyyttä ja haluan vähentää ahdistusta. - Kellään mietteitä näiltä tiimoilta?
Kommentit (9)
Miksi psykiatri, joka nyt on varmasti ammattitaitoinen, olisi etäisempi kuin sairaanhoitaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttelu hoitajan ja psykiatrin kanssa on eri asia kuin laillistetun psykoterapeutin antama psykoterapia, johon sitoudutaan 2-3 vuodeksi. Mulla on hyvä kokemus kognitiivisesta psykoterapiasta. Psykoterapeutin etsimiseen kannattaa käyttää vähän aikaa, ja käydä useammalla ennenkuin valitsee sen joka tuntuu sopivalta.
Jos koet saavasi apua pelkästä puhumisesta, niin psyk. hoitaja voi riittää?
Psykoterapiaan sitoudutaan vuodeksi kerrallaan, ei sentään 2-3:ksi.
Joo, vuodeksi kerrallaan saa kelasta korvauksen, mutta kyllä siihen yleensä 2-3 vuodeksi sitoudutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitouduta, vaan vuodeksi kerrallaan. Vuosia voi olla peräkkäin niin monta kuin tarpeen/mihin on varaa.
Ihan paskaa oli mulle ainakin kaikki "terapiat".
Kaikkein paskinta oli keskustelut psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Minä, joka sentään kuitenkin kävin töissä joka päivä, jouduin jauhamaan paskaa esim siitä jaksanko peseytyä tai käydä kaupassa. Ja koska olin liian pärjäävä, päätettiin että en pääse yhteiskunnan kustantamaan terapiaan.
No, menin sitten itse kustantamaani. Menin ensin kognitiivista mallia edustavalla lyhytterapeutille. Siellä käytiin läpi jotain ajattelumallejani, mutta hetkinen, olin itsekin jo vuosia ymmärtänyt että ne mättää ja että tämä ymmärtämys ei auttanut mua yhtään pääsemään niistä eroon .Sitten menin perinteisemmälle, analyyttisemmälle psykoterapeutille, joka anteeksi vaan, oli ihan hullu. Hän esimeriksi alkoi selittää siitä kuinka tyttölapsi, kun hän imee äitinsä tissiä, oikeasti kuvittelee imevänsä isänsä penistä, ja tästä syystä uskoo omistavansa äitinsä miehen (oman isänsä) seksiobjektina. Tämä oli liian paksu ja häivyin. Menin toiselle terapeutille, joka ei puhunut tuollaisia, mutta ei myös tarjonnut ratkaisuja. Keskustelu oli lähinnä tasoa "mitä haluat elämässäsi, no miksi et tee sitä".
Joten lopetni kaikki terapiat, ja heitin myös lääkkeet mäkeen, ja olen ollut jo 26 vuotta ilman ulkopuolista apua työelämässä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi sairaanhoitajat ei ainakaan osaa auttaa yhtään. Ei niillä riitä koulutus, psykiatriset sairaudet on todella vaativia hoitohenkilökunnalle.
Suosittelen ratkaisukeskeistä psykoterapiaa