Millaisia olette "normaalit" syömishäiriöiset

Up

Mun kaveri on sairastanut bulimiaa 16vuotta, on kuitenkin mun mielestä ihan normaali tapaus. Paitsi että nyt kun se on raskaana ja vauvan isän kanssa katkaissut välit ni on oireillut enemmän, alkuraskaudes laihtu monta kiloa ja nyt loppuraskaudes lihonu reippaastiki pienes ajas. Koko ajan valittaa painonnousua ja sitä miten ei varmaa ikinä tuu saamaa kroppaansa takasi. Laskee syömisiä ja liikkuu hulluna. Kertonu kaikille ihan avoimesti sairastavansa ja blogiinsaki aiheesta kirjottanu aika paljo.

Ehkä et näe tätä enää näin pitkän ajan jälkeen, mutta vastaan jos joku muu on saman asian äärellä.

Et ehkä syömishäiriöille pääse, mutta näin lukemani perusteella uskon, että paykiatrisen kontaktin voisi saada muiden oireiden perusteella. (Pelko loppuun palamisesta jne.). Hakeudu rohkeasti terveysasemalle ja pyydä lähete paykiatrille. Kun saat hoitokontaktin, on siinä mahdollisuus hoitaa myös syömishäiriötä, joka kuuluu myös psykiatrisen hoitotyön alle.

Vierailija kirjoitti:

(Joku merkittävästi ylipainoinen tekee käänteisesti aivan samaa, mutta häntä ei vain pidetä yhtä sairaana kuin syömishäiriöistä...)

Täällä yksi merkittävästi ylipainoinen (bmi yli 30), jota tosiaan ei kukaan pitäisi syömishäiriöisenä. Se onkin osa ongelmaa, hakeudu siinä sitten hoitoon, kun eihän herkkuja mättävä läski voi olla syömishäiriöinen. Nuorempana oksentelin ahmimisen jälkeen, mutta se on jäänyt, enkä sillä laihtunut. Syöminen ja syömisen ajatteleminen on silti mulla häiriintynyttä. Syön herkkuja, kun ahdistun siitä, etten saisi. Lihon entistä enemmän, ahdistun entistä enemmän, jne. Mitään ulkonäköseikkoja en kaipaa (enää), mutta niitä aikoja kyllä, kun olin suhteellisen hyväkuntoinen, vaikkakin ylipainoinen (ja moni tässäkin ketjussa varmasti ajattelee, ettei niin voi olla; kiitos niille, jotka ette sano sitä ääneen tuntemattomille ihmisille kadulla, ja samaa toivoisin tietenkin kenen tahansa perinteisemmän perinteisemmin syömishäiriöisen näköisen ihmisen kohdalle). Masennus ja fyysiset sairaudet ovat kuitenkin ajaneet ne ajat aika kauaksi.

Liikunta ei myöskään ole tuottanut minulle koskaan minkäänlaista hyvää oloa, toisin kuin syöminen. Ajatus siitä, että joudun rääkkäämään itselleni pahan olon, että ansaitsisin sellaisen perusasian kuin syöminen, on myös tosi ahdistava. Ja ahdostusta hoidan tietenkin syömällä herkkuja.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 15:25"]

En tajua koko keskustelua.

Puhutaan "normaalista" syömishäiriöstä?! Olen rivien välistä kuulevinani jotain ihannointia sairautta kohtaan.

Oma käsitykseni on värittynyt tyttäreni kokemuksista. Vietti vuosia sairaalassa ja oli kaksi kertaa lähellä kuolemaa. Kolme anorektikkoa kuoli tyttäreni sairauden aikana.

Ei silloin sairautta peitellä, ei käydä koulussa/töissä. Kroppa ei ole hoikka ja lihaksikas.

 

Huoh, taas tämä asenne, että vain anorektikko voi olla oikea syömishäiriöinen. Tiesitkö että esim. bulimiaa sairastavat voivat olla ihan normaalipainoisia, mutta silti erittäin sairaita. Syömishäiriöinen voi olla myös siinä kunnossa, että pystyy käymään koulussa tai töissä. Voi vit*u mikä asenne.

Eikä täällä kukaan ihannoi sairauttaan.

66 jatkaa. Tämä! Jos haluaisin apua syömisen kanssa ja kertoa jollekulle tilanteestani, saisin todennäköisesti osakseni silmien pyörittelyä tai naurahduksen tai asian täydellisen ohittamisen. Koska eihän kukaan ei-anorektinen voi olla syömishäiriöinen. Eikä varsinkaan kukaan ylipainoinen. Enhän minä edes kuntoile. Syön "normaalisti". En nykyään juuri oksenna (joskaan oksentelua nuorempana ei taatusti kukaan huomannut eikä huomaisi nytkään). Juuri tästä syystä en ole puhunut enkä aio puhua asiasta kenelläkään.

(Jopa tässä vältän sanomasta, etten aio puhua syömishäiriöstäni tai sairaudestani. Minulla on "tilanne", niin tiukassa on varmuus siitä, etten saisi ymmärrystä.)

Tällä hetkellä mitoissa 138/31 (juu olen lyhytkasvuinen)

Olen entinen anorektikko, en syönyt juuri mitään ja urheilin erittäin paljon. Olin sairaalahoidossakin sen takia ja olin siis silloin erittäin vakavasti sairas. Sairaalan jälkeen syömisen vähyys ja liikkumisen paljous jäi kuitenkin päälle ja noudatan erittäin tarkkoja ruoka-ja liikkumissuunnitteluja. Läheiset asuvat parin sadan kilsan päässä, joten paljastumisesta ei pelkoa.

Anorektisuus on minulle myös elämäntapa. Minulla on kaksi yritystä ja olen rikas. Pyrin aina täydellisyyteen. Kukaan ei koskaan uskoisi minun olevan anorektikko. Toki sairaalajaksosta tiesivät, mutta luulevat etten enää laihduta, enkä edes varsinaisesti laihduta.