Minua ahdistaa lapsipuolieni läheisyys

Jos joku täällä kertoisi, että hänen (omat) 3- ja 5-vuotiaat lapsensa tulevat joskus yöksi hänen viereensä nukkumaan, saisi hän heti äkäisiä vastauksia, koska sen ikäisten KUULUU nukkua omissa sängyissään. Ja on vanhempien tehtävä opettaa heidät nukkumaan omissa sängyissään ja kantaa heidät vaikka tuhat kertaa yössä takaisin, jotta lapsen itsetunto kasvaisi hänen huomatessaan osaavansa nukkua yksin jne.



Täällä ollaan aina vastaan, kysyi mitä kysyi.

Itse koen myös vieraiden ja vaikka vähän tutumpienkin lasten ylenpalttiset hellyydenosoitukset ahdistavina. Sama koskee aikuisiakin. En pidä tästä uudesta tavasta että lähes ventovieraat ihmiset halailevat toisiaan tervehtiessä. Olen melko tarkka omasta tilastani, enkä esimerkikisi voisi sietää miestä joka olisi koko ajan lääppimässä.

Ja vaikka rakastankin omaa miestäni yli kaiken, en voisi kuvitellakaan että nukkuisimme jotenkin kiinni toisissamme tai saman peiton alla.

Toiset ihmiset vaan ovat sellaisia, että tarvitsevat " ilmaa ympärilleen" .

Mielestäni sitäkin pitää kunnioittaa.

Sitä paitsi, kiintyminen lapsiin vie aikaa. Minusta olisi enemmänkin outoa, jos heti tuntisit lapset kuin omiksesi. Aikaa myöten, kun opit tuntemaan lapset persoonina paremmin ja totut lapsiperheen elämään, toivottavasti alat myös rakastamaan heitä. Ja toisaalta, tunteita ei voi pakottaa (ei voi pakottaa itseään rakastamaan ketään, ei aikuista eikä lasta). Sekään ei haittaa. Sitten vaan hyväksyt tilanteen, kohtelet lapsia hyvin ja yrität parhaasi mukaan hoitaa heitä. Aika auttaa moneen asiaan.

on aivan hyväksyttävää, että puolison lasten läheisyys voi ahdistaa. Itse en koskaan ole hirveästi pitänyt halailusta, silittelystä yms. Ihan ilman lapsuuden traumoja tai sitä, että se olisi elämään haitannut. Omien lasten läheisyydestä nautin ja joskus saatan kyllä halailla ja pussata sisarustenkin lapsia, mutta ymmärrän hyvin ap:n tunteen.

Minusta ap:n pitäisi antaa ajan kulua, hän on tuntenut lapset vasta tosi vähän aikaa. Uskoisin myös, ettei ap:n kannata alkaa muuttamaan käytöstään lapsia kohtaan mitenkään. Lapset eivät tulisi lähellesi, jos vieroksuisit tai kohtelisit heitä jotenkin huonosti. Luulen sinun olevan hyvä äitipuoli ja myöhemmin hyvä äiti.

Nimusta olet aivan normaali ja vielä hyvin rehellinen, kun uskallat myöntää itsellesi miehesi lasten läheisyyden ahdistavan toisinaan.

mulla menee päiväsaikaan ihan hyvin et ne istuu sylissä jne. mutta jos pitäs vieraita penaskoja ottaa saman peiton alle ni yök!!!

Itselle ei tästä ole haittaa, tiedän asian ja siedän kyllä halailun yms.

Tästä ketjusta rohkaistuneena juttelin miehenkin kanssa asiasta vähän eilen ja kyllä hän sen ymmärsi kun kerroin että en ole tottunut jatkuvaan läheisyyteen edes miehen kanssa.. Sovittiin että voin jatkossa nukkua sohvalla niinä öitä kun lapset ovat meillä ja haluavat nukkua isänsä kanssa jos minua ahdistaa..



Ap

Luulen, että ongelma juontaa osittain juurensa omasta lapsuudestasi, jossa hellyyttä ei osoitettu ja ilmeisesti alastomuus oli jonkinlainen tabu, jos kerran yhdesä ei saunottu, kuten useimmissa suomlaisperheissä on tapana.



Olet tuntenut miehen vasta vähän aikaa (alle vuosi on lyhyt aika), etkä mitä ilmeisimmin ole valmis vielä ottamaan lapsia mukaan kuvioon. Valitettavasti ne kuuluvat kauppaan. Äidiksi tai äitipuoleksi kasvaminen voi olla pitkä ja kivulias prosessi ja kun sinulla ei vielä omia lapsia ole, joudut tätä asiaa opettelemaan miehesi lasten kanssa. Et ehkä muutenkaan ole ollut paljon pikkulasten kanssa tekemisissä? Kun tapaat lapsia vain joka toinen viikonloppu, et ole ehtinyt tutustua heihin vielä kovin hyvin. Toisaalta, kun suurimman osan aikaa olet miehesi kanssa kahdestaan, ei näiden lasten pitäisi olla kovin suuri ongelma suhteessanne. Muista kuitenkin, että lapset ovat tilanteeseen syyttömiä.



Luulen, että jonkinlainen keskusteluapu olisi kyllä paikallaan. Kunnan omalääkäriltä voi saada lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kanssa tilannetta voi käydä läpi.

Tarkentakaa vielä terapian ehdottelijat, millaiseen terapiaan?

En ole hullumpaa kuullut.

Ehkä siihen sitten kuitenkin vaikuttaa se, ettet ole itse äiti (vielä?).

Omat lapset ovat omia lapsia, ei sitä voi verrata!

Heillä on varmaan kova ikävä isäänsä, jota näkevät vain joka toinen viikonloppu. On ihan eri asia, että lapset normaalisti nukkuvat omissa sängyissään kuin että heidät laitetaan tiukasti omiin sänkyihin silloin, kun heillä on " hellyysvajetta" jomman kumman vanhemman suuntaan. On ihan selvä, että se ajan, jonka he ovat isänsä luona, he haluavat tuntea mahdollisimman paljon läheisyyttä, hellyyttä ja turvaa isältään. Siksi on mielestäni aivan ok, että lapset tulevat isän sänkyyn nukkumaan. Itse asiassa se on varmaan isällekin tärkeä juttu, kun ei näe lapsia kovin usein...



Ihan hyvä idea, että siirryt vaikka sohvalle nukkumaan. Mutta teethän sen sitten niin, ettei lapsille tule paha mieli ja tunne siitä, että ovat jotenkin " ei-toivottuja" kotiinne. Sano vaikka että olet kova kuorsaamaan tai potkimaan unissasi tai höystä muuten vähän huumorilla..!



Muuten ymmärrän tuntemuksiasi oikein hyvin, mutta muista tosiaan, että sinulla on miehesi 90% ajasta ja lapsilla vain hyvin lyhyt aika. Tingi vähän omasta mukavuudestasi lasten eduksi. Vaikka et siitä nauttisikaan, saat itsellesi ainakin hyvän mielen. Uskon, että lämpimät tunteet lapsiin tulevat ajan kanssa, jos ovat tullakseen. Mutta kyllä tunteita voi vähän " feikata" , jotta lasten on kiva tulla teille.

tytärpuoltani tai ota viereeni mielelläni, vaikka mulla on omiakin lapsia. Meistä ei ole kasvanut läheisiä hänen käytöksensä takia joka on niin kaksimielistä. Hän haukkuu minua selän takana äidilleen ja kotona esittää viatonta. Sen lisäksi valehtelee minulle. Olen keskustellut hänen kanssaan näistä asioista, mutta sillä ei ole mitään tulosta. En usko että meistä koskaan läheisiä tuleekaan. Ymmärrän sua ap hyvin, tämä mun tytärpuoli sentään asuu meillä..

Ja toi alla oleva kuulostaa kyllä tosi omituiselta! Miten ihmeessä et halua olla _missään_ tekemisissä miehesi lasten kanssa?!?

Vierailija:

ja aivan rehellisesti: minua he eivät kiinnosta millään tasolla. Mies on tehnyt ne ex-vaimonsa kanssa, minä en kuulu heidän elämäänsä. Minua ahdistaisi kanssakäyminen heidän kanssaan, saati sitten yhteiset saunareissut tai samassa sängyssä nukkuminen!

Mies tapaa lapsiaan heidän kotonaan tai jossain muualla, meillä he eivät mahtuisikaan olemaan. Omia lapsia en ole koskaan halunnut, olisi kauhea ajatuskin ryhtyä jokun äitipuoleksi!

Tunnevammainen tai ei, meillä homma toimii näin. Olen ollut mieheni kanssa 8 vuotta, jaan elämäni hänen, mutta en (onneksi) hänen lastensa kanssa.

Ap:n tuntemukset on ihan normaaleja. Samoin on mulla. Miehen nuorempaan lapseen olen onnistunut luomaan läheisen suhteen, koska olen tuntenut hänet melkein vauvasta. Niin on ollut luonteva " kasvaa" yhteen. Sen sijaan vanhemman lapsen läheisyyttä vierastan kyllä. En vain osaa olla hänen lähellään niin että olisi luonteva olla, joten mielestäni silloin on parempi ettei ala esittää mitään. Olen " läsnä" mutten lähellä, fyysisesti. Ei tosiaan ole siinä mitään epänormaalia, että toisen lapsiin ei muodostu mitään äiti-lapsi -suhdetta. Aikuisen tehtävä äitipuolena on olla turvallinen ja huolehtiva, mutta jos aitoa hellyyttä lasta kohtaan ei tunne, niin se ei mielestäni ole ongelma.

Ja siis ihanko totta kaikki av äidit rakastaa kaikkia maailman lapsia? Enpä usko. Ei lapsi ole ihana vaan koska on lapsi, vaan samalla tavalla kuin aikuisillakin persoona tekee heistä joko pidettäviä tai ei-pidettäviä.

jos et voi 5-vuotiaan kanssa käydä sanunassa...

mutta tuo lähekkäin nukkuminen..



Eikö kellään ole samankaltaisia ongelmia?



Ap

nuo " lapsemme" on kovia suukottelemaan ja halailemaan minua ihan niinkuin isäänsäkin.. en tiedä miksi sekin minua hieman ahdistaa.. Ehkä se johtuu siitä että minulla ei ole omia lapsia



Ap

Olisit onnellinen että miehesi lapset tykkäävät susta

ajatelkaapa vaikka naapurin lasta tai lapsenne kerhokaveria tukkivan kanssanne saman peiton alle nukkumaan kun itse olet ohuessa yöpaidassa siellä. Eikö kellään tule sellainen ihmeellinen tunne?



Ap

ap