Myötähäpeä ton A-talkissa olevan tytön puolesta.
Pitääkö tunkea ohjelmaan, kun ei mistään mitään tiedä eikä ymmärrä. Kuumottaa aina kun se avaa suunsa.
Kommentit (68)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:32"]
Tunnen moniakin pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä, jotka ovat olleet viimeksi töissä joskus 90-luvulla. Voin aivan varmasti sanoa että he eivät tule töitä koskaan tekemään ja elelevät avustuksillä elämänsä loppuun asti.
Ainoa tapa saada tälläiset ihmiset tekemään jotain olisi päästä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä, mikä tarkoittaisi monen kohdalla velkojen täydellistä anteeksi antamista, yksilöityä terapiaa ja päihdetyötä ja jokaiselle mielekkään työpaikan antamista. Näin ei tule tietenkään tapahtumaan, joten on vain hyväksyttävä se tosiasia, että tulemme rahoittamaan heidän elämäntapansa nyt ja jatkossa. Voimme tietysti syytellä heitä selkärangattomuudesta ja huonoista valinnoista, mutta ei sillä ole mitään vaikutusta.
[/quote]
Poistaa heidän tuet kokonaan. Kaikki tuet. Helppo ratkaisu
Tuilla elävä ei osallistu yhteiskunnan ylläpitämiseen. Kuinka moni ottaisi kotiinsa aikuisen, perheen ulkopuolisen, joka ei osallistuisi kuluihin ja kotitöihin, vaan asuisi ja söisi ilmaiseksi, koska saa mielestään saman hyödyn tekemättä mitään? Sairasta, vanhaa tai lasta voisi hoivatakin, mutta ei tervettä aikuista. Täällä meidän Suomi-kodissamme on paljon näitä hyyryläisiä, jotka katsovat, että heillä on oikeus käyttää hyväksi toisia suomalaisia. Mutta millä oikeudella? Kenen suomalla? Kuka voi korottaa itsensä toisia ylemmäksi?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 09:15"]Ainoa keino lisätä työnteon kannattavuutta on pienentää tukia, joita saa kun ei ole töissä. Pienimpiä palkkoja ei voida määrätä ylhäältäpäin nostettaviksi, koska silloin niitä töitä ei ole kannattavaa teettää. Esimerkiksi jos päätetään, että pizzerian tarjoilijoille on pakko maksaa 2000€ kuussa, niin silloin ne pizzeriat jättävät palkkaamatta koko tarjoilijan ja pyörittäjä vie itse pizzat pöytään. Toinen vaihtoehto on, että hintoja nostetaan jotta voidaan maksaa isompia palkkoja, joka lisää inflaatiota. Koska tuet on sidottu indekseihin myös ne nousevat samassa suhteessa, Tällöin isommista "minimipalkoista" ei ole hyötyä, koska tukien suuruuden aiheuttama kannustinloukku pysyy edelleen olemassa. Ainoa kestävä ratkaisu on siis tukien leikkaaminen.[/quote]
Väärin. Valtio voisi maksaa matalapalkkatukea jolloin työssä käyminen olisi huomattavasti kannattavampaa kuin työttömyys.
Mutta fakta on se että työttömiä on 200 000 enemmän kuin vapaita työpaikkoja. Miten ratkaiset tuon yhtälön?
[/quote]
Jos tuollaista tehtäisiin niin veroja pitäisi nostaa. Joten ei mitään hyötyä. Töitä kyllä on mutta 99,9 % töistä ei tule työvoimatoimiston tietoon. Esimerkiksi meidän työpaikkaan ei ikinä haeta työkkärin sivuilta ihmisiä. Ei ikinä. Meillä on ihan omat kanavat työntekijöiden hakuun.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:32"]
Tunnen moniakin pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä, jotka ovat olleet viimeksi töissä joskus 90-luvulla. Voin aivan varmasti sanoa että he eivät tule töitä koskaan tekemään ja elelevät avustuksillä elämänsä loppuun asti.
Ainoa tapa saada tälläiset ihmiset tekemään jotain olisi päästä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä, mikä tarkoittaisi monen kohdalla velkojen täydellistä anteeksi antamista, yksilöityä terapiaa ja päihdetyötä ja jokaiselle mielekkään työpaikan antamista. Näin ei tule tietenkään tapahtumaan, joten on vain hyväksyttävä se tosiasia, että tulemme rahoittamaan heidän elämäntapansa nyt ja jatkossa. Voimme tietysti syytellä heitä selkärangattomuudesta ja huonoista valinnoista, mutta ei sillä ole mitään vaikutusta.
[/quote]Kolmas vaihtoehto on ottaa kaikki tuet pois ja nauttia kun ne kerjää kadulla
[/quote] Niin tai nauttia siitä, että joutuu pelkäämään kun ei tiedä koska joku tulee ja ryöstää, raiskaa tai ampuu.
[/quote]Miksi ampuisi? Väheneekö raiskaukset jos köyhille jakaa rahaa?

Nämä pummit eivät tekisi mitään noista. Ne ovat liian laiskoja ja saamattomia saamaan mitään aikaan.
Jos joku rikoksen tekee niin vankilaan vaan (ei nykyisen kaltaiseen täysihoitolaan).
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 16:41"] Töitä kyllä on mutta 99,9 % töistä ei tule työvoimatoimiston tietoon.
[/quote]
Tällaiset liioittelut vievät koko kommenttisi uskottavuuden. Jos tuo pitäisi paikkaansa, Suomessa olisi 3,7 miljoonaa avointa työpaikkaa.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 09:46"]
"Jää käteen vain muutama satanen enemmän"? Tätä moni toistelee. Ilmeisesti aika varakasta porukkaa, kun ei muutama ylimääräinen satanen kiinnosta. Sillähän tekee jo monen päivän ruokaostokset! Tai tekee edes kerran kuussa jonkun kivan hankinnan, tai jotain.
"Tyhmääkin" duunia kannattaa tehdä. Kun hyvin työnsä tekee, niin yleensä se palkka siitä nousee ja saa parampiakin tehtäviä. Työttömyyden myötä on tuomittu pysyvästi alhaiseen elintasoon.
[/quote]
Ihmettelen kanssa tätä asennetta, et "ei jää ku parisataa enemmän käteen". Parisataa on vuodessa melkeen 2500, kymmenessä vuodessa 25000 enemmän. Kyllähän parilla tonnilla vuodessa tekee jo vaikka mitä.
Sit toiseks, ohjelmassa esiintynyt Mira oli keskeyttänyt opinnot useasti, koska "ulkopuolelta tuli kaikenlaisia vaatimuksia". Se on kyllä todella ikävää, että joku vaatii jotain, kyllähän siinä kannattaa jättää ilmainen koulutus käymättä.
Työhön ladataan liikaa odotuksia, sitä ei kannata ottaa niin vakavasti, etenkin jos ei työllisty unelma-ammattiinsa. Töiden jälkeen vapaa-aika tuntuu paremmalta, puhumattakaan itse tienatun rahan arvosta.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 08:54"]
No se on sun valintasi. Mä valitsen iloisen ja täysipainoisen työttömyyden. Elämäni on täyttä ja arvokasta vaikka en tekisi päivääkään palkkatyötä. Olen aikani tyrkyttänyt itseäni useille työnantajille ja hankkinut hyviä koulutuksia. Kun ei kerran kelpaan, ei sitten. Mä olen päättänyt elää työttömänä iloisena ja onnellisena ja enää en edes hae aktiivisesti työtä. Asioiden hyväksyminen antaa minulle riippumattomuutta ja vapautta.
[/quote]Ehkä tyhmä kysymys mutta miten elät iloisena jos laskemme toimeentulotukea vaikkapa puoleen?
[/quote] En tiedä tietenkään sun tuloistasi mutta minä olen opetellut tulemaan vähällä toimeen. Sitä ei niin kauhean paljon mitään tarvitse loppujen lopuksi. Möimme omistusasuntomme ja lopetimme rahan ja mammonan perässä juoksemisen. Kun ei omista mitään, ei ole huoliakaan. Elämä on kuitenkin hyvin lyhyt ja se on äkkiä ohi. Kannattaa miettiä mitä todella haluaa.
[/quote]
Laskee tuet kymmenes osaan nykyisestä. On sitten aika hankalaa elää sillä