Hätäsektiolla syntynyt lapsi kaikkein tärkein

Pakko kysyä. Kuinka monta on useita lapsia?

Minulla poika syntyi kiireellisellä sektiolla ja kyllä häneen silloin suhtautua eri lailla kuin esikoiseen mutta se tasoittui ajan myötä.

Tiedän hyvin, että lasten syntyminen terveinä ja hyvinvoivina ei ole mikään itsestään selvyys yhdenkään lapsen kohdalla, mutta tämän sektiolapsen kohdalla menetyksen tunteet ovat jollain tavalla erityisen voimakkaasti konkretisoituneet. Miten saisin tämän tunteen jollain tavalla käsiteltyä, jottei se välittyisi suhteessa lapsiini? En haluaisi asettaa ketään heistä jollain tavalla muiden yläpuolelle.

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä. Kuinka monta on useita lapsia?

Minulla poika syntyi kiireellisellä sektiolla ja kyllä häneen silloin suhtautua eri lailla kuin esikoiseen mutta se tasoittui ajan myötä.

Kuinka kauan sinulla meni näiden tunteiden tasoittumiseen? Sektiolapsi on vasta pieni, mutta nämä tunteet eivät vaikuta muuttuvan yhtään mihinkään suuntaan. Miehellä ei tällaisia tuntemuksia vaikuta olevan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Syntymä on vain pieni osa ihmisen elämää. Lapsi voi sairastua tai joutua onnettomuuteen koska tahansa. Kukaan ei ole täällä turvassa.

Olen kyllä kuullut tuon tapaisia kokemuksia ennenkin. Mutta itse en koe, että jompi kumpi lapsistani olisi tärkeämpi toista, vaikka synnytyksissä oli eroja. Eka synnytys oli vaikea ja syke laski hänellä synnytyksen aikana, apgar pisteet olivat huonot ja hän ei alkanut parkumaan syntymän jälkeen, oli vain hiljaa ja hänet vietiin osastolle hoitoon. Syynä lapsivesi keuhkoissa. Toinen synnytys sujui hienosti. 2,5 tuntia syntyi terhakka kympin vauva, jonka sain heti syliini. Mutta muistan tosin, että esikoisen vauva-aikana pari ekaa kuukautta koin jonkinlaista ahdistusta. Pelkäsin hirveästi kätkytkuolemaa ja se ehkä hieman haittasi kiintymyksen syntymistä, mutta onneksi se meni ohi. Toisen lapsen kanssa en tuntenut tuollaista ahdistusta juurikaan ja hänen kanssaan oleminen oli heti luontevaa. Mutta nyt kun ovat taaperoita, niin en koe suhtautumiseni olevan erilaista heihin. Molemmat yhtä rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Kuka tahansa lapsi voisi olla kuollut. Yksi väärä askel suojatiellä ja se on siinä. Miksi pidät muiden lastesi elämää jotenkin itsestäänselvyytenä?

Vierailija kirjoitti:

Syntymä on vain pieni osa ihmisen elämää. Lapsi voi sairastua tai joutua onnettomuuteen koska tahansa. Kukaan ei ole täällä turvassa.

Sektiosynnyttäjä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä. Kuinka monta on useita lapsia?

Minulla poika syntyi kiireellisellä sektiolla ja kyllä häneen silloin suhtautua eri lailla kuin esikoiseen mutta se tasoittui ajan myötä.

Kuinka kauan sinulla meni näiden tunteiden tasoittumiseen? Sektiolapsi on vasta pieni, mutta nämä tunteet eivät vaikuta muuttuvan yhtään mihinkään suuntaan. Miehellä ei tällaisia tuntemuksia vaikuta olevan.

Muistelisin että kun kotiin päästiin mutta lapsella oli muita ongelmia että toki häneen edelleen on erilainen suhtautuminen kuin ihan terveeseen sisarukseen. Onneksi ongelmat eivät ole suuria mutta tukea tarvitsee edelleen teininäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Kuka tahansa lapsi voisi olla kuollut. Yksi väärä askel suojatiellä ja se on siinä. Miksi pidät muiden lastesi elämää jotenkin itsestäänselvyytenä?

En pidä. Ymmärrän tämän täysin järjen tasolla, mutta tunteen tasolla en. Ja jollen tiedostaisi tämän olevan ongelmallista, niin en olisi tätä aloitusta laatinut. 

Voi olla, että kokemukseeni vaikuttaa myös jotenkin se, että olen aiemmin elämässäni kokenut ennen lasten saamista isoja ja yllättäviä menetyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Sektiosynnyttäjä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä. Kuinka monta on useita lapsia?

Minulla poika syntyi kiireellisellä sektiolla ja kyllä häneen silloin suhtautua eri lailla kuin esikoiseen mutta se tasoittui ajan myötä.

Kuinka kauan sinulla meni näiden tunteiden tasoittumiseen? Sektiolapsi on vasta pieni, mutta nämä tunteet eivät vaikuta muuttuvan yhtään mihinkään suuntaan. Miehellä ei tällaisia tuntemuksia vaikuta olevan.

Muistelisin että kun kotiin päästiin mutta lapsella oli muita ongelmia että toki häneen edelleen on erilainen suhtautuminen kuin ihan terveeseen sisarukseen. Onneksi ongelmat eivät ole suuria mutta tukea tarvitsee edelleen teininäkin.

Meillä ei vaikuta olevan erityistä tuen tarvetta, mutta sektiolapsi on ollut luonteeltaan sellainen, että hän on vaatinut paljon tiheää kontaktia. Sekin on lähentänyt minua lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Kuka tahansa lapsi voisi olla kuollut. Yksi väärä askel suojatiellä ja se on siinä. Miksi pidät muiden lastesi elämää jotenkin itsestäänselvyytenä?

Minkä ihmeen takia syyllistät vierasta ihmistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Kuka tahansa lapsi voisi olla kuollut. Yksi väärä askel suojatiellä ja se on siinä. Miksi pidät muiden lastesi elämää jotenkin itsestäänselvyytenä?

Minkä ihmeen takia syyllistät vierasta ihmistä?

Tarkoitan sitä, että voisin yrittää vakuuttaa itseni järkeilemällä siitä, että eivät nämä ajatukset haittaa, ei niitä oikeastaan ole, jos ne eivät kaiken aikaa ole mielessä, mutta silloin ne pääsisivät vaikuttamaan toimintaani enemmän kuin jos suostun suoraan myöntämään, että ne vaikuttavat minuun. Ei minun tarvitse esittää parempaa ihmistä kuin olen. Minusta on tärkeää olla rehellinen itselleen ja muille. Lapsille en näistä ajatuksistani puhu.

Onko joku löytänyt rakentavan tavan käsitellä näitä tuntemuksia?

Ei kai sitten auta muu kuin se, että yrittää vain hyväksyä sen asian, että suhde lapsiin voi eri syistä olla erilainen. Eihän se millään tavalla lasten tasapuolista kohtelua estä.

Kunhan nyt yrität kohdella lapsia tasapuolisesti, ei kai sitä tunteilleen mitään mahda. Todennäköisesti lapset vaistoaa sen että yksi on äidille erityisasemassa, mutta joudut vaan näkemään erityisvaivan että et vahingossakaan suosi tätä yhtä muiden kustannuksella. Meillä yksi oli selkeästi suosikki ja kyllä se vaikutti väleihin niin tämän sisaruksen kuin vanhempienkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kunhan nyt yrität kohdella lapsia tasapuolisesti, ei kai sitä tunteilleen mitään mahda. Todennäköisesti lapset vaistoaa sen että yksi on äidille erityisasemassa, mutta joudut vaan näkemään erityisvaivan että et vahingossakaan suosi tätä yhtä muiden kustannuksella. Meillä yksi oli selkeästi suosikki ja kyllä se vaikutti väleihin niin tämän sisaruksen kuin vanhempienkin kanssa.

Miten muut lapset reagoivat siihen, että huomasivat yhden olevan suosikkiasemassa? Miten toimitte siinä vaiheessa?

Sektiosynnyttäjä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Minulla on kaksi lasta, joista toinen syntyi hätäsektiolla. Kummatkin lapset ovat yhtä rakkaita.

Kuten sanoin, niin minullekin kaikki lapseni ovat yhtä rakkaita. Jollain tavalla vain sektiolapsi on aivan erityisessä asemassa mielessäni, koska hänet nähdessäni mieleen palaa aina välillä se ajatus, että tämä lapsi voisi aivan hyvin olla kuollut, koska synnytyksessä oli ongelmia.

Kuka tahansa lapsi voisi olla kuollut. Yksi väärä askel suojatiellä ja se on siinä. Miksi pidät muiden lastesi elämää jotenkin itsestäänselvyytenä?

En pidä. Ymmärrän tämän täysin järjen tasolla, mutta tunteen tasolla en. Ja jollen tiedostaisi tämän olevan ongelmallista, niin en olisi tätä aloitusta laatinut. 

Voi olla, että kokemukseeni vaikuttaa myös jotenkin se, että olen aiemmin elämässäni kokenut ennen lasten saamista isoja ja yllättäviä menetyksiä.

Näiden isojen menetysten takia olen kärsinyt voimakkaasta kuolemanpelosta nuoresta asti. Lapsen saaminen hätäsektiolla jollain tavalla muistuttaa minua traumojen lisäksi myös siitä, kuinka haurasta elämä onkaan. Siksi tunnen tästä lapsesta erityisen voimakasta kiitollisuutta, koska koen hänen menettämisensä olleen niin lähellä. Olenhan jo aiemmin menettänyt niin paljon.

Älä pelkää tuota tunnetta joka sinua ahdistaa. Kun annat itsesi tuntea tuon tunteen ilman että arvostelet itseäsi tuosta tunteesta. Silloin tunne helpottaa. Ymmärrät itse syyn tuon tunteen tuntemiseen ja se on tärkeää ja hyvä alku tunteen hyväksymiseen. Syyllisyys alkaa katoamaan ja tunne saa oikeat mittasuhteet, eikä enää pakonomaisesti ahdista sinua.

Tunteet ovat tärkeitä ja niitä on syytä kuunnella ja käsitellä, hyväksymienen on tässä keskeinen rooli kohti tasapainoa.