Lue keskustelun säännöt.
Voiko töissä liika ystävyys haitata työuraa?
07.03.2019 |
Minulla on töissä työkaveri, jonka kanssa olemme ystävystyneet ja tulleet suht. läheisiksi. Nyt tuntuu, että koko työaika menee kahvitauon odotteluun ja muuhun työn lomassa jutusteluun. Työteho on varmasti laskenut.
Ajattelin, että tällainen kuuluu vain nuoruuden ystävyyssuhteisiin tai ihastumiseen. Kai tämä johtuu vain siitä, että näin aikuisiällä on tosi vaikea jotenkin löytää uusia oikeasti samanhenkisiä hyviä ystäviä, joiden kanssa todella mielellään viettää aikaa, eikä vain tottumuksesta tai jopa velvollisuudentunteesta. Ehkä olen ollut jopa yksinäinen.
Näettekö, että liian hyvä työkaveruus on haitaksi työpaikalla? Mitä tilanteelle voi tehdä, jotta ei loukkaisi tätä uutta hyvää ystävää?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Johtaa osaa aina parhaiten asiantuntijat, ei työkaverit, eli kyllä voi, koska kavereita suositaan työympäristössä tod. näk. enemmän tunnepohjalta kuin osaajia.
En ihan saanut ehkä tosta lauseesta kiinni. Mutta me ei olla sellaisessa asemassa tai edes samoissa tehtävissä niin, että kumpikaan voisi "suosia" toista töissä. Eikä voi tulla kilpailuasetelmaakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Verkostoituminen on hyvä. Jos sinulla on vain yksi bestis työpaikalla, voisitko kuitenkin huolehtia että käyt muidenkin kanssa lounaalla ja kahvilla?
Vierailija kirjoitti:
Verkostoituminen on hyvä. Jos sinulla on vain yksi bestis työpaikalla, voisitko kuitenkin huolehtia että käyt muidenkin kanssa lounaalla ja kahvilla?
Joo yritän kyllä tutustua muihinkin. Suurin osa on vaan niin eri maailmoista tai sitten sellaisia valittajatyyppejä. Jotenkin mielummin lounaalla juttelee kaverin kanssa mukavia jostain ihan muusta kuin työstä, kuin kuuntelee ainaista valitusta siitä, kuinka tehtäviä on liikaa ja kuinka eaimies tai työkaveri taas teki jotain väärin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtaa osaa aina parhaiten asiantuntijat, ei työkaverit, eli kyllä voi, koska kavereita suositaan työympäristössä tod. näk. enemmän tunnepohjalta kuin osaajia.
En ihan saanut ehkä tosta lauseesta kiinni. Mutta me ei olla sellaisessa asemassa tai edes samoissa tehtävissä niin, että kumpikaan voisi "suosia" toista töissä. Eikä voi tulla kilpailuasetelmaakaan.
Ap
Tunnepohjalta ne fiksuimmatkin saattaa asua rikkailla alueilla, mieti mikä on lisäarvon kannalta parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtaa osaa aina parhaiten asiantuntijat, ei työkaverit, eli kyllä voi, koska kavereita suositaan työympäristössä tod. näk. enemmän tunnepohjalta kuin osaajia.
En ihan saanut ehkä tosta lauseesta kiinni. Mutta me ei olla sellaisessa asemassa tai edes samoissa tehtävissä niin, että kumpikaan voisi "suosia" toista töissä. Eikä voi tulla kilpailuasetelmaakaan.
Ap
Tunnepohjalta ne fiksuimmatkin saattaa asua rikkailla alueilla, mieti mikä on lisäarvon kannalta parasta.
Nojoo nyt ehkä ymmärrän paremmin. Lisäarvo voi toki olla eri työelämän ja yksityiselämän kannalta. Toisaalta työmenestys, toisaalta se että on arvokkaita ihmissuhteita ylipäänsä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on näitä tapauksia nähty eikä aina olla katsottu hyvällä. Sen työtehon laskun nimittäin huomaa muutkin.
Viimeksi piti tilanteeseen puuttua kun "bestikset" kävi yhdessä tupakalla ja kukaan ei ollut vastaamassa puhelimeen sillä osastolla. Tuli sääntö että tupakalla käydään yksin, max 3 min.
En nyt ole kuullut että tämä olisi varsinaisesti esteenä edetä uralla, mutta ylipäätään heikko työteho tuskin edistää uraa.
Vierailija kirjoitti:
Varoitan panostamasta liikaa työystävyyteen. Mietipä siltä kannalta, että jos nyt joutuisitte eri paikkoihin töihin, kestäisikö "ystävyys"?
Itselläni on aika pitkä työura takana ja aina kun olen vaihtanut työtä, vanhoihin työkavereihin ei enää ole ollut ystävyyttä. Muutama vaivaannuttava yhteinen lounas ja juttu on kuivunut kokoon. Näin silloinkin, kun olen luullut meidän olleen ystäviä.
Todellinen ystävyys kehittyy vähitellen ja siinä on tilaa. Ei olla joka päivä kuin paita ja peppu. Usein työpaikalla hyvin voimakas läheisyys on kuin terapeuttina toimimista toiselle osapuolelle ja se käy rasittavaksi pidemmän päälle.
Vähän kaksipiippuista. Minä kavereeraan niin entisten alaisteni, kollegoideni kuin pomonikin kanssa. Kyseessä on aito ystävyys, vaikkei verkostoutumisestakaan koskaan haittaa ole. Kerran olen yhden kaverini kanssa hakenut samaa työpaikkaakin, jonka kaverini sai. Minä sain sen jälkeen mielstäni vähintäänkin yhtä hyvän, jotan no hard feelings.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtaa osaa aina parhaiten asiantuntijat, ei työkaverit, eli kyllä voi, koska kavereita suositaan työympäristössä tod. näk. enemmän tunnepohjalta kuin osaajia.
En ihan saanut ehkä tosta lauseesta kiinni. Mutta me ei olla sellaisessa asemassa tai edes samoissa tehtävissä niin, että kumpikaan voisi "suosia" toista töissä. Eikä voi tulla kilpailuasetelmaakaan.
Ap
Tunnepohjalta ne fiksuimmatkin saattaa asua rikkailla alueilla, mieti mikä on lisäarvon kannalta parasta.
Nojoo nyt ehkä ymmärrän paremmin. Lisäarvo voi toki olla eri työelämän ja yksityiselämän kannalta. Toisaalta työmenestys, toisaalta se että on arvokkaita ihmissuhteita ylipäänsä.
Ap
Niin, pitää olla järkeä päässä kun miettii mille lisäarvoa luo, eikä että fiilispohjalta koko aika eli proaktiivisuutta, johon korkeakoulut opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on näitä tapauksia nähty eikä aina olla katsottu hyvällä. Sen työtehon laskun nimittäin huomaa muutkin.
Viimeksi piti tilanteeseen puuttua kun "bestikset" kävi yhdessä tupakalla ja kukaan ei ollut vastaamassa puhelimeen sillä osastolla. Tuli sääntö että tupakalla käydään yksin, max 3 min.
En nyt ole kuullut että tämä olisi varsinaisesti esteenä edetä uralla, mutta ylipäätään heikko työteho tuskin edistää uraa.
Joo se toki haittaa uraa, jos ulospäinkin näytän pahalta. Työni on kuitenkin sellaista asiantuntijatyötä, joka ei muutakuin palavereiden osalta ole aikaan ja paikkaan sidottua, puhelimeen vastaan vaikka lounaallakin. Työaika kuitenkin on olemassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikkaa vaihtanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoitan panostamasta liikaa työystävyyteen. Mietipä siltä kannalta, että jos nyt joutuisitte eri paikkoihin töihin, kestäisikö "ystävyys"?
Itselläni on aika pitkä työura takana ja aina kun olen vaihtanut työtä, vanhoihin työkavereihin ei enää ole ollut ystävyyttä. Muutama vaivaannuttava yhteinen lounas ja juttu on kuivunut kokoon. Näin silloinkin, kun olen luullut meidän olleen ystäviä.
Todellinen ystävyys kehittyy vähitellen ja siinä on tilaa. Ei olla joka päivä kuin paita ja peppu. Usein työpaikalla hyvin voimakas läheisyys on kuin terapeuttina toimimista toiselle osapuolelle ja se käy rasittavaksi pidemmän päälle.
Vähän kaksipiippuista. Minä kavereeraan niin entisten alaisteni, kollegoideni kuin pomonikin kanssa. Kyseessä on aito ystävyys, vaikkei verkostoutumisestakaan koskaan haittaa ole. Kerran olen yhden kaverini kanssa hakenut samaa työpaikkaakin, jonka kaverini sai. Minä sain sen jälkeen mielstäni vähintäänkin yhtä hyvän, jotan no hard feelings.
Tämä kuulostaa mukavalta. Ehkä ystävyys ei ainakaan siis ihan pelkkää ympäristön luomaa harhaa ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkaa vaihtanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoitan panostamasta liikaa työystävyyteen. Mietipä siltä kannalta, että jos nyt joutuisitte eri paikkoihin töihin, kestäisikö "ystävyys"?
Itselläni on aika pitkä työura takana ja aina kun olen vaihtanut työtä, vanhoihin työkavereihin ei enää ole ollut ystävyyttä. Muutama vaivaannuttava yhteinen lounas ja juttu on kuivunut kokoon. Näin silloinkin, kun olen luullut meidän olleen ystäviä.
Todellinen ystävyys kehittyy vähitellen ja siinä on tilaa. Ei olla joka päivä kuin paita ja peppu. Usein työpaikalla hyvin voimakas läheisyys on kuin terapeuttina toimimista toiselle osapuolelle ja se käy rasittavaksi pidemmän päälle.
Vähän kaksipiippuista. Minä kavereeraan niin entisten alaisteni, kollegoideni kuin pomonikin kanssa. Kyseessä on aito ystävyys, vaikkei verkostoutumisestakaan koskaan haittaa ole. Kerran olen yhden kaverini kanssa hakenut samaa työpaikkaakin, jonka kaverini sai. Minä sain sen jälkeen mielstäni vähintäänkin yhtä hyvän, jotan no hard feelings.
Tämä kuulostaa mukavalta. Ehkä ystävyys ei ainakaan siis ihan pelkkää ympäristön luomaa harhaa ole.
Ap
Tosin se vaati vuosien yhdessä työskentelyä ja on onnistunut vain aniharvojen kanssa. Äkkiä laskettuna minulla on ollut satoja alaisia ja vain yhden kanssa kavereeraan edelleen aktiivisesti, muutamien satunnaisesti.
Vuosikymmenen työkaveruuden jälkeen meille jäi muutaman pomon kaveripiiri, jonka kanssa pidämme yhteyttä. Yksi sai aikoinaan ylennyksen ja houkutteli minut mukaansa. Olemme nykyisin eri työpaikoissa, mutta tapaamme säännöllisesti.
Kokemukseni mukaan lojaalisuudella pääsee pidemmälle kuin selkäänpuukottamisella. Urahakuisilla ihmisillä vain tuntuu olevan kova kiire. Meillä on aina ollut aikaa, niin työnantajan maksamalla, kuin omallakin ajalla.
Johtaa osaa aina parhaiten asiantuntijat, ei työkaverit, eli kyllä voi, koska kavereita suositaan työympäristössä tod. näk. enemmän tunnepohjalta kuin osaajia.