Ärsyttääkö teitä muita päiväkodissa sama asia?
Kun on tiedossa retki jonnekin, niin lähtöaika laitetaan niin aamuun kuin mahdollista, ja vanhemmille tieto "syöthän aamupalan kotona"?
Toki lapsi saa aamupalan päiväkodissa, jos kovin aikaisin menee, mutta entäs jos viet lapsen vasta kahdeksaan? Jotta lapsesi saa mahdollisuuden herätä omaan tahtiin ilman pakkoherätystä. Yhtä minuuttipeliä se aamu on tarhaan lähdön kanssa kahdeksalta tai seitsemältä.
Minua ärsyttää suunnattomasti moinen. Haluan lapseni aamuista mahdollisimman helppoja, joten kun vien hänet hoitoon kahdeksalta, oletan hänen saavan aamupalan siellä. Ei minulla ole aikaa hänelle aamupaloja laitella, päiväkotiin heti herättyä, ja näin itse ehdin töihin yhdeksäksi.
Jos kerran retkelle on vaikea lähteä myöhemmin (kaukana tms.) niin pakkoko on niin pitkälle mennä?
Ei, näitä retkiä ei ole harvoin, vain aika usein.
Ja kyllä me mielestämme maksamme siitä aamupalastakin.
Kommentit (45)
Meillä on 1-3 retkeä viikossa, ainakin näin talvella käyvät ahkerasti luistelemassa ja hiihtämässä, jumpassakin käyvät viikoittain. Lähtevät aina ysiltä, tällöin aamupala on 15 min aikaisemmin. Ja on kunnallinen pk :) Mielestäni aivan ihanaa, että hoitajat jaksavat touhuta ja varmasti lapsetkin tästä nauttivat.
Meidän lapsen pk:ssa retkiä on KERRAN vuodessa!
En kehtaisi valittaa jos olisi useammin. Lapsi syö muuten aamupalan joka päivä kotona...
4 retkeä kuukaudessa paljon?
Kerran kirjastoon, kerran metsään, kerran lähileikkipuistoon, kerran museoon/teatteriin/tms.
Voin myös kertoa, että lapset haluavat aina lähtä retkelle. Saavat kuitenkin 9 kertaa kymmenestä leikkiä päiväkodin pihalla. Paljon kivempi käydä päiväkodin aitojen toisella puolella.
Miten sulla ap on tullut mieleen hankkia lapsia häiritsemään päivärytmiäsi?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 19:57"]
Tarvitsen sen hoitopaikan aamupäivällä ja iltapäivällä. Siinä välillä lapsi on kanssani kotona. Lapsi on hoidossa viisi tuntia päivässä, jos tämän yli menee, pitää maksaa koko kuukaudelta kokopäivähoidon taksa. Jos en hae lasta klo 10.30 viimeistään aamulla, menee viidestä tunnista yli.
Juu, ja ihan työssä käyvä ihminen olen. Siinä kohtaa kun te vielä kylkeänne käännätte, minä olen jo puolet työpäivästäni tehnyt.
[/quote]
Ok, olet siis töissä alle viisi tuntia päivässä ja kehut kun siitä puolet olet tehnyt klo 10:30 mennessä?