Kuka on oikeasti avioeron jälkeen ollut onnellisempi kuin ennen eroa?

Jos on oikeasti paska avioliitto niin viimeinen asia joka on mielessä on uusi suhde!

Jos pääsee vaikka hullusta paskasta eroon niin tuskin haluaa heti uutta kierrosta.

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti paska avioliitto niin viimeinen asia joka on mielessä on uusi suhde!

Jos pääsee vaikka hullusta paskasta eroon niin tuskin haluaa heti uutta kierrosta.

Monesti laastarisuhde auttaa pääsemään edellisestä suhteesta eroon. Ei ehkä kauhean suositeltavaa, mutta ilmeisen yleistä. 

Melkein kaikki ovat nykyään masentuneita. Syytä etsitään aviopuolisosta, ja kun eron jälkeen ollaan yhä masentuneita, sitten vasta aletaan miettiä mikä masennuksen oikeasti aiheuttaa.

Paljon turhia eroja.

Minä. Edelleen nautin kun kukaan ei jatkuvasti jäkätä, kiusaa, tai käy päälle, ei varasta mun rahoja jne. Aikaa erosta on vuosia ja yhä olen kiitollinen että siitä ukosta pääsin eroon.

Hep! 20 v suhde ja 2 teini-ikäistä. 2 v erosta ja nyt vasta viimeiset 4 kk olen ymmärtänyt että tää elämä on nyt ihan mahtavaa!!! Tuntuu kuin olis jälleen nuori ja kaikki ovet avoinna. Saa tehdä mitä vasn itse haluaa eikä mikään ahdista. Laastarisuhdekin koettu joten seuraava sitten ehkä se lopullinen... Oon taas vuosikymmeniin löytänyt itseni ja tykkään niin olla itseni, ystävieni ja lasteni kanssa. Välillä nipistän itseäni onko tämä tottakaan.

Ero hyvin pitkästä suhteesta vapautti mut henkisesti ihmisenä. Ero kuin yöllä ja päivällä. Olisi pitänyt tajuta erota hyvin, hyvin paljon aiemmin.

No se on varma, että jos vielä joskus päädyn naimisiin, niin en varmana eroa. 

Ei kukaan. uskokaa vain

Epäilyttää, että monet sanovat, että ovat olleet eron jälkeen onnellisempia, koska haluavat sokeasti uskoa niin. Tai jotkut hehkuttavat eroa, että muutkin eroaisivat.

Minä ainakin olen onnellinen. Avioliiton viimeisinä vuosina en ollut. Ihastuin toiseen jo avioliiton aikana ja erosin. Elämä muuttui täysin.

Eroa mietin jo aikaisemmin, mutta talo ja lapset piti yhdessä. Mitään muuta yhteistä ei exän kanssa ollutkaan.

Mekin olemme eksän kanssa olleet onnellisempia eron jälkeen. Edelleen kuitenkin ollaan tiivistikin yhteydessä lasten asioista, mutta se onnistuu hyvin, kun ei ole tunteita. Eksällä on jo pidempään ollut uusi nainen, joka sopii hänelle paljon paremmin itse koskaan sovin.

Tiedän, että monen mielestä ero oli mun osalta tyhmä ratkaisu, koska olin päätynyt naimisiin itseäni älykkäämmän, koulutetumman ja paremman näköisen (kai sitten tasokkaamman) ihmisen kanssa, mutta vuosikausien sinnittely tunnekylmässä avioliitossa riitti. En edes usko enää koskaan löytäväni ketään, mutta siinäkin asiassa on jonkinlainen rauha - en tiedä, haluanko edes.

Hep. Lähdin lapsen kanssa patologisen mustasukkaisen ja kaljaanmenevän miehen luota viitisentoista vuotta sitten. Liki samantein löytyi nykyinen puoliso, ihan toista maata, raitis ja lempeä. Onnellisia ollaan edelleen. Olen kiittänyt häntä sitkeydestä, en ihan heti luottanut kehenkään ja nuorena ja tyhmänä kuvittelin, että kyse on jostakin sukupuoleen erottamattomasti liittyvistä aivoituksista. Ei ole.

En ole tullut onnellisemmaksi. Yksinäisyys vaivaa edelleen

Ainoat hyvät syyt erota on alkoholismi (tai muu riippuvuus) ja väkivalta (fyysinen, henkinen).

Muuten täytyy pystyä kyllä tekemään jotain, ettei tarvitse erota.

Olimme yhdessä 17v, siitä naimisissa 14v. Sekuntiakaan en ole katunut ( joku jolle raha merkkais ois voinut katua eroa tosihyvätuloisesta miehestä)

Paras hoito syylliselle mielelleni muinoin oli nuorimmaiseni toteamus: oli se hyvä et te iskän kanssa erositte, ootte molemmat ilosempia ja onnellisempia nyt.

Exällä on nykyään kumppani, joka todella sopii hänelle. Jouluaattona olin heillä. Vajaa vuosi sitten vietettiin exän synttärit mun kodissani. Eka jolle soitan kriisitilanteissa on exäni. Ja johon voin aina luottaa. Lasten tai lastenlasten jutuissa saatan kääntyä exän nykyisen puoleen.

Mutta eroa en ole hetkeäkään katunut🙂

En usko, että ihmiset ovat eron jälkeen paljon onnellisempia.

Ihminen ei nimittäin mieluusti edes kyseenalaista omia valintojaan.

Lisäksi ongelmat eivät poistu, vaan ne muuttavat muotoaan.

Minä olen ollut onnettomampi. Olinkin se jätetty osapuoli.

Eipä tuo ex-vaimokaan tyytyväiseltä vaikuta. Toivottavasti löydän vielä onnen jonkun kanssa, vaikken luotakaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva. Minä ainakaan en ole vaikka avioliitossa oli omat murheensa. Eikä eksäkään tunnu olevan vaikka meni uusiin naimisiin. Kovin on surullisen näköinen kun vien lapsia viikonlopun jälkeen kotiin.

Todennäköisesti hän kaipaa lapsia, ei sinua.

Ai koska tietää olevansa huono äiti ja lapsilla paremmat oltavat luonani?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut onnettomampi. Olinkin se jätetty osapuoli.

Eipä tuo ex-vaimokaan tyytyväiseltä vaikuta. Toivottavasti löydän vielä onnen jonkun kanssa, vaikken luotakaan enää.

Kehtaatko avata minkä takia vaimosi jätti sinut?

Kyllä todellakin olin paljon onnellisempi. Emme toki olleet naimisissa mutta 11 vuotta avoliitossa ja siitä viimeiset 4 vuotta pelkkää helvettiä. Päivääkään en ole eropäätöstä katunut. Vaikeinta oli se aika, kun oli tehnyt ja kertonut eropäätöksen, mutta ei ollut vielä uutta asuntoa, vaan piti elää siinä painostavassa ilmapiirissä. Ensimmäinen päivä oli vähän outo, mutta voi luoja, miten helpotti. Pystyi hengittämään ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Sai olla kotonaan ihan oma itsensä eikä tarvinnut hiipiä ja varoa sanojaan tai eleitään, ettei vain kukaan loukkaannu. Ei tarvinnut enää öitä myöten valvoa ja ihmetellä, mihin se mies tällä kertaa on sammunut ja millä sen saa ylös ennen kuin lapset herää.