Lue keskustelun säännöt.
Kuka on oikeasti avioeron jälkeen ollut onnellisempi kuin ennen eroa?
06.03.2019 |
Miten kuulostaa, että oli suhde millainen vain, niin kaikki ovat olleet eron jälkeen onnettomampia. Ei ole seuraavakaan suhde ollut parempi. Kertokaa, jos on rehellisesti omakohtaista kokemusta päinvastaisesta?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva. Minä ainakaan en ole vaikka avioliitossa oli omat murheensa. Eikä eksäkään tunnu olevan vaikka meni uusiin naimisiin. Kovin on surullisen näköinen kun vien lapsia viikonlopun jälkeen kotiin.
No miksi erositte?
Eksä paljastui työtävieroksuvaksi tapaukseksi. Rahapulmien myötä ilmapiiri kiristyi ja tuli sitten muitakin ongelmia, mm. vieraat miehet alkoivat kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ihmiset ovat eron jälkeen paljon onnellisempia.
Ihminen ei nimittäin mieluusti edes kyseenalaista omia valintojaan.
Lisäksi ongelmat eivät poistu, vaan ne muuttavat muotoaan.
Kyllä minä ainakin ihan mielelläni otin vastaan sen muodonmuutoksen. Juu, enää ei ollut talossa miestä, joka käy tankkaamassa auton ja vaihtaa lamput ja sulakkeet ja hakee televisioon kanavat, mutta eipä ollut enää myöskään miestä, joka kolistelee ja ölisee öisin kännissä. Hmm.. en kai minä sitten kovin paljon onnellisempi taida olla, kun sinä kerran niin sanot.
Nyt puhutaan sitten avioliitoista, ei avoliitoista. Voi tuntua siltä, että mitä eroa niillä on, mutta on niillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva. Minä ainakaan en ole vaikka avioliitossa oli omat murheensa. Eikä eksäkään tunnu olevan vaikka meni uusiin naimisiin. Kovin on surullisen näköinen kun vien lapsia viikonlopun jälkeen kotiin.
No miksi erositte?
Eksä paljastui työtävieroksuvaksi tapaukseksi. Rahapulmien myötä ilmapiiri kiristyi ja tuli sitten muitakin ongelmia, mm. vieraat miehet alkoivat kiinnostaa.
Onko teillä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Nyt puhutaan sitten avioliitoista, ei avoliitoista. Voi tuntua siltä, että mitä eroa niillä on, mutta on niillä.
No mitä eroa niillä sitten on? Eikö esim asuntolaina ja lapset ole paljon isompia sitoumuksia kuin joku papin aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan varmasti. Kesti kauan selvitä itsenäiseksi, mutta en ole kerrassaan yhtään katunut jälkeenpäin tapahtumaa.
Minua ei siis jätetty jonkun toisen takia, vaan ei sovittu ollenkaan 20 vuoden kokemuksen perusteella yhteen, aina eri ajatukset.
Pyrkikää pois itsenne kiusaamisesta ja hyväksykää se, ettei asiat suju, jos vain yksi yrittää pitää tehdasta pystyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva. Minä ainakaan en ole vaikka avioliitossa oli omat murheensa. Eikä eksäkään tunnu olevan vaikka meni uusiin naimisiin. Kovin on surullisen näköinen kun vien lapsia viikonlopun jälkeen kotiin.
No miksi erositte?
Eksä paljastui työtävieroksuvaksi tapaukseksi. Rahapulmien myötä ilmapiiri kiristyi ja tuli sitten muitakin ongelmia, mm. vieraat miehet alkoivat kiinnostaa.
Onko teillä lapsia?
On.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä! Todella paljon onnellisempi eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt puhutaan sitten avioliitoista, ei avoliitoista. Voi tuntua siltä, että mitä eroa niillä on, mutta on niillä.
No mitä eroa niillä sitten on? Eikö esim asuntolaina ja lapset ole paljon isompia sitoumuksia kuin joku papin aamen.
Kuinka moni tämän ketjun vilpittömästi onnellisista oli avoliitossa, eikä avioliitossa? Ja kuinka moni eron jälkeen onneton avioliitossa? Se olisi vielä kiva tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioero oli minulle ainakin maailman viisain päätös. Ero väkivaltaisesta, pettävästä, alkoholisoituneesta mustasukkaisesta miehestä oli ainoa ratkaisu. Se mikä harmittaa, oli oma sinisilmäisyys sen suhteen että mies muuttuisi vielä ja se etten eronnut kun nyrkki heilui ensimmäisen kerran. Tapasimme siis nuorena, olin vaikeassa elämäntilanteessa ja helppo uhri miehelle.
7 vuodesta jäi yksi ainoa hyvä asia ja se oli nyt 11-vuotias lapseni. Exääni en halua tavata ellei ole aivan pakko, ja onneksi ei ole. Uusi puoliso löytyi muutaman vuoden yksinolon jälkeen ja uskon että kokemus paskasta avioliitosta saa arvostamaan nykyistä puolisoa eri tavalla.
Exä on vaihtanut naista jatkuvasti, ei tunnu löytyvän pysyvää puolisoa. Alkoholia menee ajoittain niin ettei pysty lapsestaan huolehtimaan. En ole yhtä ainoaa kertaa katunut sitä että jätin sen säälittävän naistenhakkaajan.
Olin itse eron jälkeen todella onnellinen, aloitin uuden elämän ja uran, joka on ollut oikea valinta, vaikkei elämä helppoa ollutkaan. Mutta eron jälkeen elin ikään kuin uuden nuoruuden ja todella löysin itseni. En ole siis katunut hetkeäkään. Ja oikeastaan vuosien aikana olen vain tullut tyytyväisemmäksi elämänvalintoihini.
Eksä meni uusiin naimisiin heti, mutta erosi pian, eikä kuulema ollut kovinkaan onnellinen vuosia sen jälkeenkään (näin yhteisten kaverien mukaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut PALJON onnellisempi eron jälkeen! mies oli sairaalloisen mustasukkainen, kontrolloiva ja negatiivinen huonoitsetuntoinen ihminen. Nuoruuden tyhmyyttäni aloin suhteeseen, kun mies niin kovin mainosti kiltteyttään. Oli kyllä kaukana siitä mitä luuli olevansa.
Erosta on nyt 10 vuotta, en ole uudessa suhteessa, enkä mistään hinnasta haluaisikaan olla. Edelleen olen joka päivä helpottunut siitä, että erosin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva. Minä ainakaan en ole vaikka avioliitossa oli omat murheensa. Eikä eksäkään tunnu olevan vaikka meni uusiin naimisiin. Kovin on surullisen näköinen kun vien lapsia viikonlopun jälkeen kotiin.
No miksi erositte?
Eksä paljastui työtävieroksuvaksi tapaukseksi. Rahapulmien myötä ilmapiiri kiristyi ja tuli sitten muitakin ongelmia, mm. vieraat miehet alkoivat kiinnostaa.
Onko teillä lapsia?
On.
Oletkohan sitten mun exä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoat hyvät syyt erota on alkoholismi (tai muu riippuvuus) ja väkivalta (fyysinen, henkinen).
Muuten täytyy pystyä kyllä tekemään jotain, ettei tarvitse erota.
Yksinkö, jos toinen ei halua muuttaa mitään?
Juuri olin lepäämässä kun oon kipee ja äkkiä tunsin miten korvani takana pulputti. Pattihan se puhkesi. Samalla näin unta kuinka ex koitti tehdä väkivaltaa ja aloin itkeä. Samalla unessa eräs mies piti sylissä ja lohdutti. Luulen että alan toipua...
Erosta monta vuotta. En ihan äkkiä lähtis suhteilemaan.
Sillee estyny.
Vierailija kirjoitti:
Juuri olin lepäämässä kun oon kipee ja äkkiä tunsin miten korvani takana pulputti. Pattihan se puhkesi. Samalla näin unta kuinka ex koitti tehdä väkivaltaa ja aloin itkeä. Samalla unessa eräs mies piti sylissä ja lohdutti. Luulen että alan toipua...
Erosta monta vuotta. En ihan äkkiä lähtis suhteilemaan.
Sillee estyny.
Sano nyt vielä, että eksäsi oli narsisti ja sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko...?
Vierailija kirjoitti:
Ainoat hyvät syyt erota on alkoholismi (tai muu riippuvuus) ja väkivalta (fyysinen, henkinen).
Muuten täytyy pystyä kyllä tekemään jotain, ettei tarvitse erota.
Kyllä se vaatii siltä toiseltakin osapuolelta halua tehdä jotain. Pitää yrittää kääntää kaikki kivet ja ulkopuolinenkin apu ennen eropäätöstä, mutta jos suhdetta ei siitä huolimatta saada kuntoon ja suhteessa voi huonosti (siis suhteen takia, ei esim. omien päänsisäisten ongelmien takia), on parempi erota.
Minä, periaatteessa.
Elämä oli helvettiä. Tilanne oli lopulta se että lastensuojelu olisi pian puuttunut jollen olisi pelastanut lapsia.
Eron jälkeen viranomaisten takki kääntyi. Vaino ja vallankäyttö on jatkunut lasten kautta.
Olen pelännyt nyt jo yli 10v ja lapset pian saman verran. Suomessa ei ole turvallista eikä kukaan välitä. Ja ihan kantasuomalainen, mustasukkainen, työtön alkoholisti, joka kuitenkin puhuu kaikki puolelleen.
Juu ja moni jää p*skaan avioliittoon vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi koska huonokin on hyvää, kun se on vaan sitä tuttua ja turvallista!
Eropäätöksen tekeminen oli toki minullekkin pitkä ja hyvin raskas prosessi. 13 vuotta yhdessä, 5 naimisissa. Niistä viimeiset 2 vuotta mietin eroa. Eron jälkeen asuttiin yhdessä vielä 3 kuukautta. Kun mies muutti pois, tunsin valtavaa helpotusta. Ainoa syy miksi olen itkenyt ja tuntenut syvää surua on meidän lapset; jotka tottakai kärsivät erosta. Mutta se tuska on minun kannettava, jotta me voimme saada paremman elämän tulevaisuudessa.
Erolle oli loppuvaiheessa jo monia syitä ja koko liitto oli yksi iso ongelmavyyhti. Suurimpia syitä oli miehen uupumus/masennus johon ei suostunut hakemaan hoitoa. Raivosi lapsille ja kaikki sai kotona olla varpasillaan ettei hän ärsyyntyisi ja pilaisi koko tunnelmaa. Täysi välinpitämättömyys minun tarpeistani; millään tunnetasolla meillä ei enää yhteyttä ollut. Lisäksi liittoon mahtui mm. pettämistä miehen puolelta.
Jokainen voi mennä vähän itseensä ennenkuin alkaa viljelemään näitä "nykyään erotaan liian helposti"- jaarituksia. Etenkin lapsiperheessä se ydinperheen rikkominen on niin iso asia, että vaikea uskoa kuka siihen lähtisi kovin kevyellä mielellä. Kyllä siihen lähdetään siksi että oleminen avioliitossa käy yksinkertaisesti sietämättömäksi. Eikä ne syyt aina muille näy, moni on kuitenkin loppuun asti hyvin lojaali omalle puolisolle, eikä asioita haluta rääpiä ulkopuolisille. Minäkin olen, enkä ole eron jälkeenkään läheskään kaikista eksän tempauksista muille kertonut.
En kadu että lähdin. Niin paljon kuin olisinkin halunnut sen onnellisen ydinperheen, ei se eksän kanssa ollut realistinen vaihtoehto. Jos olisin jäänyt olisin todennäköisesti sairastunut itse ja hyvin mahdollisesti myös meidän lapset.
Yhdellä ystävällä on pakomielle muiden eroista. Mietin, ja olen hänelle sanonutkin, että näemme vain julkisivun kenen tahansa liitosta. Jos ero tulee yllätyksenä muille. Harva omista tutuista on eronnut "ollakseen onnellisempi". Se meneillään oleva liitto on vaan käynyt mahdottomaksi tavalla tai toisella, jota minä en aio mennä utelemaan, jos minulle ei kerrota. Ja tosiaan he ovat yksin olleet "onnellisempia" kuin liitossaan.
Monella tutulla, sen verran tiedän, on taustana eroon ollut jonkinlainen väkivalta, henkinen tai fyysinen. Ei "tylsistyminen" ellei ole kyse narsistista joka alkaa tylsistyä ensimmäisenä iltana, mistä alkaa draamailu ja väkivalta. Halutaan "reaktioita".
En itsekään jäisi kynnysmatoksi. Siinä ei ole mitään tavoiteltavaa eikä sankarillista.