Onko kaikilla tuntemillasi ikisinkuilla lopulta joku selvä syy

Tunnen yhden neljävitosen ikisinkkunaisen, ja pidän hänen syynään suunnatonta ujoutta miesten kanssa (ei koske naisia ja työelämässä pärjää miesten kanssa roolinsa takana), haluttomuutta tehdä mitään miehen löytmiseksi ("tulee jos on tullakseen", no ei ole tullut enää pariinkymmeneen vuoteen), äitinsä isoa roolia elämässään (äiti myös ikisinkku) ja syömishäiriötä (paino vaihtelee tosi paljon, reilusti ylipainoinen).

Sinänsä en pidä mitään näistä syistä ylipääsemättömänä, mutta yhdessä niitä taitaa olla liikaa. Tosi harmi, sillä ystäväni on todella kiva, mukava, paljon harrastuksia jne.

Mieheni eno on seurustellut vakituisesti joskus nuorena, mutta ollut koko ikänsä sinkku. Nyt on jo kohta 60 v. Olen monesti ihmetellyt miksei se edes seurustele kenenkään kanssa, mutta ehkä osasyy on se, että se on yksityisyrittäjä ja melkein aina töissä. Tokaksi, on melkoisen ujo, eikä käytä alkoholia juuri ollenkaan. Eikä käy missään tansseissakaan ym. missä tapaisi naisia. Ei omista tietsikkaakaan.

Siinähän niitä syitä jo oli.

Yksi syy on varmasti hänen luonteensa. On ihan mukava ja kiva, mutta joissakin asioissa ihan älyttömän kaavoihinsa kangistunut ja ehdoton, jänkättäjä.

Jos on kahviaika niin kahvi pitää juoda just silloin. Pyykki pitää pestä juuri oikealla tavalla ym.

Vaikeaa ajatella että kukaan sopeutuisi, ainakaan asumaan, tollaisen nipottajan kanssa.

Mä tunnen yhden kohta 50 vuotiaan sinkun, tietääkseni ei ole koskaan seurustellut, ainakaan ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa. En osaa sanoa miksi ei ole miestä/naista löytynyt. On kuitenkin puhelias, mutta toisaalta hyvin tiukka mielipiteidensä kanssa. Saattaa olla myös turhan kovat kriteerit miehelle. Tiedä sitten, en kehtaa kysyä.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 19:00"]

Minusta kolmekymppinen sinkku ei tosiaan ole mikään ikisinkku! :O Nainen elää lähemmäs 90 vuotta, ja jos on elänyt vasta pienen osan aikuisesta elämästään, ei ansaitse vielä minkäänlaista leimaa otsaansa, oli sitten seurustellut ympäristön mielestä vähän tai liikaa.

Ei ihme, jos ihmiset valitsevat kumppaninsa väärin, jos ympäristön painostus on tätä luokkaa, että nuorella ja nuorella aikuisella pitää olla kumppani, tai on jotenkin viallinen.

[/quote]

Minusta olin kyllä ikisinkku, sillä en nähnyt enää mitään toivoa..Minulla ei ollut ystäviäkään, joten olin todellakin yksin.

Se on tämä yhteiskunta kun on ihan sekaisin ja sinkkujen suuri määrä on oire siitä. Nämä asiat eivät ole ollenkaan yksinkertaisia ja kytkeytyvät suurempiin kokonaisuuksiin. Mutta näyttäähän tämä tilanne aivan sairaalta kun omat miehet ovat suomalaisten naisten mielestä jotain surkeita ja rumia luusereita ja he itse niin korkeastikoulutettuja ja hyvännäköisiä maailmanvalloittajia, että niille kelpaa mikä tahansa ulkomaalainen gigolo. Siis eihän asiat voi näin olla - jossakin mättää ja pahasti ja tämä juttu ihan HAISEE!

Vielä nykypäivänä päteisi tuo vanha "Lika barn leka bäst", mutta naiset ovat kamalia pyrkyreitä ja yrittävät naida itseään ylöspäin samalla kun miehille usein kelpaa nainen itseään alemmalta tasolta ja jättävät oma luokkansa naiset puille paljaille. Se on tämä nykyaikainen mukamas sosiaalinen kierto, joka näyttää panneen täällä kaiken ihan sekaisin jotenkin enkä ainakaan minä ole koskaan oikein kuullut, että täällä olisi ollut mitään kunnollista lisääntymis- ja perhepolitiikkaa, joka huolehtii siitä, että ihmisillä olis edes joku mahdollisuus löytää itselleen oikeasti sopiva partneri. Eihän täällä ole edes mitään paikkoja minne mennä asian tiimoilta. Ette kait te luule, että tämä homma hoituu jollain nettideittailulla? Juu - ottakaa vaan tänne porukoita sellaisiltakin sivustoilta kuin Russian girls, Asian girls, Japanese girls, Philippine girls, Ukrainian girls, Neatherland datings, Christian datings yms, yms... Siis onks täällä muuta enää kun ihmiskauppaa jossain muodossa ja taitaa tulla sieltä minne ennen tuli ulkomailta joillekin joku koira - siis k o i r a? Jos et anna toisen myydä itseäsi, niin sit sun tarttee lähteä itse myymään itseäsi ympäri maapalloa... tämä on sitä globalisaatiota... mennään sinne mistä saa mukamas parhaan oli se sitten toisella puolella maapalloa... tai kuussa kait...

Siis tää on niin iso juttu, että mä en nyt todellakaan jaksa tästä aiheesta kirjoittaa riviäkään. Mutta eikös se ole ollut mm kommareiden ja sossujen tavoite, että perheet lyödään säpäleiksi ja seksi kenen kanssa tahansa on ok ja lapset ovat sitten yhteiskunnassa yhteisiä yms. Siis jonnekin tämän täyttymyksen lähelle ollaan nyt saavuttu ja siinä nyt sitten eletään. Se on jotain tämmöistä, että ikisinkkujakin on sitten kasapäin. Ja mä en todellakaan usko, että kaikille sitä sopivaa partneria löytyisi, vaikka etsisivät sitä todellakin ihan globaalisti. Joillekin on todellakin vain ei-oo-ta. Siis voihan sitä sitten myydä itsensä. Mutta kaikki eivät tule koskaan olemaan myytävissä eikä ostettavissa, vaikka melkein jokaisella nykyihmisellä on luultavasti joku hinta, jolla heidät sitten kuitenkin saa... ja varakkaat ostaa itselleen partnerin... ja kierrättää...

Kuulkaa, ainakin mulle kelpaa vaikka suomalainen työtön, syrjäytynyt, asunnoton, likanen, ryysyläinen...kunhan sillä on sydän paikallaan... mutta tuskin teistä monelle! Mut mä olinkin sit se Variksenpelätin!

The End

Ja hyi h-ti! Sorry, mut mä pesen käteni tästä jutusta ja koko puheenaiheesta, sillä mä en oo tästä maailmasta...

Tiedän yhden, joka kulkee aina joka paikassa äitinsä kanssa. Ja on tolkuttoman ujo.

Mulla oli kaksi vanhapiikatätiä, molemmat syntyi 30-luvulla, eli sopivat, jonkin verran vanhemmat miehet ehkä kaatui sodassa ja nämä jäivät ilman. Yksi 4-kymppinen tuttu mulla on, jonka en tiedä koskaan edes seurustelleen. Ei hänessä mitään vikaa ole minusta, ammatti luokanopettaja, niissähän on jonkin verran ikisinkkuja. Mistähän se johtuu?

Itse olen ehkä ollut ikisinkku, samoin pari kaveriani. Tapasimme kaikki miehemme noin kolmekymppisenä, eli verrattaen myöhään, ja lyhyitä parin viikon tai kuukauden deittailuja lukuunottamatta emme seurustelleet tätä ennen. Mielestäni kenessäkään meissä ei ole mitään vikaa, vietimme vain railakasta nuoruutta enkä itse ainakaan osannut edes kaivata seurustelukumppania ennen kuin 25 täytettyäni. Sen jälkeen ei ollutkaan niin helppoa löytää miestä, ts. olin tietyllä tapaa nirso (vaikka oikeasti mulla ei ollut mitään listaa esim. ominaisuuksista joita miehellä pitäisi olla,  en vain halunnut tyytyä yhtään vähempään kuin sellaiseen jonka kanssa viihdyn ja kaikki sujuu muutenkin hyvin. Ja sellaisen löysin). Samoin nämä kaksi kaveriani ovat ihan fiksuja ja sosiaalisia ja joitain virityksiä heilläkin oli, mutta eivät vain tavanneet miehiään aiemmin. Veikkaan että yhteistä meille oli se, että olemme sen verran itsenäisiä ja itsevarmoja ettemme kaivanneet seurustelusuhdetta ennen kuin löytyy se joka todella kolahtaa. Jotkut kavereista ovat taas aina tottuneet olemaan parisuhteissa, ja siksi kun yksi suhde loppuu niin otetaan suunnilleen ensimmäinen vastaan tuleva mies ja aloitetaan uusi suhde vain siksi ettei osata olla yksin, vaikka kaikki näkevät kaukaa että ihan metsään menee. 

Yhden todellisen ikisinkun tunnen, 50+ työkaverin. Uskoisin että hän on aseksuaali ja/tai hänellä on jonkinlaisia estoja tai ongelmia suhteessa miehiin. En usko että hän on koskaan seurustellut, ilmeisesti ei ole koskaan osoittautunut kiinnostusta miehiin (toinen vanhempi työkaverini on tuntenut hänet melkein 30 vuotta ja ovat nuorempana käyneet viihteellä yhdessä, mutta tuolloinkin tämä nainen oli aina tiukasti torjunut kaikkien miesten lähestymisyritykset). On tosi mukava ja miellyttävä ihminen,enkä osaa sanoa mistä tuo johtuu. Ilmeisesti äitinsä (joka on edelleen elossa) on todella tiukka, ja nykyisinkin tämä työkaveri viettää vapaa-aikansa tämän äitinsä, ja tämän kahdeksankymppisten ystävien sekä muiden huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Jotenkin tuntuu että joku kehitysvaihe on jäänyt väliin tai jotain vastaavaa, todella vaikea selittää paremmin.

ESIKATSELU LÄHETÄ

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 19:12"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 19:00"]

Minusta kolmekymppinen sinkku ei tosiaan ole mikään ikisinkku! :O Nainen elää lähemmäs 90 vuotta, ja jos on elänyt vasta pienen osan aikuisesta elämästään, ei ansaitse vielä minkäänlaista leimaa otsaansa, oli sitten seurustellut ympäristön mielestä vähän tai liikaa.

Ei ihme, jos ihmiset valitsevat kumppaninsa väärin, jos ympäristön painostus on tätä luokkaa, että nuorella ja nuorella aikuisella pitää olla kumppani, tai on jotenkin viallinen.

[/quote]

Minusta olin kyllä ikisinkku, sillä en nähnyt enää mitään toivoa..Minulla ei ollut ystäviäkään, joten olin todellakin yksin.

[/quote]

Ehkä tuo kolmekymppiä alkaa olla todella se raja, jolloin yleisesti aletaan ajatella että on ikisinkku jos ei koskaan ole seurustellut. Olen siis tuo 16, ja tapasin mieheni 30-vuotiaana. Se ikä oli mulle jotenkin iso rajapyykki, ja olin jo muutaman vuoden ajan tuntenut olevani valmis parisuhteeseen, mutta sopivaa miestä ei vain ollut löytynyt. 30 täytettyäni ajattelin, että ehkä mun on tarkoitettu olevan yksin, tai optimistisesti ajattelin, että ehkä löydän elämäni miehen sitten joskus 50- tai 60-vuotiaana. Ja olin ihan oikeasti jo sopeutunut siihen ajatukseen ja suhteellisen tyytyväinen elämääni. Ja kuinkas sitten kävikään, pari kuukautta myöhemmin, klik! :) 

Mun tuntemat: 2 kpl sellaisia, joilla on yksi tai useampi pakkomielteinen ihastus, joka ei ole heistä kiinnostunut. Sitten viisikymppisenä ei ole ketään miestä. Toisella näistä oli lyhyt seurustelu yhden kanssa kerran, toisella ei sitäkään. Nämä kaksi ovat nyt mielenterveyspotilaita. Toinen jo mt-eläkkeellä ja toinen joutumassa.

Kolmas on miehen sukulainen,j oka oli oleellisena aikana psyykkisesti sekaisin vuosikaudet. Nyt on löytynyt hyvät lääkkeet, mutta ikää jo liikaa, eläkeiässäkin jo.ö

Mä luulen, että tuurilla on tässä aika paljon merkitystä. Parisuhteissakin on niin mahdottomia persoonia, että voi vaan ihmetellä miten ovat kumppanin löytäneet saati onnistuneet pysymään yhdessä. Kyse on varmaan aika pitkälti siitä, että ovat sattumalta törmänneet tyyppiin, jonka luonnevikojen kanssa ne omat luonneviat ovat sattuneet yksiin.

Kyllä musta tuntuu jo näin 27-vuotiaana, että oon ikisinkku. Sosiaaliset paineet seurustelulle on kovat ja aina joutuu selittämään, miksei ole seurustellut. Kaveripiirissäni on vanhempiakin "ikisinkkuja", mutta myös juuri niitä, jotka hyppivät suhteesta toiseen. Varmasti on niin, että jos on nuoresta asti seurustellut, ei osaa olla yksin. Itse olen taas niin tottunut yksinolemiseen, etten kaipaa kumppania.

Syyt omalle sinkkuudelleni ovat nirsous (en huoli ketä vaan, sillä olen pari kertaa kriteerini täyttävän miehen löytänyt - sellaisia siis on) ja yksinkertaisesti se, että olen elämäni ollut naisvaltaisessa koulussa/alalla/töissä. Tosin täytyy kyllä todeta, että niillä työpaikoilla,joissa on ollut miehiä, on ollut myös työpaikkaromansseja :) Eivät vaan ole kantaneet sen pidemmälle.

Kelpaako syyksi se ettei ole suhderiippuvainen joten ei tyydy vähempään kuin haluaa, jos suhteen haluaa? Eli ei halua suhdetta laisinkaan ellei ole rakastunut.

Ei se muu elämä ole kaikille jotain täytettä parisuhteen tai sen etsimisen ympärillä.

Geenit? :) Omassa suvussani on useampikin ikisinkku, itseni mukaanlukien. Oikein hämmästyin kerran kun ryhdyin laskemaan montako naimatonta (ja ilmeisesti ei koskaan seurustellutta) suvusta löytyy. Ei ilmeisesti olla sellaisia, että seurustelu kiinnostaisi. 

Samalla voi todeta, että meillä ei tapana keskustella tästä asiasta. Eli tosiaan kun usein kuulee valitettavan sitä, että sukulaiset utelevat onko jo poika/tyttöystävää tai vauvoja tulossa (niiltä harvoilta, jotka suhteisiin päätyvät), niin tällaista ei meidän suvussa ole lainkaan. Helposti siis pääsee hautaan asti ilman, että kukaan kysyisi seurustelusta. 

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 22:14"]

Samalla voi todeta, että meillä ei tapana keskustella tästä asiasta. Eli tosiaan kun usein kuulee valitettavan sitä, että sukulaiset utelevat onko jo poika/tyttöystävää tai vauvoja tulossa (niiltä harvoilta, jotka suhteisiin päätyvät), niin tällaista ei meidän suvussa ole lainkaan. Helposti siis pääsee hautaan asti ilman, että kukaan kysyisi seurustelusta. 

[/quote]

Voi olisipa meilläkin noin! Äitini jaksaa aina muistuttaa siitä, että kyllä sen miehen vielä ehtii löytämään ja lapsia hankkimaan, toivo ei ole menetetty. Lapsenlapset tulevat joka kerta kyläillessäni puheeksi, mutta tällä hetkellä en itse edes halua lapsia ollenkaan. Niin ja olisihan se mieskin mukava löytää niin saisi edes rauhan sukulaisilta.

Tiedän, tunnen hänet! Hän on Satu vai mitä? 

Siis se, joka on ujo ja kulkee äitinsä kanssa! Ei ikinä miestä! 

Toisille ikisinkku merkitsee neitsyttä vanhaapiikaa, toisille taas villiä nuoruutta kolmekymppiseksi venyttänyttä!