Lapset ei liiku omaehtoisesti

Sama täällä. Kännykkä ja televisio vaan kiinnostaa. Ruoka kotona on terveellistä, mutta joka viikko on jollakin kavereista synttärit, on muita juhlia, koulun myyjäisiä, mummot ja papat syöttää herkkuja aamusta iltaan ja ylipainoa kertyy. Miten tässä yrität rajoittaa kaikkea ja kun jokapuolelta tuputetaan suuhun sitä ja tätä. Itse olen opettaja ja näen tämän kehityksen pahenevan päivä päivältä. Vanhemmat opettajat kertovat, että ennen luokassa oli 1-2 ylipainosta. Nyt saattaa luokasta 50÷ olla pikkusen pyöreitä ja 10÷ todella ylipainosia.

Laita lapset nyrkkeilysalille hikoilemaan. Muutaman kerran kun kaveri hieraisee nokan kärkeä niin alkaa tulla vipinää punttiin.

Tuttu juttu.

Kaikki kännykät, pelit ja vekottimet pois. Hanki lapsille kunnolliset talviurheilu välineet ja passita mukulat harrastamaan. Kyllä ne innostuu, kun ei muutakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kännykät, pelit ja vekottimet pois. Hanki lapsille kunnolliset talviurheilu välineet ja passita mukulat harrastamaan. Kyllä ne innostuu, kun ei muutakaan ole.

Kilinvulvat! Kuulevat kavereiltaan jatkuvalla syötöllä peleistä, kaveripiiriin liittyvistä somejuoruista, uusista hittibiiseistä jne. Pelien, kännyköiden ja vekottimien pois ottaminen eristää heidät kaveripiiristä, mikä on lapselle ja nuorelle suoraan sanottuna tuhoisaa. Jos liikunta ei kiinnosta, se ei ala väkisin kiinnostamaan. Uhkailemalla, lahjomisella ja kiristämisellä saa aikaan sen pinnallisen lopputuloksen, jota kaipaa. Arvelen niin konstein hankitun tuloksen katoavan kuin pieru saharaan, kun lapsi kasvaa sen verran, että saa oikeasti laitettua kampoihin.

Käsittääkseni kyse on siitä, että ruutujen tuijottelu aiheuttaa välitöntä mielihyvää, liikunta ei niinkään. Sen aiheuttama mielihyvä toteutuu vasta suorituksen jälkeen, eikä edes yhden suorituksen, vaan vasta sitten aikanaan, kun elimistö on tottunut ja alkanut tuottaa endorfiiniään. Ja ainakin minua on liikunnasta vieroittanut ikuinen kilpaileminen ja tulosten vertailu. Pyöräilin teinipoikana mielelläni, parhaimmillaan 160 kilometriä päivässä. Kyllä minä jonkin verran kelloa seurasin ja joskus tykkäsin haastaa itseäni, mutta ikinä minulla ei ollut tarvetta voittaa ketään.

Täältä vanhan käävän näkökulmasta vaikuttaa siltä, että tuota ruuduntuijottelua on syytä rajoittaa kaiken ikäisiltä jossain vaiheessa. Se koskee myös itseäni. Ongelma on siinä, että mikä siihen motivoi. Pitääkö terveyden romahtaa ja riittääkö sekään kaikille? Minä kuitenkin olen sukupolvea, joka on tottunut sietämään tylsyyttä, ja jopa nauttimaan tapahtumattomuudesta. Tykkään kovasti juna- ja bussimatkoista, kun saan lukea tai vain tuijotella ikkunasta. Nykynuoret eivät ole joutuneet kokemaan sellaista. Nettiviihdettä on saatavilla sillä sekunnilla, kun vain haluaa.  Jos minulla olisi älykännykkä, käyttäisin matka-ajat someen tai johonkin. Eihän se peltojen ja metsienkään tuijottelu älyllisen haastavaa ole, mutta edes tiedän, että täällä päin maata on paljon sekametsää ja lisäksi tiedän, mitä kautta olen tullut sinne, missä olen. Löydän Perniöön ilman navigaattoria.

Miten lasten pitäisi epäomaehtoisesti liikkua?

Pitääkö järjestää sirkushuvi?

Lapsethan liikkuvat luonnostaan, mikäli ei ole liikuntaa estävää vammaa.

Ihan vaan kirmailu, juoksenteleminen, ulkona hulluttelu: keppihepat, peffamäki, lumisota.

Mitä muuta?

Minkä ikäisiä lapsia?

Eikö tässä nimenomaan käynyt ilmi että omaehtoinen liikkuminen mm. leikkien kautta? Minusta kävi. Nykylapset on mielikuvituksettomia. Poikalapset on luonnostaan aktiivisempia ja seikkailunhaluisempia. Olen havainnut tämän mm. pihapiirissä missä on n. 10 alakouluikäistä poikaa ja 10 tyttöä. Pojat pelaavat, miekkailevat risuilla ja kepeillä, heittelevät lumipalloja jne. Tyttöjä ei näe kuin kesäisin. Tämä aika ja tyttöjen luonnollinen käyttäytyminen on varmaan tässä se haaste. Ei auta kuin viedä harrastuksiin ja toivoa että intohimot liikkumiseen löytyy sieltä.

Kävi ilmi.