Lue keskustelun säännöt.
Miksi minut jätetään yksin? :(
04.03.2013 |
Olen kolmen lapsen kotiäiti, iloinen, aktiivinen, innokas ja syvällinenkin tarvittaessa. Hoidan kotia, rakastan ruuanlaittoa, teen lasten ruuat itsestäänselvästi itse, ulkoilen, reippailen, askartelen ja käyn perhekerhoissa että lapset saisivat virikkeitä. Vanhemmilla lapsilla on harrastuksia ja pyrin aktivoimaan heitä että he löytäisivät oman juttunsa. Itse reippailen ja kuntoilen, pidän itsestäni huolta, käyn kampaajalla ja kosmetologilla, ostan käytännöllisiä ja kauniita vaatteita joita pidän myös kotona. Miehen kanssa meillä on hyvä suhde vaikka hän onkin tosi paljon töissä, hoidan kodin ja lapset ja seksielämänkin pyrin pitämään aktiivisena. Lapseni puen kauniisti ja asianmukaisesti ja siististi ja opetan heille jatkuvasti kauniita käytöstapoja ja muiden huomioonottamista. Lapset ovat kotihoidossa mikä on minulle itsestäänselvyys, olenhan terve ja reipas ja pystyn tarjoamaan lapsille riittävästi virikkeitä ilman tarhoja tai päiväkerhoja. Kävelemme joka paikkaan ja yritän iskostaa lapsiinikin reipasta elämäntapaa.
Se mikä minua hiertää on että äidit eivät oikein tunnu pitävän minusta. Yritän usein hieroa tuttavuutta perhekerhoissa ja leikkipuistoissa, ideoida yhteisiä reissuja esim museoon tai sisäleikkipuistoon, innostaa mammoja vaikka keppijumppaan yhdessä, perustaa lenkkipiiriä jne, mutta nämä äiidit jotenkin luistelevat irti ja mitään ei koskaan tule oikein sovittua. Olen tosiaan luonteeltani iloinen ja reipas, sanon asiat kuin ne ovat ja pyrin kannustamaan ihmisiä esim terveempiin elämäntapoihin. Jos olen lukenut hyvän kirjan, romaanin tai elämäntaito-oppaan tai vaikka uuden ruokakirjan, suosittelen ja kerron siitä mielelläni. Olen mielestäni empaattinenkin, kuuntelen muiden suruja ja huolia ja pyrin ratkaisemaan niitä osaamiseni puitteissa. Silti olo on tosi yksinäinen, joskus melkein tuntuu siltä, että kaikilla on äkkiä kiire pois puistosta kun minä tulen lapsineni paikalle :(. En tiedä mikä minussa mättää? Olen miettinyt joskus onko kyse kateudesta, onhan minulla "kaikki mikä kuuluukin" ja olen timmissä kunnossa ja aina siisti. Mutta minä voisin aivan hyvin olla vähän "repsahtaneemmankin" mamman kaveri, en jaottele ihmisiä tuolla lailla, me voitaisiin vaikka yhdessä lenkkeillä ja tsempata toisiamme terveisiin elämäntapoihin.
Joskus haluaisin vaan kysyä siellä puistossa ihan suoraan, että miksi te ette pidä minusta? Kannattaisikohan minun?
Kommentit (48)
Kuulostat ihan kammottavalta ihmiseltä. Meillä puistossa oli tuollainen supermamma, yllättävää, ettei häntä ikinä kutsuttu mihinkään mukaan. Terveysnatsit on ärsyttäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viestin 7 perusteella ap vaikuttaa pinnalliselta ja todella vastenmieliseltä ihmiseltä. Ei ole ihme ettei seuraa oikein löydy. No, toivotaan että löytyy toinen samantapainen seuraksi, että voitte yhdessä kauhistella niitä raskauskilojaan ikuisesti vaalivia mammoja ja yhdessä ylistää omaa erinomaisuuttanne.
Ei musta ap:ssa ole mitään vikaa. Jos haluaa lähtökohtaisesti keskittyä vain positiivisiin asioihin niin eihän se tarkoita, ettei tunnustaisi elämässä olevan negatiivisiakin asioita. Mutta ehkä ap koetaan juuri tuollaisena, jolla on täydellinen pieni keskiluokkainen elämä ilman säröä. Ja siihen päälle positiivisuus on fuulaa, eihän oikeasti voi jonkun elämä voi olla nautittavaa ja kivaakin.:)
Mutta toi on kulttuuriero, ehkä sut koetaan liian pirteänä ja epäaitona näissä piireissä, jossa olet yrittänyt tehdä tuttavuutta. Itselleni on myös liikunta ja terveys tärkeää, siksi en pitäisi ap:n kaltaista ihmistä besserwisserinä.
Supermamma, siinähän se ongelma on, ei ketään kiinnosta sun elämä, paitsi jos toisen samanlaisen täydellisen äidin löydät, on niitä. Sulla ei taida olla lapsuus- tai opiskeliajoiltakaan ketään ystäviä?
Luulisin , että se on se kateus. Hyvä parisuhde on nykyään harvinaisuus. On kaikenlaisia pettäjä-sivustoja ja ero on melkein normaalimpaa kuin hyvä parisuhde. Surullista, että tunnet ettei sinusta pidetä. Ole rohkeasti oma itsesti, varmasti löytyy joku samankaltainen iloinen mama jostain jonka kanssa voit jakaa ilot ja surut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyisköhän blogimaailmasta samanhenkisiä mammoja? Kaipa noissa mammablogeissa sentään on liikuntaa harrastaviakin, varmasti joku sellainen löytyy?
Tämähän on ilmiselvä provo. "Täydellinen AV-mamma". :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä mä hyväksyisin sut varmasti ihan tuollaisena.
minä lyhyesti: minä en ole timmi, kotimme on sotkuinen, lapset ovat välillä myös hoidossa ja minä osa-aikatöissä (koska en kestä olla "vaan" lasten kanssa koko aikaa, olen hermostuvaa äitityyppiä), syön myös roskaruokaa, voisin olla 5-10kg laihempikin, en yritä pitää seksielämäämme vireänä (mutta joskus silti pannaan tietty), mieheni on kaiken vapaa-aikansa kanssamme (hänellä ei ole hienoa uraa), en sisusta, lapseni kulkevat välillä likaisissa haalareissa remuamassa pitkin pihaa ja leikkipuistoa, räkä poskellakin joskus. En jaksa olla enää "syvällinen" (nuorempana ehkä olin), puhun lähinnä arjen pintatason asioista (ainakin puolituttujen kanssa). Olen siis aika lailla täydellisyytesi vastakohta, mutta kyllä voisin hyväksyä sinut (jos sattuisimme kohtaamaan). Ja on meillä yhteistäkin: minäkin tykkään kävellä joka paikkaan ja käydä lasten kanssa kerhoissa ja sisäleikkipuistoissa. Minun seurani kyllä kelpaa monille, koska varmasti monista on huojentavaa verrata itseään minuun (että paremmin sentään menee kuin tuolla naisella ;)
En usko että syynä on kateuskaan vaan tuo ap:n asenne, jossa asettuu muiden yläpuolelle järkkäilemään muille tekemistä ja neuvomaan heidän elämässään (todennäköisesti vielä pyytämättä).
Itse ainakin tunnen yhden äidin jonka elämä vaikuttaa aika lailla täydelliseltä kun sitä ajattelee, mutta ei hän ärsytä ollenkaan ihmisiä, koska vaikuttaa rauhalliselta, vaatimattomalta persoonalta joka ei kauheasti tuo erinomaisuuttaan esiin. Oikeastaan hän on suorastaan ujo, ja se on jotenkin hauska kontrasti, että paikkakunnalla tunnetun menestyneen miehen kaunis, korkeakoulutettu vaimo on olemukseltaan vähän semmoinen "anteeksi että olen olemassa". En tiedä että ketään ärsyttäisi tässä tapauksessa naisen kauneus, hoikkuus, varakkuus tms, mutta hän ei olekaan ketään muita neuvomassa tai paheksumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 11:27"]
kyllä mä hyväksyisin sut varmasti ihan tuollaisena.
minä lyhyesti: minä en ole timmi, kotimme on sotkuinen, lapset ovat välillä myös hoidossa ja minä osa-aikatöissä (koska en kestä olla "vaan" lasten kanssa koko aikaa, olen hermostuvaa äitityyppiä), syön myös roskaruokaa, voisin olla 5-10kg laihempikin, en yritä pitää seksielämäämme vireänä (mutta joskus silti pannaan tietty), mieheni on kaiken vapaa-aikansa kanssamme (hänellä ei ole hienoa uraa), en sisusta, lapseni kulkevat välillä likaisissa haalareissa remuamassa pitkin pihaa ja leikkipuistoa, räkä poskellakin joskus. En jaksa olla enää "syvällinen" (nuorempana ehkä olin), puhun lähinnä arjen pintatason asioista (ainakin puolituttujen kanssa). Olen siis aika lailla täydellisyytesi vastakohta, mutta kyllä voisin hyväksyä sinut (jos sattuisimme kohtaamaan). Ja on meillä yhteistäkin: minäkin tykkään kävellä joka paikkaan ja käydä lasten kanssa kerhoissa ja sisäleikkipuistoissa. Minun seurani kyllä kelpaa monille, koska varmasti monista on huojentavaa verrata itseään minuun (että paremmin sentään menee kuin tuolla naisella ;)
mä kuulen tänne asti kun ap hyperventiloi
Meillä on tällainen ihan oikeasti tuttuna. Sillä taitaa ollla nykyiset naapuritkin jo kaikonneet kilometrien päähän, kun on ollut pakko perustaa ihan perhe-blogi, jossa raukka hehkuttaa olemistaan, kun ei enää tuttavapiiristä kukaan jaksa kuunnella tai tulla kylään kuuntelemaan. Oikea besserwissereiden kuningatar ja aina on tukka hyvin ja kaikki hyvin, eniten siivottu ja kaikki säilötty ja itse tehty, hiihtää joka päivä 10 kilometrin lenkin ja hehkuttaa siitä julkisesti, koska muuten ei kai ole suorittamisella merkitystä, ellei sitä saa muille kertoa. Lapset on aina tarhan ja koulun parhaita ja joka harrastusvalmentajan kehuva kommentti pitää jakaa tuttavien kanssa (ihan kuin se ei kuuluisi valkun tai opettajan tehtävään - tsempata jokaista valmennettavaansa...). Huoh.
Silti ei tiedä, että miehensä pitää maksettua naista jonka luona käy työmatkoillaan. Koko tuttavapiiri tietää, muttei kehtaa käräyttää miestä, jota kaikki tavallaan säälii tämän vaimonsa tossun alla olemisen johdosta.
Sori ap, olet varmaan ihan kiva, mutta ehkä joku tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä saattaa piillä vastaus alkuperäiseen kysymykseesi:
Kirjoitit: "mutta yritän käsitellä inhoani rakentavasti tsemppaamalla heitä terveempiin elämäntapoihin."
Jos haluaa ystäviä, ihmiset täytyy kohdata sellaisena kuin he ovat. Potentiaalisilla kavereilla ja ystävillä voi olla hyvinkin monenlaisia mielenkiinnon kohteita ja joku yllättävä asia muodostuu yhteiseksi kiinnekohdaksi. Jos sinun suurin kiinnostuksen kohteita ovat terveet ruokatottumukset ja liikunta (ja hyvä ulkonäkö), voit vahingossa ohittaa pullukan, jolla voisi olla jotain muuta, joka yhdistäisi teidät ystäviksi. Varmasti joku muukin kannattaa kotihoitoa ja keksii kivoja aktiviitetteja lapsilleen, juurikin vaikka se homsuinen pullukka, jota ei ole siunattu samalla enrgiamäärällä kuin sinua. Tai ehkä hänellä elämässään onnen lisäksi myös vakaviakin vastoinkäymisiä, eikä liikunta ole ykkösenä mielessä. Jos hän sitten kokee sinut painostavana terveysintoilijana, joka heti jakaa neuvoja ja tsemppaa lenkille, yhteiset museoretket jäävät tekemättä, vaikka sellaiset retket kiinnostaisivat teitä molempia.
Kirjoitit myös "Ja kai minullakin on oikeus olla tyytyväinen saavutuksiini?" Totta kai on! Mutta eikö ilo saavutuksista jo yksistään ole hieno palkinto, ei kai terveysonnistumisia tarvitse leikkipuistossa hehkuttaa niin kovasti. Olet saavuttanut mitä juuri sinä haluat, mutta joillain toisilla äideillä tavoitteet voitat olla ihan muissa asioissa.
Ehdotan, että mietit mistä muista asioista olet kiinnostunut. Ovatko liikunta, kotitekoiset ruuat ja huoliteltu ulkonäkö ainoita mielenkiinnon aiheitasi? Eivät varmaankaan. Kaiva esille muita mielenkiinoisia keskustelunaiheita. Lapsista, päivähoidosta, alueen kaavoituksesta, eskarin aloittamista, ajankohtaisista asioista jne. Ja kuuntele enemmän, ehdota vähemmän! Myötäile välillä muita. Kun keskustelu alkaa luistaa paremmin (useiden kertojen jälkeen), voi tulla sopivampi aika sopia leikkitreffejä tai museoretkiä.
Huomaa myös, että ihmiset usein mieluummin sopivat yhden kerran tapaamisia kuin sitoutuvat lenkkipiireihin. Minä ainakin haluan toisiaan lenkkeillä ihan yksin omien ajatusten kanssa.
Terveys- ja liikuntaintoilijoita löydät varmaan jumpasta tai kuntosalista. Kysele onko heilläkin pieniä lapsia ja sovi sitten äiti-lapsi treffejä vaikka vähän kauempana asuvien liikuntaintoisten äitien kanssa, niin saat sitäkin puolta toteutettua.
Ennen kaikkea, ole valmis äiti-kaveriksi, jonka kanssa keskustelu on vuorovaikutteista. Jätä neuvot ja ohjeet kotiin kun lähdet leikkipuistoon. Live and let live.
Ap käytti aloituksessaan kaksi kertaa sanaa "itsestäänselvästi". Ap vaikuttaa minäminä-tyypiltä, joka keskittyy kanssakäymisessä vain itseensä ja siihen, että voi vertailla muita itseensä ja todeta, että on paljon parempi.
Mikä on ap:n koulutustausta? Jatko-opiskeletko? Oletko ollut työelämässä? Minulla tässä kategoriassa olevat täydellisyydet voisivat nostaa kulmia ap:n kohdalla.
Ap on ehkä jo menetetty tapaus, mutta hän saattaa myös tuhota lastensa tulevat kaverisuhteet ylivertaisuudella. Varsinkin, kun mies tuntuu olevan niin vähän kuvioissa.
Suosittelisin, että ap ja miehensä vaihtaisivat osia, jolloin lapset saisivat olla isänsä kanssa ja saisivat vähän muutakin kuin arvosanaa 10 ja itsestäänselviä täydellisyyksiä elämäänsä. Ap voisi myös huomata, että elämä on monimuotoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis minkä ihmeen takia kuvittelet että ystävyyssuhteiden luomisessa on merkitystä sillä pukeutuuko sun lapset siististi ja onko sun lapset kotihoidossa vai missä ja miten terveellisesti te syötte?!
Tärkeintä on se MINKÄLAISTA SEURAA sä oot. Yleensäkin jos miettii minkälaisilla ihmisillä on paljon ystäviä/kavereita, niin ne on sellaisia jotka on hauskaa ja rentoa seuraa. Sellasia joiden seurassa on helppo olla ja joiden kanssa saa nauraa.
Minkälainen huumorintajua ap:lla on? Osaatko nauraa itsellesi?
Kiitos numero 19 pitkästä ja asiallisesta vastauksesta! On vain harmillisesti niin, etten uskalla etenkään tuosta päivähoitoasiasta puhua mitään. Kerran ihmettelin yhdelle äidille tätä virikehoidon yleisyyttä ja sitä, syrjäyttääkö vauva esikoisen, äiti kiusaantui silminnähden ja vaihtoi aihetta. Myöhemmin kuulin muussa yhteydessä että heillä oli tällainen virikehoitojärjestely. Mietin jopa, että onko tämä äiti puhunut minusta pahaa muille äideille kun minua tunnutaan vieroksuvan niin kokonaisvaltaisesti. Tänäänkin palasin lasten kanssa puistosta niin että kotitalomme pihalla tuli itku ja mietinkin, alammeko olla vain siinä pihallamme? Kun kukaan ei tunnu minusta pitävän? Vaikeinta on, että kun minulle tulee tarpeeksi paha ja hämmentynyt olo, alan rankaista itseäni syömättämyydellä ja kovalla treenillä. Ja nyt tuntuu taas siltä, että jo taakse jättämäksi luulemani oireet alkavat taas puskea pintaan. Mitä minä voisin tehdä että minut hyväksyttäisiin? Yritän ja yritän, tsemppaan ja innostan, mutta ei.
Joku kysyi mikä on työ- ja koulutushistoriani. Olen hoitovapaalla keskisuuresta logistiikka-alan yrityksestä, ollut jo vuosia. Koulutukseltani olen ekonomi.
Ja kyllä, minulle on merkitystä, miten lapset pukeutuvat, mitä he syövät, mitä he harrastavat ja missä he aikansa viettävät ja välttävätkö he suurten päiväkotiryhmien stressaavuuden etenkin alle kolmevuotiaana. Onko se väärin? Onko väärin ajatella lastensa parasta? Olen ihan sekaisin tässä jo, yritän parhaani ja saan pelkkiä haukkuja, yliolkaisuutta ja ivaa. Pitäisikö tässä lössähtää sohvalle, mässätä einespullaa ja antaa lasten katsoa Pikku kakkosta tauotta?
Ap vaikuttaa niiin täydelliseltä ja upealta ihmiseltä ja tämä hänen täsmennyksensä varmisti sen, miten hän kokee olevansa muita parempi. Hän kuitenkin SIETÄÄ ja PEITTÄÄ INHONSA ylipainoisia äitejä kohtaan, jotka vieläpä syövät pullaa hyvällä omallatunnolla ja syöttävät sitä lapsilleenkin!
Kamalaa! ja tiedätkö ap, ehkä ne muut äidit eivät suinkaan sinua ja kauniita terveysleipää syöviä lapsia kadehdi, vaan säälivät: lapsiparat, eivät edes pullasta viipaletta saa, kun mamman itse keittämää sokeritonta kuitu-marjapirtelöä juovat...
Luulen, että sinun suhtautumisesi paistaa läpi. Se, mitä ajattelet oikeasti muista ihmisistä, miten inhoat ylipainoisia ja pullukoita, miten halveksit äitejä, joilla on kerhossa mukana vauvojen valmisruokia, äitejä, jotka eivät ole laittaneet itseään timmikuntoon vaan ovat huonosti nukun yön jälkeen pukeneet puseron nurinpäin päälleen, lapselleen eriparisukat, just just kammanneet tukkansa ja lähteneet tapaamaan muita ihmisiä, etteivät hautautuisi sotkuiseen kotiinsa. Sitten he kertovat, miten taas on yöt valvottu ja ei jaksa, tilaan pitsat kotiin.. ja sinä alat kertoa terveysvaikutteisista ruuista, ehdottelet keppijumppaa ja museoretkeä! Ja kuvittelet, ettei nämä väsyneet, rumat ja tyhmät äidit huomaisi sinun halveksuntaasi, ylemyydentuntoasi.
Ei mikään ihme,. että olet yksin.
Ap, vedäpä kerran vaikka rööki siellä puiston ulkopuolella ennen kuin menet sisälle. Veikkaan, että sullekin puhutaan sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 11:58"]
Kiitos numero 19 pitkästä ja asiallisesta vastauksesta! On vain harmillisesti niin, etten uskalla etenkään tuosta päivähoitoasiasta puhua mitään. Kerran ihmettelin yhdelle äidille tätä virikehoidon yleisyyttä ja sitä, syrjäyttääkö vauva esikoisen, äiti kiusaantui silminnähden ja vaihtoi aihetta. Myöhemmin kuulin muussa yhteydessä että heillä oli tällainen virikehoitojärjestely. Mietin jopa, että onko tämä äiti puhunut minusta pahaa muille äideille kun minua tunnutaan vieroksuvan niin kokonaisvaltaisesti. Tänäänkin palasin lasten kanssa puistosta niin että kotitalomme pihalla tuli itku ja mietinkin, alammeko olla vain siinä pihallamme? Kun kukaan ei tunnu minusta pitävän? Vaikeinta on, että kun minulle tulee tarpeeksi paha ja hämmentynyt olo, alan rankaista itseäni syömättämyydellä ja kovalla treenillä. Ja nyt tuntuu taas siltä, että jo taakse jättämäksi luulemani oireet alkavat taas puskea pintaan. Mitä minä voisin tehdä että minut hyväksyttäisiin? Yritän ja yritän, tsemppaan ja innostan, mutta ei.
Joku kysyi mikä on työ- ja koulutushistoriani. Olen hoitovapaalla keskisuuresta logistiikka-alan yrityksestä, ollut jo vuosia. Koulutukseltani olen ekonomi.
Ja kyllä, minulle on merkitystä, miten lapset pukeutuvat, mitä he syövät, mitä he harrastavat ja missä he aikansa viettävät ja välttävätkö he suurten päiväkotiryhmien stressaavuuden etenkin alle kolmevuotiaana. Onko se väärin? Onko väärin ajatella lastensa parasta? Olen ihan sekaisin tässä jo, yritän parhaani ja saan pelkkiä haukkuja, yliolkaisuutta ja ivaa. Pitäisikö tässä lössähtää sohvalle, mässätä einespullaa ja antaa lasten katsoa Pikku kakkosta tauotta.
Huomaatko, että tässä alat heti syyttämään muita, itse et tee mitään väärin? Uskon että asenteesi huomataan.
Minkälaisia vastauksia oikein odotit?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 10:15"]
Jos löytäisit samankaltaisen äidin kaveriksi, homma sujuisi varmasti hyvin. Mutta... tekstisi perusteella kuulostat tosiaan ihmiseltä, joka on aina täydellisesti laitettu, täydellinen käytökseltään, jolla on mahtava elämä ilman yhtään säröä ja joka mielellään ohjeistaa muita pääsemään samaan. Eli kuulostaa siltä, että olet tavallaan muiden yläpuolella ja annat sieltä ohjeita muille "alemmille". Yleensä porukkaan pääsee parhaiten kun näyttää itsestään vähän muutakin kuin sen siloitellun kuvan.
[/quote]
Olisikin kivaa löytää tällainen äiti ja sitähän juuri yritänkin etsiä! Mutta ilmeisesti meidänlaisia ei sitten oikein ole... myös lapsilukuni tuntuu herättävän ihmettelyä, kysellään usein että miten jaksan kotihoitaa kolmea lasta. Meille se on rikkaus ja ilo ja ihmettelen kyllä joskus, miten yhden tai kahden lapsen äidit viitsivät valittaa rankkuudesta. On kyllä totta, jos rehellisiä ollaan, että saatan usein ainakin mielessäni kritisoida äitejä, jotka omasta näkökulmastani menevät aina ja kaikessa siitä mistä aita on matalin, esim purkkiruuan kanssa, virikehoidattamalla lapsiaan tai mussuttamalla pullaa ja tunkemalla sitä lapsilleenkin. Ja rehellisesti sanoen ylipainoisten raskauskiloja ikuisesti vaalivien kotimammojen näkeminen inhottaa, mutta yritän käsitellä inhoani rakentavasti tsemppaamalla heitä terveempiin elämäntapoihin. ja en minä tätä ärtymystäni ääneen esiin tuo, kunhan mietiskelen.
Kaipaisin tosi kovasti äitiseuraa. Tiedän kyllä, että vaikutan ärsyttävältä superäidiltä. Mutta kai minullakin on oikeus olla tällainen? Kai minullakin on oikeus tunteisiini? Ja kai minullakin on oikeus olla tyytyväinen saavutuksiini? Itsekuri ja syömisen tarkkailu ei todellakaan ole aina helppoa kun lapset valvottavat ja sairastelevat. Liikunnalle pitää löytää aikaa joskus jopa yöllä kun mies on jatkuvasti poissa. Haluaisin vaan, että minut hyväksyttäisi tällaisena :(